Olen hankkinut smartballs nimiset geishakuulat ja tehnyt niillä ohjeiden mukaisia harjoituksia. Mutta treenaavatko ne lantionpohjalihaksia ihan vaan sisällä ollessaan, ilman "supistusten" tekemistä? Eli jos pidän niitä muutaman tunnin päivässä enkä tee mitää erityisiä harjoituksia, niin onko siitä hyötyä l.pohjanlihaksille?
lantionpohjalihasten jumppa
6
1570
Vastaukset
- auta!
Jos pallot pysyy ihan itsekseen sisällä ilman että joutuisit supistamaan alapään lihaksiasi, ei siitä ole hyötyä. Noiden pallojen hyöty on lähinnä siinä että ellei supista lihaksia, ne putoavat pois. Näin pakotetaan supistamaan lihaksia osittain tiedostamattomastikin. Lantionpohjan lihaksia voi harjoittaa ehkäpä tehokkaammin ilman pallojakin. Itse sain fysioterapeutilta tarkat harjoitusohjeet lantionpohjan lihaksille, eikä siinä tarvittu palloja.
- 2.raskaus
Itselläni on ollut juuri Smartball kuulista hyvät kokemukset. Ostin nämä ennen ensimmäistä raskautta -04, ja sen jälkeen melko ahkerasti ovat olleet käytössäni.
Suurimman osan ajasta annan vain olla, ja ne itsestään huomaamattani antavat lihaksille treeniä. Tietysti sitten kun muistan puristelen ja supistelen lihaksia jumpan tehosteeksi.- kuulista
Tuo on kuitenkin pelkkää lihasten ylläpitotreenausta, jos olet tyytyväinen nykyiseen tasoon.
Jos kuitenkin haluat tiukempaa, silloin on syytä hankkia (kuulien pysyessä hyvin sisällä) painavampia ja pienempiä kuulia.
Paljonko ne smarballsit painavat ja mikä on kuulien halkaisija? - en osaa moittia
kuulista kirjoitti:
Tuo on kuitenkin pelkkää lihasten ylläpitotreenausta, jos olet tyytyväinen nykyiseen tasoon.
Jos kuitenkin haluat tiukempaa, silloin on syytä hankkia (kuulien pysyessä hyvin sisällä) painavampia ja pienempiä kuulia.
Paljonko ne smarballsit painavat ja mikä on kuulien halkaisija?Minulla smartballsit ovat toimineet hyvin pitäen lihakset kunnossa kaikenaikaa. Kaksi raskautta ja synnytykset koettu, eikä mitään pissankarkailua tms. ole ollut.
Kuulien halkaisija on 36mm ja paino 70g. - treenailee edelleen
en osaa moittia kirjoitti:
Minulla smartballsit ovat toimineet hyvin pitäen lihakset kunnossa kaikenaikaa. Kaksi raskautta ja synnytykset koettu, eikä mitään pissankarkailua tms. ole ollut.
Kuulien halkaisija on 36mm ja paino 70g.Ei ole pissankarkailua täälläkään, vaikka oli kaksossynnytys imukupeilla. Naistenklinikalla kuitenkin osallistuin sellaiseen lantionpohjalihasten harjoitusinfoon, joka kolahti.
Tasavertaisesti ei voi kuitenkaan samaan aikaan keskustella
ns. geishakuulista (joiden halkasija on 32-40mm ja muodoltaan pyöreitä) ja harjoituskuulista. Millikin halkaisijaerossa tekee silmin havaittavan näkyvän eron.
Noissa aquaflex-harjoituskuulissa suurempi sukkula on halkaisijaltaan 28mm ja pienempi 22mm.
Sukkulamuoto ja painojen lisäysmahdollisuus tekevät harjoituskuulista vieläkin tehokkaamman harjoitteluvälineen.
Nämä harjoituskuulat eivät kyllä helposti pysy sisällä kuin säntillisen harjoittelun avulla. Olen tuolla ylempänä juuri kertonut saavuttaneeni 45 gramman tason. Se on jo aika hyvin näin pienillä sukkuloilla, mutta treeni jatkuu...
- aloittaja
Olen kyllä tyytyväinen lantionpohjanlihasteni kuntoon, joten sikäli nuo smartballsit ovat kai riittävät. Teen jumppa-harjoituksia useamman kerran viikossa, mutta saan aika helposti siinä yhteydesä orgasmin, joten välillä on ihan kiva vaan laittaa kuulat sisään ja olla tekemättä mitään ihmeempiä liikkeitä :o)
Taidan kuitenkin tilata "seuraavat" kuulat, eli pienemmät ja painavammat.Ei lisätreenistä varmaan haittaakaan ole. Hirmu vaikea sanoa, mikä lihasteni kunto "oikeasti" on. Olen tyytyväinen seksiin ja pystyn katkaisemaan virtsasuihkun yms. (yleisimpiä lihasten kunnon mittareita?), joten kai tilanteen pitäisi olla ihan hyvä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291126
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707