Aussie?

Meidän perheessä on ollut aussieherra-Papi pian kaksi vuotta. Ikää on tällä hetkellä mittarissa kymmenen vuotta, eli tuli meille eläkepäivien viettoon. Olin nähnyt kyseisen koiran pari kertaa aijemmin, siihen rajoittuivat minun kokemukseni australianpaimenkoirista.

Alkuikävöinnin, pomottelun ja tutustumisen jälkeen arki lähti rullaamaan mukavasti ja koira tottui aika pian meidän perheen rutiineihin. Mutta! Lenkille lähtö oli varsin hankalaa, mikäli tyttäreni(silloin 6 v) ei lähtenyt mukaan, koira laittoi jarrut päälle ja katseli vain kodin suuntaan missä neiti viipyy. Lauman piti siis olla koossa, että Papi lähti levollisin mielin lenkille.

Meillä oli ennestään kissa ja koira tottui kissaan hyvin nopeasti. Asiaa varmaankin edesauttoi se, että kissamme ei juuri korvaansa koirille lotkauta eikä ollut moksiskaan koiran härnäämisyrityksistä. Tulevat toimeen vielä tänäkin päivänä, Papi on ottanut tehtäväkseen hätistellä kissan pois kynsimästä mattoja ja huonekaluja.

Edellisillä omistajilla Papi oli pelännyt kovia ääniä, esimerkiksi ruohonleikkuria ja imuria. Päätin heti, että koira saa luvan tottua ainakin siihen imurin ääneen ja niin tottuikin, nakkipaloilla oli tässä tapauksessa osuutta asiaan..nakeilla siis pelko voitettiin. Tänä päivänä tilanne on se, että Papi ei pelkää MITÄÄN kovia ääniä...(ja siitäkös on toisinaan haittaa..)

Paimenkoirana Papi todellakin pitää laumaansa tärkeänä, joka tällä hetkellä tarkoitaa sitä, että
minä olen se, joka ei saa missään nimessä kadota sen silmistä. Se seuraa minua kaikkialle,vessaankin tulisi jos vain sen sinne päästäisin. Hellyttävä piirre sinänsä, toisinaan taas varsin rasittavaa, kun aina on jaloissa pyörimässä ja tuntuu että on suorastaan riippuvainen minun läsnäolosta. Seuran lisäksi koira on erittäin hellyydenkipeä, aina kun istun alas, se kipittää viereen ja tökkii kuonollansa, josko sitä rapsutusta saisi. Vieraat testataan myös tällä keinolla, jos "erehtyy" rapsuttamaan, sitä saa kyllä tehdä vaikka koko kyläilyn ajan..:)

Entinen omistaja kertoi, että Papin suhtautuminen muihin koiriin, varsinkin pieniin, on nuivaa. Tähänkin kohtaan minä ajattelin, että saa luvan tottua ja ihan hyvin tulee toimeen muiden koirien kanssa, silloin harvoin kun niitä kohdalle sattuu. Enemmän pitäisi kyllä olla toisten koirien kanssa tekemisissä..

Autossa matkustaminen oli myös ennen ollut hankalaa Papsulle, se oli kärsinyt heti ensi metreistä pahoinvoinnista, jonka vuoksi sitä ei sitten oltu kuljeteltukaan mihinkään. Meille tullessa herra joutui kuitenkin tottumaan niin bussi- kuin junakyytiinkin ja tällä hetkellä se olisi aina lähdössä autoilemaan, kun oven ulos aukaisen...Pahoinvoinnista ei ole ollut merkkejäkään, toki se on yksilökohtaista, ei rotukohtaista.

Papsu on ollut terve lukuunottamatta yhtä yöllistä kohtausta, joka oli hyvin epilepsiatyyppinen kohtaus. Tiputuksen ja lääkityksen jälkeen koiran kunto palasi ennalleen ja avonaiseksi jäi, mistä kohtaus johtui. Minä tietenkin maalailin pahimmat pirut seinälle ja tein diagnoosin että aivokasvain..Mutta nyt kaikki on ollut ok.

Kyseinen aussie on oppinut helposti uusia temppuja. Olisi hyvin innokkaana esimerkiksi tokoiluun, jahka itselläni sellaiseen aikaa riittäisi. Ulkona ollessa Papi on kuin pentukoira, viilettää "tukka putkella" ja virtaa täynnä, sisällä sitten seurailee ja makoilee mahdollisimman lähellä minua.

Viime aikoina olen huomannut koiran ärsyyntyvän lasten metelöinnistä. Jos tyttärelläni on kavereita kylässä, olen neuvonut heitä käyttäytymään erityisen rauhallisesti Papin läheisyydessä tai jättämään koiran kokonaan huomiotta.

Viimeisen muuton jälkeen omalla pihalla pysyminen on muodostunut varsin hankalaksi hommaksi Papille. Yleensä karkaa naapuriin, jos mitenkään mahdollista ja tulee sieltä sitten noin vartin päästä takaisin...Karkailua ei aijemmin ollut, joten tämä seikka harmittaa vietävästi itseäni.

Aussit kaipaavat tekemistä (kuten kaikki koirat) ja niiden into on huimaavaa kun huomaavat, että nyt tapahtuu jotain jännää, nyt tuo emäntä pyytää minulta jotain..häntä heiluu ja heti ollaan juonessa mukana...:)

Nykyään Papsu haukkuu kaikki jotka kolistelevat ovellamme. Toisaalta se on ärsyttävää ja jossain vaiheessa yritin kitkeä sitä tapaa pois, mutta toisaalta se on hyväkin, sillä samassa rakennuksessa on myös työtilani ja tiedä aina asiakkaiden saapuvan kun koira ilmoittaa..muuta ovikelloa ei sitten olekaan..:D Toki tuollaisen koiran louskutus voi olla pelottavaa sellaiselle, joka on vähemmän ollut koirien kanssa tekemisissä tai pelkää koiria, sillä iso äänihän aussista lähtee.

Mitä enemmän jaksat ja ennätät touhuta aussien kanssa, sen onnellisempi se on..ainakin omasta kokemuksestani sanoisin. Jos vielä suostut ottamaan aussien kainaloosi ja syliisi, voisiko koira siitä enää onnellisemmaksi tulla..:D

Tässä minun kokemuksia aussista, mitä nyt näin päällimmäiseksi mieleen tuli! Saa kysellä lisääkin!!:)