Ajattelin mennä vartiokouluun kun täytän 18v. Onko vartialla pyssy ja jos on niin magnum vai mikä? Joutuuko usein käyttämään kiinniottotilanteissa?
Onko pyssyä?
opiskelija17
10849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kuitenkaan vielä olla jenkki meiningissä. Opettele ensin kirjoittamaan ammattinimike oikein ennen kuin menet "vartiokouluun". Ja muutenkin ehkä kannattaisi kasvaa ensin, tarkoitan henkisesti, ennen kuin ajattelet edes mitään turvallisuus alaa.
Äläs nyt, pojalla on oikea asenne. Kyllä miehellä pitää pyssy olla. Henkinen kasvaminen, varmaan vaaditaan jossain. No, ehkä ylennys pullohuoneeseen vaatii hieman osaamista.
Meilä on ainakin pumppis pulliksen seinällä. Harvoin on tarvinnu ampua. Jonkun kerran oon tomran aukosta täräyttänyt pakenevaa.
Millasia pateja muut käytätte vartijahaulikoissanne?
eli ulkomaalaisia otetaan suomeen töihin koko ajan ja on kova työntekijäpula kun vartijakoulussa opetetaan niskalaukaus oikeesti eli kuinka konna kyykytetään, maalikohteet on vaan vähissä, saat magnum 44:n työaseeksi ja 2000patruunaa viikossa ja pyssyssä on laskuri että ne on sillä myös ammuttava.
On paljonkin aseita. Ritsasta jojoon. Eli kaikkea mitä saa laillisesti kantaa. Sitten sellainen ketjukin on. Sillä kun roimii näppäriä pitkin selkää niin johan oppii tavoille..
Kaasua ei ole, mutta käytän itse lukkosulaa. Sitä kun suhauttaa naamalle niin on konna kysymysmerkkinä pitkän aikaa. Ehtii huitasta jojolla kasseille ja virittää ritsan jos ei antaudu. Moni ei kanna kaasua, vaan sylkäisee kasvoille. Siinäkin on konna ihmeissään vähän aikaa, ehtii ne jatkotoimet hoitaa.
Yhdellä vuoropäälliköllä on aina töissä ollessaan miekka vyöllä, sellanen usan sisällissodan aikanen ratsuväen miekka. Onko miekan kanto vartiointihommissa yleistäkin? Onhan se tietysti näyttävän näköinen, mutta nyt eletään jo 2000-lukua.
minulla on keihäs, mutta lupasivat että saan miekan sitten kun tulee kymmenen vuotta firmassa täyteen, työkaverilla pelkkä tyhjä tuppi vyöllä kun ei firma järjestänyt miekkakoulutusta
Sitäpaitsi se ei ollut mikätahansa miekka, vaan securitaksen paraatisapeli.
Onko tieto mistä saa miekkakoulutusta, ja portsarihommiin?
Kun välillä tuntuu ettei metrinen harjaterästanko (25 millinen) oikein riitä.
Tarvitaanko mitään miekan kantolupia vai miten menetellään?
ilmapistoolin saa jos vartiopäällikkö myöntää luvan. eihän se hirveän tehokas ole mutta sattuu jos osuu esimerkiksi silmään.