kouluruokailusta

Hei! Lastemme koulussa on keittäjä, joka annostelee lapsille ruokaa, jos hänen mielestään lapsi on ottanut liian vähän. Hän myös tarkkailee syömistä ja vatii, että lautanen syödään tyhjäksi. Lapset ovat alkaneet pelkäämään häntä (eivät uskalla sanoa, ettei jaksa tms.) ja ruokailusta on tullut ikävä tapahtuma. Tästä on oltu yhteydessä opettajiin, rehtoriin ja ruokahuollon esimieheen, mutta mikään ei tunnu muuttuvan :-(

Kysyisinkin mielipiteitä vanhemmilta ja opettajilta, eikö ole enemmänkin opettajan asia puuttua tarvittaessa lapsen ruokailuun, kuin keittiöhenkilökunnan? Ja onkohan kellään kokemuksia, miten ihmeessä tällaisen saisi loppumaan? En ole kuitenkaan ainoa vanhempi, joka on ottanut yhteyttä kouluun asiasta. Tosi ikävää kuulla, että koulu on muuten ihan kivaa, mutta ruokailu ahdistaa :-/
5622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ole ennen moista kuullut mutta tosi harmillista jos näin on!

Olen samaa mieltä että syömisestä huolehtiminen kuuluu vanhempien lisäksi opettajille ei keittäjälle.

Toivon todella että asi saadaan koulussa järjestymään!

SATEISTA NAISTENPÄIVÄÄ!

Äänestä

erikoista, ettei mitään muutosta ole tapahtunut! Onko viesti todella mennyt keittäjälle asti? Sinuna kävisin henkilökohtaisesti juttelemassa keittäjän kanssa, jos kerran muut keinot on koeteltu. Kerro ihan asialliseen sävyyn, että sinun lapsesi syö sen verran kuin syö ja hänellä on siihen sinun eli huoltajan lupa. Sano myös lapsellesi, että hänen ei tarvitse ottaa lisää eikä syödä väkisin täyteen tupattua lautasta tyhjäksi. Jos joku tarjoaa lisää, voi sanoa ei. Jos tarjoaja ei usko, lapsi voi sanoa, että vanhemmat ovat sanoneet, ettei ole pakko ottaa.

Ja ilman muuta ruokailun valvominen on open, ei keittäjän työtä!

Äänestä
  • Valvonta kuuluu opttajille kyllä mutta kuinka monessa koulussa opet valvoo että lapset syö kunnolla? Meidän koulussa sekä opet että keittiöhenkilökunta huolehtii lasten syömisistä. Emännällä on jopa oikeus soittaa kotiin jos huomaa että lapsi ei syö tarpeeksi.

    On soittanut meillekin ja olen siitä kiitollinen, muuten tyttöseni olisi laistanut kouluruokailussa.
    Koulussa on myös periaate että kaikki suödään mitä lautaselle on otettu itse, pinimmille oppilaille annostellaan lautasmallin mukainen annos. Kiitos puheenvuorosta!

    Äänestä

  • ope valvoo? kirjoitti:

    Valvonta kuuluu opttajille kyllä mutta kuinka monessa koulussa opet valvoo että lapset syö kunnolla? Meidän koulussa sekä opet että keittiöhenkilökunta huolehtii lasten syömisistä. Emännällä on jopa oikeus soittaa kotiin jos huomaa että lapsi ei syö tarpeeksi.

    On soittanut meillekin ja olen siitä kiitollinen, muuten tyttöseni olisi laistanut kouluruokailussa.
    Koulussa on myös periaate että kaikki suödään mitä lautaselle on otettu itse, pinimmille oppilaille annostellaan lautasmallin mukainen annos. Kiitos puheenvuorosta!

    taas ongelmana se että ope ei välitä pätkääkään syökö 2-luokkalainen yhtään:)huhuina olen kuullut että ruokalusikallinen olisi syötävä

    Äänestä

  • tuntuu olevan kirjoitti:

    taas ongelmana se että ope ei välitä pätkääkään syökö 2-luokkalainen yhtään:)huhuina olen kuullut että ruokalusikallinen olisi syötävä

    Ruokalusikallinen ei oo kyllä mitään! Kyllä lasten kuuluisi syödä kunnolla vaikka onkin kouluruokaa. Mutta kai se nirsous opitaan kotona..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kikka kirjoitti:

Hei! Lastemme koulussa on keittäjä, joka annostelee lapsille ruokaa, jos hänen mielestään lapsi on ottanut liian vähän. Hän myös tarkkailee syömistä ja vatii, että lautanen syödään tyhjäksi. Lapset ovat alkaneet pelkäämään häntä (eivät uskalla sanoa, ettei jaksa tms.) ja ruokailusta on tullut ikävä tapahtuma. Tästä on oltu yhteydessä opettajiin, rehtoriin ja ruokahuollon esimieheen, mutta mikään ei tunnu muuttuvan :-(

Kysyisinkin mielipiteitä vanhemmilta ja opettajilta, eikö ole enemmänkin opettajan asia puuttua tarvittaessa lapsen ruokailuun, kuin keittiöhenkilökunnan? Ja onkohan kellään kokemuksia, miten ihmeessä tällaisen saisi loppumaan? En ole kuitenkaan ainoa vanhempi, joka on ottanut yhteyttä kouluun asiasta. Tosi ikävää kuulla, että koulu on muuten ihan kivaa, mutta ruokailu ahdistaa :-/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu