Menin naimisiin paljon itseäni vanhemman miehen kanssa. Yksi tuttuni väitti että minun on oltava ollut avioliitossa yli 3 vuotta, ennen kuin onnistun perimään hänet. Voiko olla totta? Hän väitti, että jos menee yli 70-vuotiaan kanssa avioon, niin semmoisen miehen periminen ei tuosta vaan sujukaan. Kuka saa mieheni omaisuuden hänen jälkeensä? Hänellä ei ole lapsia, vain sisaruksia.
Tietääkö joku? Onko vanhemman miehen periminen vaikeampaa kuin nuoremman vai onko samat säännöt. Täällä on varmaan joku lakia lukenut. Onko ystäväni sntama tieto VÄÄRÄÄ? Pitääkö tehdä testamentti?
Tietääkö joku? Onko vanhemman miehen periminen vaikeampaa kuin nuoremman vai onko samat säännöt. Täällä on varmaan joku lakia lukenut. Onko ystäväni sntama tieto VÄÄRÄÄ? Pitääkö tehdä testamentti?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet ainoa perillinen, jos lapsi ei hänellä ole. Perit kaiken. Saamasi tiedot ovat olleet vääriä.
Testamentti on tietysti paras ratkaisu. Mutta tuo oli outoa, että ei perisikään kun määrätyn ajan perästä avioitumisesta.
Jos vaimo ei peri, niin sitten tulee sisarukset sinun tapauksessasi. Valtio astuu kuvaan mukaan vasta sitten, kun perijöinä olisivat vuorossa serkut.
Sinua on voitu vain peloitella, mutta eiköhän joku osaa vastata. Mukavaa, että tälle palstalle on ilmaantunut lainoppineitakin komentoimaan näitä perintöasioita.
Puoliso perii aina silloin, kun avioliitto on voimassa, jos ei ole rintaperillistä lakimääräisen perimyksen etusijalla. Testamentti on hyvä tapa suojata puolisoa ja testamentilla voidaan palauttaa tavallaan peritty omaisuus sukuun, mikäli niin halutaan.
Avioliitolta ei edellytetä mitään kestoaikaa, vaan puolison perintöoikeus on samanlainen riippumatta avioliiton kestosta tai esim. avio-oikeudesta.
Leski taitaa kuitenkin periä omaisuuden vain omaksi elinajakseen, ei voi testamentata tai antaa perittäväksi enää edelleen omille perillisilleen. Peritty omaisuus palaa tällöin ensiksi kuolleen sukuun.
Iloinen leski tietysti ehtii hurvitella kaiken jo elinaikanaan.
Kyllä aviopuoliso voi testamentata miehensä jälkeen omaisuutensa kenelle haluaa. Eriasia on, jos mies on tehnyt testamentin, jossa omaisuus siirtyy vaimon jälkeen hänen omaisilleen.
Avioliittolain §103B mahdollistaa lyhyessä avioliitossa osituklsen sovittelun mikäli kyseessä lyhytavioliitto. Oikeuskäytännössä alle 5 vuotta on lyhytavioliitto. Osituksen sovitelu tulee tietenkin kyseeseen vaim mikäli aviovaimon lisäksi muita perillisiä. Sovittelussa huomioidaan avioliiton kestoikä ka muutamia muita seikkoja. Eli on avioliiton kestolla merkitystä joissakin asioissa.
Osituksen sovittelu on hankala juttu kuoleman tapauksissa mutta mahdollista.
Tarkoitinkin tilannetta, jossa ensiksi kuollut mies ei ole tehnyt omistusoikeustestamenttia vaimonsa hyväksi, vaan nuorempi vaimo perii sillä perusteella, että rintaperillisiä ei ole.
Isälläni oli lapseton veli, joka oli naimisissa. Hän oli tehnyt vaimonsa kanssa keskinäisen testamentin, jossa sovittiin, että omaisuus jää jälkeenjäävälle. Isäni veli kuoli ensin, joten vaimo olisi lain mukaan perinyt koko omaisuuden, mutta hän ilmoitti perunkirjoituksessa, että hänen jälkeensä jäävä omaisuus pitää jakaa molempien perillisille lain mukaisessa järjestyksessä eli hän siis ei saattanut keskinäistä testamenttia lainvoimaiseksi. Vaimo siis olisi voinut pitää koko potin, mutta suoraselkäisenä savolaisena tahtoi asioiden menevän niinkuin on tarkoitettu. Hänen perikuntansa ei kiistänyt hänen jälkeensä ko. testamentin huomiotta jättämistä ja lesken jälkeen omaisuus jaettiin molempien laillisille perillisislle eli sisaruksille tai heidän jälkeenjääneille lapsilleen.
Näin ollen käsittäisin, että mikäli keskinäistä testamenttia ei ole, voi kuolleen omaiset vaatia puolta omaisuudesta heti, mutta jos pari tekee keskinäisen testamentin, voi jälkeenjäänyt pitää omaisuuden itsellään kuolemaansa asti ja joko jättää sen omille perillisilleen tai toimia kuten setäni vaimo, eli jättää keskinäisen testamentin laillistamatta ja tehdä uuden testamentin, tässä tapauksessahan leski turvasi oman vanhuuden hyvinvointinsa pitämällä koko omaisuuden kuolemaansa asti, jonka jälkeen se jaettiin molempien laillisille perillisille.
Perinnöstä oli kyllä hävinnyt yksi yli kolmen sadan tuhannen talletus, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota, koska omaisuus oli muuten todella huomattava ja perillisiä niin paljon, ettei ko. talletus olisi muuttanut tilannetta juurikaan.
Itse olin hoitamassa isäni asiaa valtakirjalla ja voin sanoa, että harvoin varmasti jaetaan perintöä yhtä tahdikkaasti kuin tässä tapauksessa. Esim. yksi lesken perillisistä oli omaan laskuunsa hoitanut kaikki juoksevat asiat ja pyysi niistä 500 markan korvausta, mutta yksimielisesti summa kymmenkertaistettiin, että se vastaisi paremmin todellisia kuluja ja vaivaa.
On mukava kulla, että sopuisiakin perinnönjakoja tehdään ja ennenkaikkea oikeudenmukaisia. Vainajan omaisille jäi hyvä mieli ja kunnioitus edesmenneestä.