Olen alkanut soittamaan lapsilleni sijaispaikassa...lapset vielä pieniä.Mitä voin puhua lapselleni niin ettei sijaisäiti loukkaannu ja hae rajoitusta puhelin oikeuteen?
Voinko sanoo et on ikävä?Haluaisin sanoa myös:- HALUAN nähdä useammin teitä ,mutten voi kun tapaamiset on sovittu toisten aikuisten kanssa?Lapset ovat alle 5v.
Voinko sanoo et on ikävä?Haluaisin sanoa myös:- HALUAN nähdä useammin teitä ,mutten voi kun tapaamiset on sovittu toisten aikuisten kanssa?Lapset ovat alle 5v.
Vastaukset 6
Vanhimmat
... ei ikävästä voisi puhua, ei tietenkään liikaa ettei lapsi rupea liikaa stressaan äidin surua... tapaamisista en kyllä suosittele puhumaan.
Voit aivan varmasti sanoa että sinulla on heitä ikävä!
Tapaamisistahan voisit sanoa esim. että odotat kovasti että saatte taas nähdä. Jos tilanne on tuore sekä sinulle että lapsille niin ehdottaisin avointa keskustelua sijaisvanhempien kanssa. Ja jos tapaamiset sujuvat hyvin niin miksipä ei niitä voisi tihentääkin?
Tilannettanne en tiedä joten vaikea tuohon useammin tapaamiseen ottaa kantaa.
Mutta ehdottomasti voit sanoa siitä että sinulla on lapsia ikävä ja että rakastata heitä tms. Ei sijaisäidillä ole oikeutta sellaisesta loukkaantua.
sitä ne lapset juuri kaipaa, että joku sanoo heistä välittävänsä, nimittäin just omat sukulaiset.
Mielestäni sij.perheeseen soittaessasi voit puhua lapsille aivan, kuten soittaisi bio-kotiin.
Jos sij.äiti sellaisesta loukkaantuu, niin sitten on jotain pahasti pielessä siinä perheessä.
Ikävästä kertominen ei ole surullinen asia samoin, kuin jokin todella ikävä asia, vaikka, että mummi on sairas tai jotain muuta ikävää.
Ikävästäkin voi kertoa siten, ettei ääni ole kuitenkaan itkuinen, tai surullinen.
Minä myös kehottaisin puhumaan sij.vanhempien kanssa tapaamisista ja muutenkin kyselemään lasten kuulumisia.
Mielestäni isovanhempien on oikeus tietää lapsenlapsistaan, silloin, kun ovat aivan vieraan hoidossa, ellei syystä tai toisesta vanhemmat ole kieltäneet yhteydenpitoa.
Tietäisitpä miten tärkeää lapsille voi ne soittelut ja yhteydenpidot ollakaan. Heille pitää viestittää, ettei heitä ole unohdettu ja että heitä rakastetaan.
Etkö voisi käydä ensin siellä perheessä tapaamassa, siinä olisi mahdollista perusteellisemmin keskustella eri vaihtoehdoista.
Meillä on ainakin aina isovanhemmat toivotettu tervetulleiksi iloisina.
Minulle sij.äitinä ovat lasten sukulaistapaamiset olleet aina onnen hetkiä, kun olen nähnyt sen lasten ilon.
kuvittelin olevani edelleen isovanhempien palstalla ja sinut isovanhemmaksi, siksi vastasin noin edellä.
Taidat kuitenkin olla lasten äiti.
Onko sulle laitettu jotain tapaamisrajoituksia?
Silloin ei ehkä ihan suoraan kannata ottaa tapaamisia puheeksi, ennen kuin olet keskustellut rajoitusten purkamisesta sossun kanssa. Lapset vain ahdistuisivat turhaan, kun ei ole heistä eikä ehkä sinustakaan kiinni ne tapaamiset.
Ikävästä silti voit puhua ja siitä kuinka toivot, että voisit lapsia tavata, mutta et vielä tiedä koska se olisi mahdollista.
Sitten kannattaa aina rauhotella lapsia ja kertoa, että äidillä on muuten kaikki hyvin, ettei lasten tarvi olla huolissaan äidin pärjäämisestä. Muutoin ihan pienetkin miettii ja ovat huolissaan.
Yleensä kannattaa kysellä lapsilta mitä ovat tehneet ja miten menee koulussa, tai vaikka päiväkerhossa, jos sellaista käyvät ja kaikkia kivoja asioita, että puhelu voisi päättyä iloisissa merkeissä, siten että lapsille jää siitä hyvä mieli. Suukkoja lähettelet kovasti ja sellasta.
Sorry vielä toi edellinen, väärä tulkintani.
Sijarit yrittää estää mutta älä luovuta.
Kun soitat lapsille, kysele mitä he ovat tehneet, kenen kanssa leikkineet aamulla, päivällä, illalla, tiistaina, torstaina jne. Lapselta voit kysyä, onko hänellä ollut ikävä ja kertoa oman ikäväsi, mutta pidä pääpaino lapsen päivän touhuissa ja kuulumisissa. Anna lapselle positiivinen mieli yhteydenpidosta kanssasi ja ole aidosti kiinnostunut heidän arjestaan. He eivät kykene ottamaan vastuuta sinun ikäväntunteestasi, vaikka sitä esille toisit, vaan kokevat sen taakkana, kun itse koettavat selvitä päivästä toiseen uudessa elämäntilanteessaan.
Tapaamisjärjestelyt ja yhteydenpidon tiheys ovat aikuisten asioita, sovi niistä aikuisten kanssa ja hoida oma tilanteesi kuntoon, niin tapaamisetkin luontevasti lisääntyvät. Anna lapsen olla lapsi ja luottaa nyt lähellään oleviin ja asioista päättäviin aikuisiin.