Armeija

potkun persiisiin, kengällä.

yks tammikuussa reserviin siirtynyt. Menisin uudestaan jos pääsisin.. :) Eli siis pidin sotilaselämästä niin paljon että harkitsisin uraa sellaisena jos olisin vähänkään nuorempi. En koe tulleeni missään vaiheessa syrjityksi seksuaalisen suuntautumiseni takia, ne harvat kerrat kun asia tuli jotenkin puheeksi tms, oli suhtautuminen lähinnä hyväntahtoista uteliaisuutta, pojat on poikia. Muutaman kerran saatoin saada vääryyttä osakseni siksi että olen nainen, ja valitettavaa on että aina vain ja ainoastaan kantahenkilökunnan suunnalta.

Mitä jäi käteen? Roppakaupalla elämänkokemusta, ihmistuntemusta, hienoja muistoja ja mahtavia ystäviä. Ja ehkä sitä tuli jopa henkisesti kasvettua vähäsen vaikka palveluksessa ollessaaan tunsi kuukausi kuukaudelta taantuvansa aina vain enemmän siinä äijäseurassa xD Itsestäni opin myös paljon ja yllätyin monesta piirteestä joita itsestäni löysin erilaisissa tilanteissa joihin törmää vain intissä.

Suosittelen lämpimästi kaikille jotka vain vähänkin harkitsevat lähtevänsä harmaisiin, tätä ei voi kokea missään muualla. Kadutte jälkeenpäin jos ette lähde!

-Rva reservin alikersantti

Vuoden verran olin varusm"miehenä" ja sen verran paljon tykästyin, että jäin vuodeksi vielä duuniinkin!!
En halunnut armeijassa paljastaa suuntautumistani, sillä pelkäsin juuri sortoa sekä varusmiesystävien että henkilökunnan osalta, mutta kun asian näkee melko helposti päälle päin, en sitten alkanut kaapittamaan kovasti kun asia tuli ilmi.
Puheitahan oli paljon seläntakana, mutta etenemiseen urallani se ei vaikuttanut!!
Olin ainoa nainen saapumiserästäni v-ja tjptrissa joka yleni kersantiksi!!

Työaikanani kaikki kapiaiset olivat hyvinkin hienotunteisia minua kohtaan suuntautumiseni osalta, ja kohtelivat minua kuin yhtenä äijänä! :D

Kaikenkaikkiaan mahtava kokemus, uudestaankin voisin mennä, nyt kun tiedän mitä siellä kannattaa tehdä ja mitä ei!;)

Ja jos aiot itse mennä inttiin, niin tervemenoa ja onnea! Muista kuitenkin, ettet hyväksy aivan kaikke p***aa mitä siellä rj:t yrittää syöttää.. Varsinkin naisalikessut ovat uusille naisalokkaille hyvinkin veemäisiä.. Itse koitin katkaista tätä kierrettä omalla johtajakaudellani, alokkaille ja miehistölle voi olla myös ihminen, ei ne kaksi kulmarautaa kauluksessa tarkoita "lupaa v***uilla tauotta"!! Paremmin pärjää kun olet oma itsesi, tiukka, mutta oikeudenmukainen!!

Jos kiinnostaa, galleriassa nimim. janetzki82, siellä muutama kuva inttiajoilta, ja jos haluat kysellä enemmän niin pistä galtsuun viestiä, kerron mielelläni kokemuksistani! :)

terv. res kers

Armeija oli hienointa mitä olen kokenut, Siellä sai koetella rajojaan ja ylittää itsensä. Raskaan harjoituksen jälkeen oli voittaja fiilis. Leireistä puhumattakaan ja se ryhmähenki. Suosittelen lämpimästi jokaiselle joka on armeijasta kiinnostunut.

nykyään armeijassa ei tosiaan ole miehiä tai naisia, vaan sotilaita! suosittelen niille, jotka menevät sinne jostain muusta syystä, kuin näyttämisen tai kovistelun takia.(näitäkin nähty, ja se näkyy useasti asennevammana tai kykenemättömyytenä ottaa ohjeistusta tai käskyjä vastaan)
Eli repullinen huumoria ja kärsivällisyyttä matkaan niin selviät siitä kyllä :)

yksi armeijan käynyt, eli reservin rva alikersantti. Kotiuduin jo nelisen vuotta sitten, armeijaan menin suoraan lukiosta.

Armeijasta jäi monenlaisia muistoja, sekä hyviä että huonoja. Valitettavasti sain naisena kokea melko paljon ennakkoluuloja ja muutamia melko paskojakin asioita, jotka johtuivat suoraan sukupuolestani. Syynä oli kenties se, että omassa palveluspaikassani palvelin ensimmäisenä naispuolisena sotilaspoliisialikersanttina. Edellisessä saapumiserässä oli kaksi naispuolista sotilaspoliisijääkäriä ja etenkin toista kohtaan oli tapahtunut sellaisia asioita, jotka menivät siviilioikeuteen.

Aliupseerikoulussakin olin ensimmäisiä naisia. Siinä oli kantahenkilökunnalla totuttelemista. Esimerkiksi AUK:n johtajana toiminut luutnanttini tuli itse sanomaan kurssijuhlassa, että hän on tarkoituksella teettänyt meillä naisilla raskaampia hommia kuin pojilla ja testannut meitä eri tavoin. Varsinaisessa palveluspaikassani minulla oli yksi tuttava vartiopäällikkönä, ja hän ihmetteli suunnattomasti muiden vartiopäälliköiden käyttäytymistä minua kohtaan ja piti sitä käsittämättömänä.

Meillä ei myöskään ollut erityisen hyvää ryhmähenkeä. Armeijassa huomasin, että toisin kuin yleensä ajatellaan, myös miehet (pojat) puhuvat uskomattoman paljon paskaa toisistaan selän takana. Osa oli myös sitä mieltä, ettei armeija ole naisten paikka.

Armeijasta jäi kuitenkin myös paljon hyviä muistoja. Osallistuin erilaisiin urheilukilpailuihin ja menestyin niissä hyvin, samoin kuin ammunnassa, jossa olin AUK:n paras. Monet harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja niissä riittää muisteltavaa. Koska olen harrastanut koko elämäni ajan kilpaurheilua, armeija ei tuonut mitään erityisiä itsensä ylittämisen kokemuksia. Toki valvottua tuli enemmän kuin siviilissä... Minulla on myös sellainen hauska tilanne, että naiseni on käynyt myös armeijan. Voimme siis puhua armeijakokemuksistamme myös kotona! Myöhemmin armeijan käyneiden kertomuksista olen saanut sellaisen kuvan, että naisiin suhtaudutaan nykyään yhä paremmin.

Minun mielestäni armeijaan ei mennä testaamaan itseään tai omia rajojaan, se ei ole armeijan olemassaolon tarkoitus. Itse menin armeijaan, koska ukkini on taistellut talvisodassa ja koin että armeijan käyminen on velvollisuuteni ja palvelukseni vanhemmille sukupolville. En ole nähnyt naiseuttani minkäänlaisena syynä sille, että olisin jättänyt armeijan käymättä. Olen siis kokenut armeijan yksinkertaisesti velvollisuudekseni enkä millään tavoin sukupuolikysymykseksi.