kiertoliittymän rahoitus

Prisman luo Kokkolassa kaavailtu kiertoliittymä uhkaa jäädä pahaan saumaan valtion rahoituskuvioissa. 3,6 miljoonan euron suunnitelma lienee liian halpa yltääkseen nimetyksi kohteeksi liikennepoliittiseen selontekoon, mutta tolkuttoman tyyris tiepiirin kustannettavaksi.

Kokkola on tehnyt kaiken mahdollisen pohjatyön osaltaan ja budjetoinutkin 800 000 euroa, joka jää kaupungin kustannettavaksi neljäsosan mukaan.

Kansanedustaja Bjarne Kallis kertoo pähkäilleensä ulospääsyksi umpikujasta väliaikaista kunnallista rahoitusta. Sen mukaan Kokkola maksaisi koko lystin yksin, ja valtio kuittaisi oman osuutensa vuotuisina lyhennyksinä.


(KP)
U~T
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

levennystä alikulusta lähtien ja vapaata oikealle kääntymistä Vaasaan päin samalla lailla kun on Koivuhaan ja Pihlajan risteyksissä. Ei kaadu kustannuksiin ja huomattavasti helpottaisi ruuhkaa. Teollisuudessa nykyään on käytössä aloitepalkkio, kaupungin puolella tavallisen tallaajan ehdotuksia on aika vaikea toteuttaa. Jo vuosia taaksepäin ehdotin Halkokarin liittymän sulkuviivan poistamista lähestyttäessä risteystä. Nyt kun sulkuviiva on poistettu vuosien harkinnan tuloksena liikenne sujuu huomattavasti paremmin. Enään ei tarvi Halkokarin suunnasta turhaan odotella kääntyykö auto vai ajaako suoraan koska 100% autoilijat siirtyvät kääntyvien kaistalla levennyksen alkaessa. Tässä tapauksessa tien pitäjä säästi maalissa ja liikenne pelaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiertotietä? kirjoitti:

Prisman luo Kokkolassa kaavailtu kiertoliittymä uhkaa jäädä pahaan saumaan valtion rahoituskuvioissa. 3,6 miljoonan euron suunnitelma lienee liian halpa yltääkseen nimetyksi kohteeksi liikennepoliittiseen selontekoon, mutta tolkuttoman tyyris tiepiirin kustannettavaksi.

Kokkola on tehnyt kaiken mahdollisen pohjatyön osaltaan ja budjetoinutkin 800 000 euroa, joka jää kaupungin kustannettavaksi neljäsosan mukaan.

Kansanedustaja Bjarne Kallis kertoo pähkäilleensä ulospääsyksi umpikujasta väliaikaista kunnallista rahoitusta. Sen mukaan Kokkola maksaisi koko lystin yksin, ja valtio kuittaisi oman osuutensa vuotuisina lyhennyksinä.


(KP)
U~T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu