Hoitakaa vanhukset

Mielestäni vanhustenhoito pitäisi saada kuntoon myös Hämeenlinnassa. Esim. Voutilakeskuksessa on uima-altaat ja kaikki, mutta ei hoitajia tarpeeksi. Hämeenlinnan pitkätukkainen rockdemari väitti että hoitajia on tarpeeksi noin 0,71 prosenttia vanhusten määrästä. Päättäjien prosenttilaskuissa otetaan huomioon hoitajien kokonaismäärä, mutta ei sitä kuinka monta hoitajaa on töissä konkreettisesti eli koko ajan. Osastoilla kolmeatoista vanhusta hoitaa pahimmillaan vain yksi hoitaja, parhaimmillaan kaksi. Yöllä koko talo saattaa olla kahden opiskelijan vastuulla. Kaksi opiskelijaa, hoitaa noin viittäkymmentä levotonta vanhusta. Ammattitaidottomia on viime aikoina kaytetty vetämään yksin osastoja ja ruonajakeluita. Paikan siivooja saattaa aamulla kulla, ettei tänään siivota ja joutuu hoitopuuhiin. Laitosapulainen hoitaa kivuliaita makuuhaavoja. Jippijaa jei, Hämeenlinna! Vittu, mitä päättäjiä, saatanan jääkiekkoketju.
7608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kommentteja lisää!Taitaa olla tosiasia, että hoito-organisaatio ei ole ajan tasalla.Ei ihme että hoitohenkilökunta väsyy.Vanhus ei saa olla jätesäkin asemassa.Eikö em.tilanne ole jo lainvastainen.Kunpa nyt löytyisi joku reipas tai reippaat henkilöt työpaikkasyrjinnän uhallakin tekemään kanteluja lääninhallitukseen? Henkilökunnan psyykinenkin kestävyys taitaa olla koetuksella.Omaisten valitukset eivät tunnu auttavan asiaa.Kaikilla vanhuksilla ei ole edes omaisia näkemässä tilannetta.Odotan omaa vanhuuttani

Äänestä

On paljon tärkeämpiäkin asioita kaupungilla tällä hetkellä jonossa. Esim. jäähallin kunnostus ja HPK:n ensi kauden joukkueen kokoaminen. Kyllä niitä vanhuksia sit sen jälkeen kerkiää hoitamaan, kun saadaan ekaks uus joukkue kasaan ja hallille kunnon puitteet. Eihän ne vanhukset edes muista, koska niitä on joku käynyt katsomassa. Niiden on ihan hyvä lepäillä siellä nyt.

Äänestä
  • Toivottavasti tekstisi on sarkasmia.
    Muuten "sen välistä" vanhuutta toivon sullekin.

    Äänestä

Tällaisilla määreilläkö näistä asioita päätetään?

Vain demu voi ajatella noin, ilman tosiasioiden huomioonottamista. Sääliksi käy kaikkia vanhoja, ja myös tulevia vanhoja jollei meno pian muutu.

Äänestä
  • En tiiä onko vähän vai paljon, mutgta pitkätukkademari on tarkoittanut varmaan 0,71 hoitajaa yhtä vanhusta kohden, ei 0,71 prosenttia mikä olisi jo tosiaan aika vähän. Eikä se muuten ole mikään demu-määrittely, vaan sillai laskee lääninhallitus sun muut asiaa valvovat viranomaiset. Mitenkä muuten niitä raja-arvoja ja riittäviä määriä vois edes määritellä kuin numeroilla??? Laatu on aika subjektiivinen kokemus loppupeleistä, joku voi tuntea, että hoito on paskaa, vaikka olisi 10 hoitsua per vanhus...

    Ja voi myös kysyä, kenen vika se on, että vanhustenhuolto on niin retuperällä koko maassa? Miksi ihmiset ei äänestä valtaan sellaista porukkaa, joka pistäisivät kaikki rahat jä vähän päällekin vanhuksiin? On sellaisia poliitikkoja täälläkin.

    Äänestä

  • per vanhus varmaankin kirjoitti:

    En tiiä onko vähän vai paljon, mutgta pitkätukkademari on tarkoittanut varmaan 0,71 hoitajaa yhtä vanhusta kohden, ei 0,71 prosenttia mikä olisi jo tosiaan aika vähän. Eikä se muuten ole mikään demu-määrittely, vaan sillai laskee lääninhallitus sun muut asiaa valvovat viranomaiset. Mitenkä muuten niitä raja-arvoja ja riittäviä määriä vois edes määritellä kuin numeroilla??? Laatu on aika subjektiivinen kokemus loppupeleistä, joku voi tuntea, että hoito on paskaa, vaikka olisi 10 hoitsua per vanhus...

    Ja voi myös kysyä, kenen vika se on, että vanhustenhuolto on niin retuperällä koko maassa? Miksi ihmiset ei äänestä valtaan sellaista porukkaa, joka pistäisivät kaikki rahat jä vähän päällekin vanhuksiin? On sellaisia poliitikkoja täälläkin.

    Pyytäisin edellistä matikkaneroa laskemaan, tuleeko yksi hoitaja per 13 vanhusta kyseinen suhdeluku prosentteina tai ilman. Demut ulos ostamasta satojentuhansien homehalleja ja kommarit sisään tekemään oikea tärkeysjärjestys.

    Äänestä

  • Vitun HPK kirjoitti:

    Nii-i, eiköhän siinä luvussa ole kysymys niistä, ketkä ovat palkattuna. Eipä juuri kukaan meistä ole yötäpäivää töissä. Sun mielestä pitäis laskea ilmeisesti vaan ne, jotka ovat koko ajan siinä vanhuksen vieressä. Onhan se nyt ihan selvä, että yölläkin pitäisi olla pari hoitsua koko ajan joka sängyn ympärillä, tai muuten ei tuu mistään mitään... En minä tiedä, onko 0,71 tarpeeksi vai ei. Jossain oikeassa demu-maassa, kuten Ruotsissa, luku on varmaan se 2 tai jotain.

    Mutta kommarit tai kokoomus valtaan vaan, sillei siitä hyvä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Demari myllää, demari jäädy... kirjoitti:

Mielestäni vanhustenhoito pitäisi saada kuntoon myös Hämeenlinnassa. Esim. Voutilakeskuksessa on uima-altaat ja kaikki, mutta ei hoitajia tarpeeksi. Hämeenlinnan pitkätukkainen rockdemari väitti että hoitajia on tarpeeksi noin 0,71 prosenttia vanhusten määrästä. Päättäjien prosenttilaskuissa otetaan huomioon hoitajien kokonaismäärä, mutta ei sitä kuinka monta hoitajaa on töissä konkreettisesti eli koko ajan. Osastoilla kolmeatoista vanhusta hoitaa pahimmillaan vain yksi hoitaja, parhaimmillaan kaksi. Yöllä koko talo saattaa olla kahden opiskelijan vastuulla. Kaksi opiskelijaa, hoitaa noin viittäkymmentä levotonta vanhusta. Ammattitaidottomia on viime aikoina kaytetty vetämään yksin osastoja ja ruonajakeluita. Paikan siivooja saattaa aamulla kulla, ettei tänään siivota ja joutuu hoitopuuhiin. Laitosapulainen hoitaa kivuliaita makuuhaavoja. Jippijaa jei, Hämeenlinna! Vittu, mitä päättäjiä, saatanan jääkiekkoketju.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu