Kunhan nyt ensin saadaan talvikausi loppuun. Sitten vasta saakoot kesälavat mielivallan. Ja Pavillahan voi harjoitella kesäkautta varten vaikka muita kesälavoja vasta huolletaan. Annetaan kesälavojen odotta aivan rauhassa ja tanssia voi niitä ennen muutaman kerran viikossa talvipaikoissakin.
0Äänestä
odotellessa
Itse odotan innolla kesälavojen aukeamista ja lavoja joissa en ole vielä käynyt. Ensi kesänä uusia ainakin Mäntsälän lava ja Kyröskosken lava.
0Äänestä
Miss dancing queen
odotellessa kirjoitti:
Itse odotan innolla kesälavojen aukeamista ja lavoja joissa en ole vielä käynyt. Ensi kesänä uusia ainakin Mäntsälän lava ja Kyröskosken lava.
Suurlavoista Mäntsälässä kannattaakin käydä, oikeana iltana, jos siellä päin oleskelee. Mutta Kyröskoski on tanssipaikkojen irvikuvien huippu. Ainakin etelän mittareilla. Provinsseista en tiedä. Paras puoli Kyröskoskella on ollut ehdottomasti se, että sinne ei tarvitse mennä. Ja tämä on tietysti vain minun mielipiteeni.
Minua taasen kiinnostaa suuresti K-alan Kisarannan UUSI aukeamine, kun vihjeistä päätellen on tosissaan olevia tahoja uuden hankkeen takana. Kisarannassa en ole pitkään aikaan viitsinyt käydäkään, kun sen ympäristö ja siisteystaso ovat olleet niin mieltä masentavia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunhan nyt ensin saadaan talvikausi loppuun. Sitten vasta saakoot kesälavat mielivallan. Ja Pavillahan voi harjoitella kesäkautta varten vaikka muita kesälavoja vasta huolletaan. Annetaan kesälavojen odotta aivan rauhassa ja tanssia voi niitä ennen muutaman kerran viikossa talvipaikoissakin.
Itse odotan innolla kesälavojen aukeamista ja lavoja joissa en ole vielä käynyt. Ensi kesänä uusia ainakin Mäntsälän lava ja Kyröskosken lava.
Suurlavoista Mäntsälässä kannattaakin käydä, oikeana iltana, jos siellä päin oleskelee.
Mutta Kyröskoski on tanssipaikkojen irvikuvien huippu. Ainakin etelän mittareilla. Provinsseista en tiedä. Paras puoli Kyröskoskella on ollut ehdottomasti se, että sinne ei tarvitse mennä. Ja tämä on tietysti vain minun mielipiteeni.
Minua taasen kiinnostaa suuresti K-alan Kisarannan UUSI aukeamine, kun vihjeistä päätellen on tosissaan olevia tahoja uuden hankkeen takana.
Kisarannassa en ole pitkään aikaan viitsinyt käydäkään, kun sen ympäristö ja siisteystaso ovat olleet niin mieltä masentavia.