mienkä on

Koiraani epäillään, että se olisi purrut pikkupoikaa ja tapaukselle on ollut kaksi alle 15-vuotiasta todistajaa joten juttu ei sen vuoksi mene oikeuteen.

Haluaisin kuitenkin, että koirastani otetaan kaikki mahdolliset testit, jotta naapurusto ei jää siihen uskoon, että koirani on purija.

Elikkäs mitenkä pitäisi toimia?
Korvataanko lääkärikulut yms.?
5167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä koiran ollessa kyseessä vika on aina siellä narun toisessa päässä, eli koiran ulkoiluttajassa ja haltijassa.

Koiraa ei voida testata, muuta kuin rabieksen, kirppujen ja eräiden muiden loisten ja tautien osalta, vai mahdatko tarkoittaa että pikkupojasta olisi voinut koiraasi tarttua jotain ? !

Jos pikkupojassa on selvät jäljet puremisesta ja vielä muitakin silminnäkijöitä (iällä ei välttämättä merkitystä, enemmän asenteella), täytyy koirassa olla jotain vikaa. Luonteessa tai koulutuksessa tapahtunut jotain mitä ei pitäisi, tai sitten kyseessä jopa eräille roduille lunteenomainen piirre jota omistaja ei ilmeisesti tiedä.

Jos haluat tutkituttaa oman pääsi tämän tapauksen johdosta joudut kyllä aivan itse sen maksamaan.

Koiran osalta kennelliitto kertoo mielellään rodusta ja koirista lisää, mikäli kyseessä rotu koira joista sentään voidaan jotain tietää...

Äänestä
  • Koirani ei ole purrut ketään.

    Tarkoitin, että onkohan mitenkään mahdollista tutkia esim. koirani hampaista tai dna-näytteellä tai jollakin ettei koirani ole ollut kyseinen koira joka on purrut poikaa, vaikka jutun käsittely on keskeytetty.

    En halua, että naapurit jäävät siihen luuloon, että koirani olisi ollut purija, vaan haluan selvittää tämän asian ja puhdistaa koirani maineen.

    Äänestä

  • koiruli kirjoitti:

    Koirani ei ole purrut ketään.

    Tarkoitin, että onkohan mitenkään mahdollista tutkia esim. koirani hampaista tai dna-näytteellä tai jollakin ettei koirani ole ollut kyseinen koira joka on purrut poikaa, vaikka jutun käsittely on keskeytetty.

    En halua, että naapurit jäävät siihen luuloon, että koirani olisi ollut purija, vaan haluan selvittää tämän asian ja puhdistaa koirani maineen.

    Kyllä, kyllä

    Metsässä käytiin, mutta jos tapauksella on silminnäkijöitä (joskin nuoria) ja "uhri" niin uskoisin että kovin avuliaita eivät nuo naapurit enää ole asian selvittelyssä.

    Hampaita voi maallikkokin verrata poikaan jääneisiin jälkiin, mutta suostuuko poika ja pojan perhe tähän ja jos niin mikä on tulos ja hyöty.

    Tarkkoja tutkimuksia tuskin kannattaa tehdä ja todeta silti vastauksen olevan epäselvä, sillä nämäkin menevät omasta pussista vaikka voittaisikin mahdollisessa oikeudenkäynnissä vastapuolen.

    Tuntematta tapausta ja sen taustoja paremmin, on vaikea sanoa miten tilanne yleensä on syntynyt ja että onko muita mahdollisuuksia olemassa...

    Kaikki koirat purevat, joten onko tässä nyt välttämätöntä "puhdistaa" mainetta jota koirilla ei yleisestikään ole. Eikä pidäkkään olla, sillä kuvitelmat puremattomasta ja tottelevaisesta koirasta eivät päde kaikissa tilanteissa. Jos lapsi oppii että kaikki koirat ovat kivoja eivätkä koskaan pure tai tee mitään, käy juuri näin. Vedetään hännästä ja työnnetään tikkuja korviin, jolloin koira yleensä puolustautuu.

    Tunnetuin seurauksin.

    Tutkimuksia ja keinoja tekniikan puolelta ei luultavasti ole löydettävissä, sillä vastapuoli tuskin suostuu näihin.

    Ellei sitten tapaus taloyhtiön, tms. valvontakameroille tallentunut.

    Äänestä

voisikohan joku eläinlääkäri osata auttaa, tietäisi ehkä mitä testejä voitaisiin ajatella.
Olisihan kiva puhdistaa koiran maine, mikäli ei ole tekoon syyllistynyt. Kuluja ei taida kyllä korvata kukaan Sinulle? Toivottavasti saat joltain asiallisen vastauksen josta on apua!

Äänestä
  • Eikös tämmöisessä tapauksessa pitäisi minulla ja koirallani olla jonkin näköistä oikeutta, koska on ollut kyseessä väärä ilmianto, niin mielestäni tapaus pitäisi tutkia loppuun ettei meihin jää "syyllisen leimaa".

    Se ei voi olla oikein, että itse joudun korvaamaan lääkärikulut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiruli kirjoitti:

Koiraani epäillään, että se olisi purrut pikkupoikaa ja tapaukselle on ollut kaksi alle 15-vuotiasta todistajaa joten juttu ei sen vuoksi mene oikeuteen.

Haluaisin kuitenkin, että koirastani otetaan kaikki mahdolliset testit, jotta naapurusto ei jää siihen uskoon, että koirani on purija.

Elikkäs mitenkä pitäisi toimia?
Korvataanko lääkärikulut yms.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu