karmiva

toteutumassa.
Tuulari meni sitten ostamaan sen kuplatalonsa.
Ei kestänyt enää vittuilua vuokralla asumisesta, ja kun ei ne hinnat koskaan pudonneet vaikka kuinka odotteli, alkoi tottumaan siihen ajatukseen että nousukausi tosiaankin on ikuista.
Ja kun ostamaan ruvettiin, niin ajateltiin pikkaisen optimistisesti, kyllä niitä palkankorotuksia tulee aina tasaisin välein, korot pysynee alhaalla etc, ja tuli sitten ostettua vähän isompi ja vähän kalliimpi kuin mihin realistisesti ottaen olisi ollut aikuisten oikeasti varaa.

Mutta pääsipä sitten paukuttelemaan henkseleitä, sekä irl että täällä foorumilla, nääs kun ne tuhnut vaan tuhnuttelee, niissä vuokraläävissään.
Ja se läskikin perii vuokran tuhkaluukkua nuohoamalla, se oli kanssa aika lupsakka juttu, sille sai naureskella oikein vedet silmissä, samalla kun sen omistusasunnon omaa saunaa lämmitteli.
Oma on aina oma, ja miten ne isot pojat sanoivatkaan, ei niillä hintojen vaihteluilla sun muilla ole väliä.

Mutta perkele, kyllä se vähän nyt alkaa näyttää siltä ettei ne korot ainakaan mihinkään laske, ja sitä taantumaa alkavat lupailemaan, tosin vähän vielä varovaisesti, sellaisetkin jotka toimensa puolesta asioista jotakin tietävät.
Ja kun päähenkilömme tuularikaverille heitti että "jaksaa ne tyfnyt sitä rommausta vaan odottaa", niin kaveri vaan katsoi hitaasti, sillai vähän säälivästi, ja totesi että "tiedä häntä, vaan onneksi alkaa olla oma kohta jo maksettu, nyt ei ole hyvä maailmanaika olla velkaa".

Perkeleelläkään ei kyllä korot nouse, eihän?
Ja se rommauskin on ihan vaan satua, eikös olekin?
Jätkät, tämä ei ole enää hauskaa, hei, omahan on oma eikös niin?
Eihän sitä kukaan voi viedä, vaikka siitä onkin vielä toistasataatuhatta maksamatta? Eihän?

Pyyhkii kyyneleen ennenkuin menee ulko-ovesta sisään.
Vähentävät töissä kuulemma väkeä, firma myyty ulkomaalaisille.
Mutta ei se omalle kohdalle, kuitenkin vuosia ollut jo talossa, muualta ne sen saneerauksen aloittaa..
Pakkohan niiden on.
Miksi vitussa tämä nyt näin menee???

Vaimo ja lapset nukkuu, hiljaa kun menee sisälle OMAAN asuntoon, niin ehkä ne ei herää.
Niiden ei tarvitse tietää, parempi niille etteivät tiedä että kaikki on kaatumassa päälle.

Autotallin nurkasta mukaan tarttuu kirves.
4261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja osuu varmasti juuri maaliinsa. Alkaa olla jo suurimmalle osalle porukkaa selvillä mitä tuleman pitää.

Äänestä
  • kannattais muuttaa maalle, ei olis elämä tollasta.

    Äänestä

ja sinä sen todistit.

Äänestä

Jännä huomata, miten tuhnupuolella on sana
hallussa. Yleensä tuulipuvut eivät osaa kirjoittaa
muutamaa riviä pidempiä tekstejä. Ja sekin vähän
on täynnä saman toistoa.

Mielikuvitus: 6-0 tuhnujen hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtalo on kirjoitti:

toteutumassa.
Tuulari meni sitten ostamaan sen kuplatalonsa.
Ei kestänyt enää vittuilua vuokralla asumisesta, ja kun ei ne hinnat koskaan pudonneet vaikka kuinka odotteli, alkoi tottumaan siihen ajatukseen että nousukausi tosiaankin on ikuista.
Ja kun ostamaan ruvettiin, niin ajateltiin pikkaisen optimistisesti, kyllä niitä palkankorotuksia tulee aina tasaisin välein, korot pysynee alhaalla etc, ja tuli sitten ostettua vähän isompi ja vähän kalliimpi kuin mihin realistisesti ottaen olisi ollut aikuisten oikeasti varaa.

Mutta pääsipä sitten paukuttelemaan henkseleitä, sekä irl että täällä foorumilla, nääs kun ne tuhnut vaan tuhnuttelee, niissä vuokraläävissään.
Ja se läskikin perii vuokran tuhkaluukkua nuohoamalla, se oli kanssa aika lupsakka juttu, sille sai naureskella oikein vedet silmissä, samalla kun sen omistusasunnon omaa saunaa lämmitteli.
Oma on aina oma, ja miten ne isot pojat sanoivatkaan, ei niillä hintojen vaihteluilla sun muilla ole väliä.

Mutta perkele, kyllä se vähän nyt alkaa näyttää siltä ettei ne korot ainakaan mihinkään laske, ja sitä taantumaa alkavat lupailemaan, tosin vähän vielä varovaisesti, sellaisetkin jotka toimensa puolesta asioista jotakin tietävät.
Ja kun päähenkilömme tuularikaverille heitti että "jaksaa ne tyfnyt sitä rommausta vaan odottaa", niin kaveri vaan katsoi hitaasti, sillai vähän säälivästi, ja totesi että "tiedä häntä, vaan onneksi alkaa olla oma kohta jo maksettu, nyt ei ole hyvä maailmanaika olla velkaa".

Perkeleelläkään ei kyllä korot nouse, eihän?
Ja se rommauskin on ihan vaan satua, eikös olekin?
Jätkät, tämä ei ole enää hauskaa, hei, omahan on oma eikös niin?
Eihän sitä kukaan voi viedä, vaikka siitä onkin vielä toistasataatuhatta maksamatta? Eihän?

Pyyhkii kyyneleen ennenkuin menee ulko-ovesta sisään.
Vähentävät töissä kuulemma väkeä, firma myyty ulkomaalaisille.
Mutta ei se omalle kohdalle, kuitenkin vuosia ollut jo talossa, muualta ne sen saneerauksen aloittaa..
Pakkohan niiden on.
Miksi vitussa tämä nyt näin menee???

Vaimo ja lapset nukkuu, hiljaa kun menee sisälle OMAAN asuntoon, niin ehkä ne ei herää.
Niiden ei tarvitse tietää, parempi niille etteivät tiedä että kaikki on kaatumassa päälle.

Autotallin nurkasta mukaan tarttuu kirves.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu