Minulla on ihana, kiltti esikoispoika 2v ja pieni vaaveli 2,5kk. VOitte kuvitella että kiirettä piisaa!! Joskus tämä ihana 2v esikoinen saa valtaisia uhmakohtauksia...ei halua syödä, haluaa syödä, ei halua, haluaa, ei ulos, haluaa ulos jne. Huutoa riittää. Kaksi päivää on ollut täynnä näitä kohtauksia ja tänään mulla meni hermot. Suoraan sanoen vajosin lapsen tasolle ja huusin hänelle raivoissani. Itkuhan vaan lisäänty ja minulla ahdistus kasvoi. TUntuu että miten ihmeessä mulle on suotu lapsia kun kohtelen niitä noin...kohtahan poikani pelkää minua jos tuolla tavalla räjähdän. Onko vinkkejä kuinka saisin etenkin tämän ruokailu-uhman laantumaan. Hän istuutuu pöytään ja aloittaa heit että haluaa pois. SItten kun nostan pois niin alkaa huuto, koska hänet nostettiin pois MUTTA ei kuitenkaan halua istumaan. Usein vien hänet rauhoittumaan ja sen jälkeen hän syö kuin susi. Ahdistaa valmiiksi ruokatilenteet kun tietää että heti alkaa sama vääntö pojan kanssa.
Kamala äiti
harmittaa
5713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eli minä tekisin niin että jos haluaa pois pöydästä otat hänet pois pöydästä etkä päästä takaisin vaikka haluaisi. Näin uskoisin parissa päivässä tilanteen hieman muuttuvan! varmaksi en tiedä mutta ehdottaisin että kokeilet! eihän tässä ajassa nälkäänkään kuole. Tietääpä sitten että olet tosissasi että kun halutaan pois niin sitten ei takasin tulla eli ehkä pian miettii kannattaako haluta pois..
Nyt on poika taitanut oppia äidin pompottamisen jalon taidon. Ja sille pitää pistää stoppi ihan heti tai joudut taistelemaan tulevaisuudessa hänen kanssaan todella paljon. Se olet sinä joka päättää milloin syödään, mitä syödään, milloin mennään ulos jne. Tuollaista käytöstä ei pidä hyväksyä, vaan sanot, että jos et syö niin et syö, sillä selvä ja ruokaa vasta seuraavalla ruokailukerralla. Kyllä hän pian oppii, että äitin kanssa ei pelleillä. Mutta pitää jaksaa olla järjestelmällinen...Tsemppiä!
nimim. 1v7kk voimakastahtoisen tytön äiti :)
Kuulostaa samalta kuin meillä (poika 1v7kk). Neuvolassa sanoivat, että poika opettelee syy-seuraus -suhteen tajuamista. Että hänelle on vielä epäselvää, että jos haluaa pois pöydästä, niin silloin tosiaan joutuu pois pöydästä (tai, jos tunkee lelun sohvan alle, niin silloin se tosiaan on siellä, eikä sitä saa sieltä välttämättä pois). Tekee siis asioita ja sitten raivoaa, kun ne tapahtui... Tuo vaihe on vaan käytävä läpi ja parhaiten kuulemma siihen suhtautuu juuri noin kuin edellä jo sanottiin. Eli, jos haluaa pöytään, niin nostat pöytään. Jos haluaa pois pöydästä, niin nostat pois, etkä hetkeen nosta takaisin (ettää oppii sen syy-seuraus -hommelin). Hetken päästä voit taas nostaa takaisin, jos edelleen haluaa.
Suuttuminen ja räjähtäminen on normaalia. Lapsen on ihan hyvä nähdä sellaisiakin tunteita. Pyydät vaan anteeksi jälkikäteen, että "äiti suuttui ja huusi turhaan. Niin ei saisi tehdä, mutta äitikin tekee joskus väärin.". Kunhan et lyö lastasi, niin ei se parista huutamisesta mene rikki.
Ihanalta kuulostaa.:\ voin vaan uskoo,millasta on.Ja tottakai äitikin saa räjähdellä,minä teen sitä joka päivä,kun pojat on ilkeitä.:D mulla siis pojat 2,5v ja 1v4kk kolmas tulossa.Esikoisella ei onneks oo mitään uhmaa,mut raskasta on kahen pienen kanssa.Nauti virlä ku vaavi on pieni ja vaatii vaan ruokaa.:)Minä tekisin ruokailun kanssa niin,että jos ei suostu syömään niin sitten ei syö ja pois pöydästä.Tai sit ei edes pyydä pöytään samaan aikaan vaan nostaa sen sitten sinne kun ite haluaa.Sit kun lapsella on oikeesti nälkä niin kyllä se sitten luultavasti syö nätisti.Mustasukkaisuutta toi taitaa olla,koska on tottunut olemaan keskipisteenä ja sit yhtäkkiä joku toinen tulee hänen reviirilleen.Jaksamisia sulle!Tiiän,rankkaa on.Mutta kyllä ne lapset on kuitenkin niin ihania.
Mä oon kans huutanu ja liianki usein..niin usein että esikoinen joka on 1v10kk enää tottele mua..kai se on tottunu siihen et äiti huutaa ja raivoaa. Mulla onki ollu masista ja joskus lastenhoito tuntuu puulta. Ei vaa jaksa, on niin väsynyt. Olen hankkinu apua ja nyt joka viikko käyn keskustelemassa eräässä ryhmässä jossa muitakin äitejä joilla omat ongelm ansa. Kannattaa muistaa, ihmisiä me vain ollaan ja sä oot tasan hyvä äiti lapselles..sen tietää siitä että sä selvästi kadut ja podet huonoo omaatuntoa huutamisesta. Ei tosin aina tarvi, sillä lapsen on mielestäni hyvä oppia että äidilläkin on erilaisia tunteita.