Nuukan

Säästämien vaihtoehtoja nykyihmiselle.
Tyhjennä lompakko( jos on ) kaikista niistä muovikorteista jossa on luottomahdollisuus. Mikäli luottoa on useammalla kortilla maksa ensin pienin velka pois. Sen jälkeen tuhoa kortti, vaikka tuntuukin siltä, että se on mahdollistanut raoittaa eläämääsi. Se tunne on vain harhaa. Sitten seuraavksi kortti aina velan suuruus järjestyksessä. Näin talouden tasapainottaminen ei tunnu kohtuuttoman vaikealta. Pidä huoli ettei jäljllä oleville rupea saldo kasvamaan. Mistään et ole jäänyt paitsi, vaikka et rahoitakkaan rahoitusyhtiötä.

Siis, opettele elämään käteisellä. Sinua kunnioitetaan joka ostotapahtumassa kun maksat rahalla. Sillä kortit on myös riesa ja kuluerä
firmoille. Kun kulutat vain fyysistä rahaa, huomaat ettei tule ostettua turhaa. Turhana voidaan karkeasti pitää kaikkea mitä paljon mainostetaan. On erittäi helppoa ryhtyä säästämään rahaa johonkin, jota on aina tahtonut, kun ei ole muuta kun selvää rahaa lompsassa. Pankkineideiltäkin saat maireamman hymyn, kun saldo alkaa kasvaa tililläsi. Tosin yhdessä vaiheessa he rupeavat opastamaan sinua sijoituspalvelutiskille. Silloin voit olla varma, että pankki on kiinostunut sinun rahoista, eikä sinun sijoitustuotoista. Sillä tällä tavalla he pitävät sinut asiakkaana ja sinun säästämät rahat itsellään. Kun on kyse sinun henkilökohtaisista rahoista jota pankkivirkailijat himoitsee ja neuvoo sijoittamaan. Tee silloin niin , että kysyt suoraan neuvojalta mitä sijoitusmuotoa itse olet käyttänyt, tai mitä rahastoa olet ostanut. jos et saa vastausta (et varmaan saa ), ota rahasi pois kyseisestä pankista ja sano että et itsekkään luota oman pankkisi neuvoihin ja koitat pitkäaikaista asiakasta vedättää huonoilla sijoitusneuvoilla.
31125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Tosin yhdessä vaiheessa he rupeavat opastamaan sinua sijoituspalvelutiskille."
Missähän se säästösumman raja on kun rupeavat opastamaan,mulla on jo ylimäärästä rahaa säästössä 35 000€ enkä tähän päivään mennessä ole saannut ensmäistäkään opastavaa elettä pankin puolelta,eli on paska puhetta että rupevat kyselemään mihkä eurosi meinaat sijoittaa,vai säästänkö vielä toisenmokoman tililleni vai vaihdanko pankkia???

Äänestä
  • Meillä päin herkistyvät jo pienemmistäkin summista.
    Ettei vaan olisi teikäläisellä tullut pilkkuvirhettä.

    Äänestä

  • kiinnostus herätä kirjoitti:

    Meillä päin herkistyvät jo pienemmistäkin summista.
    Ettei vaan olisi teikäläisellä tullut pilkkuvirhettä.

    Pilkkuvirhettä ei todellakaan ole tullut,ainostaan pankkineiti on varmaan hahmottanut summan väärin,ihmettelen kyllä pankkia,sillä samaan pankkiin olen talolainaani maksellut ja on vuoden kuluttua sekin maksettu.
    Ei kai tämä ulkomaistunut pankki olekkaan aidosti kiinnostunut köyhien suomalaisten varoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leveä elämä kirjoitti:

Säästämien vaihtoehtoja nykyihmiselle.
Tyhjennä lompakko( jos on ) kaikista niistä muovikorteista jossa on luottomahdollisuus. Mikäli luottoa on useammalla kortilla maksa ensin pienin velka pois. Sen jälkeen tuhoa kortti, vaikka tuntuukin siltä, että se on mahdollistanut raoittaa eläämääsi. Se tunne on vain harhaa. Sitten seuraavksi kortti aina velan suuruus järjestyksessä. Näin talouden tasapainottaminen ei tunnu kohtuuttoman vaikealta. Pidä huoli ettei jäljllä oleville rupea saldo kasvamaan. Mistään et ole jäänyt paitsi, vaikka et rahoitakkaan rahoitusyhtiötä.

Siis, opettele elämään käteisellä. Sinua kunnioitetaan joka ostotapahtumassa kun maksat rahalla. Sillä kortit on myös riesa ja kuluerä
firmoille. Kun kulutat vain fyysistä rahaa, huomaat ettei tule ostettua turhaa. Turhana voidaan karkeasti pitää kaikkea mitä paljon mainostetaan. On erittäi helppoa ryhtyä säästämään rahaa johonkin, jota on aina tahtonut, kun ei ole muuta kun selvää rahaa lompsassa. Pankkineideiltäkin saat maireamman hymyn, kun saldo alkaa kasvaa tililläsi. Tosin yhdessä vaiheessa he rupeavat opastamaan sinua sijoituspalvelutiskille. Silloin voit olla varma, että pankki on kiinostunut sinun rahoista, eikä sinun sijoitustuotoista. Sillä tällä tavalla he pitävät sinut asiakkaana ja sinun säästämät rahat itsellään. Kun on kyse sinun henkilökohtaisista rahoista jota pankkivirkailijat himoitsee ja neuvoo sijoittamaan. Tee silloin niin , että kysyt suoraan neuvojalta mitä sijoitusmuotoa itse olet käyttänyt, tai mitä rahastoa olet ostanut. jos et saa vastausta (et varmaan saa ), ota rahasi pois kyseisestä pankista ja sano että et itsekkään luota oman pankkisi neuvoihin ja koitat pitkäaikaista asiakasta vedättää huonoilla sijoitusneuvoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu