Nyt kolmen vuoden jälkeen tekee lopulta mieli julkaista juttuni täälläkin...
Ensinnäkin, tämä ei sattunut miehen kotimaassa, vaan unelmien Kaliforniassa. Toiseksi, tähän ei liittynyt seksiä, tai edes suudelmaa, mitenkään. Oikeastaan kaikki se, ettei juttu mennyt pidemmälle, oli mun syytäni, mutta olisin oikein mielelläni ollut hänen kanssaan, jos olisin vain tiennyt hänen tunteistaan, sillä makuuni hän oli erittäin komea ja ihana nuori mies. Tapauksen aikaan olimme molemmat n. 16-vuotiaita...
Los Angelesin sivukaupungissa kaikki tapahtui kesällä 2005. Ensimmäisen kerran kohtasin miehen oltuani 2-3 päivää paikan päällä Kaliforniassa. Muistan vain astuneeni huoneeseen, ja miehen tuijottaneen minua syvään ja kovasti hymyillen silmiini. Se tuijotus oli pitkä, ja sitä ei voinut olla huomaamatta... Hän oli komea, hoikahko nuori ranskalainen mies. Ainut vika tilanteessa oli, että tulkitsin sen väärin. En olisi voinut kuvitellakaan, että hän katseli minua ihaillen - hänhän oli kaikin puolin komea, ja koska minulla oli tuohon aikaan erittäin heikko itsetunto, en pitänyt itseäni hänen kiinnostuksensa arvoisena. Miten paljon enemmän olisin voinut saada lomastani ja olostani irti, jos olisin tajunnut tulkita kaiken oikein...
No, viikkojen mittaan ei tapahtunut sen kummempia kuin että kerran illalla kundi toivotti minulle hyvät yöt englanniksi, mutta luulin virheellisesti hänen sanoneen sen kaverilleni, enhän ollut hänen kanssaan mitään aiemmin jutellut... Ranskalainen ei kuulemma puhunut englantia, sen hänen kaverinsa oli aiemmin kertonut eräille ruotsalaistytöille, jotka olivat ihaillen kutsuneet ranskalaista ihailijaani hotiksi saamatta häneltä mitään huomiota. Ja kun kerran nuo ruotsalaisblondit eivät herättäneet ranskalaisessa mitään kiinnostusta, luulin toki entistä enemmän, että tuskin hänelle mitään merkitsin. Mutta vaikka hän ei aiemmin kuulemani mukaan englantia puhunut, minun kanssani hän kumma kyllä tuntui sitä yhtäkkiä "kummasti" hieman osaavan...
Meni joitain päiviä tapahtumatta mitään/ ilman että näin ranskalaista missään. Kerran tosin huomasin, kuinka hän katseli minua diskossa, mutta pysytteli kauempana. Lopulta tuli viimeisen illan aika Kaliforniassa. Edelleenkään en ollut tajunnut ranskalaisen kiinnostusta kaikesta huolimatta. Sitten tuona vikana iltana hän tuli lähelleni ja katsoi minua surullisin silmin (kenties surullisena juuri lähtöni vuoksi). Huomatessani hänet sain jostain syystä päähäni pyytää häntä kirjoittamaan jäähyväislappuun, jota olin paraikaa kierrättämässä muutamalla hänen maanmiehellään. Siihen ei oikeastaan ollut syytä, koska enhän ollut tutustunut häneen sen kummemmin, enkä silloinkaan tiennyt mitään hänen tunteistaan.
Hänen surunsa vaihtui samassa hymyksi ja hän kysyi minulta: "Totta kai kirjoitan! Voinko käyttää ranskaa?" "Tietysti, jos se on sulle parempi", vastasin, olinhan kuullut ettei hän juuri puhuisi englantia, vaikka itse en taas ymmärtänyt ranskaa lainkaan. Ranskalainen meni kirjoittamaan lappuun vähän matkan päähän, edelleen leveä hymy kasvoillaan, ja kysyi nimeäni. Muistan nähdessäni sen hymyn ajatelleeni taas kerran, että miten hyvännäköinen hän oikeastaan olikaan - mutta samalla ajattelin perään, että tuo hymy ja nimen kysyminen, vaikka ne vaikuttivatkin erityisiltä, tuskin merkitsivät mitään, koska mulla ei ollut koskaan ennenkään ollut saumoja niin hyvännäköisiin miehiin.
Koska nimeni oli perin suomalainen, ei hän tainnut ymmärtää sen kirjoitusasua, mutta hän jatkoi siitä piittaamatta. Lopulta saatuani viestin, en tietenkään ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä, ja näin ollen sen merkitys ei auennut minulle. Ranskalainen jäi lähelleni tähyilmeään, mutta kun en arvannut viestissä olevan mitään erityistä, annoin sen eräälle hänen kaverilleen jotta tämä kirjoittaisi siihen oman viestinsä. Sitä mun ei olisi pitänyt tehdä, sillä hänen kaverinsa sai siitä jonkinmoisen pilkan kohteen nähdessään hänen kirjoituksensa, ja täten ranskalaiseni lähti hänen kaverinsa poistuessa paikalta ja mainitessaan hänellekin jotain.
Viestin sanoman sain selville vasta suomessa, sanakirjojen avulla. kadutti paljon, etten tajunnut sitä jo silloin... Nyt myöhemmin on tullut todettua liian monet kerrat vuosien varrella, että miehet jotka ovat tuon jälkeen sattuneet eteeni, ovat olleet pohjimmiltaan paskamaisia pettureita, joiden kanssa ei ole rakentunut päivänkään suhdetta. he ovat kaikki vedättäneet vain välistä. Se jos mikä saa vähän haikeilemaan takaisin tuonne Kaliforniaan... Vaikka pitää toki ajatella realistisesti, mutta saahan sitä aina leikitellä ajatuksella.
Joka tapauksessa, tuo on hyvänä esimerkkinä siitä, ettei lomaromanssi aina ole vain seksiä turkkilaisten yms. kanssa. Parhaimmillaan se on mielestäni tuollainen kohdalleni sattunut tilanne. Parhaimmillaan se tietysti olisi ollut, jos olisin saanut tietää miehen tunteista jo paikan päällä. Viestin olen säilyttänyt, tosin niin olen muutkin sieltä keräämäni viestit, mutta muita harvemmin katselen, vaan yleensä kun kaivan tuon viestiluettelon esiin, teen sen katsoakseni tuota tiettyä viestiä silloin kun on rankkaa. Jotenkin sellaisen muistelu tuo vaan voimia...
Ja vaikka koitan kuinka realisti olla, niin noiden lukuisten pettymysten jälkeen Suomessa täytyy myöntää, että mulla on välillä hyvinkin ikävä.
Ensinnäkin, tämä ei sattunut miehen kotimaassa, vaan unelmien Kaliforniassa. Toiseksi, tähän ei liittynyt seksiä, tai edes suudelmaa, mitenkään. Oikeastaan kaikki se, ettei juttu mennyt pidemmälle, oli mun syytäni, mutta olisin oikein mielelläni ollut hänen kanssaan, jos olisin vain tiennyt hänen tunteistaan, sillä makuuni hän oli erittäin komea ja ihana nuori mies. Tapauksen aikaan olimme molemmat n. 16-vuotiaita...
Los Angelesin sivukaupungissa kaikki tapahtui kesällä 2005. Ensimmäisen kerran kohtasin miehen oltuani 2-3 päivää paikan päällä Kaliforniassa. Muistan vain astuneeni huoneeseen, ja miehen tuijottaneen minua syvään ja kovasti hymyillen silmiini. Se tuijotus oli pitkä, ja sitä ei voinut olla huomaamatta... Hän oli komea, hoikahko nuori ranskalainen mies. Ainut vika tilanteessa oli, että tulkitsin sen väärin. En olisi voinut kuvitellakaan, että hän katseli minua ihaillen - hänhän oli kaikin puolin komea, ja koska minulla oli tuohon aikaan erittäin heikko itsetunto, en pitänyt itseäni hänen kiinnostuksensa arvoisena. Miten paljon enemmän olisin voinut saada lomastani ja olostani irti, jos olisin tajunnut tulkita kaiken oikein...
No, viikkojen mittaan ei tapahtunut sen kummempia kuin että kerran illalla kundi toivotti minulle hyvät yöt englanniksi, mutta luulin virheellisesti hänen sanoneen sen kaverilleni, enhän ollut hänen kanssaan mitään aiemmin jutellut... Ranskalainen ei kuulemma puhunut englantia, sen hänen kaverinsa oli aiemmin kertonut eräille ruotsalaistytöille, jotka olivat ihaillen kutsuneet ranskalaista ihailijaani hotiksi saamatta häneltä mitään huomiota. Ja kun kerran nuo ruotsalaisblondit eivät herättäneet ranskalaisessa mitään kiinnostusta, luulin toki entistä enemmän, että tuskin hänelle mitään merkitsin. Mutta vaikka hän ei aiemmin kuulemani mukaan englantia puhunut, minun kanssani hän kumma kyllä tuntui sitä yhtäkkiä "kummasti" hieman osaavan...
Meni joitain päiviä tapahtumatta mitään/ ilman että näin ranskalaista missään. Kerran tosin huomasin, kuinka hän katseli minua diskossa, mutta pysytteli kauempana. Lopulta tuli viimeisen illan aika Kaliforniassa. Edelleenkään en ollut tajunnut ranskalaisen kiinnostusta kaikesta huolimatta. Sitten tuona vikana iltana hän tuli lähelleni ja katsoi minua surullisin silmin (kenties surullisena juuri lähtöni vuoksi). Huomatessani hänet sain jostain syystä päähäni pyytää häntä kirjoittamaan jäähyväislappuun, jota olin paraikaa kierrättämässä muutamalla hänen maanmiehellään. Siihen ei oikeastaan ollut syytä, koska enhän ollut tutustunut häneen sen kummemmin, enkä silloinkaan tiennyt mitään hänen tunteistaan.
Hänen surunsa vaihtui samassa hymyksi ja hän kysyi minulta: "Totta kai kirjoitan! Voinko käyttää ranskaa?" "Tietysti, jos se on sulle parempi", vastasin, olinhan kuullut ettei hän juuri puhuisi englantia, vaikka itse en taas ymmärtänyt ranskaa lainkaan. Ranskalainen meni kirjoittamaan lappuun vähän matkan päähän, edelleen leveä hymy kasvoillaan, ja kysyi nimeäni. Muistan nähdessäni sen hymyn ajatelleeni taas kerran, että miten hyvännäköinen hän oikeastaan olikaan - mutta samalla ajattelin perään, että tuo hymy ja nimen kysyminen, vaikka ne vaikuttivatkin erityisiltä, tuskin merkitsivät mitään, koska mulla ei ollut koskaan ennenkään ollut saumoja niin hyvännäköisiin miehiin.
Koska nimeni oli perin suomalainen, ei hän tainnut ymmärtää sen kirjoitusasua, mutta hän jatkoi siitä piittaamatta. Lopulta saatuani viestin, en tietenkään ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä, ja näin ollen sen merkitys ei auennut minulle. Ranskalainen jäi lähelleni tähyilmeään, mutta kun en arvannut viestissä olevan mitään erityistä, annoin sen eräälle hänen kaverilleen jotta tämä kirjoittaisi siihen oman viestinsä. Sitä mun ei olisi pitänyt tehdä, sillä hänen kaverinsa sai siitä jonkinmoisen pilkan kohteen nähdessään hänen kirjoituksensa, ja täten ranskalaiseni lähti hänen kaverinsa poistuessa paikalta ja mainitessaan hänellekin jotain.
Viestin sanoman sain selville vasta suomessa, sanakirjojen avulla. kadutti paljon, etten tajunnut sitä jo silloin... Nyt myöhemmin on tullut todettua liian monet kerrat vuosien varrella, että miehet jotka ovat tuon jälkeen sattuneet eteeni, ovat olleet pohjimmiltaan paskamaisia pettureita, joiden kanssa ei ole rakentunut päivänkään suhdetta. he ovat kaikki vedättäneet vain välistä. Se jos mikä saa vähän haikeilemaan takaisin tuonne Kaliforniaan... Vaikka pitää toki ajatella realistisesti, mutta saahan sitä aina leikitellä ajatuksella.
Joka tapauksessa, tuo on hyvänä esimerkkinä siitä, ettei lomaromanssi aina ole vain seksiä turkkilaisten yms. kanssa. Parhaimmillaan se on mielestäni tuollainen kohdalleni sattunut tilanne. Parhaimmillaan se tietysti olisi ollut, jos olisin saanut tietää miehen tunteista jo paikan päällä. Viestin olen säilyttänyt, tosin niin olen muutkin sieltä keräämäni viestit, mutta muita harvemmin katselen, vaan yleensä kun kaivan tuon viestiluettelon esiin, teen sen katsoakseni tuota tiettyä viestiä silloin kun on rankkaa. Jotenkin sellaisen muistelu tuo vaan voimia...
Ja vaikka koitan kuinka realisti olla, niin noiden lukuisten pettymysten jälkeen Suomessa täytyy myöntää, että mulla on välillä hyvinkin ikävä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.