Mene jo muualle vaahtoamaan noista osingoista. Huomaa ettei sulla ole hajuakaan koko hommasta. Muille semmoinen että osa porukasta ei saa taloudellista hyötyä, mutta saa tuotteita koko rahalla. Eli kukaan ei häviä, mutta moni hyötyy. En jaksa tästä sen enempiä kirjailla tänne, mutta toivon, ettei Tuo Saakelin Kimmokaan kirjoittelisi. En tiedä että onko tietämättömyys ja spämmäys TGE:n tapojen mukaista, mutta Kimmo ei ainakaan tiedä koko asiasta tarpeeksi.
Kiviranta
Verkostoija
361099
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
täältä, ja Jippiissä se tyyppi yrittää jotain keskustelua viritellä....
Syvältä LDG, Natures ja PGOne, ja kaikki sitä samaa kusetusta.
Osa Naturesin tuotteista tosin on hyviä, suurin osa kalliita, mutta koko systeemi on täysin onnetonta, perustuu ihmisten hyväksikäyttöön.
Näin kerron minä, joka harhauttamalla saatiin bisnekseen mukaan ja joka kovasta työstä ja oikeasta asenteesta huolimatta jätti bisnekset.
Ei ollut mua varten.
ja ihmisiä kusetetaan.
Ja ne ylälinjalaiset nauravat partaansa.
Todettakoon vieläkin kerran. Hyvin toimivassa verkostomarkkinoinissa kaikki jäävät voitolle. Asiakkaat saavat talodellista etua sekä välittäjät osinkoa. Yksinkertaista se on ja ehkä tämä yksinkertaisuus onkin se mikä monelle on hankala pala hyväksyä?
Miksi jaksat päivästä toiseen tätä ihmisten harhauttamisprosessia.
Jätä meidät jo rauhaan tai ilmoitan sinusta ylläpidolle!
törkeä väite.
En missään ole harhauttanut ketään. Tällaiset väitteet on syytä perustella.
Kerroppas kimmo minulle sellainen juttu että, Mikä on sellainen työpaikka jossa täytyy MAKSAA työnteosta?
Yleensä työpaikka on sellainen että joku ihminen maksaa sinulle rahaa, Eikä sellainen että sinä maksat jollekkin rahaa ja saat hiukan saippuaa sekä hyvällä tuurilla kymmenen euroa.
Ehkä maailmasta sellaisiakin löytyy tosin en ole kuullut. Ehkä sinä tiedät.
Onneksi en ole kuuvaamasi työpaikassa. Vaikuttaa ihan hullulta.
Itse toimin verkostomarkkinoitsijana. Tällä alalla on tapana tienata Royalty-tiliä. Eli maksetaan työstä.
Tässä lause jossa kusetat:
"Itse valitsen oman yrityksen tuotten koska tiedän sen olevan markkinan tehokkaimpia. Jos voit todistaa toisen tuotteen olevan tehokkaampaa, riittoisampaa ja yhtä edullista niin harkitsen tietysti sen ostamista."
Et perusta väitettäsi mihinkään muuhun kuin pääsi sisäisiin tutkimuksiin.
Jos olen väärässä osoita vääryyteni.
Sinä väitit noin, eli todista jotenkin väitteesi oikeaksi.
Esim onko kuluttajavirasto, VTT tai joku muu tutkinut tuotteet ja todennut nuin asian olevan.
Jos ei niin kusetat!!!
Ei ole kusetusta laisinkaan.
"Jos voit todistaa toisen tuotteen olevan tehokkaampaa, riittoisampaa ja yhtä edullista niin harkitsen tietysti sen ostamista."
Kaikille avoin mahdollisuus muodostaa oma mielipide tuotteista.
Sano mihin itse perustat mielipiteesi asioista? Odotatko tutkimustuloksia ennenkuin päätät maistuiko nakkisämpylä hyvältä grillillä?
Oletko pyytänyt kuluttajavirastolta testejä ostamasi olutmerkistä kaupassa?
Hmm,.. En usko mutta eihän sitä ikinä tiedä. Meitä on maailmassa joka lähtöön, eikö vain?
Kimmo, olet aivan uskomaton venkoilija. Liukas kuin saippua, sinusta ei saa otetta. Kun tulee kriittinen paikka, päästät suustasi sellaisen sammakon, josta poliitikot olisivat ylpeitä.
Osaat siis puhua potaskaa sanomatta yhtään mitään. En ihmettele, että koet nykyisessä "työssäsi" olevasi unelmiesi työssä.
"Kaikille avoin mahdollisuus muodostaa oma mielipide tuotteista."
Tämän vuoksi kuluttajaviranomaiset työtään tekevät. He antavat tietyn, yleensä hinta/laatuperustaisen vertailupohjan, ettei ihmisten tarvitsisi lähteä maksamaan ja kokeilemaan itse kaikkia palveluja tai tuotteita.
Monilla on raha kohtuullisen tiukassa. Siksi on helvetin väärin houkutella ihmisiä mukaan toimintaan, jossa markkinoiden kyllästymispisteen arviointi ei kuulu liiketoimintasuunnitelmaan. Onkohan se viimeinen mukaan lähtijä innostunut ajatuksesta, ettei voikaan värvätä enää ketään uutta mukaan?
Taloudellisesti tiukilla oleva ihminen on kohtuullisen epätoivoinen ja tekee epätoivoisia ratkaisuja. Tällaiseen saumaan kun iskevät kaltaisenne talouden helppoheikit, tulee liian monta pettynyttä. Siinä on "bisneksenne" raadollisimmillaan. Jos kuljet silmät auki, näet tämän.
Yrittäjänä olen tyrmistynyt toimintatavoistanne ja teidän useimpien itsenäisten jälleenmyyjien heikoista valmiuksista toimia yrittäjänä. Teissä on tyyppejä, jotka pärjäisivät hyvin ns. perinteisessä yritystoiminnassa. Useimpien kohdaalla on kuitenkin siteerattava Kekkosta: saatanan tunarit.
"Tämän vuoksi kuluttajaviranomaiset työtään tekevät. He antavat tietyn, yleensä hinta/laatuperustaisen vertailupohjan, ettei ihmisten tarvitsisi lähteä maksamaan ja kokeilemaan itse kaikkia palveluja tai tuotteita."
Aivan! Ja kuluttajaviranomaiset on tosiaan tärkeä lähde ja ansaitsee kaiken mahdollisen tuen. Siinä on yksi tärkeistä vaikuttajista kun markkinalla yritetään pysyä poissa huhaa tuotteista.
"Monilla on raha kohtuullisen tiukassa. Siksi on helvetin väärin houkutella ihmisiä mukaan toimintaan, jossa markkinoiden kyllästymispisteen arviointi ei kuulu liiketoimintasuunnitelmaan. Onkohan se viimeinen mukaan lähtijä innostunut ajatuksesta, ettei voikaan värvätä enää ketään uutta mukaan"
Onneksi ketään ei houkutella mihinkään kyllästymisen vaarassa olevaan toimintaan.
"Taloudellisesti tiukilla oleva ihminen on kohtuullisen epätoivoinen ja tekee epätoivoisia ratkaisuja. Tällaiseen saumaan kun iskevät kaltaisenne talouden helppoheikit, tulee liian monta pettynyttä. Siinä on "bisneksenne" raadollisimmillaan. Jos kuljet silmät auki, näet tämän."
Tämä on kyllä tärkeä seikka! Käynkin asiakkaan kanssa läpi mitä säästöjä tekee ja missä suhteessa. Kaikki asiat on oltava selvää ennenkuin asiakkaana tekee päätöksen. Monet ovatkin kiittäneet saaduista säästöistä vaihdettuaan kauppaa. Jos ei olisi niin ei olisi asiakkaan asiakasta tänään!
"Yrittäjänä olen tyrmistynyt toimintatavoistanne ja teidän useimpien itsenäisten jälleenmyyjien heikoista valmiuksista toimia yrittäjänä."
Olen itsekin toiminut jo varsin pitkään yrittäjänä ja ymmärrän täysin käsityksesi minkä olet saanut täällä.
joo mutta jos nakkisämpylä maksaa grillillä euron tai jos sen tilaisi ruotsista 10E niin niitä tutkimustuloksia tosiaankin tarvitsisin varsinkin kun ruotsin pojat vielä väittäisi sen olevan huippu edullista!
asiaton kommentti.
Juu teidän shampoostanne saa ottaa 80% pois ja silti se on hinta/laatu suhteeltaan huonoa! mitenkähän mahdatte suunnitella tuota säästöä kun ostetaan ihan hulvattoman kalliilla huonoja tuotteita? Niin ja se kyllästymispiste tulee kun rekrytoitavaa ei enää löydy ja minulle on turha väittää että te NO:laiset ehtisitte siittämään uusia NO:laisia itse asiassa se on ehkä yksi maailman hauskimmista väitteistä mitä te heitätte! joo kun tarvitaan aina 2 kertainen määrä alalinjaan niin nyt olis tuo 5 miljardia ja jokainen pari saa neljä lasta miten toden näköistä.
oiva esimerkki kannanotosta jossa ei löydy hiukkastakaan perää.
"Juu teidän shampoostanne saa ottaa 80% pois ja silti se on hinta/laatu suhteeltaan huonoa! "
Ihan omasta päästä tekaistu väite kokeilematta tai tarkistamatta edes omaa mielipidettä. Onko jutut ympärillä niin vaikuttavia että täällä tosiaan pystyy näin vahvasti vaikuttamaan henkilön makuun, käsitykseen sekä itsensä kunnioittamiseen tällä tavoin?
Kallista tuotetta en olekaan vielä löytänyt joten olisi mielenkiintoista tietää mikä tässä nyt on kallista?
Kyllästymispiste on hetki jolloin kaupattava tavara(kun puhutaan markkinoinnista) ei enää kaupattavaksi uusille asiakkaille tai tuote on jo jokaisella mahdollisella asiakkaalla kädessä eikä uusintaostoa tehdä. Käsite ei edes mahdu tilanteeseen jossa markkinoidaan kulutustuotteita. Jos mahtuisi niin olisi aika jännää nähdä Nokia:n täysin hyytyvän tai maidon tuotannon loppumisen tai TV:n myynnin päättymisen markkinan kyllästymisen takia.
En oikein ymmärrä mihin ajat mietteitäsi maailman siittämisestä mutta kait hyvää tarkoitat.
"Käsite ei edes mahdu tilanteeseen jossa markkinoidaan kulutustuotteita."
Kyllästymispiste kuuluu nimenomaan sinne. Tuotan hyödykettä X, joka on päivittäistavara. Sen kulut minulle ovat Y senttiä/kpl ja niitä alkaa menemään huimaa vauhtia. Pian käy niin, että valmistuskapasiteetti loppuu ja pitää harkita laajentamista. Päätän laajentaa tuotantoa ja lyön siihen kiinni rahaa, mutta markkinoille on tullutkin jo toinen ja kolmas yrittäjä omine, vastaavine hyödykkeineen.
Laajennus on vielä maksamatta, eivätkä tuotteet menekään enää kuin kuumille kiville, johtuen kilpailutilanteesta. Ottaa ohraleipä, tai pitää myydä muita halvemmalla. Varaa ei tosin ole ottaa takkiin, koska rahat ovat kiinni laajennuksessa.
Tämä on sitä itseään. Ei se, että kuluttajia piisaa pilvin pimein, tyyliin "eivätkös kaikki peseydy päivittäin?" Kilpailu viime kädessä ratkaisee kyllästymispisteen.
"Kyllästymispiste on hetki jolloin kaupattava tavara(kun puhutaan markkinoinnista) ei enää kaupattavaksi uusille asiakkaille tai tuote on jo jokaisella mahdollisella asiakkaalla kädessä eikä uusintaostoa tehdä. Käsite ei edes mahdu tilanteeseen jossa markkinoidaan kulutustuotteita. Jos mahtuisi niin olisi aika jännää nähdä Nokia:n täysin hyytyvän tai maidon tuotannon loppumisen tai TV:n myynnin päättymisen markkinan kyllästymisen takia."
Maidon tuotanto ei siitä markkinoiden kyllästymisestä loppuisi, sinä yksinkertaistava verkostomarkkinoija! Tuotanto vain rajoittuisi tiettyyn määrään ja elinkelpoisimmat meijerit jäisivät henkiin, siis ne, jotka sopeutuvat nopeasti muutoksiin.
Väännät taas itseäsi pussiin ja pahasti. Elät siis luulossa, että jonain päivänä NO valmistaa/valmistuttaa ainoana maailmassa tiettyjä tuotteita?
"Käsite ei edes mahdu tilanteeseen jossa markkinoidaan kulutustuotteita."
Hyvä Kimmo. Nyt kirjat käteen ja tutustumaan kansantalouden perusteisiin.
Just no joo kun ne siellä alhaalla huomaa ettei rahaa tule he eivät kauaa jaksa ostella shamppoota ruotsista 7E vaan lopettavat kos NO:ssa ei loppujen lopuksi myydä kuin unelmia rahan tulosta kyse ei suinkaan ole tuotteiden myynnistä vaan siitä että jokaiselle luvataan rahaa.Raha saa ihmiset mukaan tuohon touhuun vaikka hinta on noin 5 kertainen joka ikisessä tuotteessa !on aivan sama mitä te sinne purkkiinne tungette ei ketään oikeasti ole siitä kiinnostunut vaan RAHASTA.Mutta kun tuo teidän firmanne ei pysty pitämään lupauksia tai melkein lupauksia saatavista rahoista menee se jossain vaiheessa kusetuksen puolelle.otetaan nyt esimerkki esim 100 ihmistä tienaa 1000E kk.niin tarvitaan 100000E siihen plätää eikös vain?no ok voidaan laskea että nuo sata ihmistä ostaa 75E kk niin se tekee 750E ja se jaetaan kahtia tulee 375E joo ok. eli kuinka paljon tarvitaan rahaa vielä että tulee tuo 100000E? lasketaanpa 100000E-375E=99625E uupumaan. nooh jos jokainen tuo 37,5E kk verkostoon niin lasketaan kuinka monta kertaan se luku menee lukuun 99625E! 99625E/37,5=2565 näin ollen tarvitaan 2565 maksajaa jotka eivät itse saa mitään maksamaan noiden 100 1000E palkkio!
No niin! Tulihan sitä kunnon asiallista palautettakin.
Ihan oikeita päätelmiä teet. Tämän kuin kaikki tietäisi(noh useimmat varmaankin tietää vaikka ei tunnusta..) niin ei olisikaan niin paljon turhia väittelyitä puolin ja toisin.
Asia on, aivan niinkuin ilmaisetkin, useimmiten kyse laajenevasta kilpailusta. Tässä on huomattu että voittajiksi jäävät etevimmät valmistajat ja markkinoitsijat. Nokia on hyvä esimerkki tässä.
On monia muitakin ja varmasti tiedätkin yhden lisää. Etevimpiä tosiaan!
Hyvin tehty!
Kiitoksia!
En tiedä olenko tyhmä mutta mietityttää pikkaisen tämä laskelmasi.
Siis 100 ihmistä tienaa 1000€ joka kuukausi? Kuinka iso on liikevaihto?
Onko siis niin että yksi ihminen tienaa 100€ joka kuukausi? Jos on niin veikkaan että yhden ihmisen on myytävä 1000€ edestä tuotteita. Oikein? Siis jos saa 10% osinkoa?
Eli vastaus olisi silloin että näillä sadalla ihmisellä on yhteensä noin 1000 asiakasta jotka ostavat tuotteita keskimäärin 100€ kuukaudessa tai 2000 ja 50 tai... Onko oikein?
Eli vaikka että yhdellä on siis keskimäärin vaikkapa kymmenen asiakasta?
Sem kertoi kuinka monta pelkkää ostajaa tarvitaan 50% mukaan jos 100 ihmistä tienaa 1000E kk! anteeksi rahaa tarvittiinkin 200000E (50% menee jakoon) eli kerrot tuon edellisen pelkät ostajat kahdella!
"Tässä on huomattu että voittajiksi jäävät etevimmät valmistajat ja markkinoitsijat. Nokia on hyvä esimerkki tässä."
Kuulepas, se kilpailu ei ole vielä loppunut. Verkostomarkkinoinnissa vain halutaan uskotella niin, koska vain sen uskottelun avulla saadaan höynäytettyä uusia mukaan.
Kukaan, ei kukaan voi varmuudella sanoa, miten Nokialla menee kymmenen vuoden päästä. Muuttujia on liian monta, tilanne markkinoilla elää koko ajan. Natures Own on helpompi nakki ennustaa, vm-luonne antaa tähän helpon lähtökohdan. Vuosi vielä ja lippu puolitankoon.
"Ihan oikeita päätelmiä teet."
Opittua ja koettua. Ei mitään päätelmiä. Pyri samaan.
Ei kilpailu loppunut ole. Vastahan se on alkanut. Nokia onkin hyvä esimerkki juuri taitavasta markkinan ennakoinnista. Tuuria vai taitoa, en tiedä.
oppi ja kokemushan se antaa paremmat mahdollisuudet tehdä kunnon päätelmiä.
Odotan edelleen sitä tutkimust johon väität viestisi kun sanot NO tuotteiden olevan markkinoiden tehokkaimpia/parhaita!
Taidat osoittautua valehtelijaksi ja valehtelet NO.n nimissä.
No maanantaina lähetän ruotsiin kyselyn ja käännökset sanomisistasi.
Ehkä siellä kertovat missä tutkittu että No tuotteet ovat markkinoiden parhaita.
Olut ja nakkisämpylä on makuasioita,
mutta pesuaineen/ vitamiinien/ hammastahnan paremmuus voidaan tutkia.
ELI missä NO tuotteet on tutkitrtu ja todettu markkinoiden tehokkaimmaksi?
VAstaa tai tunnusta että olet valehtelija.
Nyt vain sen PUOLUEETTOMAN tutkimuslaitoksen nimi. En kaipaa mitään selityksiä, vain tutkimuslaitoksen nimi.
Kimmo, kun et ymmmärrä helppoa kysymystä, toistan vielä kerran:
MISSÄ TUTKIMUSLAITOKSESSA NO TUOTTEET ON TODETTU MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAKSI?
Aika kivan väitteen heität. Niinkuin itsekin olen aikaisemmin selostanut niin olisikin hyvä jos olisi puoluettomia testituloksia todistamaan eri tuoteiden erinomaisuuden. Olen törmäillyt siellä sun täällä yksittäisiin lehdissä tai netissä tehtyihin testeihin mutta ei niitä voi puolueettomiksi aina sanoa. On laboratoriotutkimuksia, tuotekehittelyn yhteydessä saatuja tuloksia, jne. Mutta tuotekehittely on sisäistä tietoa. Harmi mutta näinhän se on yrityksissä useimmiten.
Sinun on vain uskottava omiin kokemuksiisi niinkuin tuhannet muut.
Aika kivan väitteen heität. Olisi kiva saada puolueettomia tutkimuksia ja testituloksia! Mitä niissä testeissä on testattu? NO tuotteita muihin vastaaviin? Et kerro mistä on laboratorio tutkimuksia! tuskin NO:lla on edes laboratoriota! mahtaakohan edes koko tehdas sijaita ruotsissa? Sinun kokemukset tai muiden NO:laisten kokemukset eivät anna minkäänlaista kuvaa tuotteista koska he kehuvat niitä jokatapauksessa puolustaakseen NO:n uskottavuutta ja sitä kautta yrittävät saada uudet tyypit uskomaan että homma on riskitöntä eli et menetä mitään vaikka maksat 5-10 kertaisen hinnan joka tuotteesta!
Jos kerrot NO tuotteiden olevan markkinoiden tehokkaimpia, sinun on osoitettava väitteesi oikeaksi, ei minun tarvitse sitä osoittaa vääräksi!
En ole itse väittänyt mitään tuotetta NO tuotteita paremmaksi, odotan sinulta vain vastausta mihin TUTKIMUKSEEN perustat väitteesi,
vai oletko vain suurisuinen valehtlija?
Tottakai yrityksellä on laboratorioita sekä tehtaita. Ei kait muuten voisi tuotteita valmistaa sekä kehittää?
Juuri oma kokemus onkin kaiken perusta. Luotathan toki enemmän tuttaviesi kertomiin kokemuksiin tuotteista kuin jonkin lehden tai mainoksen? Eikö vain?
Teet varmasti joka päivä tärkeitä päätöksiä elämässäsi. Kuinka monta niistä päätöksestä on pelkästään itsestäsi kiinni? Saattaa olla että yllätyt.
Lyhyesti:
Sanot No tuotteet ovat markkinoiden tehokkaimpia..
MISSÄ tutkittu, sinun oma luuulosi ei täällä paljon paina.
Kimmo on kaiken lisäksi vielä tyhmä, ei osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen.
Kertaan vielä Kimmon mieliksi kysymyksen:
Kun väitä No tuotteita markkinoiden tehokkaimmaksi, mihin tutkimukseen perustat väittämäsi?
Niin ja toinen, oletko todelal kokeillut kaikkia markkinoiden hammastahnoja/vitamiinejä/pesuaineita, kun vaahtoa omasta kokemuksestasi?
Nyt kuitenkin kaipaan FAKTOJA en uskomuksia.
Kuka pystyy todistamaan ettei NO teetä tuotteita kaukoidässä? sinäkö sanomalla? En luota tuttavan sanomaan tuotteesta jos hän on mukana pyramidihuijauksessa ja syyn tiedät itsekkin! ja noista lehtien suoramarkkinointi mainoksista sen verta että pakko myöntää että siellä on välillä sen sortin laihdutus laastaria myynnissä että ennemmin ostaisin kyllä vaikka NO tuotteita! Totta kai teen päätöksiä mutta käytän myös järkeä niissä! jos ostaisin oikeasti NO:lta tuotteita olisi se sama kuin ostaisin kaupasta ja heittäisin ostosten summan verran rahaa vaikkapa kaivoon!
On mukavaa kirjoitella asiallisiin kysymyksiin vastauksia ja saada asiallista palautetta.
Monet keskustelut joissa jompikumpi tuntee olevansa heikolla muuttuvat helposti keskusteluun henkilökohtaisista huoautuksista eikä suinkaan enää aiheesta josta aloittivat.
Kokemuksesta olen todennut tuotteiden tehokkuuden. Minun luuloni, sinun luulosi, kaikkien luulot painavat täällä yhtä paljon.
En ole kokeillut kaikkia markkinalla olevia tuotteita. Ehkä vielä ehdin?
En luottaisi minäkään tuttavaani jos tiedän hänen olevan mukana jossain pyramiidipelissä.
Mielipiteitä tuleekin olla. Hyvä!
Joo mutta esim vitamiinit ja pesuaineet ovat todennettavissa paremmiksi ja huonommiksi se ei tosiaankaan ole makuasia! eikä kenenkään maku niin metsässä ole että oikeasti ostaa shamppoota 7E ja vielä luule ostavansa halvalla! Sinä se Kimmo voi vetästä sieltä mitä vaan pystyn vastaamaan aina niihin! Kysymys on enää siitä että miksi puhut tietoisesti valheita? Ihan oikeasti kimmo lopeta tuo pyörittely kun et usko itsekään omiin puheisiisi! Tuntuu välillä että on sulle ihan sama mitä sun vastauksissas lukee kunhan viimeisen viestin on kirjoittanut Kimmo Kiviranta.Eli miksi vielä puhut systeemiä puolustaen vaikka tiedät sen olevan moraalisesti väärin?
Vakavia väitteitä tuhansien ihmisten mausta. Mutta turvallistahan se on täällä väitellä mitä vain näköjään. En montaa ole huomannut seisovansa väittelynsä takana avoimesti. En silti tarkoita että avoisuus on jotain jota ehdotan ihmisille käytää netissä. Varsinkaan henkilötiedoista. Joitakin toki on joiden kanssa ollaankin pidetty kunnon asiallisia keskusteluita asioista. Tosin sähköpostitse mutta kumminkin.
Aika usein jääkin viestini tosiaan viimeisiksi mutta tämä , jos häiritsee, johtuu useimmiten siitä että minulle on osoitettu kysymys johon pyydetään vastaamaan. Niinkuin nyt.
Jos joku systeemi on moraalisesti väärin niin sitä en puolustaisi.
En ole koskaan moittinut NO tuotteita, paitsi hammastahnan makua.
En ole koskaan väitttänyt jotain tuotetta tehokkaammaksi kuin NO tuotteet.
Eli haen vain totuuspohjaa sinun väitteillesi.
Pasuaineen tehokkus on esim. asia joka on mitattavissa,
sinä väität että NO pesuaine on markkinoiden tehokkainta, siksi sinun tulee myös osoittaa missä näin on TUTKITTU, ei että sinusta niin tuntuu.
PAljon minäkin voisin väittää monien asioiden olevan jotain, vain siksi että minusta niin tuntuu...
Mutta en väitä. Luotan puolueettomiin tutkimuksiin, esin kuluttajavirasto, VTT.
Onko sinusta esim joidenkin autojen turvallisuustestit (5 tähteä) maksettuja tutkimuksia?
Mietihän mitä puhut...
On aika kivaa tämä maksettujen tutkimusten sekaantuminen meidän keskusteluun. Vaikka saattaisinkin luulla että moinen on mahdollista niin en sitä ota totuudeksi testeistä. Tiedän monen väittävän markkinavoimien ohjaamisen suurilla rahoilla tapahtuvan päivittäin. Tästä en paljon todisteita silti näe itse. Kyllähän suuret mainoskamppanjat voisi varmaan luokitella tähän mutta luulen että yleensä tarkoitetaan kilpailua vääristäviä tekijöitä.
Useimmiten onkin kyseessä mielipide tai oma kokemus jos asiaan ottaa kantaa eri keskusteluissa. Täällä, niinkuin useimissa, ihmiset voivat vapaasti kertoa kokemistaan huonoista sekä hyvistä puolista kaikesta mahdollisesta. Perätöntä väitettä on tietysti vaikea todistaa suuntaan tai toiseen jos ei itsellä ole kokemusta aiheesta. Ja jos kokemusta on niin se ei välttämättä tarkoita sitä että vastamielipide perustuu vastaiseen kokemukseen.
Autojen turvallisuustesteistä en tiedä miten paljon niihin voi vaikuttaa tai jos joku edes yrittää vaikutta. Olen kylläkin itse ihan sokeasti luottanut niihin testeihin ja tuloksiin. En olekaan ennen ajatellut mahdollisuutta.
En tiedä mitä ajtella... Sinusta, väitteistäsi.
Autojen turvallisuustestit sinusta Ok. (varmaan koska No ei myy autoja)
Pesuainetestit maksettuja tai markkinavoimien vääristämiä. ( varmaan koska NO myy niitä, eikä se ole voittanut YHTÄÄN testiä)
Omasta mielipiteestä tulee totuus, jos sen mukaan NO tuotteet ovat parempia kuin muut.
Esim K. Kiviranta sanoo:
No tuotteet ovat markkinoiden tehokkaimpia.
Kyseeessä onkin (hän myönsi) hänen omassa pikku päässä syntynyt ajatus, jota hän ei voi mitenkään oikeaksi todistaa.
Uskotko iste kaikkeen paskaan (anteeksi ruma sana) mitä täällä jauhat. Ottaisit illalla NO unilääkkeen ja menisit No peitteen alle näkemään NO unia. Täällä todellisessa maailmassa sanomiset pitää todistaa. Ei kertoa totuuksiana asioita, jotka ovatkin vain sinun om,ia mielipiteitä.