Olen 18-vuotias poika ja usein, mutta ei aina tuntuu, että haluaisin olla tyttö. Välillä olen onnellinen siitä, että olen poika. Pienenä halusin aina olla tyttö. Sitten joskus ehkä 8-vuotiaana tapahtui muutos, ja minusta alkoi tuntua jatkuvasti, että hyvä olla poika. Ehkä 10-vuotiaana aloin taas haluta olla tyttö. Ehkä 15-vuotiaana alkoi sitten tämä nykyinen tilanteeni, että en tiedä olisinko tyttönä onnellisempi. Haluaisin vaihdella (fyysistä) sukupuoltani.
Mikähän olen?
Mikähän olen?
312628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kuulostaa aikalailla tältä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Bigender
Jos ihmisellä olisi mahdollisuus vaihdella sukupuoltaan noin vain, varmasti kaikki sitä kokeilisivat - tänään miehenä, huomenna naisena. Onpa kertakaikkisen harmillista tämä inhimillinen riittämättömyys. Mikä sinä olet, sitä ei tiedä vielä kukaan - mutta varmasti tulevaisuudessa opit sen itse tietämään, ja sitä kautta muutkin.
No mua ei kyllä kiinnostais elää sekuntiakaan miehenä. Eli älä yleistä.
Jaa? No voisin minä pyörähdellä hetken naisena, ongelma tulisi vastaan vasta kun huomaisin, mitä siellä jalkojen välissä onkaan... tai EI ole.
Naiselle tulis miehenä heti vastaan tiettyjen osaamisten, ominaisuuksien ja taitojen puute.
Mä en osais iskeä naista, ei riittäis pokka siihen. En osaisi keskustella lätkästä tai formuloista. Enkä osaisi tai ainakaan kehtaisi olla muita fiksumpi tai parempi. Miehillähän on koko ajan pikku skaba käynnissä, joskus nyrkitkin mukana. Miesporukassa mä olisin ihan tööt ja eksyksissä.
Ei sitä kukaan näkisi arkisessa elämässä mitä sieltä löytyy. Pelkäisitkö, että suhteet hankaloituisi vaikka omien sanojesi mukaanhan Suomessa oltiin todella suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä? Vai onko pointtisi ettet voisi tuntea itsesi mieheksi jos sinulla ei olisi sitä? Loppupeleissä onko se jalkoväli todella sinulle niin tärkeä? No onhan se aika monelle kyllä ehkä turhankin tärkeä, mutta aika surullista jos mielestäsi sukupuolisuus ja elämänlaatu on pelkästään siitä kiinni mitä siellä on tai ei ole.
Oletkos muuten ajatellut, että jos oikeasti muuttuisit todella naiseksi, niin muuttuisi myös henkinen puoli. Se ei todellakaan ole usein samanlainen kummallakin, vaikka ainoa isompi ero onkin lähinnä tunne kuulumisesta jompaan kumpaan leiriin.
Tuli mieleeni tästä, että kyllä m2f-transitiossakin henkinen puoli jonkin verran muuttuu, vaikka kuinka on ollut nainen siihenkin asti.Se naisena olo on siihen asti ollut lähinnä tietoisuutta omasta sukupuolesta ja ehkä nippu ominaisuuksia, jotka eivät ole perusmiehisiä.
Hormonit avaavat jonkinlaiset sulkuportit aivoissa ja jos samaan aikaan vielä aloittaa täyspäiväisen arkielämän naisena, niin huomaa kyllä varmasti vähitellen muuttuvansa. Ulkonaisesti sosiaalistuu naissukupuoleen ja pääkopan sisällä saattaa muuttua jopa seksuaalinen suuntautuneisuus sulkuporttien avauduttua. Sosiaalistuminen ilmenee heijastusvaikutuksina olemuksessa, puhetyylissa, vähän kaikessa.
Olen tuon itsekin kokenut kuinka hormonit ja elämä naisena on muuttanut minua, joskin muutokset eivät ole radikaaleja. Enpä kyllä tiedä mitä tapahtuisi jos henkisiltä lähtökohdiltaan täysin mies aloittaisi HRTn ja elämän naisena, vaikka tuskin moisessa tapauksessa olisi edes halujakaan moiseen.
En tiedä onko totta vai legendaa, että mies kokee sen, että häneltä keikautetaan hormonitasapaino naisen malliin, äärimmäisen pahan tuntuisena. Eturauhassyöpäpotilaat, joita on hoidettu estradiolilla, ehkä voisi sanoa jotain, vaikkei heilläkään siis ole tasoja heilautettu naisen kuosiin.
Itse voisin kuvitella, että pahalta tuntuu, koska silloin aivojen viritys olisi ristiriidassa hormonitasojen kanssa. Eli olisi juuri se transsukupuolisen oiretila ennen hoitoja.
No kuten jo USEAMMAN kerran todennut olen, en ole tällä palstalla riitelemässä kenenkään kanssa tai ketään loukkaamassa. Elämänlaadut sun muut sikseen, kyllä, MINULLE henkilökohtaisesti olisi järkytys menettää jotakin jalkojeni välistä. En voisi tuntea itseäni mieheksi? No ei tuo miehuus minulle mikään pyhä arvo ole, mutta penikseni haluaisin kuitenkin pitää. ELLEI rouvalla satu olemaan mitään sitä vastaan. En minä halua kuulua mihinkään leiriin, homomiehenä huseeraan mutta leirit jätän sinulle. Ei hyvänen aika - taisin nyt tempautua mukaan transsukupuolisten kotkotuksiin...
En tiedä itsekään onko tuo totta vai legendaa, kun tosiaan ilmeisesti aiheesta ei ole mitään kunnon tutkimuksia. Alhainen testosteronitaso miehillä ainakin aiheuttaa ongelmia toisaalta sekin voi liittyä siihen, että mitään sukupuolihormonia ei erity tarpeeksi ja se voi aiheuttaa itsessään todella ikävät fiilikset eikä ole terveellistäkään. Itsekin voin sanoa, että vaikka testot tuntuivatkin hirveiltä, niin vieläkin ikävämpi olotila tulee siitä kun ei ole testoja eikä estradiolia(tätä voi kokeilla ottamalla pelkän Androcurin, en kyllä suosittele). Sen olen kyllä huomannut, että aivot tuntuvat olevan tyytyväisempiä nykyisiin hormonitasoihini kuin edellisiin ja estradioli on kyllä tuonut henkistä vakautta ja hyvää oloa, mutta toisaalta tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen vaikuttanee paljon sekin, että saa elää omana itsenään ja ruumiskin muuttuu oikeaan suuntaan.
Minulla oli Androcur-hoito melkein puoli vuotta päällä ennen kuin sain ensimmäistä kertaa vähän estrogeenejä, ja sekin oli niin alhainen annos ettei naisten tasoista ollut vielä toivoakaan. Mutta ero jo pelkän antiandrogeenin vaikutuksessa oli dramaattinen, kouriintuntuva. Testoilla oli jatkuvasti sellainen kamala, sekava olo, ja kun testotasot laskivat naisten normeihin, yhtäkkiä mieli kirkastui ja oli paljon helpompi olla. Näin siis vaikka olin käytännössä ilman sukupuolihormoneja suhteellisen pitkään.
Eli kyllä nuo aivot tuntuvat olevan säädetty jotain tiettyä hormonitasoa varten. Jos siitä joutuu liian kauas, alkaa kaikin puolin funktionaalisuus kärsiä.
Jos tiedettäisiin varmuudella, että aivojen viritystä vastaavat hormonitasot tuovat hyvän olon ja päinvastoin virityksen vastaiset aiheuttavat pahaa oloa, voitaisiin lyhyttä hormonikuuria käyttää transdiagnoosin vahvistuksena. Tuskin kukaan yökkäävä ja oksenteleva rupeaisi valehtelemaan että hyvä olo tässä on. Itse koin vain sen muutoksen pahasta olosta hyvään, mikä tapahtui hormonihoidon kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Ja sen jälkeen on olo pysynyt.
...että huomasit vihdoin omakohtaisesti, miksi se jalkovälin värkki on merkityksellinen sukupuolen kokemiselle?
Jospa sopisimme niin, että olet hiljaa ellei sinulta kysytä mitään.
Voi olla, että itsellä vaikutti se, että olin jo silloin pitkään syönyt estradiolia jolloin sen puutos tuntui ja anti-androgeenien annostus vaikuttanee myös paljon. Sen olen itsekin kyllä huomannut, että aivot vaikuttaisivat olevan virttyneet tietille hormonitasoille.
Minä en osaa keskustella jääkiekosta enkä formuloista. Nyrkkejäni en käytä.
Tuo voi olla totta, mutta melkein kaikki ihmiset tietävät, kummassa kehossa haluavat olla, kun jatkuvasti ei voi vaihtaa. Minä en tiedä sitä itsestäni.
Jospa sovittais että tämä on edelleen vapaa maa, ja jos ei tykkää voi muuttaa vaikka Iraniin.
Olen pettynyt vastauksiin, koska en ole saanut yhtään vastausta, josta kävisi ilmi, että minua ymmärretään
Olisiko pojun mahdollista opetella perustavia sosiaalisia taitoja? Jos netissä esittää kysymyksen ja ihmiset vaivautuvat vastaamaan, pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä saa. Tuskin on järkevää tai kohtuullista olettaa, että netin viestipalstalle ilmestyisi henkilö kertomaan henkilökohtaisia totuuksia kysymyksen esittäjästä. Tuollaisella asenteella käy ihmisten hermoille oli sitten mies tai nainen, hetero tai homo, kissa tai koira.
111222333 kirjoitti: "Olisiko pojun mahdollista opetella perustavia sosiaalisia taitoja?"
Hieno ohje. Joskos itse toteuttaisit?
Jaksamista...
Tältä palstalta (transscenen vessanpytyltä) on aika turha odottaa saavansa positiivista palautetta. Itsekin identiteettiäni etsiessäni kauhistuin tämän palstan vihaista suhtautumista ja tylyä meininkiä.
Vosin vielä sanoa, että oma menneisyyteni oli pitkälti sama kuin kuvailemasi: halusin usein olla tyttö, mutta en tiennyt kumpi todella sisimmässäni olin. Tutki itseäsi ja mieti mitä haluat lopulta olla (mies/nainen/jokumuumikä)... Kyllä ne tunteet selviävät aikanaan (minulla se kesti 10 vuotta).
Paras todiste siitä lienee, että pystyn keskustelemaan yliherkkien transihmisten kanssa ilman rettelöitä. Tämä tehnee minusta sosiaalisen virtuoosin.
No eipä tuo nyt sen kummempi kommentti ollut kuin omani ihan ketjun alussa. Jos pidät tätä palstaa tylynä, voit onnitella itseäsi: olet selvästikin säästynyt netin pahimmalta annilta.
Kyllä mä oon nähny ne netin tylyimmät anonyymipalstat. kunhan vaan totesin, että tällä palstalla (toisin kun jollain muilla transpalstoilla) ei vallitse mikään kaikkein toverillisin henki.
Kyllä tiedän, että anonyymipalstat ovat yleensä aika villejä paikkoja ja nille kukakin voi kirjoittaa mitä vaan seuraamuksia pelkäämättä. Täällä Suoli24:ssä ei netiketit ja sennesmmoset ole arovssaan (enkä tarkoita vain tätä palstaa; useita muitakin törkypalstoja tällä boardila)
Ihme äijäilyä sinun taholtasi... Mitä oikein edellisellä viesilläsikin yritit todistaa? Minä tahdoin auttaa kaltaistani ja paikalle hyppää joku random-homo heittämään jotain ympripyöreetä jootiä koskien kirjoitustani.
Itsellä on suurinpiirtein samoja tuntemuksia, mutta vain toisinpäin. Eli fyysisesti nainen mutta henkisesti tunnen itseni enemmän pojaksi (tosin tämä vaihtelee aika ajoin). En omaa kuitenkaan mitään halua mennä minkäänlaiseen leikkaukseen.
Omaksi onnekseni olen tyypiltäni sellainen, että hyvin vähällä vaivalla pystyn muuntautumaan uskottavasti pojaksi ja toteuttamaan sisäistä itseäni. Ainakin lukuisten "Homo!" huutojen perusteella koen poikana olemisen menneen ulkopuolisiin täydestä :P
Itse luokittelisin itseni transgenderiksi mutta tuntuu nuo transvestiitti ja gender blendaajakin joissain määrin osuville käsitteille.
Mielestäni termistöt ovat kuitenkin sinänsä toisarvoinen asia, pääasia on että itse tietää mikä on tai ei halua olla.
Luokittelu tekee asioista kovin monimutkaisia.
Tuo sinun kertomuksesi tuntuu kyllä tutulta, sillä itselläni on ollut samanlaisia tuntemuksia vuosien kuluessa. Murrosikäisenä halusin kovasti olla tyttö ja kasvatin pitkän kiharan tukankin vanhempieni vastustuksesta huolimatta ja pukeuduin salaa äitini vaatteisiin. Joskus myöhemmin naisseurassa tykkäsin olla mies, mutta vuosien varrella olen huomannut, että minä olen vain transvestiitti, sillä nautin pukeutua naiseksi silloin tällöin. Enää en näin viisikymppisenä kuvittele muuta ja se riittää minulle nyt ja varmaan elämäni loppuun asti.
Minulla on kanssasi samoja kokemuksia. Minulla
se vain alkoi hyvän olon tunteilla nailonsukat
jalassa noin 15v. Enkä koskaan ajatellutkaan
haluavani tytöksi. Vuosien varrella siitä on
transvestiitinen elämäntapa. Joskus kyllä haaveilen tulemisesta todella hyvännäköiseksi
naiseksi, mutta siihenkään ei liity halua olla
oikea nainen.
Nyt kun jo 50v ohitettuani, olen tullut
siihen tulokseen, että tämä on hyvä näin.
Tuohon 18v pojan kysymykseen ei tainnut tulla
vieläkään kunnon vastausta (ainakaan minulta).
Kokeile miltä tyttönä oleminen tuntuu, vaikka
transvestiittiyden kautta. Ei siitä haittaakaan
ole, paitsi ehkä rahallista, kunnes saat selvyyden mikä elämäsi suunta tulee olemaan.
Itse olen 17v tyttö. Olen harrastanut samankaltaista palloilua kuin sää noin 16 vuotiaasta. Välillä tuntuu että ehkä mää nyt kestän olla tyttö..että ei tässä mitään...seksikin sujuu naisena varmaan paremmin kun tykään miehistä. Mutta sitten kun jossakin näen jonkun meikatun ja coolin miesrokkarin mulle tulee hirvee halu olla samanlainen...tuntuu kamalalta olla näin hukassa. Ollaankohan me androgyynejä tai jotain?