hei, kertoisiko joku kokemuksia opiskelusta pienen lapsen vanhempana. itselläni on 2-v poika ja lukio kesken. kirjoitukset ovat ensi keväänä ja sitten olisi tarkoitus lähteä lukemaan lääkikseen.. eikä sekään riitä vaan sit haluisin erikoistua psykiatriaan... pelottaa hieman kun on pieni lapsi ja periaatteessa aivan yksin.. kertokaa kokemuksianne (myös huonoja..)
opiskelu lapsen kans
tiu83
10528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse opiskelin lapset helmoissani ja raskasta oli. En suosittele kellekään, suosittelen että ensin käytäisiin koulut ja sitten vasta tehtäisiin lapset, mutta eihän se aina niin mene...
Paljon tietysti riippuu siitä, onko yksnhuoltaja vai ei ja miten paljon lapsen isä osallistuu lapsen ja kodin hoitoon. JA saako hoitoapua sukulaisilta tai tuttavilta.
Pienen lapsen kanssa on helpompi opiskella, lapsihan menee kohtuullisen aikaisin nukkumaan ja illat jää sitten omaa aikaa lukea. Samoin viikonloppuisin päiväunien aikaan on omaa aikaa..
Ja sukua ja tuttavia kannattaa hyödyntää. Samoin jos on etäopiskelujaksoja, lapsi päivähoitoon ja itselle jää koko päivä aikaa koulutyöhön.
Itse olin yh, lapset olivat 6 ja 3 v, ja muutin opiskelupaikkakunnalle jossa en tuntenut ketään enkä sitten edes saanut ystäviä, en edes luokkakavereista. Lasten isä ei kovin kiinnostununut ollut lapsista, muukin suku satojen kilometrien päässä. Olin kovin yksin ja uupunut.
Nuorempi olisi vielä sopeutunut uuteen tilanteeseen, mutta tuo 6v oli hankalassa iässä, uhmasi ja vaati kovasti aikaa ja huomiota, kaipasi vanhoja kavereita ja vanhoja aikoja, olihan aiemmin työpäivän jälkeen ollut aivan eri lailla aikaa lapsille. Nyt ei enää ollut.. ei myöskään mulla kavereita, joiden luona olisi voinut välillä käydä tuulettumassa.
Koin ajanjakson rankaksi, vaikka opiskelin ihan kouluasteen tutkinnon vain. Ehkä syy raskauteen oli juuri tuo yksinäisyys. Tuen ja avun puute, ei löytynyt vaikka miten yritin hakea..
Mutta 2-v. kanssa on vielä helppoa., Lapsihan tavallaan tottuu ja pitää äidin opiskelijaelämää normaalina kun ei ole muistoa muunlaisesta elämästä.
Onnea opinnoille!
kannattas ensin laittaa taloudelliset asiat kuntoon ja sitten vasta haaveilla psykiatrin urasta..äläkä oo niin varma lääkikseen pääsystäs. Vaan haaveillahan aina saa..hölmöimmätkin.
Ihmettelen, miten ne taloudelliset asiat ensin laitetaan kuntoon ja vasta sitten opiskellaan? Mennään töihin ja tienataan hirveesti, ostetaan omistusasunto ja auto ja kesämökki? Vai ostetaan osakkeita ja obligaatioita, jotta tuotolla voidaan elää ja opiskella?
Siis kerro minulle tyhmälle, miten nuori ihminen laittaa ENSIN taloutensa vakaalle pohjalle=kuntoon ja vasta sitten opiskelee??
Alkuperäinen kysyjä on vielä lukiossa. Sillä paperilla ei kovin kummosiin työpaikkoihin mennä. Joku koulutus on kuitenkin ihmisellä oltava.
Itselläni oli jo koulutus ja vakituinen työpaikkakin, josta sanouduin irti kun sain opiskelupaikan. Huonekalut oli siis hankittu. Samoin lapset. Se, että siihen asti olin saanut palkkatuloa, ei muuttanut miksikään sitä tosiasiaa, että opiskelun myötä tulot muodostuivat opiskelu"tuloista" ja olivat pienemmät... Normaaleja asumis- ja elämiskuluja sekä opiskelun vaatimat omat menot oli silti hoidettava eikä aiemmin tienatuilla tuloilla ollut nykyhetken kanssa mitään tekemistä.
Tuohon aikaan sai sitä valtion takaamaa halpakorkoista lainaa.
Tietysti olisi (minun ainakin) pitänyt olla fiksumpi ja ajatella elämää vähän pidemmällekin, eli ei olisi pitänyt tehdä lapsia niin nuorena, kun vielä oli ammatti hankkimatta. Mutta lapset tein .... ja siinä sivussa kävin ammattiin pätevöittävän kurssin. Minä olin kait niitä hölmöjä, minulla oli unelma, useampikin. Yksi niistä oli opiskella ammattiin ja alalle, jonka koin omakseni.
Olen ylpeä itsestäni, että olen valmistunut hyvin paperein ammattiini, olen saanut elämäni pitkälti sellaisen kuin olen unelmoinutkin.
Haaveita kuuluu ihmisellä aina olla. Jotkut niistä ovat sellaisia, jotka on mahdollista toteuttaa. Kuten opiskelu. Lääkikseen tai parturi-kampaajaksi tai ihan mihin itse haluaa. Ei kannata luovuttaa eikä hukata omia unelmiaan. Hyvän ja paremman elämän saaminen itselleen ja lapselleen, mieluisen opiskelupaikan ja ammatin hankkiminen itselleen - mitä vikaa siinä muka olisi? Kateellisia tosin löytyy aina, jotka ovat valmiita vesittämään toisten haaveet ..
Mäkin olin aikoinaan niin typerä, että kuvittelin sairaahoitajaksi valmistuneena pärjääväni lasteni kanssa. Vaan kuis ollakaan, ei yh sairaanhoitajan palkalla lapsiaan kouluta... karvas totuus astui eteeni vuosia myöhemmin. Mutta hankala sitä lasta on takasinkaan tunkea :o))
Minä hölmä haaveilin paremmasta palkasta, lähdin opiskelemaan uuteen ammattiin ja kuis ollakaan, pärjään taas. Olkoonkin, että esikoisen elämiseen menee jo lähes 1000 €/kk. JOten tsemppiä vaan alkuperäiselle kirjoittajalle opiskeluun, pikkusieluiset kadehtijat voi jättää omaan arvoonsa :o))
Itse sain lapsen kesken opiskelua. Olin äitiysloman kotona ja jatkoin opiskelua (kun sain sukulaisen lastenhoitajaksi). Nyt opiskelen taas. Nyt on 2 lasta, 3- ja 5-vuotiaat. En tosin ole YH, mutta mies on paljon töissä. En ole kokenut opiskelua vaikeaksi lasten kanssa. Tietysti se riippuu alasta/koulusta, siitä kuinka paljon joudut lukemaan vapaa-ajalla. Jos et ole täysin yksin asian kanssa, siitä on suuri apu. Jos taas olet ihan yksin, niin pitää miettiä tosi tarkkaan hoitopaikka ja opiskeluajat, että ehdit hakea lapsen hoidosta. Kuten joku toinenkin tässä sanoi, pienen lapsen kanssa opiskelu on helpompaa. Olen samaa mieltä, pieni nukkuu viikonloppuisinkin vielä päiväunet ja sinä voit käyttää ajan lukemiseen. Tsemppiä!
kiitoksia kaikille kannustuksesta =). itse ainakin hyvin uskon mahdollisuuksiini onnistua kun halua ja päättäväisyyttä kerran löytyy vaikka muille jakaa =). hyvät jatkot kaikille =)
Kävin lukion ja hankin tietenkin ammatin ennen lapsia! Olen kunnon perheestä, enkä jakanut persettä, joten en ole mikään yh-yhtis.
Lainatakseni sinua..
"jakanut persettä".."kunnon perheestä"..
Hohhoijaa..minäkin olen "kunnollisesta perheestä" ja persettäkään en ole "jakanut", mutta yh olen :)) Lukio ja amk on tullut käytyä..yo-lakin painoin päähäni, kun lapsi oli 4 kk vanha..
Voivoi kun sua NIIN ahdistaa kunnon perheen lapsi. :))) HIH, kyl meitä on moneen junaan..jotkut taitaa vaan JÄÄDÄ asemalle :)))
Kysyit kuka määrittää kunnon perheen, eiköhän sen tiedä jokainen! Tietenkin isä ja äiti ja lapset, omistusasunto, kesämökki. Nämä perus-asiat tulee löytyä myös isovanhemmilta. Ei tupakanpolttoa eikä viinanjuontia. Nimi verokalenterissa. Rikosrekisteriä ei saa olla eikä mitään, ainakaan psyykkisiä sairauksia. Eli elävät omillaan ja auttavat myös muita.
Opiskelu onnistuu, kunhan saat lapsellesi hyvän ja turvallisen hoitopaikan ja jaksat lukea öisin, sekä aina kun se on mahdollista.Itse sain lakin kun ensimmäinen lapseni oli vasta reilut 3 kk, välillä olin kodin ohella töissä ja virallisesti aloitin jatko-opiskelun, kun muksu täytti 2 vuotta. Päivääkään en ole katunut, vaikka aikataulut ovat tiukat, lukeminen, tehtävät, lapsi, koti ja sijaisuudet vetää tiukille välillä, mutta sen arvoista se on. Omat läheiseni asuvat toisella puolen Suomea, joten välillä on tuntenut suurta epätoivoa jaksamisensa kanssa. Mutta..elämä sujuu uomissaan ja itse tekee siitä parhaan mahdollisen :) Toivon sinulle jaksamista opiskeluun ja muksusi kanssa! Kesän jatkoa!