Vietimme silloisen tyttöystäväni kanssa kesän isän isän aikanaan asunmassa vanhassa maatalossa.Ukkini kuoli aivoverenvuotoon aikoinaan ko talossa ja muumonikaan ei olllut vuosiin enää talossa asunut.Talo oli ollut tyhjillään lukuisia vuosia ennekuin siis innostuiomme talon siivoamaan ja siinä asumaan.
Leikkasimme ruohottuneen pihamaan ja suursiivosimme asunnon eli kaiken kunnostimme.
Itse asiaan.Tovin siellä asuessamme eräänä iltana kun olimme menossa nukkumaan ja unta odotimme keskustelimme vuoteessa niin yläpuoleltamme alkoi äkki kuulumaan kuin "puu kengillä" olisi kierretty jotain säänön mukaista kuviota yläpuolellamme.Kävelykuvio muistutti kahdeksikon muotoa,sen mitä selville saimme.Yläkertaa talossa ei varsinaisesti ole,ainostaan vintti jossa on puruja sekä sanoma lehtiä,myöskään vintille ei ole rappusia tai ovea talon sisältä tai ulkopuolelta.Olimme tuolloin n.30 vuotiaita ja pari suhteemme voi huonosti,olisiko kysymyksessä voinut olla kirous tms koska nyttemin olemme eronneet.Olimme myös täysin selvinpäin,ja molemmat kuulimme äänet.Myöskin tuvan pöydältä saattoi joskus vieriä kynä lattialle,vaikka aikaisemmin niin ei ollut tapahtunut kuunaan.usein myös suljetut ovet "rapsahtivat" auki raoleen.Myöskin kerran taas nukkumaan mennessä ulkoovea "repäistiin" tai tempaistiin olan takaa.Kun menimme asiaa tarkistamaan niin ulkoana ei näkynyt tai kuulunut ketään.
Talo on varmaankin alun perin jostain 1900-luvun alkupuolelta,vanha maalaistalo,tarkkaa rakennusaikaa en tiedä,enkä ketä kaikkia siinä on asunut ennen ukkia ja mummoani.Voisiko noilla tapahtumilla olla yhteyttä yliluonnoliseen?
Vai ei?

Vastaukset 1
Vanhimmat
maaseudulla ja lähellä on suoalueita,
niin vastaus puukenkä ääniin on niinkin
kummallinen kuin lintu nimeltä jänkäkurppa.
sen soidin lentoääni vastaa täysin puukenkien
ääntä se lentää öisin ja lento kuvio on aika
lähellä kahdeksikkoa.Kokemusta on tuosta oudosta
äänestä...