hemmetin

Eipä saisi valittaa kun sattuman kautta on töihin otettu mutta kun työn laatu ei ole mistään kotoisin. Esimies lataa vain kappalemääriä mitä pitää tehdä ja vähän kyseenalaisesti. Melkein vuoden olen nuorena työntekijänä ollut ja vanhojen työläisten jutut ei oikein aukea mulle. Yhden työntekijän poikaa suositaan täällä ihan avoimesti mikä ärsyttää. Ainoa poikapentu koko käytävällä pitämässä naislaumaa hyvänä. Vajaan vuoden katsellut tätä touhua ja ihan kypsä jo.

Tänään kokouksessa tuli ilmi myös yhden työtoverin mielipide (en tiedä onko useampikin sitä mieltä) että uudet työntekijät vain sotkevat vanhojen työtä, siksi heille ei voi opettaa mitään vaativampia töitä vaan tekevät samaa paskaa kokoajan. Uskomaton asenne ihmiseltä joka itse on vähän väliä sairaslomalla viikkotolkulla ja jonkun ne hänenkin työt on tehtävä.
4588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hehe, mä olen ollut eräässä toimistossa vasta viikon töissä, ja jo nyt on tullut esiin joidenkin työntekijöiden vittumainen asenne. Olen harjoittelijana, ja sinänsä työtehtäväni ovat olleet ihan mukavia. Jopa yhden tilinpäätöksen olen saanut tehtyä. Mutta toimitusjohtajalla on todella pikkumainen asenne, ja antaa ihan naurettavia hommia ja vikisee turhasta! Esim. hän saattaa laittaa kirjeen kuoreen, ja antaa sitten tehtäväkseni sulkea kuoren!! Ihan kuin ei itse sitä voisi tehdä! Myös muutama muu työntekijä on ihmeellisiä nirppanokkia! Tuskailevat, kun paperi loppuu tulostamisesta, ja miten HEIDÄN täytyy ojentaa käsi viereiselle pöydälle ottamaan paperia, ja kumartua sitten laittamaan koneeseen uutta paperia ; ) Kirjanpitäjän/palkanlaskijan arvolle ei myöskään sovi kahvin keittäminen tai jo täytetyn koneen pistäminen päälle. Hei haloo, täytyy vaan parista napista painaa! Eikä tietenkään toimitusjohtaja pysty palavereiden jälkeen viemään papereitaan omaan huoneeseensa, vaikka sinne joka tapauksessa on menossa, tai laittamaan irtoroskia läheiseen roskikseen. Ei, nuorta, yksinkertaista harjoittelijaa täytyy juoksuttaa ja korostaa näin pikkumaisissa asioissa omaa korkeampaa arvoaan. Ja auta armias, jos pöydälle on jäänyt kahvimukista tahra!

Mun pieneen päähäni vaan ei mahdu, miten pikkumaisia jotkut voivat olla! Viikon harjoittelun jälkeen pitäisi pystyä olemaan rutinoitunut talon tavoille, ja lätistään vaivihkaa mitättömistä asioista, jos ei ihan kaikkea vielä pysty hallitsemaan ajallaan.

Onneksi siellä on yksi ihana työkaveri, joka aina puolustaa ja omaa todella hyvän asenteen.

Äänestä
  • Oma asenteeni on aina ollut että en kuuntele *ittuilua keneltäkään, oli esimies asemassa tai ei. Sillä asenteella pärjää hyvin eikä tule alistetuksi. Mielummin otan vaikka lopputilin saati olen jonkun idiootin pompotettavana, oman sielunsa siinä vaan myy, jos ei löydy omaatahtoa ja kunnioitusta. Itse olen tällä hetkellä esimiestehtävissä ja alaisten keskuudessa arvostettu, koska kohtelen kaikki asiallisesti ja tasapuolisesti. Valvon, että jokainen hoitaa osansa kunnolla ja annan myös palautetta niin hyvistä kuin huonoista suorituksista, enkä suosi ketään vaan annan suoritusten puhua puolestaan.

    Äänestä

  • Willis45 kirjoitti:

    Oma asenteeni on aina ollut että en kuuntele *ittuilua keneltäkään, oli esimies asemassa tai ei. Sillä asenteella pärjää hyvin eikä tule alistetuksi. Mielummin otan vaikka lopputilin saati olen jonkun idiootin pompotettavana, oman sielunsa siinä vaan myy, jos ei löydy omaatahtoa ja kunnioitusta. Itse olen tällä hetkellä esimiestehtävissä ja alaisten keskuudessa arvostettu, koska kohtelen kaikki asiallisesti ja tasapuolisesti. Valvon, että jokainen hoitaa osansa kunnolla ja annan myös palautetta niin hyvistä kuin huonoista suorituksista, enkä suosi ketään vaan annan suoritusten puhua puolestaan.

    Kyllähän minulle saa asiasta sanoa, jos huomautettavaa löytyy, mutta mielestäni typerä veto esimieheltä jakaa sanktioita mitättömistä asioista ensimmäisen työssäolo viikon aikana. Tyyliin, että kahvit ovat jokusen minuutin myöhässä tms.

    Tottakai otan vastuun virheistäni, mutta onko se ihan fiksua jokaisesta ensimmäisestä, pikku virheestä tylysti huomauttaa.

    Sinä oletkin varmasti hyvä esimies! Uskon, että alaiset tekevät parempaa tulosta, kun saavat kuulla realistisen palautteen hyvistä ja huonoista asioista. Silloin sitä myös haluaa kehittää itseään, ja pyrkiäkin parempaan tulokseen, kun motivaatio pysyy hyvänä. Onneksi minun lähelläni istuu se hyvä työkaveri, jonka kanssa pidetään yhtä.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    Mielestäni työpaikalla pitää löytyä joustavuutta niin työntekijöistä kuin työnantajastakin. Ymmärrettävää on,että kahvitaukojen pituuksia aletaan kyttäämään, jos esim. työntekijät tekijät ovat sekunttitarkkoja omista työajoistaan. Jos joustavuuttaa löytyy molemmista osapuolista niin silloin yleensä työilmapiiri on parhaimmillaan ja vedeään ns. yhtä köyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ykstoikkosta kirjoitti:

Eipä saisi valittaa kun sattuman kautta on töihin otettu mutta kun työn laatu ei ole mistään kotoisin. Esimies lataa vain kappalemääriä mitä pitää tehdä ja vähän kyseenalaisesti. Melkein vuoden olen nuorena työntekijänä ollut ja vanhojen työläisten jutut ei oikein aukea mulle. Yhden työntekijän poikaa suositaan täällä ihan avoimesti mikä ärsyttää. Ainoa poikapentu koko käytävällä pitämässä naislaumaa hyvänä. Vajaan vuoden katsellut tätä touhua ja ihan kypsä jo.

Tänään kokouksessa tuli ilmi myös yhden työtoverin mielipide (en tiedä onko useampikin sitä mieltä) että uudet työntekijät vain sotkevat vanhojen työtä, siksi heille ei voi opettaa mitään vaativampia töitä vaan tekevät samaa paskaa kokoajan. Uskomaton asenne ihmiseltä joka itse on vähän väliä sairaslomalla viikkotolkulla ja jonkun ne hänenkin työt on tehtävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu