Tavallinen, tylsä viikko. Haukut pomolta siksi, etten saanutkaan lupaamaani raporttia valmiiksi perjantain palaveriin mennessä. Kotona odottava vinkuva koira ja lähes yhtä kovaäänisesti vinkuva mies, jolle en muka ollut ehtinyt antaa riittävästi huomiota työkiireiden vuoksi. Viikonlopusta olisi odotettavissa vielä rattoisampi: sisko juuri syntyneen kakaransa kanssa oli tulossa kylään.
Ainoa hyvä asia koko tulevassa viikonlopussa oli siskon mies Jari, jonka trimmattua jalkapalloilijan vartaloa olin syönyt silmilläni jo vuosia. Jari tuntui joskus tuijottavan minua vähintään yhtä kiinteästi.
Lauantai illan hämärtyessä olin juuri laittanut saunan lämpenemään ja kattanut pöydän kun ovikello soi. Koira räjähti haukkumaan saman tien, mikä vain vahvisti jomotusta ohimoitteni takana. Kuulin keittiöstä kun mieheni meni avaamaan ovea ja hetkessä talo täyttyi puheella, lapsen kiljahduksilla ja koiran entistä kovemmalla metelöinnillä. Siirryin vastahakoisesti vastaanottamaan vieraat vetäen samalla huolellisesti hymyilevän naamarin ylleni.
Päivällinen sujui kuten odottaa sopi. Ruokailu keskeytyi useita kertoja kun ah niin käytännöllinen siskoni ponkaisi pöydästä katsomaan ettei vaavilla vain ole mitään hätää. Jari tuntui huokaavan joka keskeytyksen kohdalla yhä raskaammin, varsinkin kun siskoni terävä "kulta nyt heti tänne auttamaan" kaikui käytävässä. Itse en saanut nieltyä ateriasta palaakaan ja päätinkin lopulta mennä katsomaan olisiko sauna jo valmis.
Sisareni päätti onneksi jättää saunan väliin joten päädyimme saunaan kolmisin mieheni ja Jarin kanssa. Tunnelma tuntui laukeavan heti kun itse kukin sai kaljat auki ja oven huutavan lapsen ja meidän välistä kiinni. Asetuin istumaan miehiä vastapäätä, jotta pystyisin katselemaan heitä keskustelun lomassa. Jari oli hyvännäköinen kuten aina istuessaan hajareisin saunan lauteella. En voinut olla seuraamatta hikipisaraa, joka putosi hänen märistä hiuksistaan lihaksikkaalle reidelle. Tunsin miten kylmät väreet menivät pitkin selkääni aina pilluuni saakka kun hänen silmänsä osuivat vartalooni. Vaihdoin hieman asentoa ja näytin miehelle osan ajellusta pillustani. Tiesin nännieni olevan kovat jo valmiiksi mutta kosketin niitä silti aina ohimennen juodessani pullosta. Keskustelumme käsitteli joutavia aiheita urheilun saralta ja uskoin että mieheni oli ainoa jota enää kiinnosti keskustella. Hetken päästä hän kysyi haluasimmeko lisää kaljaa ja laskeutui lauteilta. Jäimme Jarin kanssa kaksin hetkeksi.
"Sä näytät vähän stressaantuneelta" Jari sanoi ja liu'utti kätensä nilkkani päälle.
"Teidän vierailu on vähän rankka" sanoin ja hymyilin. "On siinä silti onneksi jotain hyvääkin"
Siirsin varpaani Jarin sivulta hänen reitensä päälle ja hiivin varovasti kohti hänen kaluaan. Olin usein tuntenut sen kovana vatsaani vasten ja nähnyt sen puolikovana, mutta en ollut uskaltanut koskea siihen ennen. Nyt se tuntui kovenevan varpaideni alla.
"Et ole tainnut saada hmm.. huvia vähään aikaan?" kysyin ja hymyilin yrittäen näyttää kiusoittelevalta.
"No en" Jari tunnusti ja avasi reisiään kutsuvasti. En uskaltanut siirtyä lähemmäs istumaan mieheni paluun pelossa mutta hyväilin hänen kaluaan minkä voin varpaillani.
Juuri kun Jari oli siirtymässä viereeni hyväilemään jalkoväliäni mieheni tuli sisälle kolmen kaljan kanssa. "Onpas tänne tullut kuuma" hän totesi ja minun oli vaikea pidättää nauruntyrskähdystä.
Saunan jälkeen oli vuorossa tv:n katselua ja lautapelejä. Yritimme Jarin kanssa käyttää kaikki kahdenkeskiset hetkemme toistemme hyväilemiseen. Pelkäsin jo että muut haistavat kiimamme, kun pikkuhousuni alkoivat kostua ja käteni tahmautua Jarin mehuista.
Illalla muiden mentyä nukkumaan nousin hiljaa sängystä ja hiivin keittiöön. Otin jääkaapista lasin mehua ja jäin odottamaan. Hetken kuluttua Jari tuli paikalle ja syöksyin suutelemaan hänen kuumilta tuntuvia huuliaan. Hänen koko vartalonsa oli kuuma kun työnsin käteni t-paidan alle. Riisuin häneltä hätäisesti paidan ja kiskoin housujen naruja auki samalla, kun hän veti yöpaitaani pään yli. Kyykistyin ottamaan hänen turvonnutta kaluaan suuhuni kun hän kyykistyi viereeni ja kiepsautti minut matolle selälleni. "Ei ole reilua että vain minulla on kivaa" hän kuiskasi ja kääntyi ympäri nuolaisemaan pilluani. Jari tiesi mitä teki imiessään häpyhuuliani ja runkatessaan minua kielellä. Aluksi en edes muistanut kasvojeni yllä kimpoilevaa punertavahattuista kalua, jonka päässä oli jo valmiina vaalea limainen tippa. Toivuttuani alkuhuumasta päätin tehdä osani yhteisen hyvän eteen ja otin Jarin kalun suuhuni. Miehen sperma oli suolaista mutta ei pahanmakuista ja imin sitä mielelläni suuhuni. Jari tuntui pitävän kalun taivuttelusta ja runkkasin häntä välillä kädellä. Vauhdin kiihtyessä Jari yllättäen nousikin ylös ja kiskoi minut ranteesta seisomaan. Yllättyneenä en ehtinyt kuin vilkaista Jarin kiimaisia silmiä kun hän painoi minut maha edellä ruokapöydälle ja työntyi sisääni huokaisten raskaasti. "On tätä saanut odottaakin" hän huohotti ja alkoi työntelemään itseään pakaroitani vasten yhä kiihtyvällä tahdilla. Pilluni litisi kovan kalun liikkuessa siinä edes takaisin ja tunsin miten hyökyaallot kasvoivat päässäni huohotuksen tahdissa. Jarin kalu tuntui täyttävän kaikki ajatukseni kun se syöksyi pilluni pohjaan saakka ja ajautui taas takaisin. Lopulta en voinut enää vastustella vaan annoin aivoni räjähtää avaruuteen ja pimeyden tulla.
Rauhoituttuani tajusin, että Jarin käsi oli lempeästi suuni edessä. "En mä sentään koko taloa halunnut herättää" hän sanoi ja pyyhki samalla spermoja keittiöpyyhkeeseen. Hihitin hervottomana kun ajattelin pyyhkiväni astioita seuraavana päivänä samaan ruudulliseen liinaan. Samalla tajusin, että koko päivän kireys orastavine päänsärkyineen oli poissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.