Sulo koiramme täytti juuri yhden vuoden(5.3) ja jäi auton alle eilen. Sulo sai niin pahoja vammoja, että mitään ei ollut enää tehtävissä, joten hänet nukutettiin ikiuneen eilen yöllä. Miten selviytyä tästä, hirveä syyllisyys siitä, kun jätin oven lukitsemasta ja Sulo aukasi sen ja karkasi ja sillä reissulla jäi auton alle. Löysimme Sulon noin 10 min. päästä makaamassa ohitustien keskikaistalta ja veimme samantien lääkäriin..
Koko perhe on surun murtamia, kävimme tänään hautaamassa Sulon pieneläin hautausmaalle ja veimme kynttilän kohtaan, missä se jäi auton alle, vähän helpotti, mutta suru on kauhea, miten tästä jatkaa eteenpäin?
Koko ajan odottaa, että Sulo tulee takaisin ja kaikki asiat muistuttaa Sulosta
Olisi hyvä kuulla muiden kokemuksista, jos se vaikka vähän helpottaisi
Koko perhe on surun murtamia, kävimme tänään hautaamassa Sulon pieneläin hautausmaalle ja veimme kynttilän kohtaan, missä se jäi auton alle, vähän helpotti, mutta suru on kauhea, miten tästä jatkaa eteenpäin?
Koko ajan odottaa, että Sulo tulee takaisin ja kaikki asiat muistuttaa Sulosta
Olisi hyvä kuulla muiden kokemuksista, jos se vaikka vähän helpottaisi
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voi, kuinka ikävää :(
Toivotan voimia teille vaikka toipuminen oman rakkaan koiran kuolemasta onkin aina vaikeaa.
Oma rakas ystävämme kuoli muutama vuosi sitten. Jouduimme silloin itse tekemään vaikean päätöksen ja päästämään sen ikiuneen. Se oli sairas, eikä parannuskeinoja ollut, mutta kuitenkin tuntui kamalalta!
Voin vain sanoa, että ikävä on vieläkin suunnaton,kuin myös surukin, sen kanssa on vaan oppinut elämään.
Onneksi meille jää kuitenkin ihania muistoja rakkaista koiristamme:
Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, valtavan,
sisintämme kalvavan.
On poissa katse tummien silmien,
ja haukku -sitä kuule en.
Vaan jokainen kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen -
en koskaan yksin jää.
Kiitos vastauksestasi ja ihanasta runosta.
Tiedän, että monet ovat kokeneet oman lemmikkinsä poismenon, mutta en olisi uskonut, että se sattuu niin paljon......... mutta kyllä se aivan varmasti helpottaa ja onhan meillä aina muistot ihanasta koirastamme
Mulle kävi vastaavanlainen juttu pari vuotta sitten. Pentu karkasi tielle ja jäi auton alle, loukkaantui niin pahoin et piti päästää kärsimyksistään. :(
Kova syyllisyys tietty oli, miksei vahdittu paremmin sitä juuri silloin. Mutta lohdutin itseä että se eli lyhyen mutta onnellisen elämän ja sitä rakastettiin ja sai parhaan mahdollisen hoidon plus hoidettiin hyvin ikiuneen saakka. Vieläkin välillä muistelen tapausta ja tulee tippa linssiin, mutta jotenkin ei voi jäädä vellomaan surussa, se ois kestämätöntä. Voi pientä luontokappaletta.
Vähän ajan päästä sitten otettiin uusi koira jonka suhteen oon ollu älyttömän tarkka ettei se vaan juoksis mihinkään omin luvin. Siitä on ainakin meille ollu apua vaikka tietty kaikki koirat on omanlaisiaan, ei ne toistaan korvaa.
Jaksamista perheellenne!
Kiitos viestistäsi.
Hieno juttu että jaksoit kirjoittaa tapahtuneesta tänne. Ne jotka lukee kirjoituksesi, ovat varmasti tarkempia lemmikkiensä suhteen tulevaisuudessa.
Itsekkin olen päästänyt nuoret koirani ennen juoksemaan tien lähellä olevaan metsään. Mutta mietin aina sydän kylmänä, entä jos ne näkee tien toisella puolella toisen koiran ja juoksee sinne ja samaan aikaan tulisi auto.. Näin sitten kävikin kaksi kertaa ja oli todella lähellä ettei koira jäänyt auton alle. ihan hirveää.
Voin yrittää vain kuvitella miten pahalta sinusta tuntuu.. Mutta tapahtunutta ei enää saa pois ja aika vähän parantaa haavoja, joskin syyllisyys on varmaan tullut jäädäkseen, vaikka kyse olikin inhimillisestä erehdyksestä. Sen kanssa toivottavasti opit elämään ja ymmärrät että emme aina toimi oikein, emmekä huomaa asioita. Emme ole täydellisiä emmekä koneita.
Voimia teille.
Surusi on suuri ja raskas kantaa,
mutta pienen pieni Suloenkeli,
joka kultapilvestä luoksesi lenteli,
sinulle lohtua ja voimia antaa.
Sulo koiran elämä oli lyhyt,
mutta onnellinen ja iloinen.
Oma koirani jäi pari vuotta sitten
kotiportilla auton alle ja kuoli välittömästi.
Kyllä se suru on sanoin kuvaamaton.
Tämä koiramme oli 10 v. ikäinen.
Nyt meillä on nuori, kohta 1,5 vuotias koiruus
tuossa kasvamassa.
Aika parantaa ja muistothan säilyy aina.
Jaksamisia sinulle.
Osanottoni surussanne. Voin vain kuvitella surunne määrää. Oma koirani kuoli viime vuonna 16-vuotiaana vanhuuttaan. Tuska ja ikävä oli suunnaton, vaikka tiesimme ettei kukaan elä ikuisesti. Nyt meillä on uusi ihana koiruli. Tänään kävimme viemässä tämän uuden koiran kanssa kynttilän jo taivaassa olevan koiramme haudalle. Aika parantaa ja nyt voi jo muistella hyviä yhteisiä aikojamme itkemättä. Nytkin tulee hymy huuleen kun katson työpöydälläni olevan edesmennen koirani kuvaa. Toivon todella voimia teille kestää. Aika auttaa surussa, itseäni auttoi paljon kun muistelimme koiraa ja kävimme asioita läpi mitä koiran kanssa yhteisen elämän aikana tapahtui. Vieläkin puhumme koirasta päivittäin, vaikka tämä uusi pentu tässä jo säheltääkin. On ne koirat sellaisia sydämenvaltaajia, etten yhtään ihmettele mitä suurta suru niiden kuoleman jälkeen on. Jaksamista ja muistelkaa Suloa ja puhukaa siitä, se auttoi ainakin minua.
enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
En tiedä miten selviän jos se joskus kuolee.
Kukaan ei ole rakastanut minua yhtä vilpittömästi ja koko sydämellään kuin oma rakas koirani.
Olemme parhaat kaverit ja olen saanut kokea niin paljon kaikkea hyvää sen kanssa että ehkä ne hyvät muistot sitten auttavat selvitymään.
Ottaisin uuden koiran koska en haluaisi jäädä suremaan liikaa.
Aika parantaa ja muuttaa surun iloksi ja kiitollisuudeksi että sait kokea kaikkea mukavaa koirasi kanssa.
Nykyinen koira kaverini on jo kolmas koirani mutta ihan spesiaali tapaus.
Tsemppiä sinulle!
Suru parantaa jaksa nimetön mutta onneksi siintä on jo kaksi vuotta !
Kaksi??? Eiköhän siitä ole jo neljä vuotta...
Pitäisikö Mennä Kouluun Kun Koira Kuolisi (oma) ?
Itselläni on elämäni aikana ollut jo useampikin koira.Ja aina kun se aika kunkin edesmenneen koirani kohdalle on tullut ,että niistä on joutunut luopumaan,niin aina se on ollut ihan yhtä vaikeata ja kamalaa joka ikinen kerta.
Ja se on kummallista ,että vaikka hyvin tietää ,että on parhaansa mukaan niitä kyllä hoitanut ja rakastanut ja tehnyt kaikkensa niiden eteen,että niillä olisi ollut onnellinen ja hyvä elämä,niin jostain kummasta sitä siitä huolimatta silti aina kuitenkin kumpuaa joku kummallinen pieni syyllisyyden tunto pintaan,että olisinko sittenkin voinut tehdä vieläkin jotain paremmin kuin olin tehnyt.Ja se sitten vaivaa mieltä siinä kovan surun ja kaipauksen ohessa aikansa myös,kunnes se viimein sitten alkaa vähän kerrassaan helpottaa kunhan ensin aikaa vaan kuluu, joka sitten parantaa lopulta haavat,niinkuin sanotaan.
Tiedän että sinulla on nyt varmasti kuitenkin tosi paha olla ja hyvin vaikeata, kun syyllistät itseäsi siitä,kun et ollut sulkenut sitä ovea,mutta tämä elämä on siitä vaan niin kurjaa,että tällaisia ikäviä vahinkoja pääsee vaan aina välillä tapahtumaan,vaikka ei haluaisikaan.Eivätkä ne ole millään aina niin tarkkaan ennakoitavissakaan,joten sinun täytyy nyt yrittää pyrkiä ajattelemaan vaan niin,että et sitä missään nimessä tahtonut sellaista tapahtuvan ja etkä varmaan arvannut ja tullut sitä ehkä siinä edes ajatelleeksikaan, että Sulo sen oven saattaisi aukaista ja siitä niin ikävät seuraukset sitten olisi.Tosi vaikeata on muutenkin mitään oikeita sanoja koskaan löytää millä voisi surevaa lohduttaa,joten en tiedä mitä siihen osaisin sanoa,mutta otan silti kuitenkin kovasti osaa suureen suruusi ja ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta nyt tuntuu.Mutta usko pois,kyllä se olosi siitä silti vielä kuitenkin helpottuu,vaikka se juuri nyt tällä hetkellä niin pahalta tuntuukin ,että et sitä nyt juuri tahdo uskoa,että niin voisi käydä.Olen kovasti pahoillani puolestasi ja toivon Sulolle paljon enkeleitä sitä suojelemaan siellä toisella puolella minne se on nyt mennyt.
Hei! Ajattelin kirjoitella tänne jos siitä saisi jotain apua. Oma rakas lainakoirani kuoli viime viikon lauantaina. Perjantai aamulla selvisi, että koira kärsii pitkälle edenneestä kohtutulehduksesta (märkäkohtu). Huomasin itse koiraa ulkoiluttaessani torstaina että nyt on jotain vialla, kun koiran kakan mukana tuli verta. Ilmotin samantien omistajalle joka lupasi seurata tilannetta kotona. Oireet oli mahdoton huomata ja niillekkin olisi löytynyt sata muuta syytä, mutta kun koiran tila paheni sen omistaja vei sen perjantai aamulla eläinlääkäriin jossa tuli välitön leikkauspäätös. Koira sai kesken leikkauksen kompilikaatioita ja menetti paljon verta. Meille kuitenkin kerrottiin että kyllä se selviää. No koira rupesi vuotamaan ja taitava eläinlääkäri sai vuodon tyrehdytettyä, mutta koira oli kuitenkin ruvennut vuotamaan uudelleen. Niinpä lauantain aamuna koiran omistaja päätti päästää koiran kivuistaan. Koiran hyvästeltyään se oli poissa. En viitsi mainita nimiä, kun tilanne on vielä niin arka, mutta koira oli aina valmis kaikkeen ja elämäniloinen 5 ja puoli vuotias seropineiti :"( Itkuhan tässä kirjoittaessa tulee... Ehkä vielä joku päivä pystyn ajattelemaan koiraa itkemättä... Meillä on paljon hyviä muistoja.
Suuri on suru ja tuska täälläkin.Menetin 26.1.13 10kk ikäisen kk.mäyristyttöni Moonan. Sekin karkasi ovenraosta ja juoksi suoraan autotielle, jäi auton alle ja kuoli välittömästi tapahtumapaikalle.Niin pienen hetken sain pitää omanani pientä rakasta Moonaani...