" Mistähän se tänään marisee ?" otsikko pisti silmään aamun HS;n D osiossa.
Aina on joukossa joku jolle kaikki on huonosti, heikosti, väärin, pahaa...
Tuskastuttavaa varmasti kuunnella, jos vaikkapa puoliso, vuosikymmenten ajan havannoi tapahtumista ja asioista aina kielteisesti, nähden kaikessa nurjan puolen ja tuoden sen kuin varoituksena muidenkin tietoon.
Vuosia olen seurannut keskustelupalstoilla käytäviä ikääntyneiden keskusteluja. Harva keskustelu sujuu niin, etteikö sinne ilmesty mukaan marisija jonka mielestä keskustelu on tyhjänpäiväistä, keskustelijat ymmärtämättömiä ja kaikki turhaa höpinää. Asiallinenkin keskustelu saa uudet piirteet. Toiset alkavat puolustelemaan, toiset heittävät kärkevän kommentin ja niin marisija on saavuttanut tavoitteensa, äänensä on kuultu ja lopulta mielenrauha katoaa useimmilta. Sivusta seuraten huvittaa, mutta marisija todella kykenee pilaamaan ilmapiirin kaikkialla missä liikkuu mielipiteineen. Useimmat eivät jaksa kuunnella, tai lukea kommentoimatta omalla mielipiteellään.
Minun suussani voi hapan tyrnimehu maistua hyvälle, toinen moittii sen maun mahdottomaksi, kukaan ei voi sitä juoda, kaikkea sitä markkinoidaankin... jne.
Valkosipuli jakaa mielipiteet, mutta, ja se mutta onkin siinä miksi ei voisi sanoa vain ettei pidä sen mausta, tai tuoksusta, miksi teilata koko tuote.
Marisija mariseekin vain koska ei halua muuttaa mielipidettään, ei nähdä asioita myönteisenä tai ottaa huomioon mitään seikkoja oman mileipiteensä lisäksi.
Keskustelussa se kaikkein parhaiten ilmeneekin... mitä siitä jos joku seisoo kaupan hylllyrivistön välissä ja marmattaa ettei löydä mitään, ellei hän moiti siitä kauppaa, vaan hyväksyy ettei itse osaa suunnistaa oikealle hyllyriville. Pippuria ei kannata etsiä maitohyllyltä.
Terveyskeskuksen odotustilassa istui eri-ikäisiä ihmisiä. Lääkäri oli myöhässä koska joutui hoitamaan kiireellistä ensiapua vaativan toimenpiteen. Vastaanotossa työskerntelevä hoitaja kertoi asiasta, menipä erään vanhemman miehen vierelle oikein istumaan ja kyseli hänen vointiansa; " Jaksatteko istua, vai tuonko tuohon teille sängyn jolle pääsette pitkälleen..." Mies sanoi jaksavansa.
Hetken kuluttua miehen tuttava saapui vastaanotolle, istui miehen viereen ja silloin me muut vuoroamme odottavat kuulimme todellisen marinasaarnan. " Täällä ei koskaan pääse ajallaan.... täällä ei välitetä kuinka kuumeinen ja heikko on.... hoitajat istuu vain kahvilla.... juoksevat tuossa, tekisivät töitänsä...., loppumaton jono valittamista vain valittamisen vuoksi. Tuttava yritti sanoa jotain väliin, mutta mikään ei ollut hyvin, luulet vain... Hoitajakin kuunteli ja työnsi seinustalle sairaalavuoteen, yritti auttaa miehen siihen pitkäkseen, mutta sehän nyt ei sopinut. " Minähän sanoin jo että jaksan istua, mene sinä hakemaan se lääkäri..."
Onneksi lääkäri aika pian tulikin ja hoitaja ohjasi marmattajan lääkärin luokse. Paksu ovi peitti äänet, mutta melkein arvaan että kaikki oli nurin ja väärin....
Mikäli näet kaikessa vain pahaa, sulje silmäsi.
Ei ole mitään mieltä lausua ääneen kaikkia ajatuksiansa mikäli ei kykene hyväksymään mitään. Asiat kun eivät todellakaan ole meidän kaikkien mielestä oikein, mutta koko asiaa teilaamalla ei mikään muutu.
Happamasta ei tule makeaa valittamallaa, siihen pitää lisätä paljon sokeria ja myönteistä ajattelua.
Päivän hyvä otsikko.
32
1506
Vastaukset
- Saaraliina
Hei!Olipa hyvin kirjoitettu..kummallista millaisia me ihmiset olemmekaan...
- Kerron jutun
En usko, että kirjoitukset tai sanomiset voivat muuttaa ihmistä, joka ei itse tajua olevansa känkkäränkkä tai, joka tietää sen, mutta ei halua muuttaa asiantilaa, koska elää jatkuvaa kostoretkeä ja saa kylvöstään tyydyttävän sadon. Muutos lähtee aina sisältäpäin eli itsestä.
Yläkerrassani asuu pariskunta, jonka riitelyitä kuuluu aamulla, päivällä ja illalla. Mies on todellinen marisijoitten kuningas ja on aina vihainen. Kun en ollut tätä pariskuntaa tavannut, ihmettelin, miten vaimo tai naisseuralainen häntä pystyy kestämään.
Ollessani viikonloppuna kaupassa kuului hyllyjen välistä sama ääni ja samaa marinaa. Uteliaana ajattelin, että nyt pitää nähdä tämä ikuinen herra Huutola ja jäin odottamaan. Näkyviin ilmaantui riihitontun kokoinen ja -näköinen, ehkä 70-kymppinen pieni harmaa mies, josta ei ikinä olisi arvannut, että kaikki asiat ovat hänen mielestään päin mäntyä. Tuumin, että ei se tuo voi olla, mutta ukkeli aloitti silmieni edessä seuralaisensa sättimisen. Seurana ollut nainen oli nuorempi ja hiihteli ukon jäljessä yrittäen hillitä häntä.
Ei siinä voinut muuta kuin nostaa hattua tälle seuralaiselle. Ehkä hän oli kumppani, ehkä sukulainen. - Sara10
vai puoliksi tyhjä? Synnymme joko optimisteina tai pessimisteinä ja tämä piirre on kohtuullisen pysyvä läpi elämän.
Positiivisuudesta kannatta pitää kiinni ja kuten yllä todettu, sitä kannattaa vaalia ja viljellä!
"Milloin maa jäässä, milloin kärsä kipiä"-marisijoita on maailma pullollaan, eikä tarvita kuin yksi porukkaan ja tunnelma on piloilla.
Hymyä ja huumoria peliin alkaneelle viikolle! Asiallisen oloisesta keskustelusta kiinnostuneena hakeuduin minäkin näille palstoille, kun netistä on ylipäätään vaikea löytää paikkoja, joissa ajatusten vaihtoa käytäisiin hyvässä hengessä ja silti samalla välillä kriittisestikin. Kovin pahasti häiritsee tuo usein tapahtuva toisten mollaaminen ja mielipiteitten mitätöimisen pyrkimys, herjojen heittely. Tietysti maailma on epätäydellinen paikka emmekä me ihmiset ole enkeleitä.
Lieneekö tämä minun suhtautumiseni kasvatuksen tulosta tai syytä. Pakko myöntää, että olen ollut liiankin hyvänahkainen eikä se piirre ole aina tuottanut hyvää tulosta elämisen käänteissä. Kiltit pojat olivat ihanteena silloin ennen. Kun nykyään puhutaan kovin paljon suurista ikäluokista, niin meikäläinen lukeutuu sota-ajan pieniin ikäluokkiin v.1942 syntyneenä. Aikaa myöten ja varsinkin nyt vanhempana minusta vaikuttaa siltä, että ajatteluni ja asenteeni taitavat hiljakseen muuttua radikaalimpaan ja ärhäkämpään suuntaan. Näinköhän sitä minäkin kehityn tässä vähitellen kärttyisäksi vanhaksi ukoksi...?- samana myönteisenä
miehenä. Näin on sinulla itselläsi ja kaikilla, joiden kanssa elät paljon parempi olla!
Minulla on ystävätär, joka on Rouva Pessimisti. Kaikki asiat on aina päin honkia. Mistään ei löydy myönteistä. Ihmettelen hänen miehensä sietokykyä. Itse olen välillä pitänyt paussia yhteydenpidossa, kun en jaksa kuunnella ainaista narinaa. ja samanarvoisuus, arvoja joita oppii kunnioittamaan kanssaeläjissä, erilaisista mielipiteistämme huolimatta, koska emme ole samanlaisia.
Kritiikkiä on hyvä saada, ja se on opiksi jos se on sanottu rakentavassa hengessä. Mitä suurempi areena, sen verisemmät taistelut. Eihän keskustelun kuitenkaan pitäisi olla kilpailu, vaan mielipiteiden vaihtoa. Sitäkin täällä on, onneksi enemmän kuin tyhjiä sanoja.
Tuo narina, se on tuttua, sitä kuulee kun sataa, sitä kuulee kun paistaa, mutta valitettavasti aina on joukossa hän jolle mikään ei riitä. Kasvatuksenko tulosta, joku osaa hillitä kielensä vaikka; se tulostin ei toimi vieläkään, puhelinlaskussa on virhe, digissä ei toimi tekstitys, maidon hinta nousee ja aina tuota kaveria pitää odottaa.
Minä suutuin tänään viimeksi ja toin sen julki sanomalla etten sentään alistu mihin kohteluun tahansa, vaikka aina en vastaan sanokaan. Uskallan sanoa eriävänkin mielipiteen, ja uskallan muuttaa mielipiteeni, jos huomaan olevani väärässä. Kriittisyys ei tarkoita samaa kuin kielteisyys, mutta välinpitämättömyys kaikesta tekee meistä tunneköyhiä. Parempi sanoa mitä ajattelee, ajatella mitä sanoo ja antaa aivosoluille työtä.
Järkähtämätön oma mielipide on kuin auto jota ei voi peruutta, esteen kohdattuaan ei voi muuttaa suuntaa.
Uskon että meillä kaikilla on halu ja oikeus sanoa mielipiteemme, kunhan emme jää laulamaan samaa virttä koko päiväksi. Monet hyvätkin ajatukset ja sanomiset jäävät huomioimatta ainaiselta valittajalta jota lopulta ei kukaan edes kuuntele.
- kai-man
varmaankin, ehkä myös tuteumattomista unelmista.
Sanoisin kaikki paremmaksi muuttuu vaan hyväksi ei milloikaa.
Sattiu jäämään hiekanjyvä kenkään.
Ojeena terveyskeskukseen menijöille, pääsee heti käsittelyyn.
Ambulanssi kyyti - käsittelyyn heti. ei viivytystä.
Sitten asiaan.
Olen aina ihmetellyt radiossa ja tv;sä esiintyvää sanontaa kuoli liian aikaisin.
Jo vuosia sitten tunnettu kansalainen kuoli yli sata (100) vuotiaana.
Seuraavana iltana sanoi tunnettu ruokaguru, varmaankin eläisi vielä jos ei olisi rakastanut niin kovasti "läskisoosia"
Eilen jokin totinen tutkia sanoi ihmisiä kuolee enen aikaisin koska poltetaan puita (halkoja).
Liianaikaisin, ennenaikojaan.
Olisiko "itsari, tapaturma, tappo - murha kyseessä ?
Emmehän elä Metusalemin ikään, vai elämmekö ?
Olenhan tavallista "torvempi, vai törtömpi".
Siksi joskus tulee ajateltua ääneen tai laitettua sanoja jonoon.- silmä.
Yksi asia jonka jokaisen tulisi oppia. Emme ole kaikki tulleet saman putken läpi, emmekä siksi ole kaikki samanlaisia.Eikä meillä ole kaikilla päivät, eikä arki samanlaisia.En usko olevani väärässä jos väitän, meillä on kaikilla erilaiset palikat josta arkemme rakennamme,joten kaikilla ei voi arki olla samanlainen.Palikoista johtuen, toisen on huomattavasti helpompaa olla, positiivinen ja valoisa.Jokaisella on ollut päiviä jolloin, positiivius on kaukana.Joillakin on toimeentulo niin niukkaa,koko ajan pitää miettiä pärjäämistään.Uskon että silloin on huomattavasti vaikempaa, elätellä positiivista mielialaa?Toisilla taas ei ole mitään murheita, pärjäämisensä suhteen, tarkoitan taloudellisesti.Silloin on paljon helpompaa hymyillä.Että tällaista.
- Anu.1
Voisimmepa kerrankin yhden ainoan viikon ajan, elää positiivisesti.
Ei ajateltaisi mitään kielteisiä asioita,
ei purnattaisi, kaikesta löydettäisin
vain hyvät puolet, oli asia miten vaikea
ja nekatiivinen tahansa, sillä kaikilla
asioilla on aina jotain hyvääkin, miksi
siis kulutamme itseämme hakemalla sellaista
mistä saamme pahaa itsellemme, itse itseämme kulutamme
purnaamalla ja etsimällä etsiessämme
nekatiivisia asioita kaikesta.- Juniperus*
Pitäisikö katsella positiivisesti myös negatiivisia kannaottoja? Uskonnollista fundamentalismia, ahdasmielisyyttä, rasismia, entistä tai nykyistä kumppania kohtaan purettua kaunaisuutta, ylenpalttista omahyväisyyttä, miesvihaa, naisvihaa, henkilöön käyviä solvauksia?
Ylenpalttinen ja väärä myönteisyys voi olla kielteistä, ja siksi kriittinenkin ote on usein paikallaan. - Ei todellakaan
Juniperus* kirjoitti:
Pitäisikö katsella positiivisesti myös negatiivisia kannaottoja? Uskonnollista fundamentalismia, ahdasmielisyyttä, rasismia, entistä tai nykyistä kumppania kohtaan purettua kaunaisuutta, ylenpalttista omahyväisyyttä, miesvihaa, naisvihaa, henkilöön käyviä solvauksia?
Ylenpalttinen ja väärä myönteisyys voi olla kielteistä, ja siksi kriittinenkin ote on usein paikallaan.tarvitse olla asioista samaa mieltä. Hulluahan se olisi, jos kaikki ajattelisivat samoin kaikesta.
Mutta kun asioista voidaan keskustella ihan toisia mollaamatta ja asiallisesti. Siinä on tietty ero. Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoittaa negatiivinen elämänasenne, sellaisen kanssa voi syntyä riita vaikka hiiren pierusta. - tulee joskus
Ei todellakaan kirjoitti:
tarvitse olla asioista samaa mieltä. Hulluahan se olisi, jos kaikki ajattelisivat samoin kaikesta.
Mutta kun asioista voidaan keskustella ihan toisia mollaamatta ja asiallisesti. Siinä on tietty ero. Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoittaa negatiivinen elämänasenne, sellaisen kanssa voi syntyä riita vaikka hiiren pierusta.Juuri tämä hiirenpieru esiin. Lukematta edes ajatuksella jonkun kirjoitus, niin pahallapäällä on vain pakko vastata jotain negatiivistä.
Ilmiömäinen toisinajattelija olen kuitenkin, tai oikeammin sellainen aivoilija, että voisihan se olla toisinkin.
Parasta olisi kuitenkin vastaukset, joissa perustellaan nämä vastakohdat, eikä typerretä heti kirjoittajan mielipidettä.
Voihan se olla niinkin, että kirjoittaja ei ole osannut tuoda julki täydellisesti ajatustaan ja sitähän voi aina kysyä.
Itselläni on ainakin se puute, että kirjoitan jutun ja ajattelen enemmän. Osa näistä "ajatuksista" jää kirjoittamatta, joten jutusta tulee "tynkä" ja todellakin hieman tökerö.
Olisi hyvä, että kysyisimme kirjoittajan aivoituksia, kunnes tuomitsemme hänet.
Tämähän on ikäihmisten palsta. Useimmat ovat oppineet vasta äsken käyttämään tätä.
Olemmekko sitten ns. koulukiusaajia, jotka teilaamme aloittajan kirjoitukset?
On luonnollista, että meitä kärkeviäkin on, mutta hillitään itsemme. Aloittelijat voivat pelästyä. Tietoa on ja ystäväni lähti kirjoittelemasta. Kuitenkin tiedän, että vajavaisuudestaan huolimatta hänkin olisi halunut osallistua keskusteluihimme. - ja henkilökohtainen
Ei todellakaan kirjoitti:
tarvitse olla asioista samaa mieltä. Hulluahan se olisi, jos kaikki ajattelisivat samoin kaikesta.
Mutta kun asioista voidaan keskustella ihan toisia mollaamatta ja asiallisesti. Siinä on tietty ero. Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoittaa negatiivinen elämänasenne, sellaisen kanssa voi syntyä riita vaikka hiiren pierusta.Pystyttekö sitten itse siihen, mitä muilta odotatte eli aina asialliseen ja ketään mollaamattomaan keskusteluun? Tämä juttu on moneen kertaan puitu ja aina siinä on kuitenkin se vanha piirre eli että tikkua etsitään mieluiten muiden silmistä, mutta omassa on aina niin kirkas katse. Varmaan tämäkin on negatiivista elämänasennetta, jos niin päätetään, mutta muistuttaisin vain vienosti, että pitää ensin itse näyttää esimerkkiä ennenkuin muilta voi lähteä vaatimaan vaikkapa positivista elämänasennetta.
Puhtaimmillaan se (siis positiivinen elämänasenne)on todella pitkän tien takana. On helppoa olla vaikka kuinka näennäisen positiivinen kun elämä on mukavasti, mutta vasta vaikeuksissa tuokin positiivisuus testataan eli onko se oikeata vai teeskenneltyä. Tässä keskustelussa tästä asiassa elää ikävämpikin piirre, eli että ikäänkuin vain positiivisilla ihmisillä olisi oikeus keskustella täällä. Jos et ole sitä - voi kuinka kelju ihminen oletkaan.
Ette mistään löydä mittatilaistyönä juuri teille suunniteltuja keskustelukumppaneita ja siihen saakka on tyydyttävä valikoimaan, jonka saa. Aina siinä on mukana vänkyröitä, jotka eivät ole jonkun normien mukaisia kivoja tyyppejä - vaan haitanneeko tuo tahtia? Kehittynyt ihminen ja oikeasti positiivinen suvaitsee mutakin kuin itseään ja kaltaisiaan. Ikävät kommentit voi sivuuttaa, ei niitä väkisin pidä ryhtyä ymmärtelemään.
Ja jos mieli muka painuu alas, kun tulee palstalle eikä ole sopivia tyyppejä, eihän täällä ole pakko kuleksia kenenkään vapaaehtoisuuteen ymmärtääkseni tämäkin touhu perustuu. Mutta edelleen ja käsi sydämellä - oletteko vilpittömästi aina ja kaikialla positiivisella mielellä, te, jotka sitä muiltakin odotatte? Jos niin on, miksi sitten nämä mielestänne ikävät tyypit teitä niin kovin häiritsevät ? Sehän on ristiriidassa tuon positiivisuuden kanssa. Eikö kuitenkin ole enemmän kyse suvaitsemattomuudesta? - huvittunut lukija
ja henkilökohtainen kirjoitti:
Pystyttekö sitten itse siihen, mitä muilta odotatte eli aina asialliseen ja ketään mollaamattomaan keskusteluun? Tämä juttu on moneen kertaan puitu ja aina siinä on kuitenkin se vanha piirre eli että tikkua etsitään mieluiten muiden silmistä, mutta omassa on aina niin kirkas katse. Varmaan tämäkin on negatiivista elämänasennetta, jos niin päätetään, mutta muistuttaisin vain vienosti, että pitää ensin itse näyttää esimerkkiä ennenkuin muilta voi lähteä vaatimaan vaikkapa positivista elämänasennetta.
Puhtaimmillaan se (siis positiivinen elämänasenne)on todella pitkän tien takana. On helppoa olla vaikka kuinka näennäisen positiivinen kun elämä on mukavasti, mutta vasta vaikeuksissa tuokin positiivisuus testataan eli onko se oikeata vai teeskenneltyä. Tässä keskustelussa tästä asiassa elää ikävämpikin piirre, eli että ikäänkuin vain positiivisilla ihmisillä olisi oikeus keskustella täällä. Jos et ole sitä - voi kuinka kelju ihminen oletkaan.
Ette mistään löydä mittatilaistyönä juuri teille suunniteltuja keskustelukumppaneita ja siihen saakka on tyydyttävä valikoimaan, jonka saa. Aina siinä on mukana vänkyröitä, jotka eivät ole jonkun normien mukaisia kivoja tyyppejä - vaan haitanneeko tuo tahtia? Kehittynyt ihminen ja oikeasti positiivinen suvaitsee mutakin kuin itseään ja kaltaisiaan. Ikävät kommentit voi sivuuttaa, ei niitä väkisin pidä ryhtyä ymmärtelemään.
Ja jos mieli muka painuu alas, kun tulee palstalle eikä ole sopivia tyyppejä, eihän täällä ole pakko kuleksia kenenkään vapaaehtoisuuteen ymmärtääkseni tämäkin touhu perustuu. Mutta edelleen ja käsi sydämellä - oletteko vilpittömästi aina ja kaikialla positiivisella mielellä, te, jotka sitä muiltakin odotatte? Jos niin on, miksi sitten nämä mielestänne ikävät tyypit teitä niin kovin häiritsevät ? Sehän on ristiriidassa tuon positiivisuuden kanssa. Eikö kuitenkin ole enemmän kyse suvaitsemattomuudesta?Nämä kivoja ja mukavia keskustelukumppaneita vaativat kulkevat saitilta toiselle ja mollaavat vanhan keskustelufooruminsa. Nyt on seniorinetissä pmonta sellaista jotka moittivat tätä suomi 24 ja ovat siellä sormi pystyssä kieltämässä ilkeilijöitä ja muita vähemmän mukavia tulemasta palstalle.
- Tuoksuvattu*
ja henkilökohtainen kirjoitti:
Pystyttekö sitten itse siihen, mitä muilta odotatte eli aina asialliseen ja ketään mollaamattomaan keskusteluun? Tämä juttu on moneen kertaan puitu ja aina siinä on kuitenkin se vanha piirre eli että tikkua etsitään mieluiten muiden silmistä, mutta omassa on aina niin kirkas katse. Varmaan tämäkin on negatiivista elämänasennetta, jos niin päätetään, mutta muistuttaisin vain vienosti, että pitää ensin itse näyttää esimerkkiä ennenkuin muilta voi lähteä vaatimaan vaikkapa positivista elämänasennetta.
Puhtaimmillaan se (siis positiivinen elämänasenne)on todella pitkän tien takana. On helppoa olla vaikka kuinka näennäisen positiivinen kun elämä on mukavasti, mutta vasta vaikeuksissa tuokin positiivisuus testataan eli onko se oikeata vai teeskenneltyä. Tässä keskustelussa tästä asiassa elää ikävämpikin piirre, eli että ikäänkuin vain positiivisilla ihmisillä olisi oikeus keskustella täällä. Jos et ole sitä - voi kuinka kelju ihminen oletkaan.
Ette mistään löydä mittatilaistyönä juuri teille suunniteltuja keskustelukumppaneita ja siihen saakka on tyydyttävä valikoimaan, jonka saa. Aina siinä on mukana vänkyröitä, jotka eivät ole jonkun normien mukaisia kivoja tyyppejä - vaan haitanneeko tuo tahtia? Kehittynyt ihminen ja oikeasti positiivinen suvaitsee mutakin kuin itseään ja kaltaisiaan. Ikävät kommentit voi sivuuttaa, ei niitä väkisin pidä ryhtyä ymmärtelemään.
Ja jos mieli muka painuu alas, kun tulee palstalle eikä ole sopivia tyyppejä, eihän täällä ole pakko kuleksia kenenkään vapaaehtoisuuteen ymmärtääkseni tämäkin touhu perustuu. Mutta edelleen ja käsi sydämellä - oletteko vilpittömästi aina ja kaikialla positiivisella mielellä, te, jotka sitä muiltakin odotatte? Jos niin on, miksi sitten nämä mielestänne ikävät tyypit teitä niin kovin häiritsevät ? Sehän on ristiriidassa tuon positiivisuuden kanssa. Eikö kuitenkin ole enemmän kyse suvaitsemattomuudesta?Kun oppii hyväksymään muiden mielipiteet arvostelematta, on oppinut sen läksyn josta on hyötyä molemmille osapuolille.
Olet ihan oikeassa, me kaikki olemme sekä hyviä ja herttaisia, mutta voimme toisessa tilanteessa olla ärtyneitä ja kiukutella pienimmästäkin asiasta. Omia virheitä ei näe, tai on liian alentuvaa tunnustaa niiden olemassa olo.
Hyvän itsetunnon omaava ihminen uskaltaa tunnustaa omatkin virheensä, ja mikä tärkeintä, uskaltaa pyytää anteeksi jos on loukannut muita. Oman mielipiteen ilmaiseminen, kielteinenkin, on vain hyvä asia, ellei se ole jatkuvaa toisen arvostelemista, mielipiteen teilaamista, syyttelyä ja sanojaan kohdistuvaa loukkausta.
Vaatii todella suurta kypsyyttä kyetä aina ja kaikessa näkemään vain hyvää, tai sanomaan kiitos, vaikka tekisi mieli kirota. Aina se ei ole tarpeenkaan naamioida mielipidettä mielistelyksi, mutta joskus vaatii ponnistelua jättää kokonaan sanomatta mitä ajattelee, koska näkee ettei vastapuoli kuitenkaan luovu omasta kannastaan, hän haluaa sanoa viimeisen sanan ja onhan sanontakin; " Viisaaampi luovuttaa, anna siis vastapuolen sanoa viimeinen sana, ja hän luulee olevansa oikeassa." Tiedä häntä kuka kulloinkin on oikeassa, mitä sen väliä, kunhan sanailu lopetetaan silloin kun se ei enää palvele mitään tarkoitusta.
Positiivinen suhtautuminen elämään ja muihin ihmisiin, onkohan niin täydellistä ihmistä syntynytkään jolle ei aina silloin tällöin tule niitä känkkäränkkä päiviäkin. Nekin ovat elämän suolaa, kunhan ei ole jatkuvaa narinaa ja valittamista kaikesta.
Vaikka kuinka aamulla on iloinen mieli, voi illalla tuntua kuin kaikki harmit olisivat juuri tänään kaatuneet päälle. Me olemme ihmisiä, emme ohjelmoituja robotteja joilta puuttu tunteet, niin viha, rakkaus kuin kateuskin.
Vahvuutta vaatii olla aina positiivinen, eikä se kai ole mikään ihanneihminenkään joka ei uskalla elää ja sanoa mielipidettänsä, mutta hyväntahtoisuudella ja hyväksymällä viat itsessään ja muissa, voi selvitä pienten harmien yli joita kaikissa ihmissuhteissa on, ja tulee olemaan.
Työyhteisössä yksi valittaja pilaa kymmenen ihmisen päivän, mikäli hänet on sijoitettu väärään tehtävään, väärälle paikalle.
Moni marmattaa tänään.... kun aina sataa vettä! - Tuoksuvattu*
huvittunut lukija kirjoitti:
Nämä kivoja ja mukavia keskustelukumppaneita vaativat kulkevat saitilta toiselle ja mollaavat vanhan keskustelufooruminsa. Nyt on seniorinetissä pmonta sellaista jotka moittivat tätä suomi 24 ja ovat siellä sormi pystyssä kieltämässä ilkeilijöitä ja muita vähemmän mukavia tulemasta palstalle.
Pysytään täällä ja hyväksytään toisemme, ei vaadita keskustelukumppanilta mitään, vaan jutellaan kuin ison pöydän äärellä, väliin kuuunnellen, väliin vastaten, riippumatta siitä kuka sanoo.
En voinut valita mihin perheeseen synnyin, en voinut valita koulu-, opiskelu- , tai työtovereikseni vain mukavia ja sopivia. En ole saanut valita täälläkään keskustelukumppaneita, mutta iloitsen jokaisesta mielipteestä jossa on jotain sisältöä, vaikka en itse mitään sanoisikaan.
Keskustelujen rikkautta onkin se, ettei kaikki ole samaan kaavaan sidottua myötäilyä, vaan asian vierestäkin löytyy sanottavaa.
Kutsuillakin on ikävää jos kaikki osallistujat puhuvat samaa asiaa, ja ovat pukeneet yllensä samalla kaavalla tehdyt asusteet. Se voi olla korrektia, mutta onko se miellyttävää, viihtyykö sellaisilla kutsuilla. - Juniperus*
Ei todellakaan kirjoitti:
tarvitse olla asioista samaa mieltä. Hulluahan se olisi, jos kaikki ajattelisivat samoin kaikesta.
Mutta kun asioista voidaan keskustella ihan toisia mollaamatta ja asiallisesti. Siinä on tietty ero. Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoittaa negatiivinen elämänasenne, sellaisen kanssa voi syntyä riita vaikka hiiren pierusta.Ei eri mieltä oleminen ole riitelyä, vaan mielipiteiden vaihtoa. Riidalle on ominaista toisen keskustelijan mollaaminen ja hänen mielipiteidensä vähättely tai suoranainen henkilöön käyvä solvaaminen.
Hyvään keskusteluun kuuluu omien mielipiteiden ja väitteiden perusteleminen ja tosiasioiden myöntäminen myös silloin, kun itse on eri mieltä. Eli älyllinen rehellisyys. - hiipumassa
Ei todellakaan kirjoitti:
tarvitse olla asioista samaa mieltä. Hulluahan se olisi, jos kaikki ajattelisivat samoin kaikesta.
Mutta kun asioista voidaan keskustella ihan toisia mollaamatta ja asiallisesti. Siinä on tietty ero. Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoittaa negatiivinen elämänasenne, sellaisen kanssa voi syntyä riita vaikka hiiren pierusta.Kyse oli vain viikon kokeilusta,
ei elämän pituisesta ajasta.
Tämä asia esitettiin, joku aika
sitten radio-ohjelmassa. - vanhempi naikkonen
Juniperus* kirjoitti:
Pitäisikö katsella positiivisesti myös negatiivisia kannaottoja? Uskonnollista fundamentalismia, ahdasmielisyyttä, rasismia, entistä tai nykyistä kumppania kohtaan purettua kaunaisuutta, ylenpalttista omahyväisyyttä, miesvihaa, naisvihaa, henkilöön käyviä solvauksia?
Ylenpalttinen ja väärä myönteisyys voi olla kielteistä, ja siksi kriittinenkin ote on usein paikallaan.sillä jotenkin tuntuu niin kovasti naiselliselta kaikki tähän asti kirjoittelu, varsinkin sivun aloitus. Eihän noin ihmeellisiä kaunosieluja enää missään kasva! Minusta elämässä on oltava kaikenlaista, iloja, surua, kiitollisuutta, vihaa ja rakkauttakin vähäsen, jos ei paljon saa, tyytymistä oleviin olosuhteisiin, mutta ei jämähtämistä mihinkään. Kyllästyisin pelkkään nyökyttelyyn, sillä poikkiteloin oleva sana kohdallani on useimmiten antanut parhaan ystävyyden.
Tuntuu, kuin sivuilla vain kehuttaisiin omaa ihmeellisyyttä, älkää naiset olko naurettavia, kyllä teissäkin sisua on!
- änkyröitäkin
tarvitaan, että teidän täydellisyys oikein pääsisi oikeuksiinsa!
- vanhempi nainen
Hei änkyrän känkyrä ja möykyn möykky. Olet suloinen, kun olet niin kamalan kamala!
- Darwinin oppilas
Kun arvostelet negatiivisuutta, olet silloin ITSE negatiivinen.
Positiivisuutta ei huomattaisi ilman negatiivisuutta.
Marinalla on myös paikkansa elämässä, koska siinä voi olla parannuksen siemen.
Erilaisuus on rikkautta.
Emme ole kloonattuja...vielä.
Huonot hetket eivät aina osu yksiin naapurin kanssa, että voisimme marista yhdessä. - kuin Sarasvuo
positiivisuuslätinää.
- 1943
marisijoiden seurassa ei viitsi olla. Naapuriini muutti vanha nainen. Vasta paljon myöhemmin sain kuulla, että hänen miehensä oli kuollut muuton aikoihin. Hän sanoi, ettei kukaan varmaan olisi halunnut tutustua häneen, jos hän olisi vain kertonut surustaan.
Ystävät ovat eri asia, heille voi purkaa sydäntään. Muuten voi vähän valikoida sanojaan, toisten arvosteleminen ja mollaaminen ei yleensä ole tarpeen. Asiallisesti voi ilmoittaa eriävän mielipiteensä menemättä henkilökohtaisuuksiin. En tiedä onko niin paha asia, että yleensä olen hyvällä tuulella. Seuraa on yleensä riittänyt, jos olen halunnut.- mollariko olen?
meitä joitakin kismittää tommonen itsekehu, jota tässä keskustelunaiheessa viljellään. Sarasvuota arvostan, hänellä on sentään muutakin sanottavaa kuin "kiva, kiva", mikä sinänsä on kaunis sana, vaan sopii paremminkin lapsille, kuin ikäisillemme.
Harvempi ihminen muuttonsa keskellä tulee naapureilleen puhelemaan yhtään mitään, saatikka miehensä kuolemasta. Älä ole lapsellinen, kertoisitko itse?
Myönteinen elämänasenne on hyvä, ja miellyttävä, jos se on aitoa, mutta heti, kun alkaa "haiskahtaa" epäaitous tai itsekehu, tulee näitä vastaiskuja, kuten tämänkin on tarkoitus olla. Joillakin ihmisillä on taipumus vaatia muilta samanlaista asennetta kuin mitä itsellään on ja sehän ei ole oikein. Se on jotenkin "kaupallisen" tuntuista, antaa kuvan peitellystä "ihanuudesta" eikä koskaan ole täysin totta.
Rosoinen ihminen on aidompi. Hänessä palaa vastatuli, häntä ei tarvitse pelätä ja kun hänenlaisestaan saa ystävän, olet todella turvassa, koska saat olla vikoinesi kaikkinesi sitä mitä olet.
Mielestäni itse "mollaat" tätä naapuriasi, kun kertoilet hänen kestävyydestään olla puhumatta itsestään. Äidinkielenopettajani sanoi kerran: "Miksi ihmeessä suomalainen ei voi sanoa sanaa MINÄ ...", senhän me kiellämme ainakin, jos on jotain kielteistä sanottavaa. - elämässä tapahtuu
mollariko olen? kirjoitti:
meitä joitakin kismittää tommonen itsekehu, jota tässä keskustelunaiheessa viljellään. Sarasvuota arvostan, hänellä on sentään muutakin sanottavaa kuin "kiva, kiva", mikä sinänsä on kaunis sana, vaan sopii paremminkin lapsille, kuin ikäisillemme.
Harvempi ihminen muuttonsa keskellä tulee naapureilleen puhelemaan yhtään mitään, saatikka miehensä kuolemasta. Älä ole lapsellinen, kertoisitko itse?
Myönteinen elämänasenne on hyvä, ja miellyttävä, jos se on aitoa, mutta heti, kun alkaa "haiskahtaa" epäaitous tai itsekehu, tulee näitä vastaiskuja, kuten tämänkin on tarkoitus olla. Joillakin ihmisillä on taipumus vaatia muilta samanlaista asennetta kuin mitä itsellään on ja sehän ei ole oikein. Se on jotenkin "kaupallisen" tuntuista, antaa kuvan peitellystä "ihanuudesta" eikä koskaan ole täysin totta.
Rosoinen ihminen on aidompi. Hänessä palaa vastatuli, häntä ei tarvitse pelätä ja kun hänenlaisestaan saa ystävän, olet todella turvassa, koska saat olla vikoinesi kaikkinesi sitä mitä olet.
Mielestäni itse "mollaat" tätä naapuriasi, kun kertoilet hänen kestävyydestään olla puhumatta itsestään. Äidinkielenopettajani sanoi kerran: "Miksi ihmeessä suomalainen ei voi sanoa sanaa MINÄ ...", senhän me kiellämme ainakin, jos on jotain kielteistä sanottavaa.En halua puuttua sinun ja aikaisemman kommentoijan väliseen keskusteluun, siihen ei minulla ole osaa eikä arpaa. Kuitenkin mainitset, että elävässä elämässä ihmiset eivät vaikkapa muuttotilanteissa kerro lähiomaisen kuolemasta yms. henkilökohtaisista asioista ventovieraalle noin vain.
Kun mieli on oikein täynnä tai muuten vaan tilanne otollinen, kyllä me kerromme ventovieraallekin yhtä sun toista. Kuuntelepa, tässä tositarinoita.
Kadulla liikennevaloissa seisoi vanha nainen ja minä hänen vieressään. Odoteltiin valojen vaihtumista Kaisaniemenkadulla. Ykskaks nainen sanoo minulle, että hänellä on niin paha mieli, kun ainoa poikansa on vakavasti sairaana ja että hän tulee juuri nyt sairaalasta eikä poika ollut edes tajuissaan. Siihen jäimme puhumaan pojasta ja elämän julmuudesta pitkäksi aikaa. Rouva itki, ja lohduttelin häntä. Lähtiessä toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Rouva sanoi, että onpa hyvä, kun sai purkaa mieltään, vaikka ei suru minnekään mene. Annoin puhelinnuumeroni,mutta ei hän koskaan soittanut.
Tässä vähän aikaa sitten istuin bussissa ja vieressäni istui ehkä viisikymppinen nainen. Bussissa riehui rivokielinen humalainen. En muista, kumpi meistä aloitti keskustelun, mutta bussimatkan aikana nainen kertoili muistojaan isästään ja minä omia muistojani elämän varrelta. Kyllä oli mukavat jutut!
Erään bussimatkan aikana kävimme hyvin vanhan naisen kanssa läpi hänen elämäntarinaansa. Hän oli inkeriläinen ja siinä kuulin, miten pitkä ja kärsimyksiä täynnä oleva tie on ollut tänne Suomeen. Ja paljon viime sodan aikaisista asioista niin Suomesta kuin Venäjältä, jossa nainen oli ollut mm. Siperiaan karkotettuna. Harmittaa, kun en pyytänyt, että voinko ottaa myöhemmin yhteyttä. Siinä olisi olut romaanin mittainen tarina.
Monia muitakin juttuja on, missä joko olen itse tilitellyt tuntojani ventovieraalle tai päinvastoin. Miehetkin ovat olleet juttukavereina monta kertaa. Kyllä elämässä oikeasti näitä sattuu. Minulle tuntuu ainakin sattuvan tosi usein. - taas vastausta
elämässä tapahtuu kirjoitti:
En halua puuttua sinun ja aikaisemman kommentoijan väliseen keskusteluun, siihen ei minulla ole osaa eikä arpaa. Kuitenkin mainitset, että elävässä elämässä ihmiset eivät vaikkapa muuttotilanteissa kerro lähiomaisen kuolemasta yms. henkilökohtaisista asioista ventovieraalle noin vain.
Kun mieli on oikein täynnä tai muuten vaan tilanne otollinen, kyllä me kerromme ventovieraallekin yhtä sun toista. Kuuntelepa, tässä tositarinoita.
Kadulla liikennevaloissa seisoi vanha nainen ja minä hänen vieressään. Odoteltiin valojen vaihtumista Kaisaniemenkadulla. Ykskaks nainen sanoo minulle, että hänellä on niin paha mieli, kun ainoa poikansa on vakavasti sairaana ja että hän tulee juuri nyt sairaalasta eikä poika ollut edes tajuissaan. Siihen jäimme puhumaan pojasta ja elämän julmuudesta pitkäksi aikaa. Rouva itki, ja lohduttelin häntä. Lähtiessä toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Rouva sanoi, että onpa hyvä, kun sai purkaa mieltään, vaikka ei suru minnekään mene. Annoin puhelinnuumeroni,mutta ei hän koskaan soittanut.
Tässä vähän aikaa sitten istuin bussissa ja vieressäni istui ehkä viisikymppinen nainen. Bussissa riehui rivokielinen humalainen. En muista, kumpi meistä aloitti keskustelun, mutta bussimatkan aikana nainen kertoili muistojaan isästään ja minä omia muistojani elämän varrelta. Kyllä oli mukavat jutut!
Erään bussimatkan aikana kävimme hyvin vanhan naisen kanssa läpi hänen elämäntarinaansa. Hän oli inkeriläinen ja siinä kuulin, miten pitkä ja kärsimyksiä täynnä oleva tie on ollut tänne Suomeen. Ja paljon viime sodan aikaisista asioista niin Suomesta kuin Venäjältä, jossa nainen oli ollut mm. Siperiaan karkotettuna. Harmittaa, kun en pyytänyt, että voinko ottaa myöhemmin yhteyttä. Siinä olisi olut romaanin mittainen tarina.
Monia muitakin juttuja on, missä joko olen itse tilitellyt tuntojani ventovieraalle tai päinvastoin. Miehetkin ovat olleet juttukavereina monta kertaa. Kyllä elämässä oikeasti näitä sattuu. Minulle tuntuu ainakin sattuvan tosi usein.Länsi-suomalaisen ja Itä-suomalaisen sekoitusta nyt tässä keskusteluissa. Täällä Satakunnassa ei tapahdu useinkaan tuota, eikä ainakaan surusta ruveta puhelemaan noin vain.
Itse koen olevani avoin ja luotan ihmiseen kuin ihmiseen, enkä pelkää
lajitovereitani. Kyllä meillä on paljon opittua käytöstä ihan kotipiiristä ja myöhemmin opiskelu- ja työpaikoista tullutta käytöstä ja sanontoja, jotka vieläkin vaikuttavat meissä. Se on ok. Silti olen ihan immuuni noille iänikuisille toitotuksille toisten kunnioittamisesta, ei puhuta pahaa kenestäkään ym.ym. Se on valhellinen kuva ihmisestä. Ihminen on huonompi olio kuin yksikään eläin, ei meissä ole mitään niin erinomaista, että kannattaisi itseään ruveta ihannoimaan, saatikka vaatimaan sitä muilta.
Kerroit pari tapausta kohtaamiesi ihmisten kanssa. Olit heille siihen hetkeen tuotu auttaja, jopa enkeliksi voisi sinua sanoa. (he, jotka saivat puhua kanssasi). Samanlaista epätoivoa, itkuisuutta ja surua kohtaa joka päivä, kun teitämme liikuskelemme. Minäkin voisin kertoa...vaan enpä kerrokaan itsestäni kuuntelijana, vaan siitä, miten kerran koin todellista apua kanssakulkijoiltani.
Oli liukas talvisen märkä keli. Tulin kotiini melko pimeässä. Olin jo astunut yhden rappusen ovea kohti, kun toiselle astuessani kupsahdin vasemmalle sivulle ja jäin makaamaan siihen vetiseen lumeen. Tiesin, etten omin avuin pääse siitä ylös. Sattui selkään, sattui polveen ja kun yritin ylös, valui pissa housuihin. Ei siitä mitään tullut. Aloin itkeä. Missään ei ihmisen ihmistä. Ehdin jo miettiä kaikki mahdolliset keinot. Huutoon ei kukaan vastaisi, miten pääsen hakemaan miestä kokouksesta pois ym.ym. Ei missään apua. Sitten näen n. 5 v. pojan, joka tuli kovalla vauhdilla ulos omalle pihalleen. Aloin huudella häntä. Poika huomasi minut. Pyysin, että hakisi äitinsä ulos auttamaan minua. Lapsi empi aikansa ja tiesin, (kamalaa sanoa) lapsi oli ajettu ulos, koska äidillä oli miesasiakas sisällä.
Toivottoman tilanteeni vuoksi jatkoin anelua ja pyysin poikaa hakemaan sisältä apua. Tulihan sieltä - pitkän odottelun jälkeen - kaksi naista. Vanhempi oli hieman kärttyinen, mutta nähtyään, etten pääse omin avuin ylös, tulivat naiset ja kainaloista nostaen saivat ramman sieltä vesijäätiköltä pois. Kiitin, sanoin itkuni keskeltä heitä "laupiaiksi samarialaisiksi", jotka auttoivat. Naiset lähtivät kiireesti pois. Vain lapsi jäi pihalle. Seuraavana päivänä, nähdessäni pojan, vein hänelle omia tuomisiani kaupalta ja kiitin, kun hän oli ollut sitkeä auttajani, vaikka ei voinut muuta kuin olla sivustakatsojana.
Kyllä se niin on, että eivät puheet, vaan teot ne ovat, jotka määräävät, mitä ihminen on. - 1943
mollariko olen? kirjoitti:
meitä joitakin kismittää tommonen itsekehu, jota tässä keskustelunaiheessa viljellään. Sarasvuota arvostan, hänellä on sentään muutakin sanottavaa kuin "kiva, kiva", mikä sinänsä on kaunis sana, vaan sopii paremminkin lapsille, kuin ikäisillemme.
Harvempi ihminen muuttonsa keskellä tulee naapureilleen puhelemaan yhtään mitään, saatikka miehensä kuolemasta. Älä ole lapsellinen, kertoisitko itse?
Myönteinen elämänasenne on hyvä, ja miellyttävä, jos se on aitoa, mutta heti, kun alkaa "haiskahtaa" epäaitous tai itsekehu, tulee näitä vastaiskuja, kuten tämänkin on tarkoitus olla. Joillakin ihmisillä on taipumus vaatia muilta samanlaista asennetta kuin mitä itsellään on ja sehän ei ole oikein. Se on jotenkin "kaupallisen" tuntuista, antaa kuvan peitellystä "ihanuudesta" eikä koskaan ole täysin totta.
Rosoinen ihminen on aidompi. Hänessä palaa vastatuli, häntä ei tarvitse pelätä ja kun hänenlaisestaan saa ystävän, olet todella turvassa, koska saat olla vikoinesi kaikkinesi sitä mitä olet.
Mielestäni itse "mollaat" tätä naapuriasi, kun kertoilet hänen kestävyydestään olla puhumatta itsestään. Äidinkielenopettajani sanoi kerran: "Miksi ihmeessä suomalainen ei voi sanoa sanaa MINÄ ...", senhän me kiellämme ainakin, jos on jotain kielteistä sanottavaa.aaltopituudella. Heti, jos on hyvällä tuulella, moititaan itseään kehujaksi. Aitoudesta pääsee perille vasta tutustuttuaan ihmiseen paremmin. Tuo entinen naapurini on nykyään hyvä ystäväni. Voimme keskustella ummet ja lammet. Molemmilla on vilkas sosiaalinen elämä, yhdessä ja erikseen.
- 1943
elämässä tapahtuu kirjoitti:
En halua puuttua sinun ja aikaisemman kommentoijan väliseen keskusteluun, siihen ei minulla ole osaa eikä arpaa. Kuitenkin mainitset, että elävässä elämässä ihmiset eivät vaikkapa muuttotilanteissa kerro lähiomaisen kuolemasta yms. henkilökohtaisista asioista ventovieraalle noin vain.
Kun mieli on oikein täynnä tai muuten vaan tilanne otollinen, kyllä me kerromme ventovieraallekin yhtä sun toista. Kuuntelepa, tässä tositarinoita.
Kadulla liikennevaloissa seisoi vanha nainen ja minä hänen vieressään. Odoteltiin valojen vaihtumista Kaisaniemenkadulla. Ykskaks nainen sanoo minulle, että hänellä on niin paha mieli, kun ainoa poikansa on vakavasti sairaana ja että hän tulee juuri nyt sairaalasta eikä poika ollut edes tajuissaan. Siihen jäimme puhumaan pojasta ja elämän julmuudesta pitkäksi aikaa. Rouva itki, ja lohduttelin häntä. Lähtiessä toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Rouva sanoi, että onpa hyvä, kun sai purkaa mieltään, vaikka ei suru minnekään mene. Annoin puhelinnuumeroni,mutta ei hän koskaan soittanut.
Tässä vähän aikaa sitten istuin bussissa ja vieressäni istui ehkä viisikymppinen nainen. Bussissa riehui rivokielinen humalainen. En muista, kumpi meistä aloitti keskustelun, mutta bussimatkan aikana nainen kertoili muistojaan isästään ja minä omia muistojani elämän varrelta. Kyllä oli mukavat jutut!
Erään bussimatkan aikana kävimme hyvin vanhan naisen kanssa läpi hänen elämäntarinaansa. Hän oli inkeriläinen ja siinä kuulin, miten pitkä ja kärsimyksiä täynnä oleva tie on ollut tänne Suomeen. Ja paljon viime sodan aikaisista asioista niin Suomesta kuin Venäjältä, jossa nainen oli ollut mm. Siperiaan karkotettuna. Harmittaa, kun en pyytänyt, että voinko ottaa myöhemmin yhteyttä. Siinä olisi olut romaanin mittainen tarina.
Monia muitakin juttuja on, missä joko olen itse tilitellyt tuntojani ventovieraalle tai päinvastoin. Miehetkin ovat olleet juttukavereina monta kertaa. Kyllä elämässä oikeasti näitä sattuu. Minulle tuntuu ainakin sattuvan tosi usein.sattunut vastaavanlaisia tapauksia. Olen kuunnellut ja annan toisen itkeä rauhassa. Tähän tarkoitukseen olen myös koulutettu vapaaehtoistyöntekijä. Enkä tosiaankaan juoruile juttuja koko kylälle. Kuunteleminen ja myötäeläminen ovat tärkeitä asioita. Mutta myös iloitseminen siitä, että toista on onnistanut.
- 1943
taas vastausta kirjoitti:
Länsi-suomalaisen ja Itä-suomalaisen sekoitusta nyt tässä keskusteluissa. Täällä Satakunnassa ei tapahdu useinkaan tuota, eikä ainakaan surusta ruveta puhelemaan noin vain.
Itse koen olevani avoin ja luotan ihmiseen kuin ihmiseen, enkä pelkää
lajitovereitani. Kyllä meillä on paljon opittua käytöstä ihan kotipiiristä ja myöhemmin opiskelu- ja työpaikoista tullutta käytöstä ja sanontoja, jotka vieläkin vaikuttavat meissä. Se on ok. Silti olen ihan immuuni noille iänikuisille toitotuksille toisten kunnioittamisesta, ei puhuta pahaa kenestäkään ym.ym. Se on valhellinen kuva ihmisestä. Ihminen on huonompi olio kuin yksikään eläin, ei meissä ole mitään niin erinomaista, että kannattaisi itseään ruveta ihannoimaan, saatikka vaatimaan sitä muilta.
Kerroit pari tapausta kohtaamiesi ihmisten kanssa. Olit heille siihen hetkeen tuotu auttaja, jopa enkeliksi voisi sinua sanoa. (he, jotka saivat puhua kanssasi). Samanlaista epätoivoa, itkuisuutta ja surua kohtaa joka päivä, kun teitämme liikuskelemme. Minäkin voisin kertoa...vaan enpä kerrokaan itsestäni kuuntelijana, vaan siitä, miten kerran koin todellista apua kanssakulkijoiltani.
Oli liukas talvisen märkä keli. Tulin kotiini melko pimeässä. Olin jo astunut yhden rappusen ovea kohti, kun toiselle astuessani kupsahdin vasemmalle sivulle ja jäin makaamaan siihen vetiseen lumeen. Tiesin, etten omin avuin pääse siitä ylös. Sattui selkään, sattui polveen ja kun yritin ylös, valui pissa housuihin. Ei siitä mitään tullut. Aloin itkeä. Missään ei ihmisen ihmistä. Ehdin jo miettiä kaikki mahdolliset keinot. Huutoon ei kukaan vastaisi, miten pääsen hakemaan miestä kokouksesta pois ym.ym. Ei missään apua. Sitten näen n. 5 v. pojan, joka tuli kovalla vauhdilla ulos omalle pihalleen. Aloin huudella häntä. Poika huomasi minut. Pyysin, että hakisi äitinsä ulos auttamaan minua. Lapsi empi aikansa ja tiesin, (kamalaa sanoa) lapsi oli ajettu ulos, koska äidillä oli miesasiakas sisällä.
Toivottoman tilanteeni vuoksi jatkoin anelua ja pyysin poikaa hakemaan sisältä apua. Tulihan sieltä - pitkän odottelun jälkeen - kaksi naista. Vanhempi oli hieman kärttyinen, mutta nähtyään, etten pääse omin avuin ylös, tulivat naiset ja kainaloista nostaen saivat ramman sieltä vesijäätiköltä pois. Kiitin, sanoin itkuni keskeltä heitä "laupiaiksi samarialaisiksi", jotka auttoivat. Naiset lähtivät kiireesti pois. Vain lapsi jäi pihalle. Seuraavana päivänä, nähdessäni pojan, vein hänelle omia tuomisiani kaupalta ja kiitin, kun hän oli ollut sitkeä auttajani, vaikka ei voinut muuta kuin olla sivustakatsojana.
Kyllä se niin on, että eivät puheet, vaan teot ne ovat, jotka määräävät, mitä ihminen on.miltei kaikenlaisista suomalaisista. Kyllä täällä maalla ainakin autetaan avun tarpeessa olevaa. Tuosta negatiivisuudesta vielä sen verran, että olen monta kertaa sitä mieltä, että kaikenlaista "soopaa" kirjoitetaan. Melko harvoin olen arvostellut, monista asioista voi vaieta.
Mariseminen, motkotus, keljuilu, irvailu, yms. monenmoinen negatiivinen kielenkäyttö on inhimillistä, mutta liika on tietysti aina liikaa ja joku tokku olisi varmaan hyväksi pahantahtoisuudessakin. Lehdet kirjoittelivat äskettäin kettuilukilpailusta, jossa jaettiin mitalisijoja ja voittaja oli totta kai Suomen paras kettuilija. Se lienee jo taidetta ja teatteria.
Varsinainen asia, josta minun piti kirjoittaa, se asia on ikääntyvien pariskuntien keskinäinen sanankäyttö, jota voisi luonnehtia naljailuksi, elämänkumppanin vähättelyksi, piikittelyksi, mitätöinniksi. Ilmiö lienee tuttu monille. Olen minäkin aikoinani päässyt tuota tuhahtelua ja vähättelyä läheltä näkemään ynnä kuulemaan. Selvyyden vuoksi on paikallaan sanoa, että en oman emännyyteni kanssa meneillään olevassa suhteessa.
Kun ihmiset tuntevat toisensa oikein hyvin, niin silloin kumpikin tuntee elämäntoverinsa niin hyvin, että muutamalla sanalla osaa osua suoraan mielen arimpiin kohtiin. Liekö se ilmiö edellisiltä sukupolvilta opittua kansanperinnettä? Onhan sitä esillä paljon kirjallisuudessakin. Ja myös maailmankirjallisuus on moista käytöstä tulvillaan emmekä me suomalaiset liene siinä suhteessa sen etevämpiä kuin toisetkaan.
Mitäpä kanssakeskustelijat arvelisitte? Mikä saa keskenään elävän pariskunnan pahantahtoiseen toisen mollaamiseen? Ja onko se edes aina varsinaisesti pahantahtoistakaan? Joskus tulee ajatelleeksi, että se saattaa olla ajanvietettä, kun ei parempaakaan hupia ole ulottuvilla...? Elämä ja olo kävisi yksinäiseksi ja tylsäksi ilman naljailukaveria. Niinkö?- Kaiken kokenut - melkein
Minulla on suru omistaa tuttavapariskunta, joka harastaa vieraiden kuullen tällaista naljailua. Tai itseasiassa mies nolaa vaimoaan vieraiden kuullen. Se on ikävää. Kerran otin siitä yhteen miehen kanssa ja annoin hänen kuulla kunniansa. Sain porttikiellon kyläpaikkaan, kun mies on kotona. Vaimo on täysin tossun alla. Olenkin miettinyt, miksi haluan edelleen olla rouvan ystävä. Olenko myös tossu tietämättäni, koska kenen kanssa seurustelet, sellainen olet.
Entisen mieheni kanssa olimme lahjakkaita naljailemaan. Kun olin miestä lahjakkaampi, naljailut eivät pitkään pysyneet naljailuina vaan niistä kehittyi mahtavia riitoja. Huumorintaju on todellinen taitolaji, jossa läheinen voi osua paljon syvemmälle kuin vieras ns. huumorin varjolla.
Liukaskielinen kun olen, minulta saa vastauksen nopeasti. Se ei ole mikään kehumisen aihe, koska suuren suuni takia olen todellakin saanut kärsiä monet kerrat. Inhoan naljailua, ehkä siksi, että osaan sen niin hyvin, että sanasta tulee miekka. Siksi yritän varoa sitä, mutta tiedostamatta tulen silti joskus sohaisseeksi.
Tällä kypsällä (heh) iällä olen vankasti sitä mieltä, että naljailu ei oikeastaan ole huumoria. Siinä kuitenkin tavalla tai toisella tehdään pilkkaa jostakin toisesta ja usein tällainen pilkka satuttaa, vaikka ihmiset eivät sitä näytä ao. tilanteessa.
Työelämästä muistan erään esimiehen, jolla oli tapana ottaa joku alaisistaan tällaisen "vitsikkään" naljailun kohteeksi esimerkiksi kokouksessa. Kiusaamiseksi sitä nykyisin nimitettäisi. Ne olivat nöyryyttäviä tilanteita, mutta esimies oli omasta mielestään vain hauska veikko. Itsestään hän ei kestänytkään minkäänlaista naljailua.
Tämän tapaisesta suunsoitosta tuskin koskaan vapaaksi pääsemme, kun mailma ei valmiiksi tule, mutta varoa kannattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1539049Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde492729Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja292511- 572501
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1971885- 971837
Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai231763Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä461295Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1091207Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni61156