huomioikaa lapsiperheet

aina valitatte lapsista jotka pienillä jaloilla potkii selkänojaan tai juoksee koneen käytävällä. ottakaa huomioon mekin olemme lomalla emmekä työleirillä, mikäs sen mukavampaa kuin katsoa kuinka iloinen lapsi temmeltää, paljon pahempaa häiriötä aiheuttaa juopottelevat aikuiset, joten lopettakaa turha rutina antakaa lasten olla lapsia terve lapsi on kun leikkii. ps.muistakaa me lapsiperheet olemme maksaneet enemmän matkasta kuin te ilman lapsia matkaavat, joten jo siksikin meillä on oikeus näkyä ja kuulua enemmän kuin teillä.
212309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

me lapsiperheet olemme maksaneet enemmän matkasta kuin te ilman lapsia matkaavat...tämä on kyllä viikon paras!!!!!

Äänestä

kuvitella millaista on edessäsi olevan istua paikallaan vaikka kuusi tuntia kun selkänojaa potkitaan ajan. Et sinä ole maksanut muuta kuin siitä paikasta jossa istut ja jos lapsesi on yli kaksi vuotias niin lapsen paikasta ja yleensä vielä lapsialennuksen kanssa = pakettimatkalla oleva ja jos lapsi on alle 2 vuotias niin vain se 50 ekeä vai mikä se nyt onkaan. Kyllä jokaisella on oikeus istua paikallaan häiritsemättä. Saahan lapset toki leikkiä ja kohtuudella LIIKKUA, mutta ette te lapsiperheet mitään erikoiskohteluun ja muiden häiritsemiseen ole oikeutettuja. Lentomatka on osa lomaa ja sen ajan kyllä voivat ne villit tenavat (joiden vanhemmat eivät välitä muista) olla kunnolla. Suurin osa lapsista käyttäytyy koneessa kuitenkin hyvin mutta nämä pikkuhäiriköt pilaavat kaikkien lasten ja vanhempien maineen.

Äänestä
  • ei saa olla uusavuton, voit hyvin mennä vaikka käymään vessassa jos rupee liikaa tuntumaan selässä, näin saat samalla hiukan jaloiteltua. jos olen maksanut meidän maijan matkan kyllä hänellä on oikeus olla lapsi, syytä lentoyhtiöitä miksi tekee niin ahtaat koneet, äläkä aina rutise turhasta pieni potku selkänojaan silloin tällöin estää ainoastaan edessäolevaa ryyppäämästä liikaa ja se on oikein.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    ei saa olla uusavuton, voit hyvin mennä vaikka käymään vessassa jos rupee liikaa tuntumaan selässä, näin saat samalla hiukan jaloiteltua. jos olen maksanut meidän maijan matkan kyllä hänellä on oikeus olla lapsi, syytä lentoyhtiöitä miksi tekee niin ahtaat koneet, äläkä aina rutise turhasta pieni potku selkänojaan silloin tällöin estää ainoastaan edessäolevaa ryyppäämästä liikaa ja se on oikein.

    elikkä sun ilmaiseksi matkustavat kakarasi saavat vapaasti pilata muiden lentomatkan.

    Laita kakarasi käytöskurssille, jos itse et osaa opettaa tapoja, muuta kuin ryyppäämistä!

    Äänestä

  • just maksoin 3kk typyn matkasta 70e...aika sikamaista rahastusta, kun ei toinen ees paikkaa vie,eikä kuulemma kyseisessä koneessa ole edes vauvoille koppia...

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    ei saa olla uusavuton, voit hyvin mennä vaikka käymään vessassa jos rupee liikaa tuntumaan selässä, näin saat samalla hiukan jaloiteltua. jos olen maksanut meidän maijan matkan kyllä hänellä on oikeus olla lapsi, syytä lentoyhtiöitä miksi tekee niin ahtaat koneet, äläkä aina rutise turhasta pieni potku selkänojaan silloin tällöin estää ainoastaan edessäolevaa ryyppäämästä liikaa ja se on oikein.

    ilman rajoja ja rajottamista, hyvä varmaan tulee.. Kyllä lapsen täytyy oppia käyttäytymään ihmisten ilmoilla.

    Uusavuton taidat olla itse.

    Äänestä

  • 50e?? kirjoitti:

    just maksoin 3kk typyn matkasta 70e...aika sikamaista rahastusta, kun ei toinen ees paikkaa vie,eikä kuulemma kyseisessä koneessa ole edes vauvoille koppia...

    sitten ole matkatavaroita, lastenrattaita, eikä tarvitse mitään muitakaan henkilökunnan tietoja ja palveluita (esim.lentokentän hoitotiloja,koneen WC:n hoitotasoja, kyytiä hotelliin,oppaan neuvoja,hotellihuoneen roskiksien tyhjennystä, puhtaita pyyhkeitä jne jne)koko reissun aikana??? Muillekin matkustajille nämä kaikki tulevat ilmaiseksi, vai????

    Äänestä

  • ei kait kirjoitti:

    sitten ole matkatavaroita, lastenrattaita, eikä tarvitse mitään muitakaan henkilökunnan tietoja ja palveluita (esim.lentokentän hoitotiloja,koneen WC:n hoitotasoja, kyytiä hotelliin,oppaan neuvoja,hotellihuoneen roskiksien tyhjennystä, puhtaita pyyhkeitä jne jne)koko reissun aikana??? Muillekin matkustajille nämä kaikki tulevat ilmaiseksi, vai????

    onhan se sentään minun lapseni, ajattelisit vähän, mikä työ oli saada "puolentoistametrin pölkky tiineeksi".

    Äänestä

provo.Älkää jaksako kuumentua turhasta.

Äänestä

tuskimpa vaan!

Mutta oikeassa olet, että vierustoveriksi valitsisin mielummin lapsen, kuin läpi kännissä olevan aikuisen. (kumpaakin kuitenki välttelisin mielelläni)

Äänestä
  • Tottakai lapsiperheet saavat matkustella.

    Mutta toivon, että lapsen ei anneta käyttäytyä matkalla/lentokoneessa miten vaan.

    Itse matkustelen kahden lapsen kanssa, jolla toisella vielä adhd, niin pidän kyllä huolen, ettei kanssamatkustajat eivät häiriinny.

    Vaikka pidänkin lapsista paljon, niin en halua, että takana istuva lapsi lentokoneessa potkii nojaa, tai työntää päänsä meidän puolelle.

    Jos lapsi itkee, kun korviin sattuu tai väsymystään, niin ei se haittaa. Mutta se haittaa, kun vanhemmat ei pidä lapsiaan ojennuksessa.

    Matkaillaan kaikki vapaasti, mutta pidetään se jälkikasvu aisoissa muita kanssamatkustajia kunnioitten.

    Äänestä

Juoppoja saattoi olla vielä 15 vuotta sitten, mutta silloin oli vähemmän lapsiperheitä matkassa, viimeaikoina häiritseviä pikkulapsia on ollut toistakymmentä mutta ei yhtään ryyppäävää aikuista. Johtuu varmaan siitäkin että ilmaiset drinksut on vaihtunu lasten puuhapusseihin. Lomalennoilla jopa vesi on maksullista, ainoastaan reittilennoilla saa ruokajuomat ilmaiseksi, vaikka pullon viiniä.

Äänestä
  • Kyllä on niin että lapset usein terrorisoivat meitä tavalliasia reittimatkailijoita.Itse lennän usein 9 tunnin lentoja ja haluan levätä,mutta minkäs teet kun kakarat huutaa ja riehuu!!!
    Vanhemmat jos ette saa pidettyä lapsianne kurissa lennoilla älkää lentäkö...ja te ette todellakaan maksa yhtään enemmän..päinvastoin!!!!!!!minun lippuni yli tonni(economy) ja kakarat pääsee muutamalla kympillä riehumaan!!!!!!!!

    Äänestä

Voihan vitsin pimpulat.

"ps.muistakaa me lapsiperheet olemme maksaneet enemmän matkasta kuin te ilman lapsia matkaavat, joten jo siksikin meillä on oikeus näkyä ja kuulua enemmän kuin teillä."

Pyydän meidän pomoa ostamaan meidän koko työkatraalle yhteisen matkan. Sellainen 20 henkeä. Kyllä meistäkin saadaan sitä ääntä lähtemään. Ja jos joku tulee urputtamaan, niin me käsketään pomoa sanomaan, että "voi kuule, mä on maksanut tästä matkasta enemmän kuin te yhteensä, niin meillä on oikeus metelöidä 20 kertaa enemmän kuin teillä!!!!!1" Ja pomohan ei meitä edes voi komentaa, kun lomalla ollaan.

Terveisin nim. En ole koskaan häiriintynyt lapsiperheistä, mutta tuo kirjoitus kyllä meni "vähän" yli.

Äänestä
  • Palasin juuri matkalta, mukavasti meni. Myös lentomatkat suurelta osin. Lapsiperheitä oli myös koneessa paljon ja tietenkin on mukavaa, että hekin reissaavat.
    Lentomatka kesti n. 9h ja muksut ihan 'normaalin' vilkkaita :) Mutta todella pisti korvaan, kun nousujen ja laskujen ajan (eli yht. 1 1/2 h, meno-paluu) lapset huusivat ja kirkuivat suoraa huutoa. Ehkä jo vähän alkoi ärsyttämään, mutta enemmän teki pahaa se huutaminen. Ei siis mitään itkua, vaan sellaista, että nyt sattuu korviin ja kovaa. Ajattelin, että kohta noilta loppuu jo henki.. Toivottavasti heillä matka oli perillä mukava, mutta onko se sen väärti, että lentomatka on tuskaa (siltä osin).

    Äänestä

Hyvä läppä!

Tosin vois lapsettomat hankkia elämän ekaks ja sitte tulla tänne valittaa pienistä :D

Äänestä

jos huonosti käyttäytyvät lapsesti aiheuttavat riehunnallaan jonkin tapaturman toiselle matkustajalle niin se on sinusta ihan ok, kun oma lapsi on terve????

Et ilmeisesti saa lapsiasi kuriin ja näin ollen yrität selitellä,että olet vaan lomalla?

eiköhän se ole niin,että kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden tekia kaikkien tulisi ottaa myös muut matkustaja huomioon omalla käyttäytymisellään.

Itse olen matkaustanut lapseni kanssa ja todellakin tiukasti kieltänyt kaiken kiehnäämisen ja toisen tuolin potkimisen.

Opettele laittamaan rajoja lapsillesi.

Äänestä

Minä matkustan perheineni kahden lapseni kanssa (molemmat yli 10 v). Jos sinun lapsesi ovat nuorempia, maksat varmasti vähemmän matkastasi kuin minä. Saanko laittaa lapseni huutamaan sinun lapsesi kuuroksi ja potkimaan heidän selkänsä mustelmille sen vuoksi että meiltä meni enemmän rahaa kuin teiltä???

On todella upeeta, että joku jättää aivonsa kotiin kun lähtee lomalle, ja ottaa samalla lomaa hyvistä käytöstavoista. Itse en vielä pysty siihen. Toivottavasti emme koskaan satu samaan lentokoneeseen.

Äänestä

Kun kerran sanot olevasi lomalla silloin niin oletko lomalla siis vanhemmuudesta? Jos haluaa lomaa vanhemmuudesta niin eiköhän silloin kannattaisi jättää ne lapset kotiin... Kyllä se vanhemmuus on lomallakin samaa ja lapsia pitää myös lomalla komentaa. Itse matkustan paljon, eikä yhtä ainuttakaan kertaa ole sattunut juopotteleva aikuinen häiriköimään samaan koneeseen, mitenkähän yleistä se sitten on kun siihen tällä palstalla vedotaan koko ajan? Kirkuvia lapsia on kyllä ollut useallakin reissulla, joille vanhemmat eivät tee yhtään mitään... ne ovat varmaan näitä jotka ovat lomalla vanhemmuudesta?

Äänestä
  • Itse tunnustan olevani juopotteleva aikuinen. Vedän ainakin puoli pulloa viskiä naamaani mannerten ylittäville lennoille.

    Tiedän että minun tuurillani takanani tulee istumaan kirkuva pikkupiru. Joka todellakin potkii tuoliani koko ajan. Jos koetan vanhempia muistuttaa käytössäännöistä saan aikaan melkein sylkyreaktioita. l Monet lapsiperheet todellakin katsovat että saavat käyttäytyä miten haluavat.

    Juoppo kun olen niin pyydän lentoemolta viltin, hautaudun siihen, en osallistu ruokailuun ja olen totaalisen hiljaa koko matkan ajan. Minusta ei todellakaan häiriköksi ole niinkuin höhlät perheenäidit meitä yrittävät syyllistää. Kakarat ovat nykypäivän suurimpia häiriköitä ja niiden koneeseen pääsy pitäisi estää. sanailee 27 x ...

    Äänestä

  • se menee.. kirjoitti:

    Itse tunnustan olevani juopotteleva aikuinen. Vedän ainakin puoli pulloa viskiä naamaani mannerten ylittäville lennoille.

    Tiedän että minun tuurillani takanani tulee istumaan kirkuva pikkupiru. Joka todellakin potkii tuoliani koko ajan. Jos koetan vanhempia muistuttaa käytössäännöistä saan aikaan melkein sylkyreaktioita. l Monet lapsiperheet todellakin katsovat että saavat käyttäytyä miten haluavat.

    Juoppo kun olen niin pyydän lentoemolta viltin, hautaudun siihen, en osallistu ruokailuun ja olen totaalisen hiljaa koko matkan ajan. Minusta ei todellakaan häiriköksi ole niinkuin höhlät perheenäidit meitä yrittävät syyllistää. Kakarat ovat nykypäivän suurimpia häiriköitä ja niiden koneeseen pääsy pitäisi estää. sanailee 27 x ...

    ...maailman lapsivihamielisimmästä maasta jonnekin, missä lapsia arvostetaan.

    Saa pienikin kokea olevansa tärkeä muuallakin kuin kotona. Suomessa kun kävelet rattaiden kanssa, vastaan tulee vain jurottavia aikuisia. Pian siinä iloinen taapero oppii, että hymy pyllyyn ja turhat tervehdykset säästetään kitsaasti käytettäväksi kotioloissa.

    Odotan jo innolla kesän matkaa, kun saan lähteä vauvamme kanssa lämpimään ja iloiseen maahan. Ja jos se lentomatka on teidän lapsettomien lomareissun kohokohta, niin kannattaisi varmaan esim. jotain ilmailukerhoa harkita???

    Tarkoitan vaan, kun lentäminen nyt ei muutenkaan kai ole se matkan päätarkoitus, niin pari häiriötekijää tuskin koko lomaa pilaa? Tai sitten on kiristävä pipo kasvanut jo kiinni päähän. Ihanaa olla suomalainen... tästä saa sitten ihan vapaasti provosoitua :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äippä kirjoitti:

aina valitatte lapsista jotka pienillä jaloilla potkii selkänojaan tai juoksee koneen käytävällä. ottakaa huomioon mekin olemme lomalla emmekä työleirillä, mikäs sen mukavampaa kuin katsoa kuinka iloinen lapsi temmeltää, paljon pahempaa häiriötä aiheuttaa juopottelevat aikuiset, joten lopettakaa turha rutina antakaa lasten olla lapsia terve lapsi on kun leikkii. ps.muistakaa me lapsiperheet olemme maksaneet enemmän matkasta kuin te ilman lapsia matkaavat, joten jo siksikin meillä on oikeus näkyä ja kuulua enemmän kuin teillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu