Pirskatti ja pissa-kissa

Papunen

Heippa!

Meillä on leikattu 7-vuotias poikakissa, joka on kärsinyt muutamaan otteeseen erinäköisistä virtsatieongelmista pienestä pitäen. Kiteitä ei ole kuitenkaan varsinaisesti koskaan todettu näytteestä huolimatta, joten en tiedä, minkälaisista kiteistä/ongelmista on kyse, lääkehoidot (antibiootit, kipulääkkeet) ovat aina auttaneet. Kissa on ollut nyt kolmisen vuotta Royal Caninin Urinary -ruoalla, märkistä ja kuivaa vaihtelevasti. Lisäksi kuivanappuloita silloin tällöin liotetaan nesteen saamisen takaamiseksi, tosin kissa on alkanut juoda myös itse ihan oikeastikin (!) :). Ruokavalio on auttanut selkeästi virtsaongelmiin, eikä kissa saa enää mitään muuta naposteltavaa (näin myös eläinlääkärin käskystä).

Nyt kissan turkki ja iho ovat kuitenkin alkaneet hieman oireilla, kissa hilseilee selästä, karva on "hamppua" ja kissasta lähtee paljon karvaa. Oireilu voi kai johtua kuivasta sisäilmastakin (kissa on sisäkissa), mutta rupesin syöttämään kissalle Pirskattia, koska se auttoi toisen, "terveen" kissamme kanssa. Pirskattia annan vain yhden tabletin päivässä - kissa tosin painaa n 5 kg - ajattelin Urinaryn kuitenkin sisältävän jonkin verran tarpeellisia vitamiineja. Iho ja karva alkoivat parantua, turkki kiiltää jo pikku hiljaa.

Nyt mietinkin, onko Pirskatista jotain haittaa kiteistä/virtsatieongelmista kärsivälle kissalle, onko kenelläkään kokemusta? Mitä muuta vitamiinivalmistetta voisin kissalle antaa, jottei ongelmat taas uusiutuisi?

8

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Papunen

        Olen perehtynyt aiemmin asiaan, ja innostuksissani kokeillutkin, mutta valitettavasti tämä kollinen sai jo totutteluvaiheessa elämänsä pahimman tukoksen, joten se idylliseltä kuulostanut yritys päättyi sitten siihen. Ihanaa, että joillekin kattimattisille on löytynyt apu tuosta. :)

        Urinarylla ollaan pärjätty hyvin ilman tukoksia ja tuskia, ja näin jatketaan vastaisuudessakin, jos ongelmia ei ilmene.

        Kiitos kuitenkin vaivannäöstäsi! :)

    • duski

      pirskattia paremmin turkin kuntoon auttaa öljykuuri (esmes helokki- tai kalaöljy, ei kuitenkaan kalanmaksaöljy) ja biotiini (jota saa apteekista).

      • Papunen

        Aivan, niin se biotiini. Sitä joskus olenkin syöttänyt. Enpäs vain enää muistanut. :)
        Siinä ei välttämättä olis niin paljoa "lisäaineita", jotka vois aiheuttaa ongelmia. Täytyy tutkia.

        Tuo öljy voi olla aikas mielenkiintoista taistelua syöttämisen kanssa, joten ehkäpä se ei ole oikein varteenotettava vaihtoehto... ;)

      • .....
        Papunen kirjoitti:

        Yksi kissojen helokkiöljy valmiste on kapseleina(tms). Aika isoja ovat, mutta toinen kissoistamme nielee sen niin kuin muutkin lääkkeet ym. eli sujautus kitaan ja toiselle se ruiskutetaan suuhun, eli pistetään neulalla reikä puristeeseen ja tyhjennetään sisältö suupielestä suuhun.

      • duski
        Papunen kirjoitti:

        Aivan, niin se biotiini. Sitä joskus olenkin syöttänyt. Enpäs vain enää muistanut. :)
        Siinä ei välttämättä olis niin paljoa "lisäaineita", jotka vois aiheuttaa ongelmia. Täytyy tutkia.

        Tuo öljy voi olla aikas mielenkiintoista taistelua syöttämisen kanssa, joten ehkäpä se ei ole oikein varteenotettava vaihtoehto... ;)

        öljyn voi laittaa ihan ruuan sekaan, ei sitä tartte erikseen syöttää. helokkiöljy on ainakin sellainen että menee hyvin kissoille alas ruuan mukana kun ei haiskahtele epämiellyttävälle kissan nokkaan.

      • Papunen
        duski kirjoitti:

        öljyn voi laittaa ihan ruuan sekaan, ei sitä tartte erikseen syöttää. helokkiöljy on ainakin sellainen että menee hyvin kissoille alas ruuan mukana kun ei haiskahtele epämiellyttävälle kissan nokkaan.

        Mietin tuotakin, kun tuo kissa on niin kauhean epäileväinen aina, jos ruoassa on vähänkin jotain "ylimääräistä", mutta jos se ei sitten sitä öljyä hyvällä säkällä huomaisi... Aika turhauttavaa välillä, kun kissa ei yksinkertaisesti vain syö ruokaansa, jos jotain epäilee, ja sinne meni sitten ruoat ja lääkkeet. :) Olen kovin huono huijaamaan...

        Nuo kapselit voisin kyllä mahdollisesti saada menemään, kissa on jo niin tottunut lääkkeen antamisiin... :(

        Saako noita ihan apteekista, ja onko siis kissoille/eläimille omat öljyvalmisteensa?

      • apteekeista...

        ja klinikoilta ainakin. on omat tuotteet eläimille. paljon erilaisia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe