Miten ompelen vinonauhan pyöristettyyn reunaan? Pitääkö nauhaan tehdä laskokset, ettei hallitsemattomia ryppyjä ilmaannu?
Kiitos jo etukäteen.
Kiitos jo etukäteen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos reuna ei ole ihan älyttömän kaareva, niin aito vinonauha joustaa myös - sehän sen idea onkin, vinoon leikattu kangas joustaa paljon enemmän kuin suoraan leikattu. Tiukkaan sisäkaarteeseen voi joutua tekemään vekin tai pari, ulkokaarteet (esim. pyöreän liinan reuna) yleensä sujuvat ihan itsestään.
Harsiminen kyllä kannattaa tuollaisissa paikoissa, niin nauha pysyy ompelemisen ajan paikallaan. Puuvillaista vinonauhaa voi myös "houkutella" höyryttämällä muotoon.
kansiläpän pyöristetty reuna. Käännös on kyllä aika tiukka. Haluaisin siistin näköisen, vekit eivät oikein istu tyyliin.
Tuon harsimisen olinkin jo aivan unohtanut, niinhän sitä koulussa opetettiin. :) Kokeilen näitä, kiitos.
ja ompelin sen terävimmän kärjen päälle ison napin,
nyt tyttäreni on kiitellyt on hyvä ottaa siitä kiinni kun avaa laukkua, ja nappi ei likaannu !