Ei voi hyväksyä raiskausta missään muodossa, ja tuomita toisessa. On aivan naurettavaa (vaikka toisinaan asia itkettää, oikeasti) väittää, että olisi naisen/miehen/eläimen/lapsen eli uhrin syytä vähäisimmässäkään määrin joutua raiskatuksi. On absurdia väittää, että kukaan haluaisi tulla raiskatuksi, tai voisi vahingossakaan vihjata millään keinolla raiskaajaa rohkaisevasti. Sen takia sille on oma terminsä "raiskaus". Esimerkiksi yhdessä kirjoituksessa oli nuori nainen, joka oli kiristänyt autolla kyydittäneeltä mieheltä rahaa raiskaussyytteen nojalla. Inhottavaa, että ko. nainen kehtaa edes leikkiä noin vakavalla asialla. Prostituutio on kuitenkin suomessa laillista, joten sen samaisen 500mk olisi varmasti saanut suosiolla myymällä seksiä. Toinen mille nainen asetti itsensä alttiiksi, oli se mahdollisuus, että joku olisi ottanut asenteen "jos tässä mennään raiskauksesta oikeuteen, niin raiskataan sitten, saat kunnon todisteet". Epäilenpä, ettei olisi nainen mennyt poliisille, jos olisi oikeasti raiskattu.
En väitä ymmärtäväni raiskauksen tai parisuhteessa tapahtuneen seksuaalisen alistamisen uhreja, vaikka olen heitä omakohtaisesti kuullut niistä tuntemuksista, jotka eivät koskaan katoa. Mutta sen minä sanon, että en ihmettele ollenkaan, miksi naiset eivät välttämättä ilmoita raiskauksesta. Kaiken sen häpeän ja syyllisyyden (kyllä, monet naiset syyllistävät itseään) ja kauhun joutuu kokemaan uudestaan, samalla kun oikeudessa, ventovieraiden ihmisten edessä käydään läpi henkilökohtaisia tapahtumia ja pohditaan, kuka on ja kuinka paljon syyllinen.
Siinä tulee varmasti epäoikeudenmukaisuuden käsite tutuksi.
Haluan toivottaa täydestä sydämestä kaikkea hyvää kaikille, jotka ovat tämän kokeneet jossain muodossa.
Haluan lisäksi ilmaista toiveeni raiskaajien välittömästä kastraatiosta, mielellään ruosteisilla ja puhdistamattomilla välineillä (esim. lapiolla).
Tuliko tämä nyt sitten kerralla selväksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
...iso,positiivinen oho.. :))
kun raiskaaja onkin nainen on tuo kastraatio ruosteisella lapiolla aika haasteellinen. Varsinkin kun ajatellaan että miehet "ajattelevat" munallaan ja sitä kautta koko seksi kokemus miehelle on fyysinen tyydytys. Kun taas naisten useimmiten ajatellaan suhtautuvan seksiin enemmän henkisenä kokemuksena. Pitäisikö naisten kastraatio silloin suorittaa ruosteisella lapiolla iroittamalla pää. Ei mutta sehän johtaisi kuolemaan joka on kuulemma liian hyvä vaihtoehto.
Onpa hyvä että sinä olet sen verran sympaattinen kaveri, että muistat toki ajatella asiaa toiseltakin puolelta. Mene itseesi.
Jospa kokeillaan kuinka paljon sinulta heruu sympatiaa sitten, kun sinut raiskaa humalainen mies, joka ei välitä huudoistasi, ei mielipiteestäsi, persoonallisuudestasi, fyysisestä olemuksestasi, joka ei huomaa olemassaoloasi kuin kassiensa tyhjennyspaikkana? ja jos huudat, potkit, raivoat, kynsit ja vastustelet niin paljon että hän huomaa sinun oleva elävä olento, hän saattaa tulla niin nopeasti, että voit sitten itse ilmoittaa raiskauksen olleen "lievä", joten miestä ei tarvitse tuomita kuin ehdolliseen vankeuteen, ehkä kolmeksi päiväksi, koska hänen peniksensä oli niin pieni.
Että osaat olla säälittävä tapaus.