Tänne voit laittaa kysymyksiä mieltä askarruttavista ja vaivaavista jutuista. Vastaan niihin parhaani mukaan. Tänne voit purkaa sydäntäsi.
ONGELMIA?
_minnie_
551938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Mua vituttaa yksinäisyys, meen ampuu itteni: =(
tee sellaista.
Jos oot yksin niin et kuitenkaan ole loppuelämääsi yksin.
Kaikille on joku :)
itsemurha ei oo ratkaisu ongelmiin, vaikka siltä Ehkä tuntuukin. Sun kannattaa yrittää jaksaa tätä elämää, vaikka se ei mitään ruusuilla tanssimista olisikaan. Et välttämättä oikeasti halua kuolla? Haluat vain että elämä oisi onnellisempaa? Yksinäisyys ei ole helppoa, tiedän kokemuksesta. Onko sinulla ketään kavereita? Yksinäisyyten voi saada helpotusta menemällä mukaan johonki uuteen harrastukseen, tai voit keksiä jotain uutta kivaa tekemistä. Pyydä kavereitasi kylään ja tapaa heitä. Jos sinulla on paha olo tai olet masentunut, sinun kannattaisi mennä puhumaan jollekkin luotettavalle aikuiselle: esim. jollekki mukavalle opettajalle, kouluterveydenhoitajalle, koulukuraattorille, tai varaa aika terapiaan (jos koet tarvitsevasi ammattiapua). Tunteista on varmaan aika vaikea puhua, mutta se helpottaa kummasti. Muista että jokainen ihminen on arvokas, ja sinusta välitetään! Toivottavasti tästä oli jotain apua. Hyvää jatkoa sinulle!
Olen yksinäinen.
Ei ole ystäviä täällä kuin yksi, jonka kansssa en voi hengata koska hänen poikkiksensa suuttuu. (ystäväni on tyttö, jota rakastan ihan todella paljon)
Vituttaa olla aina yksin. En kestä kun kaikki vaan esittää olevansa jotain koviksia vaikka eivät oikeasti olisikaan.
Minulla oli yksinäisyyttä ennen ongelma: en osannut olla oma itseni, mutta kun vihdoinkin olen oma itseni niin huomaan että kukaan muu ei ole oma itsensään. Kaikki ovat niin erilaisia...
Yrittäisin hankkia uusia ystäviä, mutta asun kauhean pienessä kylässä ja minusta on saatu jostain syystä huono kuva ei minusta pidetä.
Ei varmaan ole mitään tehtävissä...
Yritän vain päästä unelmaani: Haluan rappariksi ja se on ainoa asia, jonka vuoksi enää jaksan elää...
Okei, ystäväsi poikaystävä siis suuttuu jos olet ystäväsi kanssa, no luulen että hän on mustasukkainen ystäväsi seurasta. Sinun kannattaa puhua ystäväsi kanssa, että viettäisitte enemmän aikaa yhdessä.
Sinun kannattaa olla oma itsesi, koska jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, ei hän taida olla ystäväsi. Ystävä tietää sinusta kaiken, mutta pitää sinusta silti, sanonta kuuluu. Kaikki ovat erilaisia ja hyvä niin. Erilaisuus on rikkautta. Oisihan se aika tylsää jos kaikki oisivat samanlaisia. Ja ei ystävän tarvi olla samanlainen, vastakohdat täydentävät toisiaan.
Jatka vaan ystävän etsimistä, ainakin on hyvä olla hyvänpäiväntuttuja. Mene rohkeasti juttelemaan jollekin hyvälle tyypille. Ja harrastuksien kautta on helppo mennä juttelemaan samaa harrastaville.
Ja muista että aina on toivoa, kyllä sinä vielä saat ystäviä!
Tsemppiä ja hyvää jatkoa!
Mistä saisin pyssyn? Ainoastaan sitä varten että voisin ampua itseni. Muulla tavalla en taida uskaltaa tehdä itsaria.
Jos tollasta oot pohtinu niin mitä jos pohtisit niitä syitä elää.
Syitä elää on enemmän kuin tiedätkään :)
Maailmassa on lukemattomia syitä elää. Mutta ei minulle.
Mitäpä jos pohtisit vähän enemmän.
Ainakin voit miettiä syytä elää ja se olis sitten 1 syy elää :)
Ootko ikinä ollu tosi kivalla matkalla?
Tuliko sulla sen jälkeen sellanen fiilis et onneks ei lähteny sille matkalle.
Ei varmasti tullu.
Elämä on tosi mahtavaa ja ihmiselle kaikki polut ovat siinä avoinna.
Mäkin aattelin mennä Afrikkaan lähetyssaarnaajaks ja siitä mä oon tehny yhden mun unelman.
Maailma on avoin, rohkeesti vaan mukaan :)
Noh, tää ei pakosti aiheuta mitään tunteita sussa mutta tää on yks niist asioist, jotka pelasti mut:
http://www.youtube.com/watch?v=oG0a9WFkgzU
Jos mulla ei mielestäni ole syytä elää niin se tarkoittaa sitä, että olen jo pohtinut asiaa. Ja koska olen pohtinut asiaa eikä se pohtiminen parantanut mitään niin minkä hemmetin takia se olisi syy elää? Olet hiukan liian utopistinen eli tuu välillä sieltä taivaalta tänne alas maan päälle.
Katoin sitä videota, se oli joku piirretty. Kuulokkeeni on mennyt rikki (kukaan ei vieläkään osaa tehdä vähänkään kestävää johtoa vaikka jo yli 60 vuotta sitten pystyttiin tuhoamaan kokonainen kaupunki silmänräpäyksessä) joten en voi kuulla sanotaanko siellä jotakin mullistavaa, joka voisi pelastaa. Tuskinpa kuitenkaan.
En ole ollut ikinä tosi kivalla matkalla. Kohtalaisella matkalla olen ollut sitäkin enemmän. Joskus katuu lähtöään, joskus ei. Tänään kävin läheisellä grillillä ja kaduin, koska en pidä roskaruoasta. En kuitenkaan ymmärrä pointtiasi tässä.
Mä meinasin sillä matka jutulla et elämä on matka ja jos sitä ei elä niin sitä kyllä katuu.
Joo, mä oon utopistinen, tunnustan :)
Ei mun viestit välttämättä saa mitään aikaiseksi mutta aina täytyy yrittää :)
Ei se video pakosti ees merkkaa mitään muille mut mulle se markkas.
Siin lauletaan siit et ihmisen arvo ei ikinä näy ihmiselle itselleen vaan että oman arvonsa ja elämänsä näkee vain kun katsoo elämäänsä taivaan silmin.
Ei pakosti aukee kaikille mut kuitenkin on se vaan aika lämminhenkistä.
Onhan elämässä onni ja onnellisuus.
Eiks ne oo jotain minkä vuoksi elää.
Ja muiden ihmistenkin tähden on hyvä elää.
Ootko aatellu vaikka hyväntekeväisyys työtä?
Siinä saa tosi hyvän fiiliksen :)
Sä et tiedäkkään mitä kaikkea hienoa tässä maailmassa on.
Hyviä ihmisiä, hienoja paikkoja, luonnon kauneutta ja kaikkea hyvää.
Jos elämän jättää elämättä niin paha sitä on katua, koska se tarkoittaisi että olisi jo kuollut. Jos olisi katumassa niin sehän tarkoittaisi että eläisi vielä ja silloinhan olisi aivan typerää katua elämättä jättämistä.
Jep, puhut kuin pinkki kukkanen joka suoltaa vaaleanpunaisia sydämiä minkä kerkiää.
Saahan sun viestit jotain aikaiseksi. Aikaa oon jo kuluttanu sulle vastaamiseen jo muutamia minuutteja. Kellohan olisi vastaavasti muutamia minuutteja vähemmän, jos ei aikaa olisi kulunut sulle vastaamiseen. Eiks se niin mene?
Jaa no minä ainakin näen oman arvon. Sillä arvolla saa ainakin kuoleman. Arvoa pitäisi olla myös patjan alla paperin muodossa sen verran, että se ase pitäisi saada.
Olet oikeassa että elämässä on onni ja onnellisuus. Ne eivät vain satu olemaan kaikkien elämässä.
Keiden ihmisten tähden on hyvä elää? Minä en ainakaan jaksa elää joidenkin tuntemattomien tähden, koska eiväthän he edes tiedä olemassaoloani joten ei sitä voi sanoa elävänsä heidän tähden. Lisäksi suurin osa ihmisistä on näkökulmastani pahoja.
Hyväntekeväisyys työ ei taida olla minua varten. Lopulta se taitaa tehdä vain hallaa kokonaisuutta ajatellen.
En minä paljoa kostu jos jossain on hyviä ihmisiä tai luonnon kauneutta. Kuka laittaa herästyskellon aamuisin soittamaan, lue: herää joka aamu sen takia että Kiinassa asuu tuntematon herra X, joka on hyvä ihminen?
Ootsä vielä koulussa?
Mitä oot ajatellu tehdä elämässäs?
Onko ihastuksia :)?
Onko mitään erityistä mitä haluaisit tehdä vaikapa mennä johonkin maahan johon olet aina halunnut matkustaa?
Mä uskon että tää sun juttus alkaa kokoajan vähentyä kunnes et enää edes muista tätä juttuas :)
Niin käy kaikille meille nuorille:)
Niin kävi vanhemmillemme ja heidän vanhemmille ja niin käy meille.
Löydämme syyn elää :)
Mitä se koulu tähän liittyy? Mitä haluan tehdä elämässäni? Lue ensimmäinen viestini tähän ketjuun.
En ole halunnut matkustaa aina johonkin maahan. Mieleni ei jää tänne Suomeen vaikka matkustaisinkin.
"Mä uskon että tää sun juttus alkaa kokoajan vähentyä kunnes et enää edes muista tätä juttuas :)"
Mitä ihmeen juttua? Enkä ikävä kyllä unohtele paljon asioita vaan minulla on saamarin hyvä muisti.
"Löydämme syyn elää" muka tuohon virteesi oikea vastaus? Siihen käy kuolema paremmin vastaukseksi.
Tästähän alkaa tulla kahenrintaman keskustelu :)
Vähän huumorii :)
Niin, meitsin viestithän on aika syvällisii ja vertauskuvallisii et vaikeestihan ne aukee :)
Enköhän mä oon pidätelly tätä kysymystä tarpeeksi: Mikä on syy siihen että sulla ei olisi syytä elää?
Sit ku tietäsin sen niin tulis vähän enemmän selvyyttä tähän.
Syvällisiä? Ennemminkin taivaallisia.
Vai että syy siihen miksi en halua elää? Jokseenkin tähdentävän vastauksen löydät helposti tältä itsetunto-palstalta. En tiedä pidätkö salapoliisitehtävistä, mutta annan sinun yrittää jos rakastatkin niitä. Olen hupsulla päällä niin kuin huomaat.
Eli siinä yhdessä toisessa aiheessahan kerroin tänään, että olen se sama henkilö joka on kirjoittanut juuri tässä aiheessa. Tiedät siis viestini näissä kahdessa aiheessa. Nyt sinun pitää vain löytää kolmas aihe mihin olen kirjoittanut.. tuore aihe. Ei viikkoakaan vanhempi. Taas eri nimimerkillä. Vihje: tsiigasin nimimerkkisi, silloin kuin tämän päiväinen ysi oli toistepäin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000033392785
Osuiko oikeaan vai jatkanko etsimistä?
Itsekkin hupsulla tuulella tänään :)
..arvaus mutta meni metsään. Jatka vaan jos jaksat :D
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000033366921
Jos ei niin sitten menee jo vaikeaksi :)
En kiusaa sua enää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000033392307
Sieltä löytyy. Nyt taidat samalla ymmärtää sen vihjeeni.
Jawohl :)
Tajusin :)
Päivien samankaltaisuus ja yksinäisyys.
Nämä siis painavat mieltäsi.
Elämän pikkuasioista pääsee kyllä taas nauttimaan, se tunne iskee kyllä aina takaisin.
Mutta tuo yksinäisyys.
Mä niin ymmärrän, todellakin ymmärrän.
Itsekin yksinäinen ja on mullekin tullu se tunne ku meen huoneeseeni, katon sen kaappirivöstäjä ja huomaan että katselen sitä yksin, ei ketään vierellä, se raastaa ja syö miestä.
Mä olen onneksi ihastunut ensimmäistä kertaa 5 vuoteen, joten olen löytänyt taas sen kauniiin onnen sisältäni.
Onko sulla ihastusta tällä hetkellä?
Käytkö ulkona viikonloppuisin että löytäisit sen jonkun, joka saisi yksinäisyytesi loppumaan?
Vai oletko etsinyt vaikkapa netistä seuraa?
Noh, seuraa kyllä löytyy mutta pitänee etsiä kunnes löytyy jotakin muuta kuin yhdenyön seuraa.
Itse en netistä löytänyt seuraa mutta mähän oonkin lukios et sieltä sitä löytyy helpommin :)
Mutta tätini löysi miehensä netistä ja he ovat siis naimisissa ja heillä on vauva :)
Et kyllä netistäkin löytyy ratkaisu yksinäisyyteen :)
Sen mä tiedän että voit löytää itsellesi seuraa mutta ei se aina meidän luoksemme tule.
Meidän pitää itse etsiä se mutta kyllä se seura sieltä aina tulee kun on tullakseen.
Oliskohan pitäny käyttää jotain muuta termiä kuin seura?
Kuulostaa vähättelevältä :)
No, kuitenkin :)
Tsemppiä :)
Sovitaan vaikka näin: minä menen puhumaan ihastukselleni ja sinä menet puhumaan omallesi.
Ei siinä mitään sovittavaa ole ja sinä varmaan kuitenkin närkästyt näistä termeistä mutta, hei, kuitenkin :) heh :)
Mä oon taas hupsulla tuulella :)
Vastaukseni kaikkiin kysymyksiisi on ei/en. Tänään en ole hupsulla päällä. Tiedät haaveeni ja osan ongelmistani. Ole siis onnellinen kun sinulla on edes jotkut asiat hyvin ja jaksat olla niistä positiivinen.
Olis hienoa jos pääsisit taas siihen tunteeseen jossa olit onnellinen ja murheeton.
Kun siihen pisteeseen päästäisiin niin hyvä olis.
Toivon kipinä ei ole sammunut :)
Kyllä tämä vielä tästä :)
Vaikka minulla onkin positiivinen asenteeni niin se ei tarkoita ettenkö silti kirjoittelisi tänne näitä viestejä vaikka minulla olisi täysin pessimistinen asenne :)
Ei, en viitannut sinuun pessimistinä, kirjotin sen heti ettei taas tulisi sekaannuksia :)
Vaikka se onkin sinusta kiinni mitä teet niin kuitenkin toivoisin että valitsemasi polku olisi hyvä elämä.
Utopista ja taivaallista vertauskuvallisuutta tiedän :)
Elä elämääsi omalla tavallasi mutta älä kuitenkaan päätä sitä oman kätesi kautta.
Kuten aina, toivotan taas kaikkea hyvää sinulle :)
Ollaanpas me höpötetty jonkun toisen aiheessa oikein olan takaa. Olet taitavasti kartellut kysymystäni mutta olen jo saanut infoa muualta.
Ehkä en silloin ollutkaan onnellinen vaan se oli vain itsensä huijaamista. Itsesuggestiolla saavutettu harha. Siinä ei ole mitään hienoa.
Enköhän ole jo valinnut tieni. Tuskin kirjoittelisin tänne jos olisin aivan hukassa. Minulla oli 2 vaihtoehtoa valittavana. Kumpikaan niistä ei ollut hyvä elämä. Kaikki eivät saa sellaista korttia. Tällä hetkellä elän juuri sitä polkua minkä piti olla se hyvä elämä. Enää on siis vain yksi polku jäljellä valittavana.
En jostain syystä ymmärtänyt vastaustasi vaikka olenkin vertauskuvallisesti itsekkin puhuva/ kirjoitteleva.
En ikinä pitänyt ideasta että joillekin annetaan hyvä elämä ja joillekin huono.
Näin se ei mene.
Ihminen jolla on kaikki rakkaista rahaan voi silti olla yksinäinen tai hän käyttää saamaansa täysin väärin.
Katuojassa asuva ihminen voi olla paljon rikkaampi ja vauraampi kuin joku rikas koska hän tyytyy vähempään.
Kuten lukee yhen lukioni oppilaan hupparissa: "Tulevaisuus on se mitä me teemme siitä"
Melkein mikään asia ei ole kirjoitettu meille valmiiksi.
Ihminen voi ja pystyy muuttamaan kohtaloaan.
Minun polkuni oli polku missä olin saanut kaiken mutta en arvostanut sitä.
Nyt olen melkein eri mies kuin se joka vain halusi kaikkea materiaalista ja valtaa.
Älä tee mitään pahaa itsellesi.
Elämäsi ei ole edes vielä kunnolla päässyt vauhtiin.
Vielä on aikaa tehdä vaikka mitä :)
Ja löytää vaikka kuka :)
Me ollaan puhuttu luovuttamisesta ja kuinka meillä on eri mielipiteet siitä mutta kai sinä olet jo samaa että elämää ei saa jättää kesken.
Ja toi itsesugestios.
Mäkin oon käyttäny tota samaa veruketta mutta ei se vaan kuule niin mene.
Itsesugestio luo mielikuvia muttei tunteita.
Onnea ja iloa ei itsesugestio luo sillä voinhan minäkin hymyillä ja uskotella olevani onnellinen ja iloinen mutta en minä siitä oikeasti iloiseksi ja onnelliseksi tule.
Edes maailman paras näyttelijä ei pysty tekemään itseään onnelliseksi.
Se tunne mitä tunsit oli täysin aito.
Ihminen on vain sellainen että me palaamme helposti omalle onnellisuutemme tason huipulle ja sieltä taas alas takaisin normaalille tasolle ja huonoina päivinä alemmas kunnes taas palaamme takaisin oikealle normaalille tasolle.
Ok, toi oli sekavaa mutta yritä saada siitä jotain tolkkua ja se oli dalai-laman kirjasta mitä mun äiti luki ja kerto ton jutun mulle :)
Tsemppiä nyt ja kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
"En ikinä pitänyt ideasta että joillekin annetaan hyvä elämä ja joillekin huono.
Näin se ei mene."
-Sillä miten tuo asia sitten onkaan ei ole merkitystä. Eikä sitä voi yleistää noin. Niin kuin sanoin aikaisemmin niin vain lopputulos merkitsee. Tilanne on silti se mikä se on.
"Katuojassa asuva ihminen voi olla paljon rikkaampi ja vauraampi kuin joku rikas koska hän tyytyy vähempään."
-En usko että tuo olisi ongelmani. Olen vaatimattomampi kuin 99.9% nykynuorista. Joskus se menee jopa koomiseksi ja olenkin saanut siitä huomautuksia.
"Kuten lukee yhen lukioni oppilaan hupparissa: "Tulevaisuus on se mitä me teemme siitä""""""""
-Kaunis ajatus mutta se toimii hyvin vain niiden kohdalla joilla sattuu olemaan oikeat edellytykset ja tilanne omissa käsissään. Varmasti tietyn lukiossa opiskelevan hupparipään on helppo allekirjoittaa tuollainen lausahdus täysin. Mikään ei ole oikeassa maailmassa kuitenkaan mustavalkoista. Ihminen pystyy vaikuttamaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteensa paljon mutta sillä on rajansa. Se huppariheppu voi vaikka vaikuttaa, mitä tiettyä ikää ennen ei koe mitään "seksuaalisia kokemuksia" Mutta entä jos hänet olisi raiskattu 5-vuotiaana? Se vaikutus mahdollisuus valui jo kaivosta alas. Älä kysy miksi käytän noin kummallista ja epäselvää esimerkkiä. Tai joku opiskelee 20 vuotta täysillä johonkin ammattiin mutta ei lopulta ikinä pääse siihen. Syystä tai toisesta. Voi halvaantua tai kuolla onnettomuudessa tjs.
"Me ollaan puhuttu luovuttamisesta ja kuinka meillä on eri mielipiteet siitä mutta kai sinä olet jo samaa että elämää ei saa jättää kesken."
-Meillä on näköjään myös eri näkemys siitä, että olisiko kuolema elämän kesken jättämistä.
"Itsesugestio luo mielikuvia muttei tunteita."
Se pystyy vaikka mihinkä. Kaikki mitä aistit, tunnet ja koet lähtee kuitenkin aivoista. Sun koko luonne on siellä. Et vain ole käynyt tarpeeksi syvällä mielesi sopukoissa kun sanoit noin. Hyvä niin, koska se tekee lopulta ihmisen tyhjäksi ja kylmäksi. Sitä hukkaa todellisen minän. Aina keinotekoisesti muuttuessaan tappaa vertauskuvallisesti osan sielustaan (en usko sielun olemassaoloon) Olen itse tuhonnut lopulta itseni. Tuskin olisin siihen kuntoon joutunut, jos elämän tielläni ei olisi vastaan tullut kaikkia niitä kuoppia. Siihen kuntoon, että minun olisi tarvinnut nojata elämä kymmenen vuoden ajan täysin siihen itsesuggestioon. Näin jälkeenpäin sen tajuaa hyvin. Sitä on jälkiviisas.
En tiedä mikä saa minut aina vastaamaan sinulle vaikka yhtä hyvin voisin jo häippästä. Ehkä se on osaksi se jääräpäisyyteni ja haluni saattaa tietoosi se ettei kaikki tarinat pääty "hyvin". Minun näkökulmastani tämä tarina päättyy hyvin jos haaveeni toteutuu. En ymmärrä miten saisin sinut hyväksymään päätökseni. Enhän edes tarvitsisi hyväksyntääsi. Toisten mielipiteiden manipuloiminen on jo sitä vaikeinta manipulointia ja vielä vaikeampaa se on teksin välityksellä :)
Lisäys näin kellon ympäri menon jälkeen, kun palasin katsomaan olenko yöllä sekoillut täällä. Piti vaan sitä kun sanoit ettei elämäni ole vielä kunnolla alkanutkaan. Mutta eikö se ole hieman kevyesti sanottu, kun onhan elämästäni pienimmilläänkin mennyt jo yksi neljäs-yksi kolmasosaa? Jäi vain hämäämään. :D
""-Kaunis ajatus mutta se toimii hyvin vain niiden kohdalla joilla sattuu olemaan oikeat edellytykset ja tilanne omissa käsissään. Varmasti tietyn lukiossa opiskelevan hupparipään on helppo allekirjoittaa tuollainen lausahdus täysin. Mikään ei ole oikeassa maailmassa kuitenkaan mustavalkoista. Ihminen pystyy vaikuttamaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteensa paljon mutta sillä on rajansa. Se huppariheppu voi vaikka vaikuttaa, mitä tiettyä ikää ennen ei koe mitään "seksuaalisia kokemuksia" Mutta entä jos hänet olisi raiskattu 5-vuotiaana? Se vaikutus mahdollisuus valui jo kaivosta alas. Älä kysy miksi käytän noin kummallista ja epäselvää esimerkkiä. Tai joku opiskelee 20 vuotta täysillä johonkin ammattiin mutta ei lopulta ikinä pääse siihen. Syystä tai toisesta. Voi halvaantua tai kuolla onnettomuudessa tjs.""
En kysy tuosta ensimmäisestä vertauksestasi mitään.
Mutta tuo toinen. Joo, noin voi käydä mutta entä sitten?
Jos kuolee yrittäessään saavuttaa unelmansa niin ei se tunnu niin pahalta.
Siis eihän päämäärän saavuttamisen epäonnistumisen ole niin paha asia jos kuitenkin teki kaikkensa ja yritti.
""Se pystyy vaikka mihinkä. Kaikki mitä aistit, tunnet ja koet lähtee kuitenkin aivoista. Sun koko luonne on siellä. Et vain ole käynyt tarpeeksi syvällä mielesi sopukoissa kun sanoit noin. Hyvä niin, koska se tekee lopulta ihmisen tyhjäksi ja kylmäksi. Sitä hukkaa todellisen minän. Aina keinotekoisesti muuttuessaan tappaa vertauskuvallisesti osan sielustaan (en usko sielun olemassaoloon) Olen itse tuhonnut lopulta itseni. Tuskin olisin siihen kuntoon joutunut, jos elämän tielläni ei olisi vastaan tullut kaikkia niitä kuoppia. Siihen kuntoon, että minun olisi tarvinnut nojata elämä kymmenen vuoden ajan täysin siihen itsesuggestioon. Näin jälkeenpäin sen tajuaa hyvin. Sitä on jälkiviisas.""
Et tiedäkään mitä minä olen ymmärtänyt, pohdiskellut ja nähnyt.
Mä olen erittäin hirveitä asioita, surullisia, silkkaa pahuutta, pimeyttä, yksinäisyyttä ja kaikkea mitä kenenkään elävän ihmisen ei pitäisi nähdä.
Musta olisi voinut tulla vaikka mitä sen takia.
Mutta... niin ei käynyt.
Kun on nähnyt ja kokenut sen mitä minä olen nähnyt ja kokenut osaa tehdä päätöksensä huomattavasti järkevämmin.
Pimeys ei minua saanut. En kumartanut sille.
Minä menin valoon ja täällä pysyn.
Kuoppia on tielläni ollut, jopa rotkoja.
Kuten kenraali Patton sanoi: Menestymisen ja onnistumisen testi ei ole sitä mitä teet ollessasi huipulla. Vaan onnistuminen on sitä miten korkealle ponnistat osuessasi pohjalle.
Elämä, pidä siitä kiinni.
Mä oon jääräpäinen, se on yksi syistä miksi elän.
Sussakin on se elämän halu vaikka et sitä itse huomaisi.
Elämä on vene merellä.
Joskus myrskyää mutta majakka näkyy silti ja se opastaa satamaan.
Majakka on se pelastus.
Minulla on oma majakkani ja sinulla omasi vaikka et sitä juuri nyt huomaisikaan.
Kaikkea hyvää sinulle kuten aina ja Jumalan siunausta :)
Siis :"Et tiedäkään mitä minä olen ymmärtänyt, pohdiskellut ja nähnyt.
Mä olen NÄHNYT erittäin hirveitä asioita, surullisia, silkkaa pahuutta, pimeyttä, yksinäisyyttä ja kaikkea mitä kenenkään elävän ihmisen ei pitäisi nähdä.
Musta olisi voinut tulla vaikka mitä sen takia."
Siis oon NÄHNYT erittäin hirveitä asioita, surullisia, silkkaa pahuutta, pimeyttä, yksinäisyyttä ja kaikkea mitä kenenkään elävän ihmisen ei pitäisi nähdä.
TEin vaan selväks ettet luule et mä olisin hirveitä asioita.
Sä kyllä varmaan älysit mitä mä meinasin vaikka unohdinkin yhen sanan siitä :)
Noh, varmuuden vuoks vaan :)
"Mutta tuo toinen. Joo, noin voi käydä mutta entä sitten?
Jos kuolee yrittäessään saavuttaa unelmansa niin ei se tunnu niin pahalta.
Siis eihän päämäärän saavuttamisen epäonnistumisen ole niin paha asia jos kuitenkin teki kaikkensa ja yritti."
Siksi minustakaan kuolema ei ole mikään paha asia. Olen tehnyt jo melkein kaikkeni. Vain yksi tehtävä on enää jäljellä ja yritystä on siitä jo ollut.
"Kun on nähnyt ja kokenut sen mitä minä olen nähnyt ja kokenut osaa tehdä päätöksensä huomattavasti järkevämmin."
En sano että olisi hienoa kokea kamaluuksia mutta hienoa, että ne ovat vaikuttaneet sinuun positiivisestikin. Itse olen kokenut asioita joilla on ainoastaan tuhoava vaikutus. Ne tuhosivat minut jonka takia jäljellä on vain sen tilalle luomaani keinotekoisuutta.
"Mä oon jääräpäinen, se on yksi syistä miksi elän.
Sussakin on se elämän halu vaikka et sitä itse huomaisi."
Onko muka? Olen henkisesti kuollut, halveksin täysin elämää. Elämä on itsekäs. Se haluaa jopa toisille kärsimystä jos vain itse hyötyisi siitä.
"Elämä on vene merellä.
Joskus myrskyää mutta majakka näkyy silti ja se opastaa satamaan.
Majakka on se pelastus.
Minulla on oma majakkani ja sinulla omasi vaikka et sitä juuri nyt huomaisikaan."
Tiedän mitä tarkoitat majakalla. Mielestäni vaiheesi on se minkä saavutin pari vuotta sitten mutta jonka sittemmin jouduin jättämään. Juuri sitä itsensä huijaamista mitä ei itse enää huomaa. Hyvä niin. Voisin palata sinne mutta mielestäni kuolema on järkevämpää. Minut sieltä onnesta veti vaatekomerooni aikaisemmin itse tekemäni ja jättämänäni asut. Alkuperäisen valitettavasti hukkasin eivätkä nämä korvikkeet tunnu hyviltä. En voi tuntea oloani tai mitään asiaa hyväksi niissä. Toivottavasti sinulla on vain se päällä olevasi, jonka sait syntyessäsi.
"Siksi minustakaan kuolema ei ole mikään paha asia. Olen tehnyt jo melkein kaikkeni. Vain yksi tehtävä on enää jäljellä ja yritystä on siitä jo ollut."
Mä arvasin että kirjoittaisit jotakin tälläistä.
Mulla on unelmia ja paljon onkin.
En välttämättä ikinä saavuta niitä mutta jaksan silti yrittää vaikka kuolemakseni se olisikin.
Aion antaa kaikkeni ja vaikka viimeisillä voimillani olisin erittäin kaukana päämäärästäni en kuitenkaan siitä luopuisi.
Eikö olisi kuitenkin hyvä elää kauemmin että näkisi mitä tässä lopulta tapahtuu.
Ethän halua olla ikuisesti yksin.
Älä alistu yksinäisyydelle vaan mene ja etsi seuraa. Ystäviä, rakkaita, elämänkumppani jne.
"Itse olen kokenut asioita joilla on ainoastaan tuhoava vaikutus. Ne tuhosivat minut jonka takia jäljellä on vain sen tilalle luomaani keinotekoisuutta."
Siis miten niin tuhosi. Mikä keinotekoisuus.
Tuhoutuneen voi rakentaa uudestaan.
Keinotekoinen korvautuu oikealla.
Mä kuvittelen et mun ruumis on arpia täynnä.
Mä en kuitenkaan peitä niitä naamioilla vaan katson niitä peilistä ja annan ihmisten jopa nähdä ne.
Koska luin kerran että jos ihminen ei kestä nähdä arpiaan niin se on sama kuin se ihminen ei olisi ikinä edes elänyt.
Elämä ei ole ruusuilla tanssimista.
Mutta tanssia se silti voi olla.
Kivut, säryt ja surut kuuluvat elämään mutta ei niiden takia elämä synkkää ole.
Elämä on tehty elettäväksi.
Tosta asu jutusta:
Jos asu on hukassa ja korvikkeet ovat huonoja niin käveli vaikka ilman asua kunnes huomaat että asu olikin päälläsi kokoajan.
Ja ainahan asu voi olla jonkun antama.
Olit rikas, rakas, köyhä tai varas niin elämän puvun saa kuka tahansa pukea ylleen :)
Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)
Ootko ajatellu mahdollisen ammattilaisavun hankkimisesta?
Siis ihan oikeet psykologit, terapeutit?
Nehän vaan kuuntelee mitä sanottavaa sulla on ja antaa samalla neuvojaan.
Ootko ajatellu kokeilla?
Onhan se kiva jos on unelmia. Jatka vaan niiden tavoittelua. Sitähän minäkin teen.
"Eikö olisi kuitenkin hyvä elää kauemmin että näkisi mitä tässä lopulta tapahtuu."
Hyvä se olisi sellaisessa tapauksessa jos tuntisi tuollaista halua. Jos ei, niin turhahan sitä on jatkaa. Sitä tietää, että on nähnyt jo tarpeeksi eikä ole enää mitään nähtävää.
"Ethän halua olla ikuisesti yksin.
Älä alistu yksinäisyydelle vaan mene ja etsi seuraa. Ystäviä, rakkaita, elämänkumppani jne."
En löydä mitä olet piilottanut "ikuisesti"-sanan taakse joten en tiedä mitä tuohon sanoisi. Totean vain ettei tuollaiset kuulu enää suunnitelmaani.
"Siis miten niin tuhosi. Mikä keinotekoisuus.
Tuhoutuneen voi rakentaa uudestaan.
Keinotekoinen korvautuu oikealla."
Tarkoitan sitä ettei oikeaa minääni enää ole. Sellaista ei rakenneta eikä sellainen korvaudu. Kaikki mitä olen rakentanut on juuri sitä keinotekoisuutta. Feikkiä. Taidamme käyttää näitä hassuja vertauskuvakortteja liikaa ettemme tajua selvästi toistemme sanomisia.
"Elämä ei ole ruusuilla tanssimista.
Mutta tanssia se silti voi olla."
En osaa tanssia enkä halua oppiakaan.
"Kivut, säryt ja surut kuuluvat elämään mutta ei niiden takia elämä synkkää ole.
Elämä on tehty elettäväksi."
Vai niin. Mielestäni täällä taitaa olla aika synkkää kun kunnolla katselee. Elämässä pitäisi olla jotain positiivisiakin asioita tasapainottamassa. Se ei ole elämisen arvoista jos ainoa positiivinen pilkahdus on kuolema. Se on selvä vihje.
"Tosta asu jutusta:
Jos asu on hukassa ja korvikkeet ovat huonoja niin käveli vaikka ilman asua kunnes huomaat että asu olikin päälläsi kokoajan."
En tarkoittanut sillä asulla kirjaimellisesti asua. Etkä niin ajatellutkaan mutta joksikin sen mielsit, kun siitä maalailet tuollaisia sanoja. Voit samalla kertoa ohjeet miten tälläinen asu riisutaan, jollaista voisit kutsua myös "sieluksi"? Luonne, mieli.. sitä tarkoitin.
"Ootko ajatellu mahdollisen ammattilaisavun hankkimisesta?
Siis ihan oikeet psykologit, terapeutit?
Nehän vaan kuuntelee mitä sanottavaa sulla on ja antaa samalla neuvojaan.
Ootko ajatellu kokeilla?"
En ole kiinnostunut, koska en tunne tarvitsevani tuollaista apua saati että se veisi mihinkään suuntaan. En saa mitään jos he sattuvat kuuntelemaan eivätkä heidän neuvonsa ole sellaisia mitä en itse keksisi. Heidän toitottamista neuvoista ei edes ole mihinkään tilanteessani. Minulla on kokemustakin heistä suhteellisen paljon. 12-vuotiaanakin nautin kuinka osasin jo silloin tavallaan viedä heitä mieleni mukaan. Nyt en ole pukenut sellaista "asua" että siitä nauttisin. En halua enää pelleillä näiden asioiden saati "asujen" kanssa.
"En ole kiinnostunut, koska en tunne tarvitsevani tuollaista apua saati että se veisi mihinkään suuntaan. En saa mitään jos he sattuvat kuuntelemaan eivätkä heidän neuvonsa ole sellaisia mitä en itse keksisi. Heidän toitottamista neuvoista ei edes ole mihinkään tilanteessani. Minulla on kokemustakin heistä suhteellisen paljon. 12-vuotiaanakin nautin kuinka osasin jo silloin tavallaan viedä heitä mieleni mukaan. Nyt en ole pukenut sellaista "asua" että siitä nauttisin. En halua enää pelleillä näiden asioiden saati "asujen" kanssa."
Et siis halua minkäänlaista apua?
Siis ennakkoluuloja vain peliin ku apua olisi tarjolla.
Sä et kyllä keksisi itse samoja asioita mitä ammattiauttajat keksisivät.
Sä siis näet elämässäsi vain keinotekoisuutta ja kuoleman ainoana pakotienä.
Nuori kundi, jolla ei ole juuri muuta kokemusta elämästä kuin yksinäisyys.
Siis miten sä ees pystyt väittämään tuntevas elämän?
Nyt kyl määrittelit elämän nopeemmin ku kukaan muu joka oikeesti on nähny elämän kaikki puolet.
Alota elämän oikea viettäminen ja vasta sitten tule takaisin kertomaan mitä haluat elämältäsi.
Ulkoile, pidä hauskaa, rakastu, saa lapsia, ala vähintään urheilla että paranee toi sun fiilis.
"Et siis halua minkäänlaista apua?
Siis ennakkoluuloja vain peliin ku apua olisi tarjolla.
Sä et kyllä keksisi itse samoja asioita mitä ammattiauttajat keksisivät."
Mitä ihmeen ennakkoluuloja? Niin kuin sanoin niin minulla on näistä paljon kokemusta. Ekaa kertaa jo kymmenen vuotta sitten ja viimeksi tämän vuoden puolella. He eivät ole pystyneet sanomaan muuta kuin itsestäänselvyyksiä joita olen ajatellut/kokeillut jo aikoja sitten lukuisia kertoja itsekin.
"Nuori kundi, jolla ei ole juuri muuta kokemusta elämästä kuin yksinäisyys."
Oletko sama tyyppi jonka kanssa olen keskustellut, koska miksi ihmeessä yrität loukata? Taidat ajatella vain omaa pikku "taivaspaikkaasi". Ei sinulla ole aavistustakaan minkälaista elämää olen elänyt. Yksinäisyys on pieni paska kaiken muun joukossa, joka ei ole minua kovin pitkään häirinnyt tippaakaan koska olen ollut tottunut siihen. Olen myös kasvattunut pääasiallisesti itse itseni, seuraamalla luontoa ja tuntemattomia ihmisiä. Joten en ole tottunut vanhempien/oman vanhemman läheisyyteen. Näin ollen yksin oleminen oli suhteellisen helppo omaksua.
"Ulkoile, pidä hauskaa, rakastu, saa lapsia, ala vähintään urheilla että paranee toi sun fiilis."
Et tiedä mistä puhut sillä ei se ole noin yksinkertaista kaikkien kohdalla. Urheiluko parantaa fiiliksen? Uskoin tuohon niin paljon, että kun normaali urheilu ei parantanutkaan fiilistä niin yritin vain enemmän ja enemmän. Yhä enemmän kunnes lopulta se meni täysin sairaalloiseksi. Ainakin eräiden mielestä koska pumppasivat minuun aikoinaan täyteen lääkkeitä niin etten noussut sängystä kuin vessaan ja syömään. Niitä kyseisiä lääkkeitä en ole syönyt enää vuosiin mutta vieläkin minulla on niistä jäänyt lihasvapinaa, joka tekee usein esimerkiksi papereiden täyttämisestä hankalaa.
Ennen kuin selität, että mitä kamalaa on jos en pysty kunnolla kirjoittamaan tai pitämään esineitä kuten lasia kädessäni niin eihän siinä olekaan. Kunhan mainitsin sen. Unelma ammattini opiskelusta ei myöskään tullut mitään vapinani takia, koska se olisi turvallisuusriski. Tälläiset asiat sulatan silti hyvin.
"Oletko sama tyyppi jonka kanssa olen keskustellut, koska miksi ihmeessä yrität loukata? Taidat ajatella vain omaa pikku "taivaspaikkaasi". Ei sinulla ole aavistustakaan minkälaista elämää olen elänyt. Yksinäisyys on pieni paska kaiken muun joukossa, joka ei ole minua kovin pitkään häirinnyt tippaakaan koska olen ollut tottunut siihen. Olen myös kasvattunut pääasiallisesti itse itseni, seuraamalla luontoa ja tuntemattomia ihmisiä. Joten en ole tottunut vanhempien/oman vanhemman läheisyyteen. Näin ollen yksin oleminen oli suhteellisen helppo omaksua."
Joo, minä se olen.
Sori jos mä loukkasin.
Enemmän ajattelen sua tällä hetkellä.
Sun pitäisi kyllä etsiä apua itsellesi.
Vaikka sulla oiskin huonoja kokemuksia niin pelkästään se että olisit puhumassa muillekin ihmisille kasvotusten auttaisi.
Älä aliarvioi apua.
Sä kuitenkin sulatat jotkut ongelmat aika hyvin :)
Se on alku jollekin hyvälle :)
Mä muuten meen nyt nukkuu :)
Laitan viestii sit huomenna :)
"Sun pitäisi kyllä etsiä apua itsellesi.
Vaikka sulla oiskin huonoja kokemuksia niin pelkästään se että olisit puhumassa muillekin ihmisille kasvotusten auttaisi."
Enpä tiedä. Voisinhan minä vaihteeksi taas mennä jonnekin puhumaan vaikka vain ajan kuluksi. Siinä on vaan se ettei sinne sillain mennä, että kuunnelkaa minua. Tälläsiin keskustelupaikkoihin on vaikea päästä nykyään, eikä sieltä välttämättä saa itselleen sopivaa tyyppiä. Saan lähinnä ahdistuneen olon ihmisten seurassa ja odotas kun pitäisi puhua.
Sun ei pitäis pelätä sitä että ahdistut kun pitäisi puhua.
Siis mullahan oli monta vuotta pelko puhua ihmisten kanssa. Siis muahan kutsuttiin ihmisten pelkääjäksi.
Tietysti pääsin tästä eroon kun aloin puhua enemmän ihmisten kanssa. Ja auttoihin toi isäkin kun mun piti puhuu ihmisille niin mulle vaan aina sanottiin et kato niitä silmiin.
Nykyään mä pyrin aina pitäään sen katsekontaktin.
Mä taas aina luulin et puhumaan pääsee helposti kunhan vaan varaa ajan lähimpään terveyskeskukseen.
Mut kokeile ihmeessä :) Varmaan tulee parempi fiilis :)
Mä oon seurannu teidän keskustelua ja mä oon huomannu, että teillä on molemmilla tosi syviä ajatuksia. Mun mielestä elämänhalun voi menettää, muttei ikinä kokonaan. Se voi olla niin pieni, ettei sitä voi enää havaita, mutta sen pystyy kasvattamaan isoks.
Mä olin vuonna 2005-2007 vakavasti masentunut. Se alkoi 2005 syksyllä ja aloin jäämään koulusta pois jatkuvasti. Ahertaminen siellä tuntu merkityksettömältä ja liian voimia vievältä. Se syksy meni joulua kohti ja ne poissaolot oli tosi vakavia. Mulla oli tosi paha olla. Mä en ole todellisuudessa kenellekkään kertonut totuutta mikä mut sai masentumaan. Se syy tuntu liian pinnalliselta ja, että kaikki tulis syyttämään mua oman elämäni laiminlyönnistä niin mitättömien syiden takia. Se syy on täysin ulkonäköön yhdistettävä.
Mä luin "Jumalan siunausta :)" -käyttäjän kommentin "Jos ihminen ei kestä nähdä arpiaan, se on sama kun se ihminen ei olis koskaan edes elänyt" Niin sanon tän nyt ensimmäistä kertaa, paljastan arvet, vaikkakin nimettömänä, mutta siitä on hyvä alottaa. Mä en kestäny nähä itteäni ja mä tunsin, ettei mulla ollu mitään arvoa. Mulla oli tosi paha akne. Se oli tuskallinen kohdata, fyysisesti kun henkisestikin. Mä olin henkisesti vahva, muttei mulla lopulta enää ollu voimia. Joka ikinen aamu mä jouduin kirjaimellisesti repimään itteni irti lakanoista. Mun kasvot, niska, hartiat, rintakehä ja selkä ihan alaselkään asti suoraan sanoen mäti. Aina nukkumaan mennessäni ihon osuessa lakanoihin, puolet mätivistä paiseista aukes ja valutti kaiken paskan sisältään ihon ja lakanan väliin, jotka yöllä kovettu. Aamulla noustessa lakana nous mun mukana. Joka kerta kun revin itteni irti, se sattu vaan enemmän. Ne paiseet ei koskaan päässy parantumaan, tulehtu vaan pahemmin ja pahemmin, päivä päivältä. Se vei mun voimat. Mä en käsittäny minkä takia mulle asetetaan näin vaikeita esteitä eteen. Näin miten muut mun ympärillä nauttii aivan tavallista elämää ilman tuskaa. Ruumiillista tai henkistä. Totta kai tiesin, että jokaisella ihmisellä on kulissinsa ja niillä oli varmasti omat ongelmansa, mutta en vaan uskonu kellään mun tutuista olevan yhtä vaikeaa. Syy siihen akneen ei ollu missään hygieniassa, syömisessä tai minkään laiminlyönnissä. Se syy oli perinnöllinen. Aivan varmasti. Mä häpesin itteäni ja se sai mut tosi onnettomaks. Mä en voinu muuttaa sitä kuvaa itestäni mitenkään. Mun aknen täytyis ensin kadota, jota en saanu tapahtumaan millään. Söin antibiotin, joka lievitti hetkeks, jonka jälkeen se palas vielä vihasempana. Jos jotenkin saisin ne parantumaan ne muuttuis arpikudokseks ja ne tulis punottamaan varmana vuoden jos ei parikin, jota saisin hävetä yhtä paljon kun itse aknea. Mä tiesin, ettei yhtä pahaa tai edes vähääkään tätä muistuttavaa aknea oo kenelläkään mun koko koulussa, hyvä jos muutama koko kaupungissa. Valitin ja vaikeroin pahaa oloani joka päivä. Miks mulle piti käydä tää? Varmana yhelle kymmenestätuhannesta puhkee näin paha akne elämässään. Nää syyt mun masentumiseen on varmasti monien mielestä paljon mitättömämpiä kun muiden masentuneiden, joka varmasti on totta. Monilla on elämä epävakaalla pohjalla ja paineita sellasista asioista, joista mä en edes ikinä ole kuullu. Mä olin oikeasti heikompi mitä uskoin, vaikka kovaa olin esittäny. Se vei viimeset voimat musta. Mun äiti yritti löytää mulle apua. Olin ihan oman masennukseni keskellä. Muistan sen ajan. Se oli kun seisois usvan keskellä. En muista ees paljoa siitä enää. Enkä halua. Se oli ylitsepääsemättömän vaikeeta ja loppumatonta, enkä ollu vasta kun 14. Joulun jälkeen en menny kouluun. Makasin vaan omassa kurjuudessa kotona ihan toimintakyvyttömänä. Heräilin millon sattuu. Monesti mun veli tuli koulusta kotiin, samoihin aikoihin, kun mä heräsin. Äiti haki mulle apua tammikuun alusta, mutta aikoja ei vaan ollu. Ensimmäinen aika oli vasta toukokuulle. Mä en itse edes välittänyt. Mun mielestä se ois ollu vaan turhaa ja mitä enemmän sitä vastaan tappeli, sitä tarpeellisempaa se todellisuudessa oli. Mä menin sit kuukausien päästä, toukokuussa äidin kanssa sinne juttelemaan. Mä huomasin miten kaupungilla kävellessä mua ahdisti kaikki mun ympärillä. Olin ollu kuukausitolkulla kotona, käymättä pahemmin ulkona. Mä luulin, ettei se puhuminen mun ongelmaa katsoen tuntunu tarpeelliselta. Kaikki mitä mä halusin oli, että joku tulis vaan ja veis tän paskan pois mun kehosta. Mä kuitenkin kävin juttelemassa ja olin avoin omista asioistani, vaikken koskaan kertonukkaan mikä mua ahdisti, mutta mä uskon, että ne ymmärs sen. Niitä kertoja oli aika hyvin, ei liikaa, eikä liian vähän, vaikka jäihän niitä aikoja välistä, mutta silti se oli tärkein apu, jota sain, tai olisin edes voinut saada. Todellisuudessa mun ongelma tän aknen kanssa ei ollu fyysinen. Se oli mun päässä. Pakkomielle uskoa, että on muita huonompi, kykenemätön mihinkään ja vihasin sitä mitä olin. Se, että mä kävin juttelemassa omista asioistani jollekkin, jota kiinnosti, pelasti mut. Mulla ei ikinä ollu ehtiny tulla itsetuhosia-ajatuksia, onneks. Pikku hiljaa ja vähän kerrassaan, aloin kestämään tätä. Aloin tappelemaan omaa pinnallisuuttani vastaan. Kyllä mua vielä hävetti, enkä sitä ihmetelly. Monesti mun kaveritki sano, että mä näytän ihan kauheelta. Ei sillain ilkeesti, mut kuitenkin niin, että ymmärsin mistä ne puhu ja olinhan mä sen ymmärtäny itekkin jo aikoja sitten. Mä kuitenkin, koko sinä aikana uskoin, että joskus mussa ei olis yhtään paisetta, ei yhtään kipeetä, mätivää möykkyä. Aina asetin jonkun päivämäärän, johon asti tarkkailin itteäni. Jouduin kuitenkin aina kokemaan moraalisen tappion, kun huomasin, että vielä monien kuukausien jälkeen seisottiin samassa kohtaa. Siinnä saatto päivä vierähtää itsesäälissä, mutta sitten asetin uuden päivän. Se anto mulle toivoa, että joskus kaikki olis paremmin. Monet ei varmana ajattele, että tää olis minkäänlainen ongelma omalle kohdalle osuttua, mäkin luulin nuorempana, ettei akne olis niin paha-asia. Mutta sain yllättyä. Pahinta siinnä ei ollu se miten vihaa sitä miltä ne näyttää. Pahinta niissä oli se miten ne sattu. Ne oli niin isoja, niin kipeitä, niin syvällä. En voinu pukea T-paitaa päälle ilman, että kasvot ois vääristyny pelkästä kivusta. Ihan tosi. T-paidan pukeminen oli yhtä ponnistelua, samoin suihkussa käyminen. En pystyny käyttämään yli vuoteen pesusientä tai edes suihkuttaa niille alueille, joissa niitä paiseita oli. Aina jos koitin, ne aukes ja se vesi osu suoraan niille kipeille, tulehtuneille alueille. Se oli ihan kauheeta. Myöhemmin söin toisen antibiotti kuurin ja se taas vähän hillitsi sitä ja sain pari kuukautta lepoa, mutta koko sen ajan tiesin, ettei tää muuta mitään. Sitä se lääkärikin sano, ettei mikään tulis muuttumaan. Söin sen antibiotti kuurin taas. Se kesti sellasen pari, kolme kuukautta, jonka jälkeen tosiaan olin lähtöpisteessä. Mä olin kuitenkin paljon toiveikkaampi. Mä uskoin, että joskus mä kyllä olisin kunnossa. Joskus mulla ei olis yhtään vaikeeta finniä, eikä edes pahoja arpia näkyvillä. Mä voisin olla niinkun kaikki muutkin. Se piti mut voimissa. Siinnä taas meni toivossa eläen puolisen vuotta ja oli tilanteen hankaluuden takia pyydettävä kolmatta antibiottia. Sitten se lääkäri sano, että ei tää tuu enää auttamaan ja, että se varais ajan ihotautilääkärille. Siihenkin meni kuukausia, että pääsin sitä tapaamaan. Kun lopulta pääsin tapaamaan sitä, se katteli mua ja sano, että tää on tosi paha ja sehän oli. Se määräs mulle markkinoiden voimakkaimman aknelääkkeen, jota ei saa edes määrätä muut kun ihotautilääkärit. Tää lääke aiheuttaa sikiövaurioita odottaville äideille ja muuta ikävää sivuoiretta. Mä en ollu odottava äiti, enkä naispuolinen ollenkaan, joten multa tuskin kysyttiin, oonko raskaana? Ne määräs 8 kk kuurin. Se tulis olemaan tosi uuvuttavaa. Sen lääkkeen sivuoireisiin kuuluu, huulten, silmien ja ihon kuivuminen ja nenäverenvuodot. No, huulet kuivu pahasti, silmiä pisteli, iho hilseili ja välillä nenä vuos verta, muttei se edes ollu niin vaikeeta, kun sen aknen kanssa eläminen. Vähän kun makaisit luodinreikä jalassa rintamalla, josta sut kerätään talteen ja leikataan jossain kenttäsairaalassa ilman pahempia puudutuksia. Se tie parantumiseen on vaikeampi, kun itse sairaus, muttei se tuu olemaan pysyvää, vaan ohimenevää.
Söin tän lääkekuurin loppuun. Mussa ei ole enää ydhen yhtä paisetta, finniä, eikä mitään mikä ei mun kehoon kuuluis. Arvet ne jätti, mutta ne haalistuu ja tasottuu. Musta tuntuu viimein, että mä oon niin kun muut. Siitä mä saan kiittää niitä ihmisiä, jotka puhu mulle mun vaikeuksien aikana. Siis nimenomaan kiitän niitä kenen kanssa mä kävin vaan JUTTELEMASSA. Se oli apuna paljon tärkeempää kun itse se ihme lääke, joka vei kaiken muhun kuulumattoman pois. Mä tajusin sillon, ettei se puhuminen tuo välitöntä apua, vaan se vaikuttaa pitkän ajan kuluessa. Se alkaa vaikuttaa ja voimistamaan sua aivan huomaamatta, alitajunnassa. Sä tunnet, että sun ajatukset saa vastakaikua ja sua ymmärretään. Sitä tarvii, joka ikinen ihminen. Sulla on varmasti ollu vaikeeta, tälläkin hetkellä, mutta sulla on toivoa. Se jo, että sä kirjottelet tänne tuo mulle tunteen, että sä toivot muuttuvas. Sä et halua olla se mitä sä olet nyt. Miks haluaisit? Sun tarinan luettua, mä en ihmettele, mutta muista vaan, että vaikka mun masennus, akne ja viha itseäni kohtaan korjaantu. Miksei sunkin ongelmat vois. Mäkin halusin sillon olla yksin, en kaivannu ketään mun lähelle, mutta nyt taas tuntee miten kaipaa ihmisiä. Nyt kun ei enää ole ongelmaa siitä, että mun iho olis kipeiden paiseiden alla, mä oon huomannu, ettei tää ongelma ollu ruumiillinen vaan täysin mun päässä. Mun elämä on parantunu, siitä mitä se oli joskus aiemmin. Mulla menee hyvin ja oon aika tyytyväinen itteeni kaikin puolin. Mun neuvot tuskin tekee suhun mitään muutosta, koska tekstin välityksellä auttaminen on aika hankalaa, mutta haluan silti sanoa, että vaikka tuntuu, että elämässä ei ole vaan mitään enää sulle, sun ei vielä kannata luovuttaa. Sä kerroit, että oot aiemmin jo jutellu joillekkin psykologeille tai terapeuteille, en muista mitä termiä käytit, mutta idea on aika sama. Mä uskon, ettet sä oo jutellu oikean ihmisen kanssa, koska jos se ei oo voinu auttaa sua, sen tapa auttaa on väärä. Ootsä ikinä uskonu Jumalaan? Mä oon pienestä asti kasvanu kristityssä perheessä. Kyllä mä omien vaikeuksien aikana pyysin Jumalaltakin apua ja mä uskon, että sillä on ollu myös tekemistä mun parantumisen kanssa. Mä en tiedä pidätsä Jumalan olemassa oloa mitenkään uskottavana, mutta se on ainakin huomattu, että ainoa lääke moniin ongelmiin on Jumala, oli se sitten olemassa tai ei. Mä ite luin joltain foorumilta, että venäjän pahamaineisimpien vankiloiden johtajien lausuntojen mukaan, vangit joiden kanssa ne on ollu tekemisissä on ollu niin paatuneita murhamiehiä ja pahuudella kyllästettyjä, ettei niille ole enää mitään apua olemassa, mutta silti monet niistä on siellä vankilassa tullu uskoon ja muuttunu ihan täysin. Parantunu ja saanu asiansa järjestykseen. Ainoa lääke vaikeisiin ongelmiin onkin yllättäen Jumala. Monet on tohon mulle vastannu, että uskonto on aivopesua ja ettei nää ihmiset ole todellisuudessa parantunu, vaan ne elää aivopestynä jossain harhassa. Mutta ajatelkaa vaan millasta aivopeusa on tää ateistien "uskonto on aivopesua" -kampanja. Se se vasta aivopesua onkin. Sä varmaan lukaset tän kirjotuksen läpi ilman, että se muutais mitenkään sun ajattelua, jota nyt on tekstin välityksellä edes turha odottaa, mutta voisitsä ajatella, että sä lukisit raamatusta muutaman jakeen. Mä oon varma, että se auttaa. Se ei tekstinä ole edes kovin vaikea tulkintaista tai tylsää. Siellä on niin paljon sellasta, mistä ihmiset ei puhu, sen sijaan ne vaan haukkuu sitä ja tekee omat johtopäätöksensä koko kirjasta ilman, että edes lukee sitä. Kumpi on parempi, se, että tuntee itsensä, vai se että myös tuntee ne joita vastaan ajatuksissaan sotii. Se, että sä tiedät keitä tässä maailmassa on olemassa ja kenen puoleen käännyt, on viisautta, jota sun kannattaa hakea. Mä olen 16v kaveri, enkä suoraan sanoen luule ymmärtäväni mitään mistään, mutta ymmärsin tutkia jotain, joka oli mulle tuntematonta ja ihmisten paheksumaa. Mä oon siitä ylpeä ja mä uskon, että tää autto mua jopa enemmän kun ne psykologit. Vaikka puhuminen onkin todella hyvä tapa saada purettua ajatuksiaan, on kyllä mun mielestä se, joka mut loi parempi auttamaan, kun joku ihminen.
Mitä ikinä päädyt tekemään, mä toivon, ettet päätyis ainakaan itsemurhaan. Se on varmasti joltain osin lohduttava ratkasu jos uskot, että kärsimykset loppuu siihen. Mutta, sit taas jos onkin olemassa jotain kuolemanjälkeistä, onko kellään varaa ottaa sellasta riskiä? Yritä jaksaa, vaikkei olis ketään, jonka vuoks jaksaa. Mä ainakin uskon, että tuut olemaan todella onnellinen ja todella ylpeä siitä, että jaksoit kun oli vaikeeta. :)
tarinasi oli mielenkiintonen ja pitkä. ihanaa että olet selvinnyt vaikeiden aikojen yli! :) koskaan ei kannata luovuttaa vaikka olisikin vaikeata.
Tiedän tuon tunteen kun puhuit aknesta, koska omiakin kokemuksia löytyy. Tuskin se minulla niin paha kuin sinulla oli. Mutta tuttua oli kuinka ei voinut edes naamaansa pestä ilman sitä tunnetta kuinka kasvoja nuolisi tuli. Tai kuinka yöllä käännyttyään heräsi siihen kipuun. Nykyään jos niitä sattuu tulemaan lääkekuurista huolimatta niin puhkaisen tai revin ne veitsen kärjellä pois ennen kuin ne kasvaa isommiksi.
En ole ikinä uskonut kristinuskon jumalaan. Minua ei ole kasvatettu sellaiseen. Olen silti lukenut Raamattua sieltä täältä ja käynyt joskus itsenäisesti kirkossa katselemassa. Sen sijaan minulla on ollut oma "jumalani". Se oli yksi avaimistani siihen itsesuggestiooni mistä aiemmin kerroin. Pidän uskoa kristinuskon jumalaan ja siitä saatavaa voimaa samasta syystä johtuvana. Mielen voimaa.. se tekee mitä vain jos sen hallitsee täydellisesti. Tietenkin vain ihmisen omasta näkökulmasta. Vuoria se ei siirrä missään muualla. Se tosiaan oli kuin ihmelääke, mutta niin kuin olen todennut niin en halua enää mennä sellaista tietä.
Oli kuolemanjälkeistä elämää tai ei (uskon ettei) niin mielestäni siinä ei ole mitään riskiä. Elämä ei ole mitään kuoleman rinnalla. Kaikki me kuitenkin joskus kuollaan. Sama se onko se tänään tai huomenna, paitsi jos on kohtuutonta odottaa huomiseen.
Hienoa että olet päässyt eroon aknesta ja siitä seuranneista ongelmista :)
Siis, aivan mahtava viesti :)
Kyllä mun viestit kalpenee ton viestin herättämän toivon rinnalla :)
Niin, toivo elää aina :)
Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)
Taidat olla aika henkinen ihminen.
Mitä jos vika ei olekkaan sinussa.
Älä aliarvio ihmisten tyhmyyttä.
Henkinen mutten hengellinen. Onko se vika jonka pitää olla jonkun syytä? Jos tarkoitat ongelmiani niin siinä minulla ei ole vaikeuksia löytää niiden syytä. Enkä pidä suurinta osaa niistä omana vikanani. Tiedän myös ettei ihmiset ole niin viisaita kuin voisivat olla, joten kiitti muistutuksesta.
Toivottavasti kaikki voisivat olla elämäänsä onnellisia, edes jossain vaiheessa. Mä oon ainakin omat vaikeuteni selvittänyt ja nyt sitten odotellaan uusia. No ei sentään, oon ilonen siitä että voin olla onnellinen siihen mitä mä olen. :)
haluaisin vetää vitun päähän ja leikkii lepakkoo. mitä mun pitäs tehä?
???
Kiitos minnielle, oli mukava lukea tuota tekstiä, että joku vielä jaksaa välittää tässä kylmässä ja epäreilussa ja paskassa maailmassa. Mutta silti ottaa päähän tämä yksinäisyys, mutta on mulla sentään ihan muutama kaveri... =)
Oli tosi mukava, jos pystyin auttaa. On mulla itselläkin todellakin kokemusta yksinäisyyden tunteesta. Koita vaan jaksaa!:) Maailma on välillä epäreilu paikka. No hyvä että sulla on kavereita. Tsemppiä!
Olen masentunut ja toivon itsetunnonkohotusta. Olen 13 vuotias painan 76kg ja olen jotain 165 pitkä, olen ollut masentunut jo 3 vuotta. Masennuin koska eräs ihminen (josta silloin pidin)sanoi että olen lapsellinen ja ruma. Auttakaa. Olenko lihava?
Moi :)
Älä masennu muiden ihmisten puheist.
Jos joku sua pilkkas niin unohda koo juttu ja mee hyvällä mielellä uuteen päivään.
Et ole lihava :)
Kaikkea hyvää ja kivaa sulle :)
Ensinnäkin et ole lihava, olet sopiva! Sinun täytyy hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet!
Keskity hyviin puoliisi ja onnistumisiisi, virheet eivät maailmaa kaada (virheistä oppii), vaikka joskus siltä tuntuisikin, eivät muut edes muista toisten mokailuja kun heillä on omat murheensa.
Kysy kaveriltasi mistä he pitävät sinussa.
Ajattele aina positiivisesti. Esim. Selviän tästä asiasta aivan varmasti. Älä ajattele näin: Voi apua, miten tästä voi selvitä, minä en ainakaan pysty tähän.
Muista kehua itseäsi saavutuksistasi ja voit myös palkita itseäsi.
Mieti missä asioissa olet hyvä, älä mieti heikkouksiasi.
Älä ajattele koko ajan, että mitä muut ajattelevat.
Sinun kannattaisi tehdä vaikka netissä masennustestejä (ovat vain suuntaa-antavia kyllä, eivät mitään maailman luotettavimpia). Jos sinusta tuntuu niin voisit varata ajan psykologille, siellä ei ole pakko käydä ikuisuuksiin, mutta riippuu tietysti tilanteesta. Tai sitten voisit jutella koulusi terveydenhoitajalle tai koulukuraattorille. Mutta pääasia että puhut jonkun kanssa tunteistasi ja hankit apua.
Sinun ei todellakaan saa välittää siitä ihmisestä joka sinua haukkui, aina löytyy sellaisia lapsellisia ihmisiä, jotka haukkuvat muita, mutta heillä voi olla itsellä huono itsetunto ja yrittävät pönkittää omaa itsetuntoaan. Hän itse osoitti että hän se siinä on lapsellinen. Älä välitä hänestä.
Ei muuta kuin paljon tsemppiä ja hyvää oloa! :)
onko penikseni liian suuri 22cm levossa, pitäiskö mennä ympärileikkaukseen?