ihastunut..

Moi!

Eli mulla olis kysyttävää...

Poika on ollut kanssani koko kuluneen lukuvuoden ajan luokallani. Olen pitänyt häntä suht ok-poikana, joka ei häiritse kokoajan hirveästi opetusta. Hän tekee läksyt yms., mikä minun silmääni miellyttää.
Olen suhteellisen avoin, mutta minua on äärimmäisen vaikea lukea silloin kun en tahdo. Tulen hyvin toimeen poikien kanssa (en ole ikinä seurustellut..), ja nykyisin olen parantunut jatkuvasta punastelusta.
Helmikuussa tullessani koulusta kotiin, tajusin, että ei herranjumala mä olen ihastunut tähän kyseiseen poikaan. Olin ollut kokoajan, tajuamattani sitä itse. Olin katsellut häntä ja muutenkin pitänyt pojasta.
ARGH!

Liian monet ovat KOKO VUODEN jauhaneet, kuinka minä tykkään tästä pojasta. Silloin en vielä tajunnut että niin asia on.
Noloa se on ollut, varsinkin pojan läsnäollessa.
Poika ei ole kuitenkaan mitenkään itse punastunut, nauranut tms.
Poika kulkee samalla bussilla kuin minä. Bussissa pojan vanhemmat siskot ovat kiusoitelleet minun istuessa muutamaa riviä edempänä, kuinka poika tykkää minusta. Poika on kuitenkin kumonnut väitteet nauravalla äänellä.

Fantasioidessani pojasta tulee ihana lämmin, hyvänolon tunne...

Joillakin tunneilla poika puhuu muiden poikien kanssa esim. ihastuksista. Eivät mainitse nimiä. Monet meitä nuoremmat tytöt juttelevat hänelle galtsussa, ja epäilen heidän olevan poikaan ihastuneet- ja toistepäin.
Periaatteessa, onko peli menetetty?

Mitä minun pitäisi/kannattaisi tehdä?
Unohtaminen on vaikeaa, sillä näen pojan jokaisena arkipäivänä.

AUTTAKAA!!

(ja anteeksi näin pitkä teksti, ette varmaan jaksa lukea o.o)
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tää tilanne muuksi muutu ennenku sä tai se tulee puhumaan.

Rohkeesti vaan puhumaan :)

Äänestä
  • teillä on hyvä pohja kun tiedätte toisenne.. nyt vain menet iloisesti juttelemaan (ehkä jollain syyllä) tai muuten vain ;)

    Äänestä

Mulla on vähän samanlainen ongelma kun sulla. kohta 2 vuotta lukiossa mennyt tän tytön kanssa samassa ryhmässä ja vasta vähän aika sitten tajusin että oon ihan ihastunut siihen.. Ongelma on vaan että hän ei oo minusta :( Mut en osaa neuvoa sua. kannattaa varmaan mennä puhumaan.. Ite en ainakaan pistäs pahakseni vaikka joku tyttö tulisi tekemään rakkauden tunnustuksen. Ja jos siskot sanovat että poika on susta ihastunut nii tuskin se ihan perätön väite on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö tuonpuoleinen. kirjoitti:

Moi!

Eli mulla olis kysyttävää...

Poika on ollut kanssani koko kuluneen lukuvuoden ajan luokallani. Olen pitänyt häntä suht ok-poikana, joka ei häiritse kokoajan hirveästi opetusta. Hän tekee läksyt yms., mikä minun silmääni miellyttää.
Olen suhteellisen avoin, mutta minua on äärimmäisen vaikea lukea silloin kun en tahdo. Tulen hyvin toimeen poikien kanssa (en ole ikinä seurustellut..), ja nykyisin olen parantunut jatkuvasta punastelusta.
Helmikuussa tullessani koulusta kotiin, tajusin, että ei herranjumala mä olen ihastunut tähän kyseiseen poikaan. Olin ollut kokoajan, tajuamattani sitä itse. Olin katsellut häntä ja muutenkin pitänyt pojasta.
ARGH!

Liian monet ovat KOKO VUODEN jauhaneet, kuinka minä tykkään tästä pojasta. Silloin en vielä tajunnut että niin asia on.
Noloa se on ollut, varsinkin pojan läsnäollessa.
Poika ei ole kuitenkaan mitenkään itse punastunut, nauranut tms.
Poika kulkee samalla bussilla kuin minä. Bussissa pojan vanhemmat siskot ovat kiusoitelleet minun istuessa muutamaa riviä edempänä, kuinka poika tykkää minusta. Poika on kuitenkin kumonnut väitteet nauravalla äänellä.

Fantasioidessani pojasta tulee ihana lämmin, hyvänolon tunne...

Joillakin tunneilla poika puhuu muiden poikien kanssa esim. ihastuksista. Eivät mainitse nimiä. Monet meitä nuoremmat tytöt juttelevat hänelle galtsussa, ja epäilen heidän olevan poikaan ihastuneet- ja toistepäin.
Periaatteessa, onko peli menetetty?

Mitä minun pitäisi/kannattaisi tehdä?
Unohtaminen on vaikeaa, sillä näen pojan jokaisena arkipäivänä.

AUTTAKAA!!

(ja anteeksi näin pitkä teksti, ette varmaan jaksa lukea o.o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu