Haluaisitko olla

kuin esim. Helena Lindgren? Onhan hänkin jo viisikymppisensä viettänyt ja on kuin parikymppinen. Haastattelussa kertoi elävänsä terveellisesti ja käyttävänsä tarpeellisia kauneustuotteita ja -palveluita.
502419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

me kaikki olla nuorekkaita kukin omalla tavallaan, on meillä sitten enemmän tai vähemmän tulla tupsahtanut ryppyjä. Jokaisesta ihmisestä tulee vanha, miksi siis taistella sitä vastaan...

Äänestä
  • taitaisin kyllä voittaa kauniin Helenan, jos hän kanssani tuonne lumipyräkkään lähtisi kolaamaan, enhän ole kuitenkaan aivan varma, hm.

    Pari tuntia, reilustikin, siellä aikaa kuluu ja nuorekkuutta tarvitaan, jotta kädet ja jalat ja sydän tietysti, toimivat odottamallani tavalla.

    Ei, en haluaisi olla vain kaunis ja "nuorekas", työtä se on sekin. Eikä oikein sellaista työtä, jossa minun sydämeni olisi. Sallittakoon se hänelle ja tämä minulle, jookos?

    Äänestä

  • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

    taitaisin kyllä voittaa kauniin Helenan, jos hän kanssani tuonne lumipyräkkään lähtisi kolaamaan, enhän ole kuitenkaan aivan varma, hm.

    Pari tuntia, reilustikin, siellä aikaa kuluu ja nuorekkuutta tarvitaan, jotta kädet ja jalat ja sydän tietysti, toimivat odottamallani tavalla.

    Ei, en haluaisi olla vain kaunis ja "nuorekas", työtä se on sekin. Eikä oikein sellaista työtä, jossa minun sydämeni olisi. Sallittakoon se hänelle ja tämä minulle, jookos?

    No tietysti itse tunnen olevani"nuorekas"ja välillä aika lapsellinenkin(mikä on mielestäni ihan hyvä) Helenasta tulee mieleen Vaha Nukke.

    Äänestä

Heh heh - akathan siitä Lindgrenistä lukee ja kihisee lukiessaan. Nuoremmatkin, kun ei semmosta kroppaa ja naamaa ou monellakaan. ;-

Katri-Helena on toinen hyvin säilynyt.

Äänestä
  • Tunnustan lukevani hänestä Helena L:stä kaiken milloin nyt lehtien sivuilla esiintyykään. Enkä kihise lukiessani. Ihmettelen, millä keinoin noin hyvän näköisenä aina vain pysyy, iho ja kroppa. Kyllä hänellä täytyy olla tuo kauneus perimässä, ei tuollaisena kauneusvoiteilla pelkästään pysy. Jaksaa pitää itsestään huolen. Ihan kunnioitettavaa.

    Äänestä

  • Emme kai kaikki ärsyynny samoista asioista, me akat, vai ärsyynnymmekö? Ja adrenaliineja tarvittiin aivan muuhun äskettäin kuin tuollaiseen asiaan. Reilu kaksi tuntia kola liikkui ja lumi siinä samassa. Kovin oli välillä takertuvaa lumi, jalat upposivat kinokseen ja se suomalaisen naisen kansallispuku, tuulipuku, oli litimärkä.

    Siellä se kuivausrummussa pyörii nyt, kolausta on tiedossa vielä ennen yöunia lisää. Luoja antaa lunta. Sillä tavalla yli kuusikymppinen säilyy kroppansa kanssa, tyytyväisenä, että se pystyy aika moneen asiaan aivan toimivana. Kiitollisena Luojalle ja saamilleen geeneille. Ja ne rypyt, nehän ovat eletyn elämän jälkiä, miksikäs ne haluaisin pois? =))

    Äänestä

  • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

    Emme kai kaikki ärsyynny samoista asioista, me akat, vai ärsyynnymmekö? Ja adrenaliineja tarvittiin aivan muuhun äskettäin kuin tuollaiseen asiaan. Reilu kaksi tuntia kola liikkui ja lumi siinä samassa. Kovin oli välillä takertuvaa lumi, jalat upposivat kinokseen ja se suomalaisen naisen kansallispuku, tuulipuku, oli litimärkä.

    Siellä se kuivausrummussa pyörii nyt, kolausta on tiedossa vielä ennen yöunia lisää. Luoja antaa lunta. Sillä tavalla yli kuusikymppinen säilyy kroppansa kanssa, tyytyväisenä, että se pystyy aika moneen asiaan aivan toimivana. Kiitollisena Luojalle ja saamilleen geeneille. Ja ne rypyt, nehän ovat eletyn elämän jälkiä, miksikäs ne haluaisin pois? =))

    ... feministit ainakin. Rumat ärsyyntyy.

    Äänestä

  • ; = P)) kirjoitti:

    ... feministit ainakin. Rumat ärsyyntyy.

    ...ruma, enkä feministi, vaikka luulin!

    Ei kannata rajata ihmisiä, on helpompi olla "väljillä vesillä", voi aina löytää kanssakulkijoistaan hyviä matkakumppaneita.

    Äänestä

  • on vanhentunut aivan normaalisti, myös Katri-Helena ja silloin tällöin saa siitä kuvan. Mm tässä oli dokumentti Sillanpäästä ja näytettiin pätkiä hänen ja Katri-Helenan harjoituksista.
    Siitä näki, ettei Katri ole sen nuoremman näköinen laittamattomana. Ja silloin kun kuvataan lehteen, vaikka kanteen, niin asettelu on tarkkaa. Jokaiselta löytyy se parempi kuvakulma, jossa rypyt ovat vähempänä jne...

    Kuvaajat ovat tunnustaneet, että kuvaa voidaan vielä retusoida paljon - varsinki nnykytekniikan avulla. Kerran, vuosia sitten olin haastateltava erästä lehtijuttua varten ja kuvaaja halusi kuvat tietystä kuvakulmasta.Otti kuvat niin kuin ylhäältäpäin ja kyllä siinä näytin kymmenen vuotta nuoremmalta. Ei näkynyt kaularyppyjä tai kasvoistakaan juuri rypyn ryppyä. Pirkko Arstila otattaa kuvan yleensä ylhäältäpäin katsottuna.

    Niin ja se vielä, että miltei kaikki julkkikset ovat käyttäneet ja käyttävät kirurgiaa; veistä, botoxia, hyalyronihappoa ym aika ajoin tasaamaan juonteita ja ryppyjä. Kun katsoo Katri-Helenan kuvia 20-30 kymppisenä, niin hänellä on kaksi syvää juonnetta silmien välissä. Niitä ei ole näkynyt vuosikymmeniin...
    Pirteys ja normaali paino nuorentaa ja Pirkko Mannolan sanotaan olevan luonnonkaunis, eikä hän ole vedättänyt ryppyjään silommiksi.

    Äänestä

  • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

    poistan feminismin käyttövalikostani. =)

    Kaikkea sitä oppii kun elää.

    Ranskalla on sairas kulttuuri taustalla. Ja sieltä se on levinnyt jenkkeihinkin, mutta siellä ei kuitenkaan niin julkiseksi ja hyväksytyksi, kun niillä on kuitenkin se evankelinen tausta keskivertoisesti.

    Ranska hylkäsi kristinuskon suojan inkvisiovääryyksien tuloksena. Nyt niitä ei suojaa mikään.

    Äänestä

Mutta minäkin aloin kunnolla vanhentumaan vasta lähempänä kuuttakymmentä.
Kaikilla se on edessä, jos elää kauan niin vanhenee.

Minusta on hyvä että muutokset tapahtuvat aika hitaasti, silloin ehtii sopeutumaan paremmin omaan ikäänsä ja sen tuomiin ryppyihin ja muihin epäesteettisyyksiin.
Kaikkien eniten "taistelin" ikää vastaan nelikymppisenä, tunsin silloin itseni vanhemmaksi kuin nyt 63-vuotiaana.
Kai sitä on lakannut välittämästä ja on onnellinen terveydestä ja muista iän mukana tulleista hyvistä puolista, nimittäin on niitäkin.
Elän nyt elämäni parasta aikaa.

Äänestä

..minusta jotain, mitä ei purkeista ja kauneushoitoloista saa. Moni nainen ryppyineen on todella säteilevä silloin, kun hän on löytänyt itsensä, on tasapainossa ympäristönsä kanssa, luottaa itseensä ja arvostaa myös muita. Sellainen henkilö vetää puoleensa ja hän on kaunis.

Äänestä

Jos vielä kuusikymppisenä vertailisin itseäni muihin naisiin ja kyttäisin, onko joku nyt sellainen, jollainen minunkin poloisen pitäisi olla, päässäni olisi luultavasti enemmän vikaa kuin nykyisen
sisällön verran.

Olen tavannut monta kertaa Helena Lindgrenin erilaisissa yhteyksissä ja hän on todellakin luonnossa yhtä kaunis ellei kauniimpi kuin kuvissa. Mukava ihminen muutenkin,fiksu ja ystävällinen. En silti halua olla Helena Lindgren enkä Kaarina Kivilahti tai kukaan ns. julkkiskaunottarista. Jollakin on paremmat geenit kuin toisella ja joku saa kauneuden syntymälahjanaan.

Silti olemme kaikki erilaisia ja täysin omanlaisiamme. Ei pidä katsoa sitä, mitä ei ole saanut, vaan sitä mitä on saanut. Siankorvasta ei
saa silkkikukkaroa - ainakaan ulkoisesti - vaikka tekisi kaikki samat toimenpiteet kauneutensa ja terveytensä hyväksi kuin Helena. Silti siankorvakin voi olla otollisissa olosuhteissa yhtä kaunis kuin silkkikukkaro.

Äänestä

omaan elämääni enkä vertaa kehenkään. Ikänikin olen hyväksynyt. En juuri meikkaa, mutta hiuksiani värjään. Yritän pitää huolta kunnostani. Kohta lähden hammaslääkärille.

Äänestä

katsomaan tv:stä amerikkalaista muuttumisohjelmaa, jossa itseensä tyytymätön nainen tällättiin uuteen uskoon. Aika rajua meininkiä, monia leikkauksia kasvoihin, silmiin, vatsaan ja reisiin. Sitten psykologin tsemppiä, stailaajaa hiuksiin ja meikkiin, vaatestailaaja.
Huima erohan se oli entiseen olemukseen, mutta kyllä tuo amerikkalaisten pinnallisuun tuntuu aika hurjalta kun vertaa meikäsiskoihin. Toivottavasti tuollaista ei tule koskaan tänne rapakon taa. Vaikka kai sita josssain määrin on täälläkin ja joillakin on liikaa rahaa. Mutta tuskin onnellisuuden avaimet noin löytyvät.

Äänestä

Kaunis ja ihana ihminen. Tavallinen eika mikään typerys kuten aina oletetaan. Jos ihminen on kaunis niin hänen täytyy olla tyhmä!! Helena on hieman ujo ja mukva ihminen.

Äänestä
  • Eiköhän tuollainen ujous kuitenkin ole vain tyhmyyttä ja mielen köyhyyttä. Promiskuiittia hänessä on ja hän toteuttaa itseään ruumiinsa käytöllä ja eksibissionismilla.

    Heh - saanen hymyillä. :)

    Äänestä

  • nakuilija? kirjoitti:

    Eiköhän tuollainen ujous kuitenkin ole vain tyhmyyttä ja mielen köyhyyttä. Promiskuiittia hänessä on ja hän toteuttaa itseään ruumiinsa käytöllä ja eksibissionismilla.

    Heh - saanen hymyillä. :)

    Joo, taidat vaan olla kade, sillä harvemmalla viiskybäsellä eukolla on sellaista kroppaa näyttää kun kauniilla Helenalla. Ymmärtääkseni hän on varsinaiselta ammatiltaan meikkaaja ja laulaja, hyvä molemmissa. Muistaakseni hän on myös tehnyt stylistin hommia. Kuvaat häntä henkilöksi, joka nauttii itsensä näyttelemisestä. Siihen laariin voit kaataa sitten puolet Suomen kansasta, ja monet ovat liiikkeellä paljon vähemmin avuin kuin tämä puheena oleva henkilö. Hymyile pois, mutta olet uskomattoman ilkeä.

    Äänestä

  • kuten ne kirjoitetaan kirjoitti:

    " Kuvaat häntä henkilöksi, joka nauttii itsensä näyttelemisestä."

    Tämä on todistettu. Mitäs ilkeää sen toteamisessa on?

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    " Kuvaat häntä henkilöksi, joka nauttii itsensä näyttelemisestä."

    Tämä on todistettu. Mitäs ilkeää sen toteamisessa on?

    Helena on mutta on varmaan nätti kun herättää keskustelun, muuten kaikkihan me ollaan nättiä jotenkin ja kaikki me myös tullaan vanhaksi joten minä ainakin olen tyytyväinen itseeni sellaisena kun olen, ja en ole mikään kaunotar ihan tavallinen nainen, ja pää asia kun saa olla terveenä se on minun mottoni.

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    " Kuvaat häntä henkilöksi, joka nauttii itsensä näyttelemisestä."

    Tämä on todistettu. Mitäs ilkeää sen toteamisessa on?

    Kommenttisi sävy oli mielestäni tätä henkilöä halventava. Ammatteja ja töitä, joissa joutuu pistämään niin kroppansa kuin persoonansa likoon on lukemattomia, kuten vaikkapa näyttelijät, laulajat oopperasta iskelmiin ja virsiin, taiteilijoiden alastonmallit, mannekiinit, mallit, missit, myyjät, opettajat, kouluttajat, pr-väki, mainos- ja markinointiväki ym. Luettelosta tulisi pitkä. Ei minusta tällaisia ammatteja tai vaikkapa alastonkuviakaan voi kytkeä siihen, että niissä esiintyvä on ilman muuta typerä. Jos oikein pitkälle mennään, kaikki saunassa käyvät ovat siis typeriä, kyllä he tavallaan näyttelevät siellä saunassa alastonta kroppaansa, uimisesta ja uimahalleista puhumattakaan, nekin täynnä perverssejä itsensä näytelijöitä - typeriä ja henkisesti köyhiä vai kuinka?

    Äänestä

  • tiedät kyllä kuka kirjoitti:

    kaikki suinkaan halua kiihottua millä hetkellä hyvänsä ja seisoa jäykkänä eksibissionistien takia.

    "typeriä ja henkisesti köyhiä vai kuinka?"

    Kyllä. Alastomuus loukkaa.

    Ei tuo kuka helena ollut minun viestini.

    ja:

    "Ammatteja ja töitä, joissa joutuu pistämään niin kroppansa kuin persoonansa likoon "

    Tämä Helena ei kyllä kuulu ammattinsa puolesta muuta kuin pelkäksi itsensä näyttelijäksi.

    Olin kuntosalin pukeutumistilassa. Minulla on tyylinä vetäistä hikiset vaatteet kassiin ja nopeasti vaatteet päälle ja kotiin suihkuun. Ihmettelin vieruskaveria, hän venkuili jos kuin kauan alastomana siinä, vissiin halusi näytellä trimmattua kroppaansa. Se mikä toiselle on luonnollista, on toiselle kiusallista.

    Äänestä

  • toisille luonnollista kirjoitti:

    Hyvät tavat edellyttävät käytöstä, mikä ei loukkaa toisia.

    Vaatteet päälle - siinä edellytys.

    Äänestä

  • toisille luonnollista kirjoitti:

    Olin kuntosalin pukeutumistilassa. Minulla on tyylinä vetäistä hikiset vaatteet kassiin ja nopeasti vaatteet päälle ja kotiin suihkuun. Ihmettelin vieruskaveria, hän venkuili jos kuin kauan alastomana siinä, vissiin halusi näytellä trimmattua kroppaansa. Se mikä toiselle on luonnollista, on toiselle kiusallista.

    tosi kiusallista olla alasti joukkopaikoissa esimerkiksi isossa purukassa saunomassa.

    Äänestä

  • ujo piimä kirjoitti:

    tosi kiusallista olla alasti joukkopaikoissa esimerkiksi isossa purukassa saunomassa.

    Onhan se. Lapsesta asti on kärsitty ujoudesta.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Onhan se. Lapsesta asti on kärsitty ujoudesta.

    onko se todella ujoutta. Minusta on ihan luonnollista, että verhoudutaan vieraiden katseilta. Vaikka nykynuoret näyttävät kyllä tissivakojaan esittelevän, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan alastomuutta ihannoida nuortenkaan joukoissa.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Onhan se. Lapsesta asti on kärsitty ujoudesta.

    Kaikki päälaellaan. Kyllä ärsyyntyminen on höperöä. Voikohan sille mitään. :-D

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    kaikki suinkaan halua kiihottua millä hetkellä hyvänsä ja seisoa jäykkänä eksibissionistien takia.

    "typeriä ja henkisesti köyhiä vai kuinka?"

    Kyllä. Alastomuus loukkaa.

    Ei tuo kuka helena ollut minun viestini.

    ja:

    "Ammatteja ja töitä, joissa joutuu pistämään niin kroppansa kuin persoonansa likoon "

    Tämä Helena ei kyllä kuulu ammattinsa puolesta muuta kuin pelkäksi itsensä näyttelijäksi.

    Hyvä nimimerkki ;), jos sinua loukkaa alastomuus, sallit kai, että joku muu voi olla toista mieltä. Kuva- ja veistotaide on täynnä mitäpä muuta kuin alastonta ihmisvartaloa, aikuisten ja lasten, nuorten ja vanhojen, täydellisten ja vähemmän täydellisten. Käytät varmaan silmälappuja, kun joudut tällaisia sivuuttamaan, jos kerran alastomuus niin loukkaa. Haluat muodostaa mielikuvan jostakin ihmisestä pelkän ulkoisen perusteella tutustumattakaan muuhun. Torjunta sen muun kohdalla näkyy pelaavan hyvin. Ei siinä mitään, mutta älä oleta, että kaikki ovat samaa mieltä.

    En muuten maininnut lainkaan mitään mistään kiihoittumisista eikä se ollut mielessänikään, mutta sinulla oli - heh. Sellaisia te miehet olette, sanoista huolimatta.

    Olen sitä mieltä, että joka ruumistaan noin häpeää ja alastomuutta,häpeää itseään enimmäkseen ja vertailee siksi itseään lakkaamatta muihin. Minusta se on mainio esimerkki siitä, miten ihan itse saa elämänsä rajoittuneeksi ja vaikeaksi. Onnea yritykselle!

    Äänestä

  • toisille luonnollista kirjoitti:

    Olin kuntosalin pukeutumistilassa. Minulla on tyylinä vetäistä hikiset vaatteet kassiin ja nopeasti vaatteet päälle ja kotiin suihkuun. Ihmettelin vieruskaveria, hän venkuili jos kuin kauan alastomana siinä, vissiin halusi näytellä trimmattua kroppaansa. Se mikä toiselle on luonnollista, on toiselle kiusallista.

    on hyvää voin, sokerin ja kanelin kanssa. Ja maitoa!

    Vatsa tykkää ja mieli kohoaa näin.

    Helteellä vaatteet tahtoo unohtua ja saunassa. Minä en hikisissä kuntosaleissa viihdykkään.

    Äänestä

  • tiedät kyllä kuka kirjoitti:

    Hyvä nimimerkki ;), jos sinua loukkaa alastomuus, sallit kai, että joku muu voi olla toista mieltä. Kuva- ja veistotaide on täynnä mitäpä muuta kuin alastonta ihmisvartaloa, aikuisten ja lasten, nuorten ja vanhojen, täydellisten ja vähemmän täydellisten. Käytät varmaan silmälappuja, kun joudut tällaisia sivuuttamaan, jos kerran alastomuus niin loukkaa. Haluat muodostaa mielikuvan jostakin ihmisestä pelkän ulkoisen perusteella tutustumattakaan muuhun. Torjunta sen muun kohdalla näkyy pelaavan hyvin. Ei siinä mitään, mutta älä oleta, että kaikki ovat samaa mieltä.

    En muuten maininnut lainkaan mitään mistään kiihoittumisista eikä se ollut mielessänikään, mutta sinulla oli - heh. Sellaisia te miehet olette, sanoista huolimatta.

    Olen sitä mieltä, että joka ruumistaan noin häpeää ja alastomuutta,häpeää itseään enimmäkseen ja vertailee siksi itseään lakkaamatta muihin. Minusta se on mainio esimerkki siitä, miten ihan itse saa elämänsä rajoittuneeksi ja vaikeaksi. Onnea yritykselle!

    Kauniita taideteoksia olen nähnyt ja monessa niissä on alastomia hahmoja. Olihan ne Aatami ja Eevakin alkuun alasti. Luonnollista se on tietyissä olosuhteissa.
    Läheisten ihmisten kanssa tuskin kukaan häpeää vartaloaan.

    Äänestä

Ryppyineni ja vuosirenkaineni olen juuri se ihminen jollaiseksi elämä on minut muokannut geenieni ja perimäni perustella.

Kauneutta ihannoidaan, ikuista nuoruutta ei ole, vaikka sitä tavoitellaan.
Ihailen monia julkisuuden henkilöitä, mutta miksi minunkin pitäisi olla rypytön ja sorja, jos muut sitä ovat.

Ellen kelpaa omana itsenäni johonkin seuraan, olen menemättä. Kansikuvatytöksi en koskaan ole kelvannut, mutta ystävyyttä ja kumppanuutta ei luodakaan kuvien perusteella, onneksi, joten olen paikkani omassa yhteisössäni saanut lunastaa muilla avuilla kuin kauneudella. Kauneustuotteetkin rajoittuvat hammastahnaan ja shampooseen, mitä nyt rasvaa joskus naamaan kun iho kuivuu tuulessa.

Juuri eilen juttelimme ystävän kanssa ulkonäöstä ja sen vaikutuksesta valinnoissamme. Minulle henkinen kypsyys merkitsee enemmän kuin komea naama tai hyvä kroppa, paksun kukkaronkin tavoittelusta olen luopunut.

Äänestä
  • Jos ei kuole nuorena tulee vanhaksi.
    Uskoisin että jokainen ajallaan.

    Äänestä

En muista minkä ikäinen on näyttelijä Tiina Rinne. Hän on mielestäni ikääntynyt kauniisti. Hänhän näyttelee Kotikadun Maijaa. En hänen persoonaansa muuten tunne, tarkoitan tässä vain ulkoista habitusta.

Äänestä

kysymyksesi on sitä laatua, ettei siihen voi vastata, kuin en haluaisi olla kukaan muu kuin, mitä olen.

Niin kauan, kun lapseni näkevät minut kauniina ja lapsenlapset ihailevat silkki-ihoani, tunnen olevani kaunis. Kenelle, no heille ja muille siinä samalla.

Äänestä
  • kun itsensä hyväksyy ja läheiset ovat tärkeitä. Silloin olet varmasti tyytyväinen ja samalla kaunis.
    Tuskin ketjun aloittaja on tarkoittanutkaan meitä olemaan joitakin muita kuin mitä ollaan.

    Äänestä

  • asenne.. kirjoitti:

    kun itsensä hyväksyy ja läheiset ovat tärkeitä. Silloin olet varmasti tyytyväinen ja samalla kaunis.
    Tuskin ketjun aloittaja on tarkoittanutkaan meitä olemaan joitakin muita kuin mitä ollaan.

    minä en tiennyt kuka Helena Lindgren on ja kun vähän aikaa näppäilin niin jo löysin kuvia netistä. Kaunis hän on ja ihana vartalo, kelpaa sitä näytellä. Minä olen itse nainen ja en ole kateellinen hänelle olen vaan hyvilläni että hänellä menee hyvin,ja toivon että muutkin naiset kannustaisivat eikä pisteliäästi kommentteja antaisi. Niin se vaan on että toiset on kauniimpia kun toiset ja sillä sipuli.

    Äänestä

kuusikymppisenä ja sanotaan sitten halutaanko olla yhtä nuorekkaita. Saattaahan hän pysyä hyvin trimmissä vielä parikymmentä vuotta, kun kertoo omistavansa hyvät geenit. Itse me ei niihin geeneihin voida vaikuttaa.
Yritän pysyä kohtuudessa ruokien suhteen ja liikun ulkona niin paljon kuin voin. Joskus sorrun johonkin voidepurkkiin. Ja ihan hyvältä näyttää näinkin.

Äänestä

vähän turhamaisia, kun näin kiinnosti tylsä aiheeni Helena Lindgrenin kauneudesta?
Tulihan noissa kommenteissa kyllä muutakin aihepiiriin liittyvää, ihan asiaa.

Nyt on nollassa asteet ja kauneutta hoitamaan jäälle suksilla! Tule mukaan..

Äänestä

Tukiainen, joka nyt on tapeetilla.

Äänestä
  • Tämä on ihan eri planeetalta tää juttu kuin ne Kanervan viestit. Ei taida olla niin kauniskaan kuin tää Helena.

    Äänestä

  • kelkasta kirjoitti:

    Tämä on ihan eri planeetalta tää juttu kuin ne Kanervan viestit. Ei taida olla niin kauniskaan kuin tää Helena.

    Tein vähän tutkimusta. :D

    Äänestä

pitää luoda oma elämänsä sille pohjalle, jonka on saanut. On ihana katsella ikääntyviä pareja, jotka kainosti osoittavat hellyyttä toisiaan kohtaan. En ole koskaan pitänyt esim. Ansa Ikosta ja Tauno Paloa mitenkään erikoisina. Oikeastaan olen kiitollinen siitä, että ulkonäköni on tavallinen. Kauniina naisena olisi paljon vaikeampi elää, ylpistyisi ehkä. Ja kauneutta on niin monenlaista. Juuri nyt monet naiset värjäyttävät kulmakarvansa niin, että vain niihin ja niiden luonnottomuuteen kiinnittää huomion. Helena Lindgreniä en ole koskaan luonnossa nähnyt. Esim. kaunis liikkuminen ja hyvä ryhti ovat tärkeitä. Me suomalaiset olemme yleensä vähän kömpelöitä, jos vertaa esim. aasialaisten kissamaisuuteen.

Äänestä
  • tuo kulmakarvojen teennäisyys. Yhdellä työkaverillakin, jolla on ihan vaaleat hiukset, tyylinä vetäsyttää kampaamossa ihan pikimustat kulmat. Ne on niin eriparia kokonaisuuden kanssa, että ihan säpsähtää, kun hän tulee uudessa värissä töihin.
    Ja totta on tuokin, että kömpelöitä ollaan, suurin osa meistä. Ei siinä jumpat auta, kun on peruskömpelö.

    Äänestä

ainakaan omien kommentejensa mukaan ole käynyt kauneusleikkauksissa. Tuttavan tuttu oli käynyt viisikymppistensä kunniaksi laitattamassa huuliin täytettä. Itse en ole häntä nähnyt, mutta aika oudolta kuulema näyttää. Täysin käsittämätön juttu, miksi tuonsorttista pidetään kauniina. Jos on huulet törröllään, sekö on nättiä?

Äänestä
  • naurattaa aina kun näen jonkun joka on laittanut täytettä huuliin ne on ihan ankan näköisiä ja profiilissa vielä kamalamman näköisiä. on menny maailma kummaksi kun ei enää saa vanhentuakkaan normaalisti.

    Äänestä

  • kyllä::: kirjoitti:

    naurattaa aina kun näen jonkun joka on laittanut täytettä huuliin ne on ihan ankan näköisiä ja profiilissa vielä kamalamman näköisiä. on menny maailma kummaksi kun ei enää saa vanhentuakkaan normaalisti.

    jos tekee luonnottomuuksia kasvoilleen. Luonnollinen on kaunista. Ja jokainen itse ikänsä tietää, ei ne vuodet vähene, vaikka minkä tekisi.

    Äänestä

miehelleni ryppyisiä ja ohutihoisia käsiäni täynnä maksaläikkiä. Hänestä ne olivat kauniit ja minä olen tyytyväine iän tuomiin muutoksiini. 65 v.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

yhtä nuorekas kirjoitti:

kuin esim. Helena Lindgren? Onhan hänkin jo viisikymppisensä viettänyt ja on kuin parikymppinen. Haastattelussa kertoi elävänsä terveellisesti ja käyttävänsä tarpeellisia kauneustuotteita ja -palveluita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu