elikkä "sääntötietoiset" kuinka sarjat määräytyvät ikäkausisarjoissa. ratkaiseeko tarkka syntymäpäivä vaiko syntymävuosi. esim. jos on vaikkapa syntynyt helmikuun alussa 1968 niin joutuuko tammikuun hiihtämään 35:ssa ja syntymäpäivän jälkeen voi siirtyä 40-sarjaan? vai voiko kokovuoden hiihtää 40-vuotiaissa?
entäpä sitten junnusarjoissa? onko päinvastoi eli ratkaiseeko syntymävuosi sarjan ?
entäpä sitten junnusarjoissa? onko päinvastoi eli ratkaiseeko syntymävuosi sarjan ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
syntymävuosien mukaan ja sarja muuttuu syksyllä,
kun kausi alkaa ei kesken kauden.
kilpailukausi on 1.11-31.10 elikä sinä aikana täytetty ikä niin kuulut siihen sarjaan
Hiihtoliiton kilpailusääntö sanoo, että kilpailijan ikä on se vuosimäärä, jonka kilpailija täyttää kuluvan kilpailuvuoden (= kalenterivuosi) aikana. Kuitenkin 1.11.-31.12. pidettävissä kilpailuissa määräävänä on se ikä, jonka kilpailija saavuttaa tulevan kilpailuvuoden aikana.
Eli esim. viime joulukuussa vuonna 1992 syntynyt joutui jo 16-vuotiaiden sarjaan ja vuonna 1973 syntynyt pääsi jo ikämiehiin.
Oleellista tässä on, että hiihtäjä ei ikääntymisen takia vaihda sarjaa kilpailukauden (1.11.-31.10.) aikana.
juuri noin sanoin,lueppa uudelleen
Sinä sanoit tuossa aiemmin, että kilpailukaudella täytetty ikä määrää sarjan. Tämä pitää paikkaansa 10 kk kilpailukaudesta, mutta kahden eka kuukauden (1.11.-31.12.) aikana täytettyä ikää täytyy kasvattaa yhdellä.
Esim. jos henkilö täyttää kilpailukauden aikana 24.12. 15 vuotta, kilpailee hän koko kauden 16-vuotiaiden sarjassa.
voi hyvänen aika,lue se vielä kerran,niin ehkä ymmärrät.tai katso suomen urheiluliiton sivuilta.
Jos luet tarkkaan 9. pykälän oheisista säännöistä, niin huomaat, että jos henkilö täyttää joulukuussa (eli kilpailukauden 2 eka kk:n aikana) 15 vuotta, hän kilpailee ko. kauden 16-sarjassa.
Sinun eka viestin mukaan hän kilpailisi koko kauden 15-sarjassa ("kilpailukausi on 1.11-31.10 elikä sinä aikana täytetty ikä niin kuulut siihen sarjaan ").
Eli kilpailukausi ja kilpailuvuosi ovat eri asioita.
http://hiihtoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/1719c076ce76f1836bc0518fdb519054/1205441222/application/pdf/649334/kilpailusäännöt 25.2.2008.pdf
sarja on se paljonko täytät sen vuoden aikana.Ainakin jos et oo täyttänyt ennen hiihtoa vuosia.No täähän on vaikee selvittää...Siis ite täytän tänä vuonna 40 mut vasta hiihtojen jälkeen,mut sarja on 40v.Asia kysytty järjestäjiltä.
Noista junnuista en sit tiedä..
selvisi. tosin katsoin itsekin nuo hl:n säännöt ja veteraanien osalta pässin lihaa, mutta junnujen osalta jäi hieman epäselväksi.
esim tänä talvena ovat kansallisissa hiihtäneet sarjassa M/N10 1999 ja 1998 syntyneet, eli 9 ja 10 täyttäneet/täyttävät. nuoremmilla ei kansallisiin ole osallistumisoikeutta. sarja M/N12 on taas 1997 ja 1996 syntyneille eli 11 ja 12 täyttäville.
vaikka kilpailukausi alkaakin 1.11, niin määräävä on ikä mikä saavutetaan seuraavan kalenterivuoden kuluessa. esim joulukuun 6.12. kisassa hiihti esim 15.12.1997 syntynyt ja silloin kisassa vasta 9 vuotias tyttö sarjassa N12, koska tämä tyttö täyttää seuraavana kalenterivuonna 11.