sääskiä reetalla

onko kreetalla mitään sääskiä tai vastaavia juttuja jotta offia tarvii mukaan.
löytyykö mistään hartsia jotta saa ötököitä talteen
4916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kerran olin elokuussa Kreetalla, ja sain melkoiset paukamat paikallisista sääskistä. Ovat siinä mielessä hankalia otuksia, koska ovat äänettömiä, eikä niitä kyllä juuri näekkään, mutta itselläni ainakin iho reagoi niihin tosi voimakkaasti. Nykyisin etelän lomilla kannan aina mukana antihistamiinitabletteja.

Äänestä

Hyttysistä kovasti varoiteltiin, mutta eivät ainakaan meitä heinäkuussa kiusanneet, ainoat ötökät, joihin enemmin kiinnitettiin huomiota, olivat kaskaat, joiden siritys oli hotellimme läheisyydessä korvia huumaava.

Äänestä

Offia mukaan vaan niin hyvin menee.

Äänestä

Esim. Plataniaksessa on sellaisia korsipeltoja aika keskustassa. Ne ovat oikein itikkapesiä. Samoin jos ravintolassa on paljon kasveja, niin kannattaa jalat suojata offilla tms. Iskevät pöydän alla jalkoihin. Mitä aukeampi alue, sitä vähemmän sääskiä. Ainakin minulle Välimeren itikat tekevät paljon suuremman paukaman kuin kotimaiset, ja paraneminen kestää kauan. Jos parvekkeella on paljon kasveja, kannattaa ulos lähtiessä tupsauttaa kämppään hyttysmyrkkyä. Sitten takaisin tullessa myrkky on haihtunut ja itikat kuolleet - rauhallinen yö. Kokeiltu monta kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


offia mukaan kirjoitti:

onko kreetalla mitään sääskiä tai vastaavia juttuja jotta offia tarvii mukaan.
löytyykö mistään hartsia jotta saa ötököitä talteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu