hei meidän pentu tulee 9 viikkoa, ja söi kasvattajan luona royal canin penturuokaa siihen laitettiin lihaa, riisiä yms. No niin mekin teimme. mutta eka päivinä kun sille ei maistunu mikään niin annoimme esim leipäkuutioita. Nyt mä luulen että se haluis jotain muuta kun raksuja. Jos raksuja on suurin osa niin pentu jättää syömättä. Kyllähän se sit seur kerralla syö mutta aika vähän. jatkanko vaan sinnikkäästi raksuja vai annanko jotain muuta välillä. Raksuja on kuitenkin 3kg:n pussi.
Ja miten on joko voi siirtyä 3 ruokakertaan? Kun ainakin 1 ateria kaadetaan kokonaisuudessaan roskiin ja muiltakin kerroilta yl jää tähteelle.
Annan aina 1/2dl raksuja ja sit vähän jotain lisää. Ruokaa on v vajaa desi. Koira on cava.
Ja miten on joko voi siirtyä 3 ruokakertaan? Kun ainakin 1 ateria kaadetaan kokonaisuudessaan roskiin ja muiltakin kerroilta yl jää tähteelle.
Annan aina 1/2dl raksuja ja sit vähän jotain lisää. Ruokaa on v vajaa desi. Koira on cava.
Vastaukset 8
Vanhimmat
nirsoilee, jos annatte sille muuta, jos ruoka ei kelpaa. Royal Canin on hyvä merkki, kyllä jatkaisin vain sen antamista. Ja jos jokin ruoka tulee säännöllisesti kaadettua pois, niin kyllä varmaan voisi siirtyä kolmeen ruokakertaan.
kannattaako raksujen sekaan laittaa lihaa yms. Me ei siis olla annettu kuin 2 ekapäivänä muuta.
Eihän se pentu ole vielä viikkoakaan ollut, mutta haluaissi jotain muuta. Ja mä haluan että se syö raksuja, jotta sais kaikkia tärkeitä aineita kasvulle.
Itse laitoin raksujen sekaan raejuustoa, kermaviiliä ja toisinaan jos oli ruoaksi jotakin, mikä soveltuu myös koiralle.
Ihan pieni määrä vaikka jauhelihakastiketta kalakeittoa, makaroonilaatikkoa yms. makua antamaan murojen joukkoon.
Toiset koirat ovat vaan ihan luonnostaan nirsoja ja toiset ahmatteja...minä olen omistanut näitä jälkimmäisiä.
laitan sinne muutakin ja toivon että söisi..
kun pentu on niin pieni, niin huoli meinaa tulla, ettei typy näänny.
laita samaa kuin kasvattaja ja vähennä sitten pikku hiljaa pelkkiin raksuihin.Viiliä ja muuta voi antaa sitten mieluiten välipalaksi eli herkuksi jos vaikka tekee jotain hyvin.Motivaatio kasvaa koska tietää jotta jotain extraa saa sitten jos kunnolla.Mutta perusruoka nappulat,koska siitä saa helpoiten kaikki tarvitsemat vitamiinit.Pentu ei syö edes paljon.Minulla 11 vko lappalainen ja 150g papanoita menee vain päivässä ja hyvin on kasvanut.Ei vain syö enempää.Alussa ei meinannut syödä sitäkään.
mieltä että oleppas varovainen sen muun lisäämisen kanssa nappuloihin. Mistä rodusta on kyse? Nimittäin jos on isorotuinen, sekoittaa raaka liha nappuloiden joukossa kalkin ja fosforin suhdetta ja voi saada kasvuhäiriötä esim. jaloissa aikaiseksi. Nappulat ovat täysravintoa ja pentu saa niistä kaiken mitä se tarvitsee.
Sitten, terve koira/pentu ei itseään nälkään tapa. Me ihmiset ne opetetaan ronkeleiksi, säälitään ja pelätään että kuolee nälkään ja annetaan herkkuja, seuraavalla ruokintakerralla koira tekee saman tempun eli jättää syömättä ja saa taas herkkuja ja kierre on valmis, ronkeli ja nirso koira jolle omistaja syöttää kaikkea muuta paitsi sitä hyvää koiranruokaa.
eli cavalieeri, pieni spanieli, sanoinkin sen tuolla eka vistissä.
ei rotua siellä lukenut