En oikein tiedä mitä pitäis sanoa. Terveydenhoitajan mukaan kärsin lievää masennusta. Poikaystäväni on ainoa läheinen jolle olen kertonut näistä asioista. Haluaisin tappaa itseni, mutta en voi miettiä muuta kuin sitä millaista jälkeä jätän jälkeeni (perhe ja läheiset). Olen ajatellut että helpoin tapa siihen olisi juna. Mitä minulle tapahtuu? Jouluna kaikki oli vielä hyvin, mutta nyt kaverit häipy, koulu ei luista, epilepsia alkoi taas lääkityksestä huolimatta.... En tiedä todellakaan. Toissapäivänä luulin et kaikki ois taas hyvin mutta ei ollutkaan. Mitä teen? Kysyin terveydenhoitajalta että saanko apua joltain ammattilaiselta niin se sano et jospa ei nyt hätäillä, katsotaan pari viikkoa jos se olo paranisi. Ei ole parantunut eikä terveydenhoitajakaan ole kutsunut uudelleen luokseen. Ainoa joka yrittää auttaa on poikaystäväni muttei se osaa. Vaikka yritys lämmittääkin sydäntäni. Isänikin teki itsemurhan ja olen aina ajatellut että hän oli maailman itsekkäin ihminen koska jätti meidät. Mutta nyt haluaisin isän luokse. Sekava viesti mutta niin on päänikin sekaisin.
Auta.
Minä.
14567
0Äänestä
Vastaukset 14
Vanhimmat
No, haluaisitko sinä että poikaystäväsi ajattelisi sinusta että olit itsekäs kun menit tappamaan itsesi? Entäs äitisi ja ne läheisesi? Itsekin haluan kuolla mutta äidin takia en voi. Sitten kun äidistä aika jättää niin on minun vuoro. Ja onhan minulla kissoja jotka ovat riippuvaisia minusta koska kukaan muu ei ole niitä hoitamassa. Mutta olen päättänyt kaikista vaikeuksistani (masennus, sairaalahoitoja yms) jatkaa eteen päin vaikka helvetin kipeää se tekeekin. Sairaalahoidot, terapiat, lääkeet yms. auttaa oikeastaan vasta kun itse haluaa elää. Kun kukaan ei voi tunkeutua toisen aivoihin ja pakottaa toista elämään. Itselleni ei sairaalasta tai lääkkeistä ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.
Terapiassa käyn kerran kuukaudessa, mutta eipä se paljoa auta. Mutta ainenkin saa puhua asioita ulos päästä ja siksi suosittelenkin että menet puhumaan jollekin esim. koulupsykologille. Vaikka se tuntuu aluksi että ei mitään hyötyä niin ajan myötä huomaa miten hyvä kun on joku jolle puhua. Äidille en pysty kaikkia asioita puhumaan sen vuoksi että hän on äiti, nainen ja minä olen poika joten minun on tietyistä asioista vaikea puhua hänelle. Toisaalta myös psykologini on nainen mutta hän ei ole läheinen ihminen joten on helpompi puhua ulkopuoliselle joka ei tunne minua ennestään.
Koska pääsi on "sekaisin" ajatuksista niin asioiden purkaminen auttaa. Läheisille ihmisille voi olla vaikeaa kertoa koska usein ei haluta osoittaa heille heikkoja puolia. Ulkopuoliselle on helpompi kun hän ei tunne sinua ja hän suhtautuu ammattimaisesti toisin kuin joku läheinen saattaa ruveta sähläämään. Esim. oma äitini rupeaisi ylihuolehtivaiseksi.
Sinulla on sentään poikaystävä! Jos minulla olisi tyttöystävä tai no oikeastaan olen homoseksuaali joten en ole hankkimassa tyttöystävää mutta kuitenkin jos minulla olisi joku joka välittäisi minusta ja olisi kanssani niin minulla olisi todella vahva syy elää. Koska se mitä tekisit itsellesi on korjaamatonta, lopullista ja se aiheuttaisi niin paljon tuskaa ja surua että itse haluan säästää ihmiset siltä tuskalta. Miksi haluaisit jättää ne henkilöt jotka haluavat auttaa ja rakastavat sinua?
Asioilla on tapana järjestyä vaikka joskus tuntuu ettei tunnelin päässä ole ollenkaan valoa ja kaikki saa päättyä. Olen huomannut että paras ratkaisu on itkeä kaikki surut kerralla pois ja rauhoittua. Vaikka tulevaisuus näyttää synkältä niin se on kuitenkin tulevaisuus ja koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kun ei mieti liikaa niin on helpompi pysyä tässä hetkessä.
Jos koulu ei luista niin mieti syyt että miksi se ei luista. Yritä korjata ne syyt. Opiskelu on rankkaa, mutta tärkeintä on että yrittää parhaansa. Luovuttaminen ei ole parhaansa yrittämistä. Itse opiskelin viime vuonna ahkerasti koska halusin saada stipendin edes kerran yläasteen aikana. Mutta en saanut vaikka mielestäni lahjakas olen. Minua helpottaa vain sen ajatus että opettajat eivät tiedä mihin oikeasti pystyn sillä pystyn paljon parempaan ja olen ylpeä itsestäni että edes pääsin niin hyviin tuloksiin.
Epilepsiasta en tiedä paljoa mutta varmaan lääkärisi osaa auttaa. Ehkä ylimääräinen stressi laukaisee niitä kohtauksia lääkityksestä huolimatta, en tiedä. Mutta sen tiedän että pahasti stressaantuneena sairastuu herkemmin flunsaan ym. sairauksiin. Varsinkin jos nukkuu vähän ja vastustuskyky heikkenee.
Kannattaa nyt oikeasti keskittyä tähän elämään, tässä ajassa nyt. Ei menneitä eikä tulevaa kannata murehtia turhaan. Menneeseen et pysty vaikuttamaan ja olen pahoillani isäsi vuoksi, mutta tulevaisuuteen pystyt vaikuttamaan. Tee niitä asioita mitkä tuntuu hyvälle. Kuuntele musiikkia ja harrasta sitä mistä pidät. Lukeminenkin auttaa joskus. Nyt tästä tekstistä tulee liian pitkä :D Mutta älä tee itsellesi mitään! Unohda synkät ajatukset ja keskity positiiviseen.
Voimia ja jaksamista sinulle.
Puhuinhan jo terveydenhoitajalle jolta pyytämällä pyysin apua mutta en saanut. Sanoi että odotetaan jos se menee ohi. Minulle siitä olisi hyötyä koska olen ennenkin käynyt juttelemassa. Mutta en tiedä. Tuntuu että tällä hetkellä en halua apua.
Haluan vain isin luokse..
Kun luit ja vastasit minulle. Helpotti kun tuntui että joku mietti asiaani eikä vain ajatellut että tämä on taas tällänen...
Ittekkin olen ajatellut paljon itsemurhaa mutta onneksi nyt mulla menee ihan normaalisti ja olen ihminen täynnä energiaa, vaikkei kavereita nyt hirveesti olekkaan, mutta anna mennä vaan eteenpäin ja ajattele kaikkea mukavaa osta vaikka levy suklaata itsellesi, niinkuin salkareiden paksu-salla ja tee jotain kivaa semmoista mistä pidät. Myös liikunta auttaa, rupea vaikka lenkkeilemään ja käymään salilla jne... kyllä se siitä. =)
Mitä jos painottaisit että haluat apua terveydenhoitajallesi.
Oletko kertonut äidillesi?
Hän varmasti järjestäisi asiantuntevaa apua :)
Mä tiedän todellakin paljon tuttuja, joita terapia on auttanut ja jotka ovat päässeet masennuksesta eroon.
Mun oma isänikin käy terapiassa ja kaikki on alkanut paremmaksi :)
Vaikka sinä haluaisitkin isäsi luo niin hän varmasti haluaa että eläisit elämääsi etkä ottaisi samaa polkua kuin hän :)
Eihän sinulla ole mitään syytä lähteä rakkaidesi luota pois.
Sinulla on poikaystävä, joka välittää sinusta ja muita rakkaita :)
Elä heidän puolesta :)
Puhu jo tänään tai ehkä huomenna äidillesi että hän hankkisi sinulle sitä ammattiapua :)
He ovat ymmärtäväisiä ja hyviä ihmisiä, jotka auttavat :)
Äläkä koulusta ota stressiä :)
Jos on masennusta niin masennus pitää ensin hoitaa alta pois ja myöhemmin sitten koulu :)
Onko sulla siis epilepsia? Ihan lääkärillä tutkittu?
Ettei ole mahdollista että olisi paniikkikohtaus?
Ne on aika samanlaisia.
Molemmista pääsee eroon :)
Kaikkea hyvää sinulle :)
Saanko toivottaa Jumalan siunausta?
Kaikki eivät tästä pidä :)
Joo mulla on ollut tämä epilepsia 3-vuotiaasta asti, ettei nää mtn paniikkikohtauksia välttämättä ole...
Ja mä oon lopettamassa koulua ja muuttamassa pois täältä ja meen töihin. Et saapi nyt nähdä..
Mut tuntuu et olis ihanaa päästä isän luokse, se varmasti ottais mut sinne missä se nyt vaan onkaan. Mun äitillä on nyt niin paljon murheita ettei se jaksa mun juttuja ku asun vielä eri paikkakunnallakin.
Ja mua pelottaa et mä poltan mun poikaystävän loppuun, joten tekis mieli jättää se vaikka rakastanki sitä enempi ku mitään tai ketään. En halua et sillä on paha olla mun takia.. Se ansaitsis jtn paljon parempaa mitä mä olen.
Mut mulla pitäis tappaa itteni nyt, muuten joudun johonki laitokseen koska toi mun kaveri toitottaa tätä nyt kaikille, mun äitinki kaa puhuu tällä hetkellä...
Tuntuu vaan et oon jossain pimeessa eikä kukaan saa mua enää ylös täältä. Mut kiitos sun sanoista
Ittekkin olen ajatellut paljon itsemurhaa mutta onneksi nyt mulla menee ihan normaalisti ja olen ihminen täynnä energiaa, vaikkei kavereita nyt hirveesti olekkaan, mutta anna mennä vaan eteenpäin ja ajattele kaikkea mukavaa osta vaikka levy suklaata itsellesi, niinkuin salkareiden paksu-salla ja tee jotain kivaa semmoista mistä pidät. Myös liikunta auttaa, rupea vaikka lenkkeilemään ja käymään salilla jne... kyllä se siitä. =)
Etaä ketään kuluta loppuun :)
Rakkaita autetaan aina :)
Jos minä, täysin uusi tuttavuus olen valmis auttamaan, niin paljon enmmän muut rakkaasi tekevät kaikkensa tähtesi :)
Sinä olet sen arvoinen :)
Älä vähättele itseäsi :)
Minä olen vähätellyt itseäni vuosia ja sen takia olen vasta nyt ymmärtänyt oman arvoni :)
Sinä olet hieno ihminen :)
Itsari ei ole ikinä ratkaisu.
Se ei ole viimeinen hätähuuto, joka tuo pelastuksen.
Etkä sinä mihinkään laitokseen joudu.
Minä olen ollut sairaalassa töissä ja tiedän että pelot pakkopaidoista, pehmustetuistahuoneista, ilkeistä lääkäreistä ja kaikki hollywoodin luomat kuvat ovat täysin tekaistuja ja vääriä :)
Kaikki haluavat sinun parastasi sillä sinua rakastetaan :)
"Mut mulla pitäis tappaa itteni nyt, muuten joudun johonki laitokseen koska toi mun kaveri toitottaa tätä nyt kaikille, mun äitinki kaa puhuu tällä hetkellä... "
Jos hän olisin sinun kaveri oikeasti, ei hän kertoisi siitä muille jos et sitä halua. Kehottaisin sinua käskemään häntä katoamaan sun elämää pilaamasta.
Minulla itsellä on todettu keskivaikea masennus. Ajattelen usein että haluaisin tehdä itsemurhan, mutta en ole sitä tehnyt koska ne vähät kaverit jotka minulla on ovat minulle hyvin tärkeitä. Minun paras kaveri kuoli auto-onnettomuudessa 2002 ja se iski tosi lujaa.
Minun mielestä sinun ei pitäs jättää poikaystävääs, etenkään sen takii koska hän haluaa auttaa.
PS. Itsemurha on lopulta kaikkien oma päätös, kenenkään ei pitäs sitä estää jollei sitä itse halua.
mun tarttis saada jutella jonku kanssa on niin masentavaa ja kamut jättäneet....en mä tiiä mitä mä teen meenkö [email protected]
Niin kauan kuin on elämää on toivoa.
älä tee missään nimessä itelles mitään pahaa vaan mee vaikka ammati apuun vaikka terkkari ei sua ole sinne laittanu jos terkkari ei auta ni mitä sitä odottelemaan meet vaa jonnekki ammattiapuun.....voimia sulle tosi paljon
Eilen kaverini eivät suostuneet jättämään minua yksin. Aloin syödä ananasta suoraan purkista ja laitoin oveni lukkoon ku molemmat meni keittiöön puhumaan minusta. Sitten ne soittivat ambulanssin koska luulivat että viiltelen itseäni sillä ananaspurkin kannella. Onneksi ambulanssi miehet ei voi väkisin viedä. Mutta kaikki hokivat koko ajan että mene hoitoon, mene hoitoon, olisi parempi jos sinut laitettaisiin kuusaankosken mielisairaalaan jne. Mä en halua mihinkään pakkohoitoon!
Ja eilen tapahtui se mitä olen pelännyt nyt viime kuukaudet enemmän kuin mitään. Poikaystäväni sanoi ettei hän jaksa jos jatkan tätä menoa. Että hän jättää minut jos en mene laitokseen. En nukkunut yöllä silmän räpäystäkään koska minua pelottaa että jään yksin. En halua olla tekemisissä kavereiden enkä äitini kanssa jotka sopivat yhdessä sen ambulanssin soittamisen ja poikaystäväni uhkasi jättää minut jos en parane nyt!
Itsemurha haluni on vielä suurempi mitä eilen. Oikeastaan olin vielä eilen aamulla iloinen kun luulin että pääsen aloittamaan alusta jne. Mutta sitten äitini sanoi ettei laita allekirjoítustaan uuden asuntoni papereihin (olen alaikäinen). Tuntui että kaikki unelmani murskautuivat ja tuntui että syöksyin tänne pimeyteen syvemmälle kuin ikinä ennen. Tämä tuntuu vain niin epätodelliselta. Enkä voi kuunnella muuta kuin apulannan ilonaa ja antti tuiskun lumi teki enkelin eteiseen biisejä. Kaikki tuntuu niin turhalta. Mut kiitos teidän kaikkien kommenteista
Mulla on kans lievää masennusta. Lähin sit mökille vitutusta pakoon. Tipuin jäihin ja melkee kuolin... Sitte äiti hankki mulle ajan psykiatrille... En ois kyl oikeestaan halunnu... Mut ei mul oo vaihtoehtoo.