Painoin ovikelloanappia ja DingDong kaikui oven takana. Seisoin talvivaatteissani ja reppuuni olin pakannut liukuvoidetta, kondomeja ja äskettäin postimyynnistä tilaamani naisten alusvaatteet. Kivat aprikoosinväriset pikkuhousut ja rintsikat. Kaarituelliset tosin ja ne eivät tuntuneet hyvältä mutta olin luvannut pukeutua niihin tänä iltana. Kaverini Mikko oli tuttu aluksi netin keskusteluista ja chattailu vei meidät yhteen. Kumpikin oli tahoillaan piilossa ja tunnustin olevani bi-seksuaali, en homo.
Mikko tuli avaamaan ja astuin sisälle. Jättäessäni kenikä eteiseen Mikko mainitsi että kaverinsa Petu oli tulossa illaksi. Pieni kolminkeskeinen oli ollut puheena jo jonkinaikaa ja nyt sekin toteutuisi. Mikäs siinä. Jos Petu ei suostuisi panopuuhiin hän ainakin tykkäsi katsella, näin olin Mikon puheista ymmärtänyt. Mikko pyysi nähdäkseen alusvaatteet. Otin ne repusta ja heitin ne hänelle olkkariin. Menin keittiöön hakemaan kahvia.
-Nää on hienot, huusi Mikko. Käytitkö anustappia tänään?
-Jep, huusin.
Hyvä, laita päällesi ja tule tänne. Hain pikkuhousut ja riisuidun makkarissa. Laitoin pikkarit jalkaan ja menin Mikon luo. Mikko istui sohvalla ja oli avannut huosunsa napit. Menin lähemmäs ja polvistuin, tunnustelin kuinka kyrpä jo oli kova ja hieroin hieman, otin peniksen pois alushuosuista ja hieroin sitä hitaasti pidellen peukalolla pään nupikkaa. Nuolaisin hieman päästä ja Mikko ynähti. Jatkoin hieromista ja vein suuni lähemmäs ja naukkasin peniksen pään suuhuni. Hyväilin kielelläni nipukkaa ja Mikko selvästi nautti tilanteesta. Mikko oli laittanut kondomit ja liukasteen sohvapöydälle. Otin kondomin ja ja vetäisin sen peniksen ylle
Olin oppinut Mikon kanssa kohtuullisen hyväksi suihinottajaksi. Mikko selvästi oli jo laukeamassa ja tiesin hänen laukeavan mieluiten peppuun kuin suuhun. Kondomi oli jo melko liukas mutta halusin sen menevän peppuuni kivuttomasti joten levitin voidetta päälle. Mikko oli jo noussut seisomaan ja käski minut makaamaan sohvan käsinojan ylle. Menin paikalleni ja tunsin kuinka pikkuhousut tippuivat hitaasti jalloissani. Samalla tunsin voidellun sormen hiplaavan aukkoani. Sormi meni edestaas aukolla kunnes hävisi ja samalla kyrpä upposi sisään. Otin kiinni sohvasta ja painoin pääni tyynylle. Erektio nousi itselläni kyrvän kiihoittaessa eturauhasta. Mikko ei kestänyt kauaa ja hän laukesi pian. Minun vuoroni olisi seuraavaksi...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoittaja on homo, ei biseksuaali.
Mitäs tyttöilyä tuo oikein on. Minä ainakin pukeudun mahdollisimman täydellisesti naiseksi, korsettia, peruukkia ja vahvaa meikkiä myöten. Sitten vasta olen valmis tapaamaan mieskaverini.