Mikä rotu

sopisi mulle

1. Lenkkiä saisi 3-4kertaa päivässä noin. 1h-2h
( vapaana juokseminen omalla pihalla)
2. Tulee toimeen koirien ja ihmisten kanssa
3. Ei saa/tarvitse olla vahtikoira taustainen, kunhan kumminkin koiran ulkonäkö olisi sellainen, että ihmiset miettii kaksi kertaa ennen kuin pihamaalle tulevat.
4. Ei trimmattava rotu eli pelkkä harjaus pitäisi riittää.
5. Karva saisi olla lyhyt tai keskipitkä.
6. Ei ulkokoira rotua.
7. Helppo/keskivaikea kouluttaa.
8. Koiran koko saisi olla rottweilerin luokkaa, mutta kyseistä rotua en halua.

Onko koiraa, joka sopisi noihin?
Tässä pari rotua joita en halua
Laumanvartijat, rottweiler ja saksanpaimenkoira.
5374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

dalmatialainen tai bokseri.Ylensä läheskaikista koirista löytyy enemmän tai vähemmän vahtikoiran vikaa. No labbis voisi olla ehkä ettei juuri löydy, mutta pelottaako ulkonäölläänkään sitten ketään.

Äänestä
  • itse miettinytkin bokseria, mutta eikös ne tarvitse aivan mahottomasti liikuntaa ja virikkeitä. Ainakin toi mun yhden tuttavan boksu
    on oikea ikiliikkuja ei malta hetkeäkään olla paikoillaan ja jos ei saa tarpeeksi virikkeitä, niin talon irtaimisto on vaihdon tarpeessa.

    Ja dalmis olis ihan jees, mutta ei koira minun "makuuni"

    Äänestä

Pistää miettimään sopivuuttasi koiran omistajaksi ollenkaan.

Äänestä
  • ja sinunko mielestäsi en ole sopiva koiran omistajaksi, koska kysyn mikä rotu sopisi noihin kysymyksiin niinkö?
    Hmm, kaippa mä oon sit ton nykyisenkin koiran kasvattunut väärin, vaikka kasvattaja kovasti kehuu.
    Ja edellinenkin koira oli varmaan väärin kasvatettu, koska se oli FIN MVA.

    Kyllä se näköjään totta on, että täällä ei kannata käydä kysymässä yhtään mitään, koska täällä ei saa asiallisia vastauksia (joiltakin, kuten juuri nyt sinulta)

    No ei se mitään hyvät jatkot kaikille mukaville ihmisille. Oli minun ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta, kun tänne palstalle tulen kiitos sinun.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ja sinunko mielestäsi en ole sopiva koiran omistajaksi, koska kysyn mikä rotu sopisi noihin kysymyksiin niinkö?
    Hmm, kaippa mä oon sit ton nykyisenkin koiran kasvattunut väärin, vaikka kasvattaja kovasti kehuu.
    Ja edellinenkin koira oli varmaan väärin kasvatettu, koska se oli FIN MVA.

    Kyllä se näköjään totta on, että täällä ei kannata käydä kysymässä yhtään mitään, koska täällä ei saa asiallisia vastauksia (joiltakin, kuten juuri nyt sinulta)

    No ei se mitään hyvät jatkot kaikille mukaville ihmisille. Oli minun ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta, kun tänne palstalle tulen kiitos sinun.

    bokseri.. mutta tottahan se on että ne on ikuisesti pentuja=).. sitten toinen ehdotus ois bordeaux (kirjotetaankohan ees noin) siis sellanen punasen sävynen ruttu naama;) on rauhallinen mutta ulkonäkö varmasti varottaa ja tosipaikan tullen kyllä puolustaa.. eikä ole niin kova päinen kun esim bullmastiffi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


----------- kirjoitti:

sopisi mulle

1. Lenkkiä saisi 3-4kertaa päivässä noin. 1h-2h
( vapaana juokseminen omalla pihalla)
2. Tulee toimeen koirien ja ihmisten kanssa
3. Ei saa/tarvitse olla vahtikoira taustainen, kunhan kumminkin koiran ulkonäkö olisi sellainen, että ihmiset miettii kaksi kertaa ennen kuin pihamaalle tulevat.
4. Ei trimmattava rotu eli pelkkä harjaus pitäisi riittää.
5. Karva saisi olla lyhyt tai keskipitkä.
6. Ei ulkokoira rotua.
7. Helppo/keskivaikea kouluttaa.
8. Koiran koko saisi olla rottweilerin luokkaa, mutta kyseistä rotua en halua.

Onko koiraa, joka sopisi noihin?
Tässä pari rotua joita en halua
Laumanvartijat, rottweiler ja saksanpaimenkoira.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu