Kurja

kun kaksituntia sitten ajoin Raahesta kohti nelostietä, vettä satoi ja kura lensi kun rekkoja vastaan tuli ihan jatkuvasti kapealla tiellä ja oli pilkkopimeää.
Kerrassaan hirveä keli, suuria vesilammikoita ja paikoitellen liukastakin.
19495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sai olla, samalta suunnalta just kotiuduin ja huomenna ajelen Ouluun. "Mahoton" keli.
Päähän tuo kipeeksi tuli.

Äänestä
  • on hyvä ajaa kun siinä on tilaa verrattuna kasitiehen.

    Äänestä

oli niin jo kesän tuntuista, varsinkin kun
käväsin tuolla pääkaupungissa.
Lämpöasteitakin oli illansuussa 7.
Kunneihan tulis vielä takatalvi.:)

Äänestä
  • mies joulun aikaan sanoi että tulee kylmä ja pitkä kevät kun ei kunnon talvea vielä jouluna ollut.

    Äänestä

  • mutta eräs vaha kirjoitti:

    mies joulun aikaan sanoi että tulee kylmä ja pitkä kevät kun ei kunnon talvea vielä jouluna ollut.

    että ei se talvi ole vielä ohitse täälläkään,
    vaikka kesästä jo muistuttaakin.

    Äänestä

ensinnäki,autossa kyllä pitää olla valot ettei pimeässä tartte ajaa,toistaaseks rekkoja on tiellä,kolmanneksi miksi niin kiirettä pitää kyllä kuolema kerkiää tulla ilman hoputtelemista ja neljänneksi,eikö ollu nastarenkaat alla jos liukasta oli? kysyn vaan....aina ei nastat auta mutta kaasujalkaa jos keventää niin se auttaa

Äänestä
  • oomma kaikki päässeet jo kotiin tms.
    mäkin muistin valot )
    koska kannattaa toi auto pestä?on karmee!

    Äänestä

  • keli olis ollu yhtä huono vaikka olis ajanut viittäkymppiä, ei se vauhdista ole kiinni ja autossa on valot mutta ei sekään pimeästä illasta päivän veroista tee ja autossa on nastarenkaat mutta ei ne liukkautta poista, ymmärrätkö mitä yritän sanoa jos olet ammattikuski.
    Ja vielä että onhan niitä rekkoja tiellä ja on linja autojakin mutta minkäs teet kun kurakelillä vastaan tulevat ja kura lentää, vaikka olisit pysähtynyt tienvarteen niin tuulilasi olisi kurassa heti.

    Äänestä

  • kiireestä on puhunut kirjoitti:

    keli olis ollu yhtä huono vaikka olis ajanut viittäkymppiä, ei se vauhdista ole kiinni ja autossa on valot mutta ei sekään pimeästä illasta päivän veroista tee ja autossa on nastarenkaat mutta ei ne liukkautta poista, ymmärrätkö mitä yritän sanoa jos olet ammattikuski.
    Ja vielä että onhan niitä rekkoja tiellä ja on linja autojakin mutta minkäs teet kun kurakelillä vastaan tulevat ja kura lentää, vaikka olisit pysähtynyt tienvarteen niin tuulilasi olisi kurassa heti.

    tuulilasi kurassa,kait sulla on tuulilasiin pesuaine ja pyyhkiät sillä se seleviää

    Äänestä

torniossakin, olin yhteydessä äsken sinne suuntaan.

Äänestä
  • aurinko viäläki ja vettä ei sara koskaa,ja jos sataki nii se on lämmint vet,

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    aurinko viäläki ja vettä ei sara koskaa,ja jos sataki nii se on lämmint vet,

    täl illalle.
    Minulla on aina ikävä sinne Turkuun, asuin siellä 30v sitten. Ylioppilaskylän vieres, tai ei pitkä matka kumminkaan.

    Äänestä

  • täti puskasta kirjoitti:

    täl illalle.
    Minulla on aina ikävä sinne Turkuun, asuin siellä 30v sitten. Ylioppilaskylän vieres, tai ei pitkä matka kumminkaan.

    mutta ruskottaa vielä,keli on kaunis ja kuiva täl hetkel.
    Sanokaa mun sanoneen et Turus on viel lunta ennen kevään tuloo,aina on Maaliskuus tullu kauhee pyry.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    mutta ruskottaa vielä,keli on kaunis ja kuiva täl hetkel.
    Sanokaa mun sanoneen et Turus on viel lunta ennen kevään tuloo,aina on Maaliskuus tullu kauhee pyry.

    tullut lunta eilen-illan ja yön aikana, ukkelilla meni monta tuntia linkohommissa, ja sit kun se oli nin märkää.
    Ja tulee sitä vieläki tälle keväälle, ihan taatusti.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    mutta ruskottaa vielä,keli on kaunis ja kuiva täl hetkel.
    Sanokaa mun sanoneen et Turus on viel lunta ennen kevään tuloo,aina on Maaliskuus tullu kauhee pyry.

    vielä iltasella näkyy kauemmin kuin meillä mutta antaas tulla Juhannuksen aika niin siiloinpa meillä pohjoisesaa paistaa aurinko miltei vuorokaudet ympäri.
    Olin yhden kesän kerran siellä etelässä niin siellä Juhannus yönäkin oli pimeää eikä auringosta tietoakaan , kyllä tuntui pohjoisen kasvatista oudolle kun kesällä oli yöt pimeitä.

    Äänestä

  • täti puskasta kirjoitti:

    täl illalle.
    Minulla on aina ikävä sinne Turkuun, asuin siellä 30v sitten. Ylioppilaskylän vieres, tai ei pitkä matka kumminkaan.

    On aina ja etenkin kesällä kiva mennä, mulle tosi tärkeä paikka ja pian sinne jälleen pääsen.

    Äänestä

  • aurinko nyt kirjoitti:

    vielä iltasella näkyy kauemmin kuin meillä mutta antaas tulla Juhannuksen aika niin siiloinpa meillä pohjoisesaa paistaa aurinko miltei vuorokaudet ympäri.
    Olin yhden kesän kerran siellä etelässä niin siellä Juhannus yönäkin oli pimeää eikä auringosta tietoakaan , kyllä tuntui pohjoisen kasvatista oudolle kun kesällä oli yöt pimeitä.

    kuure jälkke laskee, itte vierastan tual päiväntasaajal tulevaa pimeyttä,tosi nopeest.

    Äänestä

...on vain ajettava kohti etelää.

Äänestä
  • Aika hyvältä toi sää nyt näyttää varmaan melkein kuin Turussa.Mukavaa päivää.
    Tässä sitä aamusta lämpörullat päässä )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keli oli kirjoitti:

kun kaksituntia sitten ajoin Raahesta kohti nelostietä, vettä satoi ja kura lensi kun rekkoja vastaan tuli ihan jatkuvasti kapealla tiellä ja oli pilkkopimeää.
Kerrassaan hirveä keli, suuria vesilammikoita ja paikoitellen liukastakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu