Usakaalankohan enää kokeilla sellaista kristallihiekkaa meijän kisulle, kun kokeilin puupaloja, niin sehän ei astunut jalallakaan sinne. On niin tottunut hiekkaan. Mutta ajattelin josko joku muu olisi hajuttomampi ja kivempi versio kuin hiekka?
Hiekkapulma
hmm :/
9324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on paljon erilaisia ja varmasti niistä löytyy useampikin hajuton. Esimerkiksi meillä käytetään puupohjaista hiekkaa (Ököplus), joka sitoo hajun täydellisesti. Vaikka hiekka on puupohjaista, se ei ulkonäöltään ja olemukseltaan eroa mitenkään tavallisesta hiekasta, se on ehkä hieman kevyempää mutta sitähän ei kissa huomaa. Ökö on käytössä yhtä halpaa (halvempaakin) kuin pelletti, vaikka säkin ostohinta onkin kalliimpi.
Hiekkaa ei kannata vaihtaa täysin erilaiseen, koska kissa on tottunut yhteen tietynlaiseen alustyyppiin ja saattaa alkaa pantata vessaan menoa. Pissan panttaaminen aiheuttaa helposti virtsavaivoja. Kaikki kokeilemani kristallihiekat ja vastaavat paakkuuntumattomat ovat alkaneet haista jo parissa päivässä, jonka ansiosta pissaa on ollut lopulta enemmän lattialla kuin laatikoissa..
Yleensä itsessään hajuton hiekka pitää hajun paremmin kuin voimakkaan hajuinen, kosteus yleensä lisää ominaishajua. Hiekan pitää kastuessaan muodostaa kova ja tiivis paakku, joka ei murene siivottaessa. Mitä vähemmän muruja puhtaaseen hiekkaan jää, sen vähemmän hiekka haisee. Eläinkaupoissa on yleensä näyteastiat eri hiekoista.
Meillä käytetään vain KRISDTALLIHIEKKAA! Se on hjutonta mutta siitä pitäisi kerätä viikoittain (useimminkin) ulosteet pois! Kisut tykkäävät vain ja ainoastaan siitä, kokeile!
mistä tahansa hiekasta pitää kerätä PÄIVITTÄIN ulosteet ja pissat pois!
joutuuko sun kissaparkasi käymään umpisontaisessa laatikossa. kamalaa. kyllä ne ulosteet tulee kerätä päivittäin!!
meillä ei kelpaa kuin kristallihiekka.e-ei
Uskaltaahan sitä kokeilla. Kristallihiekkapussi ei niin paljoa maksa, että taloutesi siihen kaatuisi. Suosittelen erityisesti Best Friendin Fresh & Easyä. Aluksi kannattaa sekoittaa kristallihiekkaa vanhan hiekan joukkoon eli pikkuhiljaa totuttaa kisua. Itse olen ollut tyytyväinen kristallihiekkaan, ei mielestäni haise ollenkaan ja kaiken lisäksi hiekka on erittäin helppo käyttöistä. Kakat vaan otetaan päivittäin pois ja käännellään hiekkaa, siinä se. Pissapaakkujen kanssa tuhraaminen jää pois, kun pissoja ei kristallihiekasta poisteta (neste haihtuu ja hajut imeytyy kiteisiin).
siinäkö ei tarvitse pissoja kerätä pois? Kun minusta aina tuntuu että ne pissapaakut haisee kun käyttää hiekkaa, ja vaikka mitä merkkiä koittaisi. Mutta kun laitoin niitä puupellettejä niin kissa pelkäsi niitä, sitä inhotti ne eikä se mennyt koko vatiin. Joten en halua enää sitä tilannetta että kissa rupee kiertää nurkissa ettien pissapaikkaa kun vadille ei voi mennä.
Monet kissat saa epäsiisteiksi ja panttaamaan pissaa pelleteillä ja kristallihiekoilla.
Kristallihiekka on erittäin epähygieenistä ja siisti kissa taatusti huomaa ja haistaa sen, ettei pissoja ole siivottu ajallaan..
Paakkuuntuva puupuru Ökoplus kelpaa yleensä pellettikammoisillekin kissoille. Tulee käytössä todella edulliseksi, ei hajuhaittoja, ekologinen, helppo siivota.. kannattaa ehdottomasti kokeilla.
http://www.ninellis.com/tmi/oko/oko.htm
Meillä on käytössä kristalli eikä ole ollut ongelmia. Pissat todellakin imeytyvät kristalliin eikä haise.
Kristalli on toiminut myös siskoni kissaan joka on hyvin tarkka siitä ettei laatikko saa haista.
Mitään hiekkaa ei kannata vaihtaa yks kaks vaan nimenomaan sekoitella keskenään muutamat kerrat.