Sanompa vaan tässä oman mielipiteeni hoidoista. IVF-hoito menossa, ja koko ajan odotan, että koskahan ne 'rankat ja vaikeat' ajat alkaa...kun pää ei kestä, kaikki kaatuu?? Mä olen lähtenyt hoitoon asenteella 'katsotaan kuinka käy, jos ei onnistu niin sitten elämässä jotakin muuta'. Tottakai olen pettynyt, jos tulosta ei synny, mutta ei se mikään maailmanloppu ole. Enhän tässä toki huvikseni käy yksityisellä hoidossa yli 100 kilometrin matkaa per siivu. Rahaa palaa, työkaveritkin jo ihmettelee poissaolojani.
Mutta onko täällä muita samanlaisin ajatuksin olevia? Kokeeko kaikki, että on nää hoidot niihn helvetin rankkoja ja paska maailma muutenkin? Vai onko kukaan linjalla, että 'tämä projekti loppuun, katsotaan miten käy' ?
Mulla ei ole mitään haittavaikutuksiakaan pistoksista tullut...pientä vatsan turpoamista vaan, mutta kaipa mooses jotain tuleekin tuntea, kun vatsassa kasvaa 16 kpl yli 9 mm munasoluja, vaikka normioloissa niitä kypsyisi vain yksi!
Kommentteja, asiallisia kiitos!
Mutta onko täällä muita samanlaisin ajatuksin olevia? Kokeeko kaikki, että on nää hoidot niihn helvetin rankkoja ja paska maailma muutenkin? Vai onko kukaan linjalla, että 'tämä projekti loppuun, katsotaan miten käy' ?
Mulla ei ole mitään haittavaikutuksiakaan pistoksista tullut...pientä vatsan turpoamista vaan, mutta kaipa mooses jotain tuleekin tuntea, kun vatsassa kasvaa 16 kpl yli 9 mm munasoluja, vaikka normioloissa niitä kypsyisi vain yksi!
Kommentteja, asiallisia kiitos!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Aivan samanlaisia ajatuksia minullakin.. Välillä tuntuu siltä että "pitäisi" ottaa hoidot kauhean rankasti kun kaikkien muidenkin mielestä on niin vaikeaa. En tosiaan tarkoita tätä millään pahalla, varmasti osalla hoidot tosiaankin on rankkoja, on paljon sivuvaikutuksia ym. Elämämme ei kuitenkaan pyöri lapsettomuushoitojen ympärillä eivätkä ne ole ykkösasia elämässämme. On niin paljon muutakin tekemistä kuin päivät pitkät miettiä sitä että mahdetaanko me ikinä saada vauvaa vai ei. Jos onnistuu niin ihana juttu mutta jos ei niin sitten keksitään jotain muuta sisältöä elämään.
Samalla asenteella itsekin liikenteessä. Tosin kaksi keskenmenoa teki kipeää.
Mutta yhden asian olen huomannut, nuo hoidot ovat hyvin erilaisia tuntemuksineen.
Eka IVF oli oireeton. Tämä toinen on kaikkea muuta. Oli kuumia aaltoja sumuttelun aikana ja nyt olo kuin olisi sisällä 30kg ilmaa.. turvotusta vaikka muille jakaa. Ensimmäisen IVF:n aikana ajattelin, ettei tämä niin kamalaa ole, mutta nyt voisin osan oireista antaa jollekin oireettomalle =)
Nyt jälkikäteen ajatellen taisi pieni naiivius vaivata, kun ensimmäiseen IVF:ään lähdettiin. Silloin oli hirveä taistelutahto päällä ja ihmettelin muiden jatkuvaa voivottelua siitä miten rankkoja hoidot ovat. Samaa mieltä olin vielä epäonnistumisenkin jälkeen - eikun vaan uuteen yritykseen, eihän tämä ole rankkaa nähnytkään!
Jotenkin se mieli vaan on muuttunut useamman epäonnistumisen myötä. Olen alkanut ymmärtää niitä jotka pitävät pitkiäkin taukoja hoidoista, tai lopettavat ne kokonaan vaikka teoreettisia mahdollisuuksia olisi vielä.
Ruumiillinen kärsimys on ainakin omalla kohdallani ollut kaikkeen muuhun verrattuna pientä. Olen toki kärsinyt turvotuksesta ja hormonimyrskyistä. Lievä hyperikin on tullut koettua. Tällaiset kuitenkin unohtuvat aika pian loputtuaan.
Minua henkilökohtaisesti enemmän on rasittanut tunne oman elämänsä kontrollin menetyksestä. On pompittava klinikan aikataulujen ja kunnan rahapolitiikan tahdissa. On jatkuvasti odotettava jotain, ja toisinaan tämä odottelu on osoittautunut turhaksi kun klinikan lomat/viikonloput ovat pilanneet aikataulun. On kohdattava henkilökuntaa joille on selvästikin ihan_yksi_lysti kuinka kauan sinä olet odottanut hoitoasi ja kuinka paljon meneillään oleva tilanne sinua rassaa. On kohdattava vähättelyä ja vähempiarvoisuuden tunnetta sen takia että on nuori. Jatkuvaa nöyrtymistä suurempien tahojen edessä. Palkintona tästä edelleen tyhjä syli.
Olemme pitäneet taukoa hoidoissa, viimeisin lähes vuoden mittainen. Tunne kontrollin palaamisesta on ollut ihan hävyttömän hyvä. Hoitoihin vain on jaksettava lähteä taas uudelleen, jos haluamme lapsen, sillä meillä ei ole muita vaihtoehtoja.
Tietenkin on olemassa erittäin kovahermoisia ihmisiä joille mikään vaikeus ei ole ylitsepääsemätön. Ja yksi puhdas tosiasia - kaikille meistä lapsettomuus ei ole yhtä kova pala purtavaksi. Kaikkihan me olemme toivoneet elämältä eri asioita ja eri suhteessa! Eli sinä saatat mahtua toiseen näistä ryhmistä - ellet sitten elä samanlaisen naiiviuden kehän sisällä kuin minä vielä reipas vuosi sitten.
Itse kuvittelin kestäväni lapsettomuushoidot helposti, "tulee jos on tullakseen" -mielellä. Olenhan aina ollut luonteeltani kova, pitänyt itseäni enemmän uraihmisenä eikä suurperhekään ollut koskaan haaveissa. Tunteideni suhteen olin kuitenkin väärässä. Olisi ehkä pitänyt olla vielä pikkuisen kovempi. Tai ehkä haluta lasta vielä pikkuisen vähemmän.
Toivon että tämä kirjoitus herätti sinussa edes jotain ajatuksia näiden "toisten ajatusten" rinnalle. Positiivisten asioiden keskellä kun on niin kamalan helppoa ajatella positiivisesti. 16 munasolua on kovin hyvä tulos, ja kokemuksesta kyllä tiedän että tuossa vaiheessa hoitoa on rinta rottingilla ja pää pilvissä. Kunhan vain et huku omaan vahvuuden tunteeseesi niin, että lakkaat ymmärtämästä muiden tunteita.
Toivottavasti tämä oli toivomasi asiallinen kommentti ja jaksoit lukea sen loppuun. Kaikkea hyvää hoitoihin!
Ja montako epäonnistumista sulla on takana? Eihän tämä fyysisesti rankkaa ole, mutta meillä ainakin kun on 9 vuotta tutkimuksia/hoitoja takana ja ikää tulee kokoajan lisää ja pettymyksiä valtavan paljon, niin kyllä rupee pikkusen ahistamaan.
Välissä vielä yhden lapsen hautajaiset, joka ei kerennyt päivänvaloa näkemään. Takaraivossa kummittelee kokoajan vakava hyperi jonka olen kokenut (viikko tiputuksessa ja vatsaan tehtiin reikä jotta nesteet saatiin keuhkoista ja vatsaontelosta pois) ja jonka takia on mietittävä todella tarkkaan voidaanko enää ivf:ää tehdä.
kuin sinulla.
Itselläni ainakin auttoi henkinen skarppaaminen juuri sillä että tämä katsotaan loppuun asti meni syteen tai saveen ja asenne että kaikkea ei voi saada eikä kukaan saa.
Lopulta parin vuoden tehokkaiden hoitojen jälkeen olin jo hyväksymässä sen etten saa lasta ollenkaan.
Koko ajan pyrin välttämään lapsiperheiden ihailua ym. joka vain olisi omalta kohdaltani vaikeuttanut omaa oloani.
Tämä oli minun keinoni selvitä, myös keskustelut kavereiden, vertaistuen ja ajoittaiset keskustelut psykologin kanssa koin tärkeiksi.
Rahaa paloi myös paljon koska hoidot tehtiin pääosin yksityisellä.
Jokaisen tilanne kuitenkin erillainen ja kukin voi puhua vain omasta kokemuksestaan, voin kuitenkin sanoa ettei lapsettomuus aiheuttanut mitään suurempaa traumaa tai valtavaa kriisiä.Välillä oli tietenkin tosi huonoja olotiloja, tosi surullinen olo ym. mutta sitähän tämä elämä välillä on.
Myös ihmisen ikä on varmaankin aika oleellinen tekijä. Mikäli kaikki kaverit olisivat kulkeneet vatsa pystyssä, niin oloni olisi ehkä ollut vaikeampi.
Riippuu myös jokaisen elämänkokemuksesta ja kyvystä käsitellä elämän tuomia haasteita miten selviytyy.
Meille on nyt vauva tulossa, josta olen onnellinen, minulle kuitenkin hoitojenkin aikana selvisi, ettei tämä lapsi ole minun onnellisuuteni edellytys.
Aikuinen ihminen voi olla tasapainoinen ja onnellinen ilman lasta, lapsi tarvitsee aikuista ja on hänestä pitkään riippuvainen.
Ei se ensimmäinen hoito meilläkään vielä niin rankaa ollut,mutta kun vuodet vierii,rahat palaa,ikää tulee ja epäonnistumisia kerta toisensa jälkeen...negoja, keskenmenoja,negoja...välillä sairaalaan punktion jälkeisen sisäisen verenvuodon takia... vauvakuume vaan kovenee,häpeä,ihmisten kysymykset,poissaolot,selittelyt,masennus,toivo,masenus,parisuhteen ongelmat..ja vuodet vaan vierii eikä vieläkään vauvaa.Ehkäpä on niitä ihmisiä joille tällainen on vaan sivubisnestä mutta meille tämä on ollut yhtä kiirastulta eikä loppua näy.Silti toivo elää aina.
Haluan vielä lisätä että meille lapsettomuuden hoito ei todellakaan ollut sivubisnestä vaan lapsi toive oli ehkä keskeisin syy olla parisuhteessa ja tärkein asia mitä vielä elämältä haluaisin.
Kuitenkin, koska elämää ei voi pakottaa antamaan sitä mitä haluan, niin silloin on SOPEUDUTTAVA vallitseviin olosuhteisiin ja jotenkin selvitä.
Meillä todennäköisesti olisi parisuhdekkin kaatunut, mikäli raskaus ei olisi onnistunut.
Minulla ollut myös useita varhaisia keskenmenoja ja kyllä tässä on joutunut itkemään monet kerrat, kuitenkin elämässä ollut vaikeampiakin aikoja ja niistäkin selvitty.
Minulla ollut masennuskausia ennen tätä lapsettomuutta.
Lapsettomuuden hoito ei kuitenkaan johtanut niihin pahimpiin syövereihin kohdallani.
Kaikki vaikuttaa jaksamiseen: mies, työ, kaverit ym ja minulla elämäntilanne oli monelta osin hyvällä mallilla, että jaksoin.
Halusin tämän kertoa siksi että lapsettomuuden hoidon EI VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitse aiheuttaa suurta kriisiä elämässä.
Kannattaa koittaa järjestää elämäntilannekin sellaiseksi että jaksaa hoidoissa, jos se vain on mahdollista.
..Hoidot voi muuttua tosi rankoiksi, jos tulee esim. raskauksia ja myöhäisemmän vaiheen keskenemenoja . En usko että kukaan voi tunteettomana synnyttää esim. kohtuun kuollutta sikiöö.
Ja ne jotka sitten vihdoin viimein onnistuvat hoidoissa, voivat ajatella että ei se niin vaikeaa tai rankkaa ollutkaan, kun tavallaan etääntyy niistä kokemuksista ja tuntemuksista, eivätkä ne ole enää ajankohtaisia.Menneistä asioista on helpompi ajatella niin ettei ne olleetkaan niin rankkoja .Ehkä ihmiselle on vaikeaa myöntää olevansa heikko ja haavoittuvainen. Tässä yhteiskunnassa on ihanteena olla kova ja pärjäävä.
rankoiksi ja varmasti välillä sitä jokaiselle ovatkin.
Kuitenkaan silloin kun ei koe asioita erittäin rankkoina ja on elämässä muutakin mielenkiintoista sisältöä ei niitä ongelmia tarvitse vartavasten lähteä kehittelemään ja etsimään.
Eikä aloittaja puhunutkaan kohtuun kuolleen sikiön synnyttämisestä vaan lapsettomuushoidoista.
Voihan olla ettei kaikki joudu mitään keskenmenoja tai kohtukuolemia kokemaankaan ja olen kyllä iloinen heidän puolestaan.
Myöskin aiemmin läpikäydyt kriisit auttavat selviytymään esim. hankkimaan ammattiapua ja mahdollisesti lääkityksen ajoissa, niin ettei asiat pääse pahasti kriisiytymään.
Tottakai lapsettomuus saa olla vakava kriisi elämässä ja sellaisena se tulisi myös hoitaa,ahdistuksineen ja masennuksineen.
että todella toivon että te onnistutte hoidoissa.
Kyllähän ne todennäköisyydet onnistumiselle ainakin nyt paranee.
Samaa toivon kaikille lasta toivoville, sekä jaksamista hoitoihin.
..että kukaan lapsettomuushoitoja alkava ei ajatele että voi joutua kokemaan esim. kohtukuoleman tai kuolleen lapsen synnyttämisen...Silloin ei auta yhtään se vaikka olisi kuinka mielenkiintoisia asioita elämässä. Kuoleman kohtaaminen on niin totaalista. Sen tajuaa sitten kun kokee sen lähi ympäristössään. Pitkälle menneen raskauden keskenmenon kokeminen on myös kuoleman kokemista.
Tietysti kaikenlainen tuki voi auttaa pääsemään siitä yli
sinä haluat painottaa hoitojen ikäviä puolia ennenkuin ihminen on niitä joutunut edes kokemaan tai sitten vaan kertoa omista ikävistä kokemuksista.
Minä yritän pitää tekstilläni myönteistä asennetta yllä, jonka avulla jaksaisi kaikesta p.....ta huolimatta yrittää.
Eihän sitä oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin yrittää tai sitten luovuttaa kokonaan.
..kerroin ikävistä puolista, koska ensimmäisessä kirjoituksessa väitettiin että lapsettomuushoidot eivät ole raskaita ja miten ihmeessä ihmiset jäävät näihin hoitokuvioihin sitten oikein kieriskelemään ja voivottelemaan sitä että on raskasta. Ikäänkuin se olisi jotenkin väärin ja typerää kokea raskaaksi nämä hoidot ja ne jotka pärjää pää kylmänä kaikki vaiheet loppuun asti ne on ihan ihan ok. Ihankuin sellainen tunteettomuus olisi ihanne.Tietysti jokaisella on omat selviytymistapansa, mutta ei tule osoitella sormella niitä, jotka kokevat raskaaksi hoidot. Joillakin tietenkin käy tosi hyvin, ekalla hoidolla tulee raskaaksi ja kaikki menee hyvin. Silloinhan prosessi ei välttämättä olekaan raskas. Mutta joillekkin käy tosi huonosti ja joutuu kokemaan kaikki hirveimmät asiat. Sellaista tämä elämä on ; äärimmäisen epäoikeudenmukaista.
että viestin aloittaja osoittelee sormella niitä jotka kokevat hoidot raskaana.
Tai väittää että olisi väärää ja typerää kokea raskaaksi hoidot.
Eikä se ole mitään tunteettomuutta että ei ole ahdistunut ja voimakkaita mielialan vaihteluita.
Mielestäni rauhallinen ja toiveikas asenne on erittäin toivottavaa ja enemmän voisi miettiä sitä millä keinoilla voisi säilyttää paremmin mielen tasapainon hoitojen aikana.
Itse kuvittelin että kun on kovat lapsettomuushoidot päällä henkisine stresseineen ja hormoni vaihteluineen, niin jos vähänkään taipumusta masennukseen niin varmasti masentuu. Mutta omalla kohdallani näin ei käynyt.
Tätä palstaa lukevat monenlaiset ihmiset ja tämäkin puoli hyvä tuoda esille.
..on outoa jos mieliala ei yhtään vaihtele hoidoissa? Jos mieli pysyy koko ajan yhtä aurinkoisena ja tasapainoisena, vaikka keskenmenoja tulee ja muita epäonnistumisia.
keskenmenoja.
Aloittaja kirjoitti vain hoidoista.
Kyse on myös painotus eroista ja varmasti elämän kokonaistilanteesta.
Ei kaikki ahdistuneisuus johdu aina lapsettomuudesta, se kyllä kärjistyy jos elämässä on meneillään samaan aikaan muitakin ongelmia.
Sitähän ei voi läheskään aina valita mitä elämä milloinkin eteen heittää.
..keskenmenot liittyvät hoitoihin. Kun hoidoilla yritetään saada lasta aikaiseksi ja tuleekin keskenmenoja tulokseksi. Keskenmenot voivat olla hoitojen seurausta. Kysessä ei ole mikään hampaan hoito tai muun fyysisen vaivan, vaan hoito tähtää lapsen saamiseen ja raskauteen. Kyllä mahdollinen raskaus ja siitä seuraavat seuraukset liittyvät prosessiin, varsinkin kun ne epäonnistuvat. Niittenhän pohjalta sitten lääkärit yrittävät seuraavalla hoitokerralla vaikuttaa lääkityksillä tai tutkimuksilla siihen ettei keskenmenoja tulisi, mikäli syy niihin löytyy.Hoidoilla aikaansaadut raskaudet menevät helpommin kesken. Olisi helppoa , jos hoito olisi vain pillereitten popsimista esim. särkevän hampaan takia. Kun pilleri olisi popsittu, särky olisi poissa. Tässä lapsettomuusongelmassa on todella paljon suuremmat asiat kyseessä. Minusta kyseessä on niin suuret asiat ettei voi selittää niin että henkilö joka kokee raskaana hoidot, sillä täytyy olla jotain päässä vikaa tai elämässä muita ongelmia. Lapsettomuudessa on kyseessä niin perustaavaa laatua olevista asioista, onhan kysymys biologisista perustarpeista .
keskenmenoja..joillain vain se on paljon helpompaa.niinkuin nyt ylipäänsä minusta tuntuu että kaikilla muilla sujuu ihan kaikki elämässä paremmin kuin minulla.oli kyseessä mikä tahansa asia. oikeassa olet kuitennii..näin se homma etenee
...sitä miettii että kuinkahan vaikeaksi asiat voisivat vielä mennä...Tuntuu tosiaan siltä että kaikki asiat sujuvat hyvin vaikean tien kautta, mikäli ylipäätään sujuvat lainkaan.Jos asiat tulee menemään edelleen hyvin huonosti tai huonommin lapsen saannin suhteen eikai siinä muuta silloin auta kuin luovuttaa kokonaan koko asia.Ensin kokeilen kaikki keinot
Hei vaan! Muistan hyvin vuoden takaiset fiilikset itselläni, kun eka IVF oli menossa ja naureskelin, että tämäkö muka rankkaa .. Mullekaan ei tullut mitään oireita piikityksistä, punktion jälkeen olin 2 päivää melko kipeä, mutta kyllähän nyt sellaisen kestää.
Jos sulle käy hyvin ja tulet heti ekasta kerrasta raskaaksi ja raskaus kestää loppuun asti, niin hyvä niin! Varmasti jääkin sellainen olo, että olipas se helppoa ja kevyttä.
Valitettavasti vaan aika monella ei tärppää heti ekasta kerrasta. Eikä tokasta. Eikä kolmannesta. Sitten se alkaa käymään rankaksi.
Ja kun se jännitys ei lakkaa siihen, että tiedät, että siellä kasvaa 16 munarakkulaa. Seuraavaksi jännität sitä, montako munasolua saatte punktiossa, moniko niistä on kypsä, moniko hedelmöittyy, moniko hedelmöittyneistä lähtee jakautumaan, pääsettekö tekemään alkion siirron, kiinnittyykö alkio jne jne. Mikään näistä vaiheista ei ole itsestäänselvä! Kyllä tämä alkaa käymään kenen tahansa hermoille ennen pitkää, jos hoitoja joudutaan tekemään useita.
Ja tosiaan negatiivisten raskaustestien tekeminen hoitojen jälkeen, kun on "ihan varma", että nyt on tärpännyt, kun "kaikki oireet on kohdallaan" on henkisesti melko rankkaa. Saati sitten plussatestit, jotka päätyvät keskenmenoon.
No, sori nyt, en halua maalailla piruja seinille. Teillä on hyvä saalis tulossa munarakkuloita, onnea siitä! Ja toivotaan, että tärppää kerralla, ettei sinun tarvitse koskaan kokea, mitä se on, kun hoidot pitkittyvät! Tsemppiä! Tulehan kertomaan tänne palstalle, kuinka hoito etenee!
Itse olin myös yltiö positiivinen ja mietin, ettei tämä tunnu miltään ja rankkaa ei ole nähnytkään ensimmäisen IVF_än aikana mutta sitten kun alkaa tulemaan negaa , negan perään ja sitten kun vihdoinkin tulee plussa PAS numero 4:jästä ja se todetaankin kohdunulkoiseksi, leikkaukseen ja toinen johdin pois silloin alkoi tuntumaan rankalta ja nyt PAS numero 5 plussa MUTTA keskenmeno rv5 2 ja nyt voin sanoa, että jaksaminen näitä hoitoja on siinä ja siinä. Vielä viimeiset alkiot pakkasesta ja tähän loppuu meidän yrittäminen.
..voivat lapsettomuushoidot pahimmillaan olla , tulet raskaaksi , mutta se johtaakin ei-toivottuun tulokseen ja mitä pidemmälle raskaus on edennyt ja se menee kesken sitä korkeammalta putoaa alas ja sitä syvemmälle alas...Paljon helpompia on kestää raskaudet jotka tulee ja menee saman tien, näkyy hetken testissä ja sen jälkeen tulee vuoto.
todennäköisesti käy enimmäkseen ihmiset joilla hoidot ovat olleet pitkiä ja toivottu tulos antaa vain odottaa.
Niitäkin kuitenkin on jotka ovat päässeet helpommalla, joko sitten raskauden alettua tai ovat hyväksyneet esim.adoption tai kaksinolon vaihtoehdoiksi.
Minun henkilökohtainen mielipiteeni on ja kyllä monen muunkin, että monesti näillä netti palstoilla ns"kauhukertomukset" korostuvat oli sitten kyse lapsettomien- tai synnyttävien palstasta.
Ymmärrän kyllä hyvin senkin että ihmisillä on tarve käydä niitä negatiivisia kokemuksia läpi ja saada tukea, mutta kannattaa muistaa että tämä saattaa vääristää kokonaiskuvaa asioista.
Varmaan hoitojen ja yleensäkin lapsettomuuden rankkuus tai ei-rankkuus riippuu niistä odotuksista, joita asetetaan.
Minä olen n. 15 vuotta toivonut tulevani äidiksi. Ensimmäinen avioliittoni kariutui uskottomuuteen. Kesti kauan, ennekuin pystyin taas luottamaan toiseen ihmiseen niin paljon, että pystyin ajattelemaan perheen perustamista hänen kanssaan. Ja sitten se ei, jostain selittämättömästä syystä, onnistukaan.
Äitiys on ollut aina minun ykköshaaveeni. Olen kokeillut monenlaisia ammatteja, olen löytänytkin sen oman juttuni. Mutta mitkään uratoiveet, materialistiset haaveet, harrastukset, ym. eivät ole menneet tämän haaveen edelle.
Nyt olen 38-vuotias. 4 vuotta yritystä on takana, hoidot ovat käynnissä, ilman tulosta. Tajuan päivä päivältä selvemmin, ettei minusta ehkä koskaan tule äitiä. Mitä teen sitten? Jos en saa lasta, koko loppuelämäni on tyhjä, siellä on vain vähäarvoista tyhjää elämää.
Vähemmästäkin pää hajoaa... Mutta hyvä, että sinulle asia on kevyempi. Toivotan onnea hoitoihin, toivottavasti saat pian onnellisen tuloksen!