En ole genovalainen, vaikka sieltä tulenkin. En ole uskovainen, vaikka minut kirkon edestä löydettiinkin. Olin vasta sylilapsi, kun äitini minut hylkäsi, jätti dominikaaneille. En muista hänen ääntään, kasvojaan tai kosketustaan. Minua ei toivottu, mutta silti olen.
Seison laivan keulassa, kuuntelen aaltojen kuohua ja annan suolaisen tuulen tuivertaa hiuksissani. Tervattu puu narisee ja purjeet pullistelevat. Olen kiertänyt Apenniinien niemimaan, nähnyt Konstantinopolin valot ja pelännyt öisen myrskyn kiskaisevan minut kannelta.
Olen elämässäni pelännyt paljon, mutta kuolemaa en ole joutanut ajattelemaan. Sitä ennen aion elää ja juopua nautinnoista. Aion etsiä sen mitä kaikki hakevat - onnen. Olen elämäni keväässä ja aion viipyä siinä kauan. Monet kuolevat minua nuorempina, mutta minä elän.
Voisin kertoa teille monta seikkailua, jotka ovat minut tänne johdattaneet, mutta katson mieluummin eteeni kuin muistelen menneitä. En kerro miten sain kirjeen haltuuni tai miksi sen kirjoittaja halusi minun lähtevän. Riittää, että tiedätte kirjeen olevan minulla.
Kun katson taivaanrantaan ja ajattelen sitä mitä kirjeen myötä saan, tunnen onnen odottavan minua lähempänä kuin koskaan. Jossain tuolla on maa, joka odottaa minua ja halujani. Jossain tuolla Kaffan kivitornit kurottelevat taivasta ja muuri varjelee maallista rikkautta.
Nämä sanat jäävät elämään kauan jälkeeni. En ehkä ole Petrarcan, Boccaccion tai Danten veroinen kynäilijä, mutta kömpelötkin virkkeet lupaavat minulle kuolemattomuuden. Kenties joskus kasvan suureksi sanailijaksi, sillä onhan rakas elämäni alkanut Firenzessä.
Joko huomenna saan hylätä tämän synkän meren? Joko silloin voin laskea jalkani vakaalle maalle? Odotan tuota hetkeä puristaen kirjettä rintaani vasten. Olkoon tämä matkani viimeinen ilta ja uuden, onnellisen elämän alku. Näin kirjoitan toukokuun alussa Herran vuonna 1346.
Seison laivan keulassa, kuuntelen aaltojen kuohua ja annan suolaisen tuulen tuivertaa hiuksissani. Tervattu puu narisee ja purjeet pullistelevat. Olen kiertänyt Apenniinien niemimaan, nähnyt Konstantinopolin valot ja pelännyt öisen myrskyn kiskaisevan minut kannelta.
Olen elämässäni pelännyt paljon, mutta kuolemaa en ole joutanut ajattelemaan. Sitä ennen aion elää ja juopua nautinnoista. Aion etsiä sen mitä kaikki hakevat - onnen. Olen elämäni keväässä ja aion viipyä siinä kauan. Monet kuolevat minua nuorempina, mutta minä elän.
Voisin kertoa teille monta seikkailua, jotka ovat minut tänne johdattaneet, mutta katson mieluummin eteeni kuin muistelen menneitä. En kerro miten sain kirjeen haltuuni tai miksi sen kirjoittaja halusi minun lähtevän. Riittää, että tiedätte kirjeen olevan minulla.
Kun katson taivaanrantaan ja ajattelen sitä mitä kirjeen myötä saan, tunnen onnen odottavan minua lähempänä kuin koskaan. Jossain tuolla on maa, joka odottaa minua ja halujani. Jossain tuolla Kaffan kivitornit kurottelevat taivasta ja muuri varjelee maallista rikkautta.
Nämä sanat jäävät elämään kauan jälkeeni. En ehkä ole Petrarcan, Boccaccion tai Danten veroinen kynäilijä, mutta kömpelötkin virkkeet lupaavat minulle kuolemattomuuden. Kenties joskus kasvan suureksi sanailijaksi, sillä onhan rakas elämäni alkanut Firenzessä.
Joko huomenna saan hylätä tämän synkän meren? Joko silloin voin laskea jalkani vakaalle maalle? Odotan tuota hetkeä puristaen kirjettä rintaani vasten. Olkoon tämä matkani viimeinen ilta ja uuden, onnellisen elämän alku. Näin kirjoitan toukokuun alussa Herran vuonna 1346.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sanoi pässi kun päätä leikattiin.
Tahtoo sanoa, että toki tuo kieli palvelee ehdottomana tyylikeinona tässä yhteydessä, mutta patetia on niin ylitsevuotavaista, että enemmän huvittaa. Ja pikkaisen ärsyttääkin, kun teksti kuhisee lauseita tähän tapaan:
"Kenties joskus kasvan suureksi sanailijaksi, sillä onhan rakas elämäni alkanut Firenzessä".
Tämä on niin pastissia kuin voi olla. En tahdo missään tapauksessa teilata, olen vain kriittinen. Raskasta lukea ainoastaan. Paikoin jopa kliseistä.
Mutta huolimatta tuosta maalailevan pursuavasta kielellä herkuttelusta, aloituksen suurin ongelma on, että se ei iske. Koko seitsemässä kappaleessa ei päästä eteenpäin, ja asiat tuntuvat ripotetelluilta ja tavallaan epäjohdonmukaiselta pomppimiselta. Get to the point, kuten kohteliaat englantilaiset sanovat. Tässä alkoi miettiä, että mitä oikeastaan halutaan kertoa. Eli tiivistystä ja johdonmukaisuutta kaivataan.
Mutta älä vedä herneitä nenään.
Kiitos asiallisesta palautteestasi. Ehdinkin jo pelätä, että kirjoitukseni jäisi kokonaan ilman kommenttia tai mielipiteet rajoittuisivat vain muutamaan sanaan. Esitit hyviä huomioita, jotka auttavat minua katsomaan tekstiäni ulkopuolisen silmin. Siitä on enemmän hyötyä kuin ontosta ylistyksestä, jota en tosin odottanutkaan. Kannattaisiko minun kuitenkin jatkaa tarinaa ja katsoa mihin se päätyy? Olisi mukavaa kuulla mielipiteitäsi myös tulevista osista.
Lupaan kommentoida.