matkustaa ulkomaille? Menee rahaa, stressi lisääntyy kaikenmaailman lentokentillä jonottaessa turhantarkoissa turvatarkastuksissa. Matkustelen vain kotimaassa, siinä on järkeä.
Mitä järkeä
yleensä on
4394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet oikeassa, näinhän se on, kun ulkomaille lähtee, mutta minun on pakko päästä aurinkoon kesken talvea, kun en kestä pimeyttä.Jos suomessa olisi aurinkoa ympäri vuoden, niin en minäkään matkustaisi.
Ulkomailla käydessä tutustuu paikalliseen kulttuuriin,näkee maailmaa eri paikoista ja kaiken kukkuraksi,saa rahoilleen vastinetta. Minusta ainakin on ihanaa kattella paikallista elämää. Voi sitä ihmisten ystävällisyyttä,mitä Suomessa ei tahdo olla. Jopa tuntemattomilta kysytään,mitä kuuluu jne. Se jos mikä,on ihanaa. Toisekseen mielummin pistän ylimääräiset rahat matkailuun,kun esim. baariin. Mihin mä ne muuten pistäisin? en ainakaan baariin.
Lisäksi, tienoosta ja reisun kestosta riippuen muitakin näkökohtia.
EU-alueen työnhaku. 3kk.
Lähitulevaisuuden menoliput Espanjaan 88E/hlö veroineen.
Miellyttävät kevätkuukaudet toisenlaisessa ympäristössä.
Mahdollisuus halvempaan elämiseen.
Monipuolisempi elintarvikevalikoima.
Mahdollisuus halutessaan matkustella missä tahansa.
Kertaakaan ei Espanjan työkkäri ole ollut kiinnostunut.
Jne.
Entä muualle?
Vaihtelua, uusia virikkeitä.
Euroopan alueella uusia perhetuttavuuksia.
Jne.
On varmaan kunkin omasta luonteesta kiinni miten asiat kokee!
...kapea-alaisen ajattelutapansa, niin kannattaakin välttää matkustelua ulkomaille. Ja Suomessa matkustessakaan ei tietenkään kannata lähteä liian kauaksi siitä omasta kotikylästään. Voi vaikka vahingossa saada uusia näkökulmia asioihin!
Toki ulkomaille matkustamisessa on monia huonojakin puolia. Matkustaminen etenkin lentäen on epäekologista. Muilla kulkuneuvoilla matkustaminen taas on usein hyvin aikaavievää.
Matkustaa voi kuitenkin myös junalla, bussilla tai vaikka liftaten. Stressiä ei tarvitse ottaa asioista, joihin ei voi vaikuttaa (kuten lentokenttien turvatarkastuksista). Matkustaminen sujuu myös suhteellisen edullisesti, jos vaan suunnittelee matkan etukäteen, eikä ole turhantarkka esimerkiksi majoituksen tai matkanteon tasosta.
Itse vältän turistirysiä, ja suosin sen sijaan omatoimimatkoja kohteisiin, joihin ei moni matkusta, ja joissa voin vapaasti ja itsenäisesti tutustua paikkoihin. Pyrin aina ottamaan etukäteen selvää paikallisten suosimista paikoista, ja paikan päälläkin reippaasti juttelemaan paikallisten kanssa.
Suosin myös mahdollisuuksien mukaan pidempiaikaista oleskelua ulkomailla, esim töiden tai opiskelun merkeissä. Muutamassa kuukaudessa tai vuodessa tutustuu paikallisiin ihmisiin ja tapoihin jo ihan eri tavalla kuin viikonlopun tai edes parin viikon lomamatkalla. Ajattelu avartuu ja vähitellen valkenee, ettei se suomalainen totuus asioista olekaan koko totuus.