13kk tuloksetonta yritystä takana. Eilen tulvahti päälle taas pitkästä aikaa tosi tuskainen mieli. Kuulin, että hyvä ystävä oli lähtenyt synnärille. Toki haluan olla onnellinen hänen puolestaan ja toivoa kaikkea hyvää, mutta en mahtanut mitään sille, että itku pääsi itseltä. Samaan aikaan, kun ystävästä tulee äiti, itse kärsin menkoista ja niihin liittyvistä kivuista, niin jotenkin tuntui niin pahalta. Ympärillä ystävät tulee äideiksi tuosta noin vaan. Tämäkin ystävä aloitti vauvanteon minun jälkeeni ja nyt jo saa nyytin kainaloon.
Minulta alkaa toivo hiipua. En enää jaksa uskoa siihen, että saan joskus oman tuhisevan vauvan käsivarsille. On liian raskasta pitää yllä toivoa ja kuukausi toisensa perään herätä todellisuuteen, ettei vieläkään. :`(
Minulta alkaa toivo hiipua. En enää jaksa uskoa siihen, että saan joskus oman tuhisevan vauvan käsivarsille. On liian raskasta pitää yllä toivoa ja kuukausi toisensa perään herätä todellisuuteen, ettei vieläkään. :`(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskon, että sinulla on paha mieli. 13kk on pitkä aika, ja varmasti välillä tuntuu siltä, että olisi helpompi heittää kaikki toivo kaivoon. En osaa sanoa, varmaan mitään hirveän hienoja sanoja, mutta toivon, että ees hiukan pystyn helpottamaan oloasi. Esimerkkinä haluan antaa ystäväni, jolla oli lääkärien mukaan ainoastaan parin prosentin mahdollisuus raskautua, perussairautensa takia, hän ei koskaan käyttänyt ehkäisyä, ja yli 10 vuoden jälkeen vauva ilmoitti tulostaan, se oli ihme. Eli oikeesti ihmeitä voi tapahtua.
Tiedän, että on tyhmää, että kerron tässä onnellisia tarinoita, mutta jos edes näillä pystyn jotenkin luomaan pienen toivonkipinän sinulle vielä... Ja olen sitä mieltä, että itke jos se helpottaa, kyllä sinulla on oikeus olla surullinen, vaikka ystävääsi kohtaisikin onni...ei siitä pidä ainakaan potea huonoa omaatuntoa, koska minusta se on aivan luonnollinen reaktio sinun tilanteessasi.
Itselläni on takana vasta 4kk yritystä, menkat tässä myös päällänsä, ja minuakin ärsyttää, nyt ehkä jo hiukan parempi mieli, kuin muutama päivä sitten...pidetään lippu korkealla...ja aina on toivoa!!!!
Toivottavasti nyt ees jotakin osasin kirjoittaa, näin aamu tuimaan:)
Itsellni ei ole vastaava kokemusta, mutta voin kyllä kuvitella miltä tuntuu=(
Esikoiseni sai alkunsa kolmannesta kierrosta ja nyt on alettu yrittämään toista.
Oletteko käyneet jossain tutkimuksissa jo? Koska yritystä on takana jo yli vuosi olisi ehkä syytä käydä tarkistuttamassa että kaikki kunnossa.
Oikein paljon voimia teille ja toivottavasti tärppää pian!
tällä hetkellä olen toivoni menettänyt täysin. Meillä sen verran eri tilanne, kun on yksi lapsi. Mutta vuosi on vierähtänyt toista ootellessa, on ollut tosi paljon ylä-ja alamäkiä.
On niin paljon tulossa sukulaisille lapsia. Kumpa sitä osaisi olla ajttelematta koko asiaa, mutta kun ei!! Pitää itselle olla niin vihainen kun ei voi ajatuksiaan muuttaa..
Tsemppiä sinulle!!!Koitetaan jaksaa päivä kerrallaan! Ei nämä sanat sinua helpota, mutta ainakin tiedät että on niin paljon samassa tilantessa olevia...
Kyllä me on aloitettu ne tutkimukset. Miestä ei ole vielä tutkittu. Minusta ei ole rakenteellisesti löytynyt vikaa, mutta epäilen, ettei kaikki ole kohdallaan, koska menkkoihin liittyy runsasta vuotoa ja kovia vatsakipuja. Sitä en tiedä, mistä ne voisi oirehtia??!! Toivottavasti löytyy edes joku vastaus.
On se pahin piikki jo takana ja varmaan tästä taas nousee, elää eteenpäin miettimättä tätä asiaa sen enempää. Ainakin yritän nyt tietoisesti keskittyä kaikkeen muuhun ja nauttia elämästä tällei kun se annetaan.
Odotan tosin hieman kauhulla sitä hetkeä kun kutsutaan katsomaan sitä uutta tulokasta. Kun siellä on sitten kaikki ystävät beibiensä kanssa niin voin vain kuvitella kuinka tunnen itseni ulkopuoliseksi. No.. se on sitten joskus.
Uskon, että on kurja fiilis. Itellä on sama homma, kaikki tuntuu ympärillä iloitsevan lapsista mutta en minä. Mieheni sanoo, että olen katkera...mutta kai sitä saakin olla...
Asiat tapahtuu kun niitä vähiten odottaa. Ystäväni yritti miehensä kanssa myöskin pitkään lasta, harkitsivat jo hedelmällisyyshoitojen aloittamista vakavasti. Luopuivat kuitenkin asiasta ja päättivät olla yrittämättä ja stressaamatta raskautumisesta. Ottivat ihan rennosti vain ja rakastivat toisiansa, eipä aikaakaan kun vaavi jo ilmoitti saapumisestaan.
Laittaisin sen kovan yrittämisen pannaan, siitä ei ainakaan apua ole näissä asioissa. Ymmärrän kyllä että vauvakuume on kova ja on vaikea olla ajattelematta asiaa, mutta asioiden eteen voi joskus joutua tekemään kovasti töitä. Tässä tapauksessa sen vauvakuumeen ja yrityksen lopettamista.
Toivoa ei kannata hukata, ihmeitä tapahtuu joka päivä. Tsemppiä.