(yöruno 8. 3. 2008)
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
mustaa maata
ja muistaessasi minut
hymyilethän
päiville jotka riensivät
niin kuin lentoon lehahtavat linnut,
ja käsiemme maailma
särkyi pois?
kun kevät tulee,
jonain iltana pysähdy rannalle
ja muistat
aaltojen äänen
hetken aikaa sellaisena kuin sitä kuuntelimme
yhteenliittyneiden kehojemme
korvalla
minä istun kalliolla yksin,
katselen rantakiviin huohottavaa merta
ja hymyilen
tällaisen runon kirjoitin
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
mustaa maata
sanat rytmittyvät veden ääneen
pärskeinä sinkoutuvien aaltojen ääneen
kävelit puiden takaa
risukasa sylissäsi,
heitit oksia nuotioon
ja muistaessasi minut
hymyilethän
silmäsi kimalsivat
huulesi huuliani vasten
olivat lämpimät ja kosteat
ne värisivät
päiville jotka riensivät niin kuin
lentoon lehahtavat linnut, ja käsiemme maailma
kun nostin peiton
alastomien vartaloidemme ylle
hampaat kalahtivat toisiaan vasten
hapuillessamme suudelmaa
särkyy pois, särkyy kuva kuvalta
ainoastaan pois
jonain iltana pysähdy rannalle, ja muistat
kirjoitan sinulle
kuin kenelle tahansa
se on hauskaa
ja se sattuu, hiivatti sentään se
kiduttaa minua
muistat aaltojen äänen
hetken aikaa sellaisena kuin sitä
kuuntelimme?
tällaisen runon kirjoitin,
hymyilen
tuttuja lauseita:
tuhansia kertoja käytettyä
kuvastoa
minä kirjoitan sinulle kuin kenelle tahansa
ymmärtääkseni millaisia sanat ovat
ja se sattuu,
hiivatti sentään
se kiduttaa minua, ajatellessani
että olisi kaksi
ja minä olisin niistä toinen!
ja sitten eräänä päivänä
kaikki kaunis mitä he ovat yhdessä kokeneet
särkyisi
siksi kirjoitan sinullekin
niin kuin nyt kenelle tahansa,
ymmärräthän
minä kirjoitan ja hymyilen ja
minuun sattuu
sattuu hiivatti sentään
jotenkin sillä tapaa kivasti, jotenkin
niin kuin jos sanoisin vaikka
että, että
hyvää yötä, rakkaani
runon loppuun ehkä pieni toisto, kertaus
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
juu, oikein hyvää yötä, rakkaani
mustaa maata
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
mustaa maata
ja muistaessasi minut
hymyilethän
päiville jotka riensivät
niin kuin lentoon lehahtavat linnut,
ja käsiemme maailma
särkyi pois?
kun kevät tulee,
jonain iltana pysähdy rannalle
ja muistat
aaltojen äänen
hetken aikaa sellaisena kuin sitä kuuntelimme
yhteenliittyneiden kehojemme
korvalla
minä istun kalliolla yksin,
katselen rantakiviin huohottavaa merta
ja hymyilen
tällaisen runon kirjoitin
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
mustaa maata
sanat rytmittyvät veden ääneen
pärskeinä sinkoutuvien aaltojen ääneen
kävelit puiden takaa
risukasa sylissäsi,
heitit oksia nuotioon
ja muistaessasi minut
hymyilethän
silmäsi kimalsivat
huulesi huuliani vasten
olivat lämpimät ja kosteat
ne värisivät
päiville jotka riensivät niin kuin
lentoon lehahtavat linnut, ja käsiemme maailma
kun nostin peiton
alastomien vartaloidemme ylle
hampaat kalahtivat toisiaan vasten
hapuillessamme suudelmaa
särkyy pois, särkyy kuva kuvalta
ainoastaan pois
jonain iltana pysähdy rannalle, ja muistat
kirjoitan sinulle
kuin kenelle tahansa
se on hauskaa
ja se sattuu, hiivatti sentään se
kiduttaa minua
muistat aaltojen äänen
hetken aikaa sellaisena kuin sitä
kuuntelimme?
tällaisen runon kirjoitin,
hymyilen
tuttuja lauseita:
tuhansia kertoja käytettyä
kuvastoa
minä kirjoitan sinulle kuin kenelle tahansa
ymmärtääkseni millaisia sanat ovat
ja se sattuu,
hiivatti sentään
se kiduttaa minua, ajatellessani
että olisi kaksi
ja minä olisin niistä toinen!
ja sitten eräänä päivänä
kaikki kaunis mitä he ovat yhdessä kokeneet
särkyisi
siksi kirjoitan sinullekin
niin kuin nyt kenelle tahansa,
ymmärräthän
minä kirjoitan ja hymyilen ja
minuun sattuu
sattuu hiivatti sentään
jotenkin sillä tapaa kivasti, jotenkin
niin kuin jos sanoisin vaikka
että, että
hyvää yötä, rakkaani
runon loppuun ehkä pieni toisto, kertaus
kun kevät tulee muista minut
kosketa multaa, ravistele
juu, oikein hyvää yötä, rakkaani
mustaa maata
Vastaukset 19
Vanhimmat
(ensimmäinen versio, kirjoitettu 7. 3. 2008, liian lyhyt)
kun mustaa maata kosketat
sen voimakkaasti lemahtavaa multaa
kädelläsi kosketat
hiljaa
muista sormissasi minut
ja hymyile päiville jotka riensivät pois
kerron nyt sinulle olin saanut viestin sinulta
16.2.08 ja sen vasta huomasin, en voinut siihen vastata, ymmärrät kai..?
Valitettavasti en nyt muista yhtään viestiä minkä olisin kirjoittanut 16. 2. 08. Kyseisenä päivänä taisin palstallekin kirjoittaa vain yhden viestin, mutta en tälle palstalle. Yleistä kirjallisuudesta. Tarkistin. Sotakirjojen myynnistä ja ostosta oli siellä kysymys. Anyway.
HYVÄÄ YÖTÄ. Kauniita unia!
jos viestisi on ikäänkuin vastaruno kohdistettu runoni henkilölle, niin sitten kyllä ok, toki runoa voi laajentaa tuohon suuntaan helmikuisen päivämäärän fiktion sisälle heittäen; mutta ajattelen että viesti on tarkoitettu todelliselle tekijälle eli äitiparralle, joten ehkä olet erehtynyt henkilöstä tai sitten en vain muista mistä kysymys. En siis ymmärrä. Mutta erittäin ystävällistä kevään jatkoa sinulle, sen ymmärrän: ihmisinä toisillemme. Vaikka tuntemattominakin?
Lumihiutaleista -
yksittäisistä, kun niitä on kyllin monta
muodostuu valkoinen vaippa peittämään routaisen maan
Ja hylkäämisen kokemuksista
hyväksikäytön haavoista, surullisista muistoista
yksitellen muodostuu
jähmeä vaate, panssari, jonka alla ihmissydän
epätoivoisesti sykkii - haluaisi murtaa
jääkylmän panssarinsa
ja tulla eläväksi jälleen!
Niin kuin aurinko
hiutale hiutaleelta sulattaa valkoisen vaipan maankuoren päällä
ja käy sitten käsiksi routaiseen maahan,
tulee keväinen sade,
vähitellen rosoreunaiset haavatkin aukeavat lämmölle:
se tuntuu vietävän kipeältä,
ja sattuu älyttömästi
Mutta siltikin se on paljon, paljon parempi vaihtoehto
kuin vapista ja huohottaa kylmässä
kyynisyydessään
Niin, tule elämän vesi ja ainutlaatuisten päivien häikäisevä kirkkaus!
Jokainen hetki on lahjaa
päivänvaloon uskaltautuvalle sielulle,
lahjan vastaanottaminen sattuu
eikä parantuminen koskaan ole kovin helppoa
mutta elämää, sittenkin, sitä itseään
Jaahas, ja tällainen runo lipsahti.
Hyvää yötä.
Taimiani just
kevät tulee
muistan
Sinut
..ja ravistelen
lujaa
Kiitti kun
herätit!
Kun tunnustelen mustaa maata,
upotan käteni paakkuiseen
multaan
Sen tuoksu kupertuvissa kämmenissä
on jotain
niin todellista!
Paljon todellisempaa kuin
nämä sanat:
Mullan tuoksu käsissä
on jotain
niin todellista;
ja ovathan nämä sanat,
nämäkin
todellisia? Ja käsi
näppäimistöä hakatessaan, kouriessaan
kirjainten mustaa solukkoa, niin
poimiessaan
kirjallisuuden rouheisesta pellosta tai merestä
sanoja lauseiksi, virkkeiksi, hieroglyfien
rivistöiksi ja litaniaksi
on todellinen
kun se tunnustelee mustaa maata?
Silloinko vasta se on todellinen, ei nyt kirjoittaessaan?
Hassua
Jos onkin näin:
Nyt juuri on käteni todellinen,
tämä kirjoittava, maalaileva käsi
Näppäimistöllä
Ei silloin kun multaa pöyhin, upotan
käteni rouheiseen, väkevästi tuoksuvaan maahan!
Ei silloin, koska se on vain sanoja
runossa
näyttöpäätteellä:
sen tuoksu kupertuvissa kämmenissä
on jotain
niin todellista
Ei, mullan tuoksu ei ole todellinen!
Mutta lause on,
tämä kirjoittava käteni on
todellinen, niin epäämättömän todellinen
Se on totta!
Kupertuviin käsiini,
minun avonaisiin kämmeniin
lauluksi saavu kaivattu nainen!
Visertävät sormet näppäimistön huilulla
ja multa paperilla pyörteilee
Hik
- - -
Tulee mieleen.
Ex-tytärpuoleni kolmivuotias poika (siis lapsenlapseni) istuttamassa rairuohoa, muutama päivä sitten, äidin opastuksella laittoi multaa purkkiin pikkuisilla sormillaan. Kesken toimituksen vilkaisi käsiään, jähmettyi kauhusta, juoksi sitten itkien vessaan pesemään itseään puhtaaksi.
No... kaikkea sitä tuleekin mieleen.
kun kevät tulee muista minut
hymyile
oksilla kimmeltäville pisaroille
puhkeaville silmuille
mustarastaan laululle ja sille
kuinka jäät sulavat, sulavat
kirjoitan Sinulle
kuluneita sanoja ja lauseita
että muistaisit minut
kun kevät tulee
jotenkin oli iltapäivällä sellainen kutina että taidan vastata tähän runolla mutta en sitten ehtinyt kun piti lähteä, ja nytpä en enää saa fiiliksestä kiinni, huoks; katsotaan jos jonkinlainen syntyisi; mukillisen vaaleaa glögiä kävin keittiöstä hakemassa juuri, höyryävän kuumaa. Ja kiitos muuten terveisistä kännykkään, tulin ennen puol 23 kotiin ja autoissa luin, oikein miellyttävä asia.
Hmm. Niin että syntyykös tähän runo vai ei...
Maybe.
------
sydämen löytäessä sydämen
kuluneet lauseet, hapuilevat hymyt, kömpelöt liikkeet
saavat maaperän toisen kehossa
noustakseen inhimillisen ilon mullasta
tuulessa tanssivina kukkasina
hersyvässä sykkeessä ohikiitävää elämän aikaa
hörppään glögiä
niin, kunpa vain sydämemme
aivan joka hetki
löytäisivät lähimmäisessä
sydämen
pumps pumps pumps pumps,
säteileviksi väreiksi särkyvällä rakkaudella
sormi lyö näppäimistölle
sydämen löytäessä sydämen
hörppään glögiä
mietin kuinka runon lopettaisin,
laitetaanko raflaava lopetus vai hitaita sanoja,
tahallisen kömpelöitä tai
jotain
laitetaanko
rantakiviin huohottavaa merta tai pikkutyttömäinen
tirskahdus,
tai ehkä oksilla kimmeltäviä
pisaroita
mutta halauksen kera laitetaan!
------
Lindalle :)
Kun en saanu iltapäiväisestä fiiliksestä enää kiinni niin syntyi tällainen, erilainen olisi syntynyt iltapäivällä mutta kiva että syntyi tällainen, juups. Taidanpa hakea toisen mukillisen glögiä.
Kauniita unia!
"hiivatti sentään", en usko!:)
Lukiessani muistin niin paljon asioita,
varsinkin noiden risujen kohdalla,
että tuli jo ikävä äxääkin välillä.
Ja kun kevät tulee muistan varmaan
lisää asioita, mutta toivon mukaan
osaan silloin jo hymyillä niille,
päivilleni, jotka lentäneet pois.
HYMYÄ KEVÄÄSEENNE,
Sinulle ja Hänelle,
sille kelle tahansa!:)
Kiitos, siinä tapauksessa äitipartakin saa sen ottaa vastaan, ihan henkilökohtaisesti.
Hyvää kevättä minulle, wautsi. Kiitos
~ikäkulu~ .
Viestistäsi tuli hyvä mieli. :)
Hyvää kevättä myös sinulle! Erityisesti nyt sinulle henkilökohtaisesti; mutta sitten myös jokaiselle sinulle, hänellekin.
Sydämellisen halauksen kera
-parta
Mun piti liittää yksi runo mikä syntyi runon "kun kevät tulee muista minut" jälkeen ja minkä jätin laittamatta palstalle ettei tule laitettua liikaa. Kun se tuosta äskeisestä viestistäni sinulle unohtui vaikka piti siihen laittaa, tässä nyt sitten.
VARPAASI
Varpaasi
auringon lämmittämällä kivellä
muistan vieläkin
ja tirskahdan niin kuin pikkutyttö
Niin kuin silloin tirskahdin,
vaikka olen aikuinen mies
ja silloinkin olin, kait
On vain niin vietävän vaikeaa
olla aikuinen,
katsellessani varpaitasi,
sellaiset ne olivat, rakkaani
Ja mitä sen jälkeen tapahtuikin
ei voi koskaan syövyttää mielestäni
varpaidesi muistoa
Kuinka hassut varpaat, nainen!
Tyhjän talon ikkunasta
katselen autiolle pihamaalle,
mustaan yöhön
jota katuvalot valaisevat,
tirskun varpaillesi
Ja vietävä sentään
Kun painan otsani kylmään lasiin
pihassa liikkuu
vielä yksi öinen kulkija,
näkymätön tuuli
soraa liikuttaa pihatiellä
jokaiselle Sinulle,
henkilökohtaisesti,
ja kelle hyvänsä,
jokaiselta minulta,
henkilökohtaisesti,
kaunista kevättä!:)
ja varpaiden huomioimisesta!:)
Miten sattuikin, kun aika hassuilta ne nimenomaan just nyt näyttääkin pienen jalkapaketin (ei mitään vakavaa) reunoilta törröttäessään.
Kuinka varpaat jaksaa? Toivottavasti ovat toipuneet.
* halaus varpaille *
Itsellä oli rintalastassa pieni murtuma pari viikkoa tosi kipeä ja just kun alkoi parantua otin pikkuvesselin (puolivuotias) rinnan päälle lattialla maatessa, parkaisin: auts, ottakaa vauva pois. Sitten kestikin yli kuukausi parantua. Joten olepa varpainen - äh, ihan totta kirjoitusvirhe lipsahti, vahingossa, en tehny sitä tahallaan - siis: olepa varovainen, äläkä rasita jalkaasi ennen kuin on varmasti kunnossa. Niin... ilmeisesti vika ei ole varpaassa vaan nilkassa, sääressä, jalkapöydässä? Voi sinua. Sellaista sattuu.
Mutta tämän rivin tarkoitusta en ymmärtänyt:
> jokaiselta minulta, <
Voi sentään.
Etkö toivottanutkaan hyvää kevättä äitiparralle henkilökohtaisesti?
Osallistuit vain roolileikkiin? :(
Vaikka jokainen kohdallaan maailmassa on itselleen minä ja niin äitipartakin omalla kohdallaan eikä näin ollen voi olla erotusta minän ja minän välillä niin että joku olisi enemmän tai vähemmän minä, vaan jokainen on - jonkun toisen minän tunteisiin (sympatiaan tai antipatiaan) katsomatta oma ihmisensä, aivan yhtä ainutlaatuisesti ja korvaamattomana, kuitenkin - ja juuri tämän vuoksi! - jokainen voi tervehtiä, hymyillä ja kirota, nikata silmää tai potkaista nilkkaan vain omalla kohdallaan, ei toisen puolesta. Esimerkiksi tässä talossa missä asun on kolme kerrosta, jokaisessa kerroksessa kolme asuntoa ja jokaisessa asunnossa 1 - 4 ihmistä, ja jokainen meistä on kohdallaan yhtä ainutlaatuisesti minä, vautsi; voin ehkä lähettää terveisiä myös heidän puolestaan, mutta silloin en lähetä terveisiä jokaisen minäni puolesta, koska he eivät ole minun vaan ovat oma minänsä. Jokaisella siis on kohdallaan vain yksi omakohtainen minä, koska kaikki muut minät mitkä hänellä on ovat lähimmäisiä, eivät hän itse.
:)
Hyvän yön toivotus halauksin henkilökohtaisesti juuri minulta. Voi hyvin.
Se oli leikkiä, rimmas niin hyvin, joten sen sanoissa ei ehkä ollut sydän mukana, kuten ei nyt ihan kaikissa noissa sinunkaan visaisen viisaissa sanoissasi. :)
Hyvää kevättä toivottelin kuitenkin ihan ite, sinulle itelles, ja sillä sipuli!
Tällä kertaa toivottelen mukavaa iltaa ja hyvää yötä! :)terv. varpainen ikäkulu
Mhhmmm.
Satuupa hyvinkin satuu
sivuillakin sattuu
mustaa multaa
Multana miettii
vain miettii ja miettii
vastausta saamatta
saamatta kuitenkaan ,
kuitenkin miettii
jospa muihinkin sattuu .
,ehkä kovemminkin sattuu , kun sattuu
olemmehan vain partoja
miehiä niin arkoja.
Hyvää Naistenpäivää
näille naisille
ihanille kaikille.
Sana sanasta
nainet naisena
sormet poikki pelleiltä
ja pettureilta.
Hups! eiku varkailta.
Ah alla anna minille sileä käsi
, tai pehmeä , pehmeämpi
ja oikea mieli .
Naisille iha naisille
varten.
Luulin runoasi ohjeeksi
kuinka äitiysmekko tehdään Kaks Plussan kaavojen mukaan,
mutta siitä tulikin
pellehattu.
Toivottavasti en ole epäluuloinen, mutta...
minusta tuntuu että teit sen
tahallasi?
Laittaessani hatun päähän
päässä alkoi surista,
leukaan kasvoi tuuhea irtoparta
ja näin itseni turhautuneen naisen silmin.
Huh.
Onneksi pääsin ajatuksista eroon viskatessani hatun nurkkaan.
Palautan nyt
kaava-arkkien ajo-ohjeet
takaisin runoksi, se on turvallisempaa,
kas näin
sur rur rur rur
P.S.
Minun ei pitäisi kirjoittaa sinulle ollenkaan,
nytkin sormeni olivat juuttua kiinni omituiseen tatinaan
mitä valui
leukaani kasvattamastasi parrasta
näppäimistölle.
Kenen syy, kysyi aikoinaan jo hy-punkki.
Sic transit gloria mundi?
De gustibus non est disputandum.
Semper avarus eget.
Pahoittelen pulputusta:ni , eikä se kait
mitään vakavaa . Tokkopa tuo edes runona
menisikään , ei ainakaan tällä palstalla .
Sanojahan nuo vain , ja kah kummaa kun ne saavat
joskus aikaan "tornadoja" , ja vaikka ties mitä.
Anteeksi jos kivisti tällainen purkaus .
Ehkä vaihdan palstaa , kun en ymmärrä tätä
sorttia.
Kipiä ja särkynyt sydän , mutta olisko pika-
liimaa , tai vaikka vanhaa perunaa.
Hyvää jatkoa "sanasepät" partaiset tai
parrattomat.
kyllä sinun runo menee palstalla siinä kuin mikä tahansa muukin runo. Vastarunoni ei ole runosi arvostelua, onpa vain pilke silmäkulmassa kirjoitettu ja tahallaan valitsin tuollaisen asetelman siihen, ei kohdistu sinuun.
Hyvää yötä.
-parta