Sterilointi

Kuinkahan kauan suurin piirtein kestää toipuminen kohdunpoisto leikkauksesta,koiruus on n. vuoden vanha seropi,ajattelin ettei tulis mitään märkäkohtu ongelmia myöhemmin.Ja pystyykö käymään pissalla kuinka pian leikkauksen jälkeen?
710016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

meidän, silloin 1,5 vee narttu steriloitiin kesällä -07. kaikki meni hyvin, ja koira toipui loistavasti. leikkaus tehtiin puoliltapäivin, haimme koiran kotiin ilta seitsemän aikoihin, ja samalla reissulla jo tuli pikku pisu pihalle. ensimmäisen illan koira oli tokkurainen ja nukkuikin omalla patjallaan peiton alla (ovat usein palelevaisia leikkauksen ja nukutuksen jälkeen). ekan yön nukuin koiran kanssa lattialla omalla patjallani, näin pystyin seuraamaan koiran vointia. ell sanoi, että koira on nesteytetty leikkauksen aikana, mutta silti itse annoin ruiskulla hampaiden välistä muutaman kerran yön aikana 10 ml kerrallaan vettä. kysyin lääkäriltä, että kuinka pystyn varjelemaan koiran tikkejä ja estämään koiraa hyppäämästä sohvalle. ell sanoi, että kyllä se koira itse tietää milloin on siinä kunnossa, että sohvalle hyppiminen onnistuu. niin sitten koiramme hyppäsikin ekan kerran sohvalle jo leikkausta seuraavana päivänä (meidän kauhistellessa vieressä). perheessämme on toinenkin koira, joten pidin leikatulla koiralla aina sisällä ollessa potkuhousuja, näin saatoimme vähentää sateliitin (se muovinen "lampunvarjostin") käyttöä, eikä potilas itse, niin kuin ei toinenkaan koiramme päässyt nuolemaan haavaa (tulehdusvaara, jos nuolee). tikit poistettiin 10 vrk.n kuluttua. pidin parina ekana päivänä kirjaa koira-potilaan syömisistä ja juomisista, sekä pissa- ja kakkakertojen määrästä, se helpotti ainakin minua, sillä saatoin tarkistaa, että kaikki on ok. suosittelen lämpimästi sterilointia nuorelle nartulle, toipuminen on helpompaa nyt, kun sitten vanhempana esim. kohtutulehduksen "kourissa". lisäksi jäävät pois ikävät juoksuajat kaikkine valeraskauksineen, ym. hormoni-myrskyineen.

Äänestä
  • eli, sanoisinko, että n. kuukauden kuluttua leikkauksesta aloimme tehdä koiramme kanssa pidempiä muutaman kilometrin lenkkejä, pikkuhiljaa matkaa lisäten. koirapuistoon menimme ekan kerran riehumaan n. 1,5 kk leikkauksen jälkeen. kaikenlainen liikkuminen tulee tapahtua pikkuhiljaa aikaa lisäten ja koiran ehdoilla. meillä ainakin koiralla ihan ekoina päivinä leikkauksen jälkeen voimat loppuivat jo 50 - 100 metrin jälkeen, mutta viikon kuluttua leikkauksesta koira jaksoi hyvin mennä 15 minuutin lenkin. steriloitu narttumme on kääpiö-rotua, eikä ole muutenkaan mikään "himo-lenkkeilijä". toivottavasti vastauksistani on sinulle apua.

    Äänestä

Meidän 7 vuotias saksanpaimenkoira leikattiin aamulla ja haettiin kotiin jo ennen puolta päivää.
Sanoivat, että koiralle ennen kotiin lähtöä annettiin nukutuslääkettä, että koira nukkuisi iltaan saakka.
Klo 13 koira oli jo jalkeilla ja ulkona käytiin pissillä klo 14.
Seuraavana päivänä häntä heilui tuttuun tyyliin ja ruokaakin jo vähän söi. Ruokahalun palautuminen ennalleen kesti n. viikon.
Nyt leikkauksesta n. 1kk ja koira juoksee ja leikkii kuin nuori koira =) Ruokahalukin on oikein hyvä.
Tikkien (mahan)antoi olla rauhassa, mutta silti laitoin pariksi ensimmäiseksi yöksi kaulurin kaulaan ettei vaan yöaikaan pureksi tikkejään.

Äänestä
  • Poistin tikit itse koiraltamme, kun leikkauksesta oli 10vrk. Kysyin asian tutulta koirani leikanneelta eläinlääkäriltä ja hän lupasi, että voin poistaa tikit itse jos haava ei ole tulehtuneen näköinen. Haava oli siisti, joten sain poistaa tikit itse.

    17vrk leikkauksesta koira juoksi jo vapaana toisen koiramme kanssa pitkin lumihankia. Näki, miten koira nautti liikkumisesta =)

    Me saimme mukaan hoito-ohjeen, jonka mukaan riehumista tulee välttää n. 14vrk ajan.

    Äänestä

Leikattu tammikuun puolivälissä. Toipui muuten loistavasti/nopeasti, mut ihon alaiset tikit aiheutti ns. "tikkireaktion". Eli koiran kroppa hylki sitä lankamateriaalia, ja syntyi paikallinen tulehdus ihon pintaan. Antibiooteilla sekin selvisi, ja nyt koira on jo pitkään ollut kuin uusi. Leikkaushaavaa tuskin edes enää näkee :) Suosittelen kyllä, mikäli ei haaveissa pentuja ole. Turhaan pitää riskiä sairastumisesta, ja loppuu se ainainen juoksujen kiusa. Oma koira reagoi ainakin aina juoksuihin hirvittävän vahvasti. Karvat tippui, ja iski kamala masennus, ja ulkona megaärinät.. Näin parempi :)

Äänestä
  • Mun Bichon sterilisoitiin viime syksynä. Kaikki sujui hienosti. Ekat pissit teki leikkauspäivän iltana ja ekoille lenkeille lähdettiin 5:tenä päivänä leikkauksesta. Mentiin koiran ehdoilla. Kuukauden päästä oli jo ihan riehakas oma itsensä ja jaksoi leikkiä muiden koirien kanssa.
    Sterilisaatio oli kaikenkaikkiaan järkevä teko. Suosittelen!

    Äänestä

  • leikattu Bichon kirjoitti:

    Mun Bichon sterilisoitiin viime syksynä. Kaikki sujui hienosti. Ekat pissit teki leikkauspäivän iltana ja ekoille lenkeille lähdettiin 5:tenä päivänä leikkauksesta. Mentiin koiran ehdoilla. Kuukauden päästä oli jo ihan riehakas oma itsensä ja jaksoi leikkiä muiden koirien kanssa.
    Sterilisaatio oli kaikenkaikkiaan järkevä teko. Suosittelen!

    Miten olette hoitaneet sitä haavaa? Oletteko käyttäneet jotain puhdistusainetta vai vaan suihkuttaneet vedellä? Meillä koira leikattiin muutama päivä sitten. Nukkuu vielä aika paljon, mutta menee jo ulkona aika reippaasti. Ruokahalu on vielä vähän huono, mutta paranemaan päin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krissde kirjoitti:

Kuinkahan kauan suurin piirtein kestää toipuminen kohdunpoisto leikkauksesta,koiruus on n. vuoden vanha seropi,ajattelin ettei tulis mitään märkäkohtu ongelmia myöhemmin.Ja pystyykö käymään pissalla kuinka pian leikkauksen jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu