Kertoilkaapa Kreikasta ihan mitä vaan ihanaa ja suositelkaa mukavia paikkoja. Siellä lienee yhdistyy (historialliset)nähtävyydet ja rantaloma?
Kreikka
Harkitsija
61671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos olet vasta harkitsemassa matkaa, etkä ole varannut mitään lentoja niin kannattaa ottaa lennot Ateenaan. Siellä on hyvä olla muutama päivä, mutta vain verran, että kerkiää näkemään Akropoliksen. Muuta siellä ei Akropoliksen lisäksi olekkaan kuin meteliä, sekamelskaa ja likaista. Sen jälkeen suosittelen suuntamaan Pireukseen ja ottamaan ensimmäisen laivan saarille. Siellä vasta mieli rauhoittuu. Hyviä bilemestoja on ehdottomasti Ios ja tietty Kreeta ja Kos. Kannattaa kierrellä niin, että kerkeää näkemään mahdollisimman monta saarta. Santorini on kaunis, näkemisenarvoinen paikka, mutta aika kallis ja suht' täynnä (saksalaisia) pariskuntia. Kreetalle jos jaksat matkata, (Ateenasta tosin aika pitkä merimatka) niin kannattaa mennä vesipuistoon ja ehdottomasti tehdä laivareissu saarelle jota sanovat euroopan eteläisimmäksi kohdaksi. Matkalla voi nähdä jopa delfiinejä ja perillä on uskomattoman kaunis ranta, kuin jostain tyynen meren saarelta. Nyt en muista saaren nimeä, mutta kaupunki josta reissuja järjestetään on Kreetan eteläpuolella noin Agios Nikolaoksen kohdalla... :) Merimatkat muutenkin saattavat olla tottumattomalle aika tyrskyisiä, joten kannattaa varata matkaan pahoinvointitabletteja. Ja paljon...
Jos eksyt Parokselle niin kannattaa etsiä baari nimeltä Kitsilano. Ihan helmipaikka! Jos juo 30 tequilaa tms saa kaivertaa nimensä baaritiskiin... En suosittele tosin. :)
Jos olet historiallisten nähtävyyksien perässä niin kannattaa varmaan valita kohteensa manner-Kreikasta. Siellä on sitten Olympokset ja muut oraakkelit. Esim Parga, Joonian meren puolella on paikka jossa on hyvät rannat, ei ehkä niin hyvä iltaelämä (hyviä baareja tosin, mutta kannattaa varoa Sail'in:in kieroja baarimikkoja), mutta järjestetään retkiä muualle mantereelle. Siitä pääsee myös kätevästi esim Lefkakselle. Manner-Kreikasta Adrianmeren puolelta minulla ei ole kokemusta mutta luulisi, että manner on ylipäätänsä vehreämpää kuin saaret. Saarilta saattaa myöskin kuivan kesän loppupuolella olla pulaa vedestä, joten kannattaa säännöstellä..
Toivottavasti päätät matkustaa Kreikkaan koska se on kokonaisuudessaan aivan hurmaava paikka. Ja ruoka vie kielen mennessään!
Tämä aquasport ei maininnut Rhodosta lainkaan joten kehasen sitä vähän.
Jos menet ensimmäistä kertaa Kreikkaan niin aloita Rhodoksesta, siellä on erittäin helppo olla, koska melkein joka paikassa pärjää ihan omalla kielellä ja kaikissa ravintoloissa on ruokalistat myös Suomeksi.
Rantaloma kohteena Rhodos on tosi hyvä ja nähtävyyksiäkin on riittävästi ja Lindos on ehkä koko Kreikan kaunein kaupunki.
Rhodos on ruusun saari ja aurinkon jumalan suosikki, joten arska paistaa ihan varmasti.
Ruoka puolelta kannattaa maistaa ainakin Mussakaa, on nimittäin Best ruokaa. NAM!!!
Skootteri kannattaa vuokrata ja ihan omin päin kiertelemään saarta, mutta ihan etelään jos menee niin päivä ei aina riitä. Perhoslaaksoon kannattaa tutustua ja raunioitakin on vähän joka puolella saarta.
Rhodoksen vanha kaupunki on kyllä kokemisen arvoinen ja Falirakin ranta on aivan mahtava, jos jaksaa ajella niin kannattaa käydä Tsampikan rannalla, vaikka samalla reissulla kun käy Lindoksessa. Tsampika on erittäin kuuma ranta, tosin Lindoksen rannat on ehkä vielä kuumempia.
Joten eikun Rhodokselle vaan ja siitä se Kreikkaan tutustuminen alkaa. ;) ;) ;)
Lomaillaan!!!!!!!
Niin, joo Rhodos on todella monipuolinen saari ja varmasti kaunis. Siellä en tosin ole käynyt mutta kaveri on kehunut oivaksi bilepaikaksi. Saari on suhteellisen suuri joten valikoimaan mahtuu paljon kuten Jolle kertoikin. Ja tosiaan kannattaa millä tahansa saarella vuokrata skootteri.
Minä henk koht en tosin lähtisi suosimaankaan paikkaa missä pärjää suomella ja mikä on täynnä suomalaisia turisteja. Eikö matkustamisessa ole kuitenkin kysymys vieraaseen kulttuuriin tutustumisesta? :)
Niin kuin sanoit että, saari on täynnä suomalaisia turisteja, niin voin kokemuksesta(6kertaa) sanoa että, on siellä paljon enemmän muita kun suomalaisia ja eihän se nyt ole paha asia jos on muitakin suomalaisia, niitä kun on joka paikassa mihin tehdään turistimatkoja, vai mitä?
Mutta onhan se tietysti vähän omituista kun on olevinaan ulkomailla niin pärjää melkein jokapaikassa omalla kielellä, mutta tarkoitin kun sanoin että, Rhodokselta on hyvä aloittaa Kreikkaan tutustuminen, että jos haluaa tutustua Kreikkaan niin Rhodokselta on helpointa aloittaa.
No jokainenhan päättää itse minne menee vai meneekö ollenkaan, varsinkaan nyt kun on näin hienot ilmat ihan kotimaassakin, nytkin 28¤C.
Mut Kreikkaan kyllä kannattaa mennä aina on se sen verran hieno maa.
Itse suosittelisin kaikkia Kreikan kohteita! Kreikka on aivan ihana maa: ruoka on hyvää ja kursailematonta, ihmiset ystävällisiä! Kreikassa on turvallista matkustaa, itse olen lähdössä Samokselle 2 viikon päästä, kyseessä on kahdeksas Kreikan lomani, ja kertaakaan mitään ei ole varastettu eikä muutenkaan ole tullut kurjia tilanteita vastaan! Kreikkaa on vaikea kuvailla näin sanoin, mutta kun siellä kerran käy, sen tietää. Se on se elämän meno ja tunnelma..
Itse olen kiertänyt Rodokset, Kosit yms. turistirysät kaukaa, sillä haluan ehdottomasti rauhoittua lomalla, enkä kuunnella suomalaisten ja brittiläisten nuoriso-turistien mölyämistä. Sitäpaitsi englannilla pärjäilee vallan mainiosti missä hyvänsä, varsinkin kun elehtii vimmatusti! Ja sehän on osa matkan viehätystä, se ettei aina niin ymmärretä toisiaan.. Skotteri on hyvä menopeli pienissä paikoissa, auto vähän isommissa. Rohkeasti vaan liikkeelle, jos sattuu eksymään, voi aina ottaa huoneen jostain kylästä, levätä yön hyvin ja jatkaa taas aamulla matkaa.
Jos bailaamisesta tykkäät, niin sitten vain Rodokselle puhumaan suomea tunkeilevien sisäänheittäjien ja baarimikkojen kanssa ;)
Loutrakista on lyhyet matkat antiikin nähtävyyksiin ja Ateenaan. Rantalomaa voi puolestaan viettää itse Loutrakissa, jonka ranta on aivan loistava. Tosin mikään bilepaikka se ei ole. Tuolla kuvia meidän matkalta jos kiinnostaa: www.saunalahti.fi/juhruo/loutraki