aikarajat

tulipa mieleeni eräs tappelutilanne josta aikaa noin neljä vuotta ja kumpikaan osapuoli ei saanut (tietääkseni) minkäänlaisia vammoja. Kuitenkin tämä toinen henkilö oli hieman voitokkaampi kyseisessä tappelussa, joten voiko tämä "häviölle" jäänyt enää nostaa asiasta syytettä kun ei poliiseja tai mitää paikalla käynyt. Eikä ole miltään taholta tullut minkäänlaisia yhteyden ottoja neljään vuoteen. eli tarkotian nyt kuulusteluihin kutsua tms. kun eikö olisi aika epätavallisen myöhään nostettu kanne jos vasta nyt alkaisi tapahtua? ja korostan että vammoitta selvisivät molemmat!
kiitos jos joku viitsii ottaa kantaa:)
3414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensiksikin, yksityinen henkilö ei Suomessa voi nostaa syytettä, sen nostaa syyttäjä, jos nostaa.
Pahoinpitely, missä ei ole tullut vammaa/vammoja, katsotaan melko usein lieväksi pahoinpitelyksi. Siitä on tehtävä rikosilmoitus poliisille, ennen kuin kaksi vuotta teosta on umpeutunut.
Jos on syntynyt vamma/vammoja, niin siitä on ilmoitettava poliisille ennen kuin viisi vuotta on kulunut.
Törkeän pahoinpitelyn vanhenemisaika on kymmenen vuotta.

Äänestä
  • okei, näin vähän uumoilinkin asian menevän. kiitos sulle kuitenkin kun vastasit ja näinollen varmistit asian :)

    Äänestä

  • eräsvain kirjoitti:

    okei, näin vähän uumoilinkin asian menevän. kiitos sulle kuitenkin kun vastasit ja näinollen varmistit asian :)

    Mitkä lasketaan törkeään pahoinpitelyyn ja mikä lievään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräsvain kirjoitti:

tulipa mieleeni eräs tappelutilanne josta aikaa noin neljä vuotta ja kumpikaan osapuoli ei saanut (tietääkseni) minkäänlaisia vammoja. Kuitenkin tämä toinen henkilö oli hieman voitokkaampi kyseisessä tappelussa, joten voiko tämä "häviölle" jäänyt enää nostaa asiasta syytettä kun ei poliiseja tai mitää paikalla käynyt. Eikä ole miltään taholta tullut minkäänlaisia yhteyden ottoja neljään vuoteen. eli tarkotian nyt kuulusteluihin kutsua tms. kun eikö olisi aika epätavallisen myöhään nostettu kanne jos vasta nyt alkaisi tapahtua? ja korostan että vammoitta selvisivät molemmat!
kiitos jos joku viitsii ottaa kantaa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu