Kysyisin, onko tavallisen käytännön mukaista, ettei huostaanotettu lapsi saa tavata muitakaan sukulaisiaan?
Tunnen tapauksen, jossa lapsen mummi teki ilmoituksen lastensuojeluun, kun lapsen yksinhuoltajaäiti (siis mummin oma lapsi!) vain juopotteli eikä huolehtinut kunnolla vauvastaan. Mummi itse on raitis ja elää kunnollista elämää, oli myös jatkuvasti yhteydessä sosiaalitoimeen jonkinlaisena tilannekatsauksen antajana. Kun lapsi sitten noin 1,5-vuotiaana huostaanotettiin, EI MUMMOKAAN SAANUT SITÄ ENÄÄ TAVATA!!! Äiti sai tavata lasta kerran kuukaudessa valvotusti, mutta kaiken aikaa lapsen turvallisuudesta huolehtinut mummi joutui tyytymään pelkkiin valokuviin.
Minusta tilanne on käsittämätön ja mummikin epäilemättä miettii seuraavan kerran (jos sellainen tulisi...) kahdesti ennenkuin ilmoittaa mitään viranomaisille. Ketä on tarkoitus rangaista, mummia vai lasta? Millä logiikalla lapselle on hyväksi katkaista kaikki hänen ihmissuhteensa?
Tunnen tapauksen, jossa lapsen mummi teki ilmoituksen lastensuojeluun, kun lapsen yksinhuoltajaäiti (siis mummin oma lapsi!) vain juopotteli eikä huolehtinut kunnolla vauvastaan. Mummi itse on raitis ja elää kunnollista elämää, oli myös jatkuvasti yhteydessä sosiaalitoimeen jonkinlaisena tilannekatsauksen antajana. Kun lapsi sitten noin 1,5-vuotiaana huostaanotettiin, EI MUMMOKAAN SAANUT SITÄ ENÄÄ TAVATA!!! Äiti sai tavata lasta kerran kuukaudessa valvotusti, mutta kaiken aikaa lapsen turvallisuudesta huolehtinut mummi joutui tyytymään pelkkiin valokuviin.
Minusta tilanne on käsittämätön ja mummikin epäilemättä miettii seuraavan kerran (jos sellainen tulisi...) kahdesti ennenkuin ilmoittaa mitään viranomaisille. Ketä on tarkoitus rangaista, mummia vai lasta? Millä logiikalla lapselle on hyväksi katkaista kaikki hänen ihmissuhteensa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Meillä ainakin on sosiaalihmiset sanoneet, että lapsella on oikeus tavata myös muita läheisiä. Tiedä sitten miten noin pieni sen voi ilmaista. Kyllähän mummu on lapselle tärkeä. Onko sosiaalityöntekijä kieltänyt tapaamisen?
ja minulla on se käsitys, että tapaamisen voi kieltää ainoastaan hyvästä syystä ja kyseisen mummun kohdalla ei varmaankaan minkään valtakunnan syytä moiseen ole.
huostaanottoperheille ja sen perusteella sanon, että ei ole harvinaista, että kaikki lapsen tutut ihmissuhteet katkaistaan täysin perusteetta.
Yksi räikeimmistä tapauksista oli sellainen, että neurologista oireyhtymää sairastavan lapsen kunnollinen töissä käyvä äiti meni kysymään apua ja tukea jaksamiseensa lastensuojelusta. Lapsi huostaanotettiin ja häntä saivat tavata vain isovanhemmat. Kun äiti valitti asiasta, evättiin tapaamiset myös isovanhemmilta.
Tilanne jatkui vuosia tuollaisena ja lapsi kotiutettiin erittäin huonokuntoisena kun hän täytti 18 vuotta. Ei mihinkö? Törkeälle huostaanottoäidille tietysti, joka sai nopeasti lapselle sopivan koulupaikan ja kuntoutusta. Niitä ilman lapsi oli nimittäin ollut kaikki sijoituksessaolo vuotensa.
Meillä poikaa ei saa tavata perhekodilla kukaan. Joka toinen vkl on lomat pe-su, silloin yritetään tavata sukulaisia mahdollisimman paljon. Mummi (äitini) pyysi kirjallisesti viime kesänä saada poikaa kesälomalla luokseen, ei saanut. No en muuten saanut minäkään, onneksi isä sai olla viikon möksällä pojan kanssa ja vain siksi kun siitä on tullut perinne (8-v ajan)
Kovasti aina puhutaan lähipiirin kartoituksesta, mutta todellisuudessa sitä ei tehdä.
Tämä on mielestäni eniten rikottu lsl. Milläköhän perusteella yhteydenpidon rajoittamista tehdään vuosikaupalla???
lapsi kotiinlähtö jo häämötti, että: "Meidän on ollut vaikea sopeutua tähän uuteen tilanteeseen kun meille nyt tulee myös ei-huostaanoton tarpeessa olevia lapsia, että roolimme tulisi näiden perheiden kohdalla olla paremminkin tukea antava ja ohjaava."
Turha se sitten enää oli heidän vinkua, kun kaikki mahdolliset virheet olivat tehneet jo. Ei tosiaan ollut huostaanottoon tarvetta, mutta silti edes äiti ei saanut tavata kuin kerran viikossa. Paikka sijaitsi lähellä meitä ja olisin voinut käydä vaikka joka päivä.
Meiltä kerta kaikkiaan puuttuvat sellaiset sijoituspaikat, joissa ei perinteisiä tapaamis- ym. rajoituksia laiteta heti päälle, vaikka ei mitään aihetta niihin olisikaan. Ja heidän mielestään se ei lain mukaan edes ollut kuulema mitään tapaamisrajoittamista!
Siis rajoittaa saa mielivaltaisesti miten paljon tahansa, mutta jos siitä ei ole tehty lakiin perustuvin syin kirjallisia selvityksiä, niin rajoitus ei ole virallisesti tapaamisrajoitus.
Tämä on juuri niin kaksinaamaista p....n vääntämistä kuin suurin osa kaikkia huostaanottoja ja niihin liittyviä määräyksiä / käytäntöjä ja rajoituksia.
kohteeksi joutunut
ihan ensimmäiseksi läänistä.
Asiansa voi viedä myös käräjillekin,
jos ei saa asiallista virkamiespäätöstä rajoitetuista tapaamisista.
(Viranomaisenhan on tehtävä päätös käsittelemistään asioista, jos hän ei näin toimi, syyllistyy hän virkarikokseen).
mukaan ole tapaamisrajoituksia, vaikka käytännössä tapaamista on rajoitettu reilusti.
Saahan sairaalassakin lasta tavata joka päivä. Kun lapseni oli Lastensairaalassa helmikuussa, sain olla siellä koko päivän ja vielä yöpyäkin hänen luonaan.
Mutta hoidollisen huostaanoton jälkeen sama äiti saa tavata laitoksessa vain kerran viikossa 2 tuntia kerrallaan. Eikä se ole laitoksen mukaan tapaamisen rajoittamista, vaan normaali käytäntö, jota heillä on noudatettu jo 30-luvulta asti.
Rehellisesti sanoen kateeksi käy niitä vanhempia jotka pääsevät/saavat käydä katsomassa lastaan sairaalassa.
Poika on nyt ollut 3vk osastolla tutkimusjaksolla ja vielä 3vk jäljellä. Meillä vanhemmilla/huoltajilla ei ole mitään asiaa sinne...
No tämä oli yksi niistä muistutuksen aiheista...
Odotetaan mielenkiinolla vastausta...
Niin ja mummi soitti sairaalaan ja pyysi päästä tapaamaan poikaa, vastaus: et ole lähiomainen...
Mielenkiintoista... Ketkä sitten lasketaan lähiomaisiksi???
siitä, miten vanhemmat saavat vaikka yöpyä lapsen luona sairaalassa, ei ole psykiatriselta osastolta. Psykat ovat asia erikseen, niin järjetöntä kuin se onkin.
Tarkoitin sitä, että jos lapsi on sairaalassa, millä osastolla tahansa, niin ihan inhimillisesti ajatellen hän kaipaa vieraassa ympäristössä tuttua aikuista rinnalleen. Miksi se sallitaan muilla osastoilla, mutta ei psykiatrisessa. Ja miksi huostaanotettu lapsi muka tarvitsisi vähemmän tutun turvallisen aikuisen tukea kuin muut lapset.
Etteivät vain psykiatrit pelkäsisi, että haluttuja "oireita" ei lapsesta löydykään, jos hän saa olla liikaa vanhempiensa turvallisessa seurassa? Kuvaa jotain kallonkutistajien ajattelusta sekin, että heille ovat lähiomaisia muut henkilöt kuin muille ihmisille. Ketä ne teidän lapsen lähiomaiset muuten tällä hetkellä ovat psykiatrien mielestä? Perhekodin omistajatko?
ja perhettäkin siinä sivussa, isää, äitiä, sisaruksia, isovanhempia
epäasiallisemmin ja huonommin kuin rikollisia
kun eivät saa edes tavata lasta tämän sairaalahoidon aikana.
Vangitkin saavat tavata lähiomaisiaan
mutta eivät suomessa sairaalahoidossa olevat lapset!
Kukahan maailmalla edes uskoisi tätä lasten ja nuorten terveydenhuollon kauhutragediaa todeksi
jos siitä tieto ulkomaille leviäisi!
Taitaisi romanialaisen lastenkodinkin lasten kohtalo kohta kalveta tässä tämän päivän lastensuojelurumbassa.
Eikö tälläisesta terveydenhuollon toimintatavasta (lapsen eristämisestä vanhemmista/omiaisista)
pitäisi ehdottomasti olla jo jossain laissakin näkyvissä maininta!?!
Sillä terveydenhuollossahan poika on hoidettavana
(jos hän olisi lastensuojelulaitoksessa rajoitettujen toimenpiteiden kohteena niin siitähän olisi oltava valituskelpoinen päätös).
Voimia ja kestämistä vaan edelleenkin Pojan koko perheelle!
Täällä myös yksi mummi joka on huolissaan lapsenlapsestaan, enkä todellakaan uskalla ilmoittaa mihinkään, kun pelkään että menee vielä hullumpan suuntaan. Ja tuskin näen sitä lasta koskaan enää sen jälkeen. Täytyy vaan yrittää kestää huoli ja murhe.
Jos mahdollista niin ehdota tyttärellesi oheishuoltajuutta. Näin ollen sinulla olisi oikeus ottaa lapsenlapsesi luoksesi asumaan, jos vain pystyt ja tyttäresi voisi yrittää saada elämänsä kuntoon. Näin ainakin säästyisitte huostaanotolta.
Riittää että marssitte sosiaalitoimistoon ja vaaditte oheishuoltajuuspapereiden tekemistä. Tietysti sellaisen virkailijan luo joka ei teitä entuudestaan tunne...
Tarkempaa tietoa tästä varmaan joku muu osaa antaa???
Tämä nyt ei varsinaisesti liity ketjun aiheeseen, mutta tuli vain siitä mieleen.
Aikoinaan sisarenpoikani joutui psykiatriselle nuorten osastolle, missä kyllä pääsin häntä melko vapaasti tapaamaan (aika vain piti sopia etukäteen). Tiesin lapsen elämästä aika paljon ja huomasin jo alussa, ettei osaston henkilökunnalla ollut hajuakaan lapsen ongelmien taustasta, vaan he "operoivat" aivan väärien asioiden kimpussa. Onhan päivänselvää, ettei lapsen oma äiti kerro harjoittamastaan fyysisestä ja henkisestä väkivallasta eikä lapsikaan niistä osaa/uskalla puhua (eikä suurta osaa elämänsä alkuvuosista edes muista).
Pitkän harkinnan jälkeen päätin kertoa osastolla tietoni. Päätös oli vaikea, sillä en mitenkään olisi halunnut loukata sisartani, mutta lapsen elämä ja tulevaisuus painoivat mielestäni vaakalaudalla enemmän kuin suhteeni sisareeni. Niin eräänä päivänä pojan oltua noin kaksi kuukautta osastolla (ilman minkäänlaista varsinaista hoitoa) soitin hänen omahoitajalleen.
Saamani vastaanotto järkytti minua syvästi! Ehdin sanoa puhelimessa kuka olen ja että haluaisin kertoa hoitajalle, mitä tiedän lapsen taustasta ja kotioloista, kun hoitaja keskeytti minut selvästi närkästyneenä ja sanoi, että heillä on vaitiolovelvollisuus. Sanoin tietäväni tämän eikä aikomukseni ollutkaan udella siskonpoikani asioista vaan KERTOA ITSE heille erinäisiä asioita, joista heillä ei todennäköisesti ollut tietoa. Tähän sain kylmän tokaisun, etteivät he ole etsimässä syntipukkia, ja siihen puhelu sitten päättyi.
Olin järkyttynyt, koska hoitajaa ei kiinnostanut vähääkään edes se minkä tyyppisestä asiasta on kyse. Entä jos olisin tiennyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Tai raa'asta väkivallasta? Minulle opetus oli, ettei "ulkopuolisten" ole suotavaa eikä asiallista kertoa, jos tietää lasta kohdeltavan huonosti.
Vielä korostan sitä, että osastolla ei tosiaankaan tiedetty eikä tultu missään vaiheessa tietämään lapsen kokemista kauhuista. Heillä oli valmis konsepti, josta luettiin nuorten ongelmien syyt ja jonka mukaan operoitiin. Käytännössä siis nuorilla oli ongelmia vaikean murrosiän vuoksi ja hoitona tähän erilainen aktiivinen toiminta. Puolen vuoden laitoshoidon jälkeen poika itse tokaisi, että milloinkahan ne oikein aikovat sen hoidon aloittaa... todellista apua hän muuten sai vasta useiden vuosien tuloksettoman rumpan jälkeen päästyään todella asiantuntevan psykoanalyytikon käsittelyyn. En ole siitä tarkemmin kysellyt, mutta kaiketi siellä sitten vihdoin ongittiin esille nuo lapsen traumaattiset kokemukset ja käsiteltiin niitä.
Psykiatrit eivät todella osaa eikä heillä ole kykyä kohdata lapsen kokemia traumaattisia kokemuksia.
Oma lapseni joutui psykiatriseen hoitoon järkyttävän tapaturman seurauksena. Vaikka me vanhemmat kuinka yrittimme kysellä ja ottaa puheeksi asian, eivät sairaalan työntekijät koskaan osanneet tarttua siihen. Meitä kyllä kuunneltiin, mutta sitten mentiin heidän omien konseptiensa mukaisiin asioihin. Lapsen kehityshistoriaa, vanhempien menneisyyttä, sairaalan omia testejä, mitä ongelmia on kotona, askartelua ja taas askartelua. Muidenkin lasten täytyi olla koulusta pois kokouksissa. Sitten vanhemmat määrättiin omaan terapiaan, vieläkään en tiedä, mikä sen tarkoitus oli. No, se kuului tietysti hoitorutiineihin.
Tapaturman kokenut lapsi oli sokissa ja hänelle kertyi nopeasti posttraumaattinen stressireaktio. Tällaisesta ilmiöstä ei ymmärretty mitään. Lapsi majaili sairaalassa kahdeksan kuukautta ilman mitään hoitoa.
Ja kyse on yliopistollisesta keskussairaalasta Tampereella.
Tiedän, että tällä palstalla lähinnä naureskellaan Suomen lakipykälille ja niiden toimimattomuudelle, mutta yrittänyttä ei laiteta. Yleensäkin kaikissa ongelmissa sossun kanssa kannattaa lukea tuoretta lastensuojelulakia, sillä niihin vetoaminen voi auttaa monessa tilanteessa eteenpäin. Laitan tähän nyt pätkän kyseisesta lastensuojelulaista, joka koskee sijoitetun lapsen oikeuksia. Toivottavasti tämä tieto auttaa ketjun aloittanutta.
54 §
Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin.
(Lastensuojelulaki 2007.)
Sehän se vika onkin kun sosiaalihuolto ei näihin lakeihin mitään perusta.
Toivon sinun, siis jos sinusta tulee sosiaali hirmu, muistavan nämä lastensuojelulain pykälät.
Etkä tee lisäksi omia lakeja... Ja jatka tämän kyseisen palstan lukemista! Ehkä juuri sinä saat muutosta aikaiseksi!
katsella lapsen askartelua 8 kk ja päivitellä, että voi, voi, hän taisi olla shokissa. Ja sitten vielä lääkärinpalkkaa maksettaisiin tuosta taivastelusta.
Sitten kun osa tuosta ammattikunnasta vielä kirjoittelee sossun pyytämiä lausuntoja asiakkaista ilman, että ovat edes tavanneet heitä, niin taitaa olla vähän lääkärin etiikkakin hakusessa. Ja sitten vielä lähetellään lapsia psykiatriseen hoitoon laitoksiin, huostaanoton kautta tietysti, jossa ei ole edes alan henkilökuntaa palkkalistoilla.
Ja psykiatrisia lapsipotilaita on muka niiiiin hirveän paljon... Ja pah! Jonosta pois ensinnäkin neurologiset potilaat, jotka eivät ollenkaan psykiatriaan kuulu ja edes ripaus järkeä koko potilaaksi oton arviointiin, niin surin osa jonoista häipyisi sen siliän tien.
Sisarenpoikani ei ollut enää pikkulapsi, vaan 15-vuotias joutuessaan hoitoon (pyysi itse päästä jonnekin). Hän pystyi siksi itse varsin hyvin ymmärtämään tapahtumia ja kertomaan niistä muille.
Kerran hänen asuessaan jossain kuntoutuspaikassa saapui paikalle yllättäen ambulanssi ja kaksi isoa hoitajaa, jotka veivät hänet väkisin sairaalaan. Siellä vastaanottanut lääkäri oli tutkinut pojan ja todennut, ettei tämä missään psykoosissa ole... hänellä oli siis ollut kuntoutuspaikassa erimielisyyksiä jonkun hoitajan kanssa ja tämä oli tulkittu psykoosiksi! Monta vastaavaa aivan hullua tilannetta mahtuu nuoren kokemuksiin, mutta luojan kiitos hän sai lopulta apua siltä yhdeltä psykoanalyytikolta ja onnistui pääsemään "elävien" kirjoihin.
kyllä kannattaa ottaa kovat otteet sossua vastaan,nimittäin just tota lakia on rikottu lapseni kohdalla!!
kun tuli kasvattajan kanssa erimielisyyksiä!
Sillä lailla!
Tuolla logiikalla joka nassikka istuisi huostaanotettuna paitsi ne, jotka ovat sairaalloisen tottelevaisia. Onneksi ambulanssia ei vastaanottanut pähkähullu psykiatri, joka olisi äimistellyt, että "ai psykoosissa, no niimpäs onkin" ja syöttänyt lapselle psykoosilääkitystä sen verran, että lapsesta ei olisi enää ollut vastaanpanijaksi.
Siinä laitoksessa, jonne oma lapseni aiheetta lähetettiin, olevat teinit ovat kertoneet, että jos erimielisyyksiä tuli, heille syötettiin rauhoittavia lääkkeitä. Miten tämänkään todistaa, koska lapsilla ei ole puhelimia, että vanhemmat voisivat hakea heidät verikokeisiin, jossa aiheeton lääkitys todettaisiin.
Mutta miten sellainen henkilökunta osaa muutenkaan kasvattaa lasta oikein, joka pitää lapsen vastaan panemista mielisairautena?