oman ulosteensa. meillä 15 viikkoinen kultsi, ja ei vielä sisäsiisti. yön aikana se tekee ulosteen, ja syö sen! mitä teemme, miten suhtautua siihen että oma koira syö kannasa:S
pentu
syö:-:
7371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kakkansa, ei kannasa :)
koira voi ajatella jotta mikä ei näkyvillä niin ei isäntä huomaa joten syö sen.
Koira vaikka tekisi tarpeensa parhaan juhlakengän sisälle ei ikinä saa torua.Alkaa piilottaan ja kuseen piiloon ja sitten saakin miettiä mistä löytyy seuraavat tarpeet.
ei olla tosiaan toruttu, ollaan oltu niin että mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Monilla pennuilla on tapana syödä/maistella ulosteita.Siihen ei kannata suhtautua juuri mitenkään. Jos pääsee yllättämään, voi kileltää napakasti.
Lisätkää ruokaan oluthiivaa niin syönti loppuu. Oluthiiva on B-vitamiinivalmiste ja pidempänäkään kuurina ei tuota hankaluuksia. On vesiliukoinen ja ylimääräinen tulee pissan mukana pois.
Olen elämäni aikana monta koiraa tuntenut, ja itselläni on nytkin koiria neljä. Koskaan en ole sellaiseen törmännyt, että koira söisi omat jätöksensä(tai toistenkaan koirien). Todennäköisesti pennulla on jonkin aineen(entsyymin) puutetta, kun noin toimii. Kannattaa lisätä aluksi vähän(sitten lisäten) raakaa jauhelihaa pennun ruokaan. Pentu varmaankin saa eläinkaupan kuivamuomaa. Oluthiivaa(saa luonnontuotekaupasta) voi myös antaa, jospa auttaisi. Tehobakt-jauhetta voi myös antaa silloin tällöin, vaikkei pennulla olekaan ripulia. Valkosipulinkynttä ja ananasmurskaa voi myös lisätä ruokaan, jos ne toisivat muutoksen pennun toimintaan. Kuivamuonan lisäksi pennulle on hyvä antaa vaihdellen, kermaviiliä, raejuustoa tai hylapiimää. Porkkanaraastekaan ei ole pahitteeksi ruuan lisukkeena.
Täältä saa kyllä höpö höpö vastauksia lukea.. No, mutta joillakin pennuilla on tapana omat jätöksensä syödä. Se ei siis tarkoita, että olisit pentuasi kaltoin kohdellut tai syöttänyt väärää ruokaa tms. Kokeileppa antaa ihan tölkkiananasta 1/2-1 ananasrengasta päivässä, jonkun aikaa. Sillä monet saaneet kitkettyä moisen tavan pois.
antanut ananasmurskaa, piimää, ja pentu syö royal caninin penturuokaa. pitääpä kokeilla tuota hiiva juttua :)kuulin myös että se on ihan normaalia jos pnetu syö jätöksensä, tosin vähän ilettävää, siinäpä ei sitten äiti anna pusuja, eikä mielellään halejakaan vähään aikaan :D
Kiitos vinkeistä ja hyvää kevättä :)