älä osta kultaa

ÄLÄ OSTA KULTAA!

Kullanmyynti: Seuraukset ja vaikutukset

Seuraava teksti on suora käännös artikkelista, jonka Blizzard on julkistanut omilla sivuillaan englanniksi.

Haluaisimme tehdä selvän kannanoton kullanoston ja hahmonkehityspalveluiden oston negatiivisesta vaikutuksesta. Me kohtaamme joka päivä pelaajia, joille näitä palveluita tarjoavat yhtiöt ovat tehneet jotain negatiivista. Ja toivommekin pystyvämme lisäämään pelaajien tietoisuutta käytännöistä joita nämä yhtiöt harjoittavat, sekä niiden haitallisista vaikutuksista kaikkiin pelaajiin, mukaanlukien yhtiöiden omiin asikkaisiin,ja peliympäristöön kokonaisuutena.

Monet pelaajat eivät kultaa ostaessaan ymmärrä kuinka suuri vaikutus sillä on pelin talouteen, eivätkä tiedä kuinka kultaa myyvät yhtiöt hankkivat kultansa. Pelinkehittäjämme, pelin sisäinen avustus, ja antihakkerointitiimimme, työskentelevät ahkerasti pysäyttääkseen näiden yhtiöiden käyttämän hyväksikäytön, sekä auttavat pelaajia jotka ovat joutuneet heidän palveluidensa uhreiksi. Jäljitämme säännöllisesti näiden yhtiöiden myymän kullan lähteitä, ja olemme huomanneet että hälyttävän suuri määrä tulee hakkeroiduilta accounteilta (käyttäjätileiltä). Nämä ovat ystäviäsi, sukulaisiasi ja kiltakavereitasi jotka tunnet, ja joilta on viety varusteet, kulta ja rahat, sen jälkeen kun he ovat vierailleet nettisivulla tai avanneet tiedoston jossa on ollut troijalainen virus. Tiimimme työskentelevät opettaakseen pelaajia ja auttavat heitä välttämään accounttinsa joutumista toisen käsiin, mutta fakta on että pelaajat itse ovat usein näiden yhtiöiden suurin kohde kullan lähteenä, kullan jonka yhtiöt sitten kierrättävät ja myyvät eteenpäin toisille pelaajille.

Normaalien pelaajien apupalvelumme ja auttamisen kautta olemme myös huomanneet, että moniin accountteihin jotka on jaettu hahmonkehityspalvelun kanssa, hakkeroidutaan kuukausia myöhemmin. Ja kaikki esineet accountilta viedään sekä myydään eteenpäin. Käytännössä, pelaajat ovat maksaneet näille yhtiöille rahaa, joskus suuriakin määriä, ja sitten samat yhtiöt käyttävät heitä uhreinaan. Kohtaamme joka viikko näiden palveluiden jälkivaikutuksia pelaajiin jotka käyttivät näitä palveluita, ja joidenkin pitää kärsiä pitkäkestoisista jälkiseurauksista - Seuraamusten kuten mahdollisen accountin jäädyttämisen tai sulkemisen lisäksi, monissa tapauksissa yhtiöt joille he maksoivat käyttävät heidän henkilötietojaan tehdessään henkilöllisyysvarkauden ja luottokorttipetoksen. Näillä on pelaajien henkilökohtaiseen elämään pitkäkestoisia vaikutuksia joista toipuminen voi kestää vuosia.

Me haluamme pelaajien myös tietävän, että näiden yhtiöiden työntekijät käyttävät usein häiritseviä hakkerointeja pelissä, ja nämä voivat aiheuttaa servereiden tehokkuus- ja vakausongelmia. Sekä lopulta nämä yhtiöt vievät meidän pelinkehittyly- ja pelaajien auttamisaikaamme, kun työskentelemme pysäyttääksemme heidän hyväksikäyttönsä ja avustamme pelaajia jotka ovat joutuneet heidän uhreikseen palauttamalla hahmoja ja esineitä. He spammaavat mainoksia, käyttävät botteja jotka tekevät pelaajille hankalaksi löytää haluamiaan resursseja, ja nostavat esineiden hintoja inflaation kautta.

Näiden yhtiöiden aiheuttamant negatiiviset vaikutukset ovat suoraan riippuvaisia heidän palveluitaan käyttävistä ihmisistä. Ilman heitä yhtiöillä ei ole mitään mahdollisuutta jatkaa epäeettistä toimintaansa. Sen lisäksi, on tärkeää muistaa että pelaajat ovat vastuullisia siitä mitä tapahtuu accountilla jolla he pelaavat. Kullan myyminen oikealla rahalla ja hahmonkehityspalveluiden käyttö ovat Käyttöehtojemme (Terms of Use) sekä Loppukäyttäjän Lisenssisopimuksemme (End User License Agreement) rikkomuksia, ja teemme säännöllisesti korjaavia toimia havaitessamme että näitä palveluita on käytetty. Toivomme että tässä esitetyt tiedot olisivat hyödyllisiä kelle tahansa kullanostoa tai hahmonkehityspalveluiden ostoa harkitsevalle; nämä ovat vain muutamia syitä miksi ne palvelut voivat vaikuttaa negatiivisesti World of Warcraftiin ja muihin peleihin, ja kannustamme vahvasti pelaajia olemaan tukematta yhtiöitä jotka tarjoavat niitä.

Pelaajat jotka ostavat kultaa tukevat spammausta sekä bottien ja keyloggereiden käyttöä - asioita, jotka huonontavat kaikkien muiden pelikokemusta.
4486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pitääkö tota ny spämmii?

Äänestä

Tota on jo kait spammittu tarpeeks täällä keskustelussa nii eiköhän riitä jo :P

Äänestä
  • Joo mä laiton tän saman noin viikko sitten palstalle ja se herätti huomioo mutta kuka turvelo laittaa sen nyt heti tänne usiks turhaan, kun ton saman tekstin voi scorllata kun se on laitettu noin viikkositten!

    Äänestä

Eihän tuohon goldin tekemiseen mikään nero tarvi olla :D itse olen wowissa ihan noob ja pelailen satunaisesti, aloittelin joskus jouluna -07. nyt on mainina 25 warlock millä on leveliin nähden ihan riittävästi eli 120g ja kaikki vain myymällä roinaa ah:ssa ..ja myös ostamalla ah:sta ja myymällä voitolla eteen päin. tosin nyt tein bankkeri hahmon joka juoksee postilaatikon ja ah:n väliä ja tuolla lokilla voi sendiä kaikki roinat tuolle bankerille. Ja näin keskittyä lokin questaamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultaakk! kirjoitti:

ÄLÄ OSTA KULTAA!

Kullanmyynti: Seuraukset ja vaikutukset

Seuraava teksti on suora käännös artikkelista, jonka Blizzard on julkistanut omilla sivuillaan englanniksi.

Haluaisimme tehdä selvän kannanoton kullanoston ja hahmonkehityspalveluiden oston negatiivisesta vaikutuksesta. Me kohtaamme joka päivä pelaajia, joille näitä palveluita tarjoavat yhtiöt ovat tehneet jotain negatiivista. Ja toivommekin pystyvämme lisäämään pelaajien tietoisuutta käytännöistä joita nämä yhtiöt harjoittavat, sekä niiden haitallisista vaikutuksista kaikkiin pelaajiin, mukaanlukien yhtiöiden omiin asikkaisiin,ja peliympäristöön kokonaisuutena.

Monet pelaajat eivät kultaa ostaessaan ymmärrä kuinka suuri vaikutus sillä on pelin talouteen, eivätkä tiedä kuinka kultaa myyvät yhtiöt hankkivat kultansa. Pelinkehittäjämme, pelin sisäinen avustus, ja antihakkerointitiimimme, työskentelevät ahkerasti pysäyttääkseen näiden yhtiöiden käyttämän hyväksikäytön, sekä auttavat pelaajia jotka ovat joutuneet heidän palveluidensa uhreiksi. Jäljitämme säännöllisesti näiden yhtiöiden myymän kullan lähteitä, ja olemme huomanneet että hälyttävän suuri määrä tulee hakkeroiduilta accounteilta (käyttäjätileiltä). Nämä ovat ystäviäsi, sukulaisiasi ja kiltakavereitasi jotka tunnet, ja joilta on viety varusteet, kulta ja rahat, sen jälkeen kun he ovat vierailleet nettisivulla tai avanneet tiedoston jossa on ollut troijalainen virus. Tiimimme työskentelevät opettaakseen pelaajia ja auttavat heitä välttämään accounttinsa joutumista toisen käsiin, mutta fakta on että pelaajat itse ovat usein näiden yhtiöiden suurin kohde kullan lähteenä, kullan jonka yhtiöt sitten kierrättävät ja myyvät eteenpäin toisille pelaajille.

Normaalien pelaajien apupalvelumme ja auttamisen kautta olemme myös huomanneet, että moniin accountteihin jotka on jaettu hahmonkehityspalvelun kanssa, hakkeroidutaan kuukausia myöhemmin. Ja kaikki esineet accountilta viedään sekä myydään eteenpäin. Käytännössä, pelaajat ovat maksaneet näille yhtiöille rahaa, joskus suuriakin määriä, ja sitten samat yhtiöt käyttävät heitä uhreinaan. Kohtaamme joka viikko näiden palveluiden jälkivaikutuksia pelaajiin jotka käyttivät näitä palveluita, ja joidenkin pitää kärsiä pitkäkestoisista jälkiseurauksista - Seuraamusten kuten mahdollisen accountin jäädyttämisen tai sulkemisen lisäksi, monissa tapauksissa yhtiöt joille he maksoivat käyttävät heidän henkilötietojaan tehdessään henkilöllisyysvarkauden ja luottokorttipetoksen. Näillä on pelaajien henkilökohtaiseen elämään pitkäkestoisia vaikutuksia joista toipuminen voi kestää vuosia.

Me haluamme pelaajien myös tietävän, että näiden yhtiöiden työntekijät käyttävät usein häiritseviä hakkerointeja pelissä, ja nämä voivat aiheuttaa servereiden tehokkuus- ja vakausongelmia. Sekä lopulta nämä yhtiöt vievät meidän pelinkehittyly- ja pelaajien auttamisaikaamme, kun työskentelemme pysäyttääksemme heidän hyväksikäyttönsä ja avustamme pelaajia jotka ovat joutuneet heidän uhreikseen palauttamalla hahmoja ja esineitä. He spammaavat mainoksia, käyttävät botteja jotka tekevät pelaajille hankalaksi löytää haluamiaan resursseja, ja nostavat esineiden hintoja inflaation kautta.

Näiden yhtiöiden aiheuttamant negatiiviset vaikutukset ovat suoraan riippuvaisia heidän palveluitaan käyttävistä ihmisistä. Ilman heitä yhtiöillä ei ole mitään mahdollisuutta jatkaa epäeettistä toimintaansa. Sen lisäksi, on tärkeää muistaa että pelaajat ovat vastuullisia siitä mitä tapahtuu accountilla jolla he pelaavat. Kullan myyminen oikealla rahalla ja hahmonkehityspalveluiden käyttö ovat Käyttöehtojemme (Terms of Use) sekä Loppukäyttäjän Lisenssisopimuksemme (End User License Agreement) rikkomuksia, ja teemme säännöllisesti korjaavia toimia havaitessamme että näitä palveluita on käytetty. Toivomme että tässä esitetyt tiedot olisivat hyödyllisiä kelle tahansa kullanostoa tai hahmonkehityspalveluiden ostoa harkitsevalle; nämä ovat vain muutamia syitä miksi ne palvelut voivat vaikuttaa negatiivisesti World of Warcraftiin ja muihin peleihin, ja kannustamme vahvasti pelaajia olemaan tukematta yhtiöitä jotka tarjoavat niitä.

Pelaajat jotka ostavat kultaa tukevat spammausta sekä bottien ja keyloggereiden käyttöä - asioita, jotka huonontavat kaikkien muiden pelikokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu