A-lehdet työnantajana

Tallukka

Menen huomenna työhaastatteluun A-lehdille. Onko hyvä työnantaja, jos verrataan muihin puhelinmyyntifirmoihin? Onko mahdollista päästä hyville tuloille? Mites alussa? Onko pohjapalkka taattu myös jatkossa? Ettei jossain vaiheessa muutu pelkäksi provikkapalkaksi?

195

24823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aaa-l

      Kyllä A-lehdet omalla kohdalla on ollut hyvä paikka. Pohjapalkka on aina eikä missään kohdalla muutu pelkäksi provisioksi. Mutta tietty hyvähän myyjä ei sitä pelkkää pohjaa mietiskele. Kannattaa kokeilla siinähän et menetä mitään. Tsemppiä! T:Ehkä tuleva työkaverisi;)

    • ...

      Mun työkaveri kyseli työtä A-lehdiltä. Niillä on (ainakin siinä toimistossa missä kaverini kävi) tietokoneet jotka soittavat automaattisesti ihmisille. Eli heti kun edellinen puhelu loppuu, tietokone soittaa jo seuraavalle. Eli siinä ei kerkiä yhtään hengähtään. Pohjapalkka tais olla 10€/h, joka on aika hyvin, mutta tosiaan rankkaa työtä. Mä oon ite töissä toisessa firmassa, ja vaikka meillä on huonompi tuntipalkka eikä ole tietokoneitakaan, niin me ite saadaan edetä puheluissa omaa tahtia koska me ite näpytellään ne numerot, eli ei oo sit mikään paniikki päällä, ja saa hengähtää, käydä vessassa ja juoda vettä sillon kun haluaa.

      • aaa-l

        En väittelemään halua ruveta, mutta itse pitempään työsuhteessa olleena voin kertoa että a-lehdillä oleva soittojärjestelmä ei soita automaattisesti seuraavalle asiakkaalle. Ihan rauhassa saa käydä vessassa taikka juomassa ettei tartte istua suu kuivana pissa housussa.;)

      • ...
        aaa-l kirjoitti:

        siksi sanoinkin että nimenomaa siinä eräässä toimistossa automaattisesti koneet soitteli, en siis väittänytkään että niin on joka toimistossa.

      • tsydeemit
        ... kirjoitti:

        siksi sanoinkin että nimenomaa siinä eräässä toimistossa automaattisesti koneet soitteli, en siis väittänytkään että niin on joka toimistossa.

        On tehty niin et ite päätät milloin soitat. pakkohan se on ehtiä tehdä merkinnät myynnistä, ei kaikki näppärästi kerkee tehdä puhelun aikana.
        Itellänikin oli sama käsitys kun samaa sanottiin soittojärjestelmästä.

      • Puritari
        ... kirjoitti:

        siksi sanoinkin että nimenomaa siinä eräässä toimistossa automaattisesti koneet soitteli, en siis väittänytkään että niin on joka toimistossa.

        että ne puhelit voi pistää tauolle milloin vain. Eli jos haluat tauolle, klikkaat tauko namikkaa ja se soittaa vielä yhden puhelun, jonka jälkeen pääset tauolle. Koneen avaat sitten itse, siinä ei ole aikarajaa, mutta palkka juoksee ainoostaan silloin kun kone on "auki", eli soittamassa! Entiseen työpaikkaani tuli sellaset systeemit.

      • RIITAPUKAR

        Tänäpäivänä et saa leipääsi puhelin myynnillä,on fakta.. Mene vaikka siivojaksi tiedät jotain tuloa saavasi-----

      • oriola

        Huono työnantaja. Ei ole työhön opastusta ja muutenkin epämääräistä ohjausta ainakin etelä pohjanmaalla. En voi suositella,. T. Kale

      • Anonyymi
        aaa-l kirjoitti:

        En väittelemään halua ruveta, mutta itse pitempään työsuhteessa olleena voin kertoa että a-lehdillä oleva soittojärjestelmä ei soita automaattisesti seuraavalle asiakkaalle. Ihan rauhassa saa käydä vessassa taikka juomassa ettei tartte istua suu kuivana pissa housussa.;)

        Juurikin näin. Automaattisoittojärjestelmän saa laitettua päälle ja pois päältä milloin haluaa ja saa valita automaatin taikka sitte itse painaa.

    • Sharon

      haastattelu meni? Miltä vaikutti työpaikkana? Pääsitkö töihin?

    • Tallukka

      Hyvin meni haastattelu. Ei se suoraan sanonut, ottaako töihin. Soittaa huomenna. Enköhän mä pääse.

      Paljonko sitten aa-l kiskot palkkaa tuolla? Niin ja missä kaupungissa oot töissä? :P

      • Sharon

        aloitat siel, niin kerrothan täällä miltä homma vaikuttaa... Olis kiva kuulla! :)

      • kysyn vaan

        Millainen haastattelu oli? Kysyttiinkö työtodistuksia tai CV:tä? Kun näissä lehtialan töissä olen huomannut ettei koskaan papereita ole kyselty mutta olen ollutkin vain alihankkijoilla, mites nää kustantajat menettelee ko. asian suhteen?

      • mika.k

        pohjapalkka joka nousee myynnin mukaan.

    • ....

      Kokemusta ei suoraan a-lehdistä ole, mutta muista firmoista kyllä. Hyvälle myyjälle pelkkä provisio on aina kannattavampi kuin pohjapalkkainen joten jos alkaa sujumaan niin kannattaa kysyä onko mahdollisuutta pelkkään provikkaan. Pohjapalkallinen on monissa firmoissa suunniteltu aloittaville myyjille ja sitten kun katsotaan sujuuko, vaihdetaan pelkälle provikalle koska se on kannattavampaa sekä myyjälle, että firmalle.

    • Tallukka

      Pääsin siis töihin. Aloittelen hommat joskus tuossa huhtikuun puolella. Saas nähdä minkälainen myyjä minusta kuoriutuu.. :D

      • Sharon

        työpaikan johdosta!! Tuu sit tänne kertomaan miltä työ vaikuttaa, jookos...

      • järki päässä

      • Puritari

        Vieläkö olet siellä hommissa ja mites palkkaus sujuu? Maksetaanko sairaspäivärahat ja lomarahat niinkuin pitää, entäs arkipyhät? Saatko hyvin kauppaa?

    • AINAKIN

      muuta,a-lehdet on reilu talo,palkat maksetaan ajallaan.on pohjat ja provisiot,pidempään olleille myös liikuntasetelit fysikaalinen hoito
      hammaslääkärikulut korvataan.myyntikilpailuissa
      lisäksi matkoja ja tavarapalkintoja.bonukset .
      työaika 6 h ja sen lisäksi omien voimavarojen
      mukaan voi tehdä ylitöitä eli itse voi vaikuttaa
      ansiotasoonsa.
      kylmä totuus kuitenkin on ettei kaikista tähän ole.ja kun ei ole pärjätty myyntityössä niin
      mustamaalataan kaikille koko alaa.tässäkin viestiketjussa on tällaista fiktiota jolla ei ole itse a-lehtien kanssa mitään tekemistä.
      käy ihmeessä kokeilemassa ja laita itsesi likoon
      sieltä alusta asti,omalla persoonallasi voit tehdä ihan mukavaa tiliä.
      tuolta voit lukea lisää
      www.a-lehdet.fi ja myyntineuvottelijat

      • KIRJOITTAA

        otsikoksi että hae ilman muuta eikä hae ainakin muuta...nooh,puhetyöläiselle sattuu kirjoitusvirheitä...

      • tarkka valistaja

        A-lehdet suorastaan sorsii yksittäisiä kotimyyjiään. Matkapalkinnoista pitää maksaa vero ja kaikki tavaramyyntipalkinnot on rihkamaa.
        Työnantajana A-lehtien on pakko pysyä jotenkin totuudessa, työsuojelupiiri on niskassa heti. Kuulin että A-lehtien ilmapiiri on tukala, ja vesi virtaa sisään Herttoniemen rannassa olevassa lukaalissa.

        Lehtiä on niin paljon nykyään tarjolla että on helpompi myydä sanomatalon tuotteita kuin A-lehdet lehtitalon, jonka maine alkaa olla hiinä ja hiinä vähintään epäuskottava:

        Aivan aluksi apu lehti perustettiin "auttamaan työttömiä" 1933. Alku oli tietysti asiallista ja toiminnan peruste vilpitöntä, mutta kaikkihan me tiedämme että ahneus ja rahanhimo sokaisee... se sokaisee vielä pahemmin kuin vauhtisokeus!

        80- luvulle tultaessa apu lehden toimituksessa vaikuttivat ihmissuhdetaidottomat "toimittajat", jotka herjasivat asiakkaita mm.
        "yhteiskunnan elätti" ja "sosiaalipummi". A-lehdiltä kesti vuosia ymmärtää että ainoa oikea työpaikka tälläisille hankalille toimittajana esiintyville ihmisille oli suojatyö punaisessa ristissä.

        Ja kulutusjuhlavuosien jälkeen vasta alkoi tapahtua...: viini virtasi ja laulu soi.
        Ensin kärähti herra Lyytikäinen kovasti rurijuoppoudesta, sitten siskonmies sisäpiirikaupoista ja lopulta bravuuriesitys:
        katso- lehden (ex) päätoimittaja tuomittiin kovaan ehdottomaan vankeuteen Uotin rahojen salakuljetuksesta. Exä päätoimittajasta tuli median kiinnittäessä huomion miehen osallisuuteen salakuljetuksesta. Kukaan ei ole kuitenkaan paljastanut kuinka tyypin tuomio hovioikeudessa muuttui, vai muuttuiko. Kuitenkaan hemmo ei vaikuta enää A-lehdissä.

        A-lehdet sai myös joulukuussa 2005 painokanne tuomion Helsinginoikeudessa katso lehden levittämistä valheellisista lehtijutuista. Painokannetuomio on sellainen synti lehtialalla että jos sellaisen saa kontolleen on luottamus lukijoihin mennyt. A-lehdet myi katso- lehden kiireellä välittömästi tuomion jälkeen tanskalaisille allereille... häpeästäkö? Tanskalaisilla riitti naurunremakkaa... saihan he lähes sikapilkkahintaan yhden päänahan lisää täydentääkseen suomen viihdelehtikentän valloitusta.

        A-lehdet sai myös toukokuussa 2006 Hovioikeudelta tuomion erään insinööritoimiston kaavapiirustusten laittoman kopioinnin takia.
        Hovioikeus määräsi A-lehtien (Lyy invest) korvaamaan insinööritoimistolle tältä vohkimien kaavapiirustusten arvoa lähes miljoona vanhaa markkaa... A-lehdet siis on kopioinnissa varsinainen mestari.

        APU JULKAISUNA
        Kuten aiemmin todettiin, niin A-lehdet on kopioinnissa varsinainen
        mestari. Tänä päivänä apu on halpa kopio muista viikkolehdistä.
        Se pyrkii jäljittelemään valtamediaa mm. hesari kuukausiliite tai
        suomen kuvalehti mutta huonolla menestyksellä. Lopputulos on aina surkea.
        Kokonaisuutena apu on värikynällä sotkettu turhanpäiväinen ja valehteleva tuotos josta ei ole edes takansytykkeeksi. Esim. seiska kiilaa tänä päivänä jopa markkinoiden edelle.

        APU JA TOIMITTAJAT
        Tarkastellessa faktoja selviää että A-lehtien toimittajille (kuten
        roskaviihteessä yleensä) ei kovinkaan monella ole akateemista
        loppututkintoa, se kun on toimittajaksi itseään tituleeraavan
        perusvaatimus.

        YLEISTÄ
        Roskalehden tyypillinen ominaisuus on taito tehdä "julkkiksia" eli taito tehdä "turhia julkkiksia". Tälläisiä turhia julkkiksia ovat mm. kaikki salarakkaat , idolsit ym..
        Apu lehti ei tee edes tässä poikkeusta, lehdestä saa viikottain lukea turhienjulkkisten edesottamuksista. Todellisuudessa tälläiset turhat julkkikset eivät kiinnosta kansan suuria rivejä pätkääkään.

        Ainoa todellinen voittaja on lehtitalo joka saa syötettyä vääristyneen todellisuuden lukijalleen ja antaa tämän ymmärtääettä se on totta. "Tyhmähän on se joka maksaa"
        Laskujen mukaan 80% apun sisällöstä viimeisen vuoden aikana on ollut huu-haha-hata.

        APU JA TULEVAISUUS
        apulla on ollut runsaasti erilaisia mainoskampanjoita, mm. TV:ssä ja bussien kyljissä.
        Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina(kesä) voimakkaasti, se kertoo siitä että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula apu-lehteen ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää.

        Uskotko sinäkin että salatut elämät on dokumenttia ja totta? jos et niin apu lehden voit peruuttaa tästä linkistä ilman puhelinkuluja:
        http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/

      • mitä A-lehdet lupaa

        Eräs tuttavani on tehnyt puhelinmyyntiä yli kaksikymmentä vuotta, ja totesi kerran että viimeisen vuoden aikana hankalin tuote saada kaupaksi on A-lehtitalon lehti. Asiakkaat kysyvät heti mikä kustantaja ja jos nimi kalskahtaa yhtään A-lehtiin niin luuri tulee korvaan. Oikein! kuluttajat ovat valistuneet. Miksi maksaa turhasta roskasta.

      • paljastelija ässä
        mitä A-lehdet lupaa kirjoitti:

        Turhasta julkisuudenkipeästä ihmisestä osaa sitten roskaviihdegenree tehdä tähden. Kun turhan kupla osataan vielä rakentaa kaupallisessa sumutusmielessä ja muita hyväksikäyttäen lentää lankaan jopa itse presidentti.

        http://www.yle.fi/linnanjuhlat/2002/kuvat/juhlakuvat.jpg

        Eniten tuo kuva herätti kysymystä että mihin jäi ne oikeat ja kymmenet tuhannet neliraajahalvaantuneet, joiden elämä on tositaistelua päivästä toiseen, ei makeilua iltapäivälehden kannessa täysmeikissä Pirjo Kauppisen tavoin.

        Mikä tekee siis Pirjo Kauppisesta "valiovammaisen", kaikkien neliraajahalvaantuneitten ykkösen?
        Minua myös hämmästyttää se että miten Pirjo Kauppinen voi esitellä itsensäjopa presidentille tittelillä "toimittaja". Pikainen tarkistuskierros nimittäin yliopistopiireihin paljasti että Pirjo Kauppinen ei ole koskaan suorittanut hyväksytysti toimittajan viralliseen titteliin edellyttävää akateemista loppututkintoa. Samainen taho oli yhtä mieltä Pirjo Kauppisen realistisesta ammatillisesta resurssista joka on juontaja.
        Yliopisto ja akateeminen tutkinto lopulta punnitsee pätevyyden. Virallisen toimittajan työ on nimittäin vastuunalaista työtä, kuten on vastuunalaista lääkärin tai papin työ.Miten paljon vahinkoa voikaan saada uutisankalla aikaan. Pirjo Kauppisen ansioiksi "urallaan" voidaan luetella jobihomma konkurssiin menneessä juorulehti Jaanassa, hommia radioaseman juontajana sekä keskeytetyt opinnot kansanopistossa. Mutta vammautumisen jälkeenhän se Pirjo Kauppisen rumba vasta on alkanut: säälillä on kerätty palstaa ja myötätuntoa, sitäkautta tullut juontotehtäviä milloin mistäkin. Yleisö on sumussa unohtanut realiteetit. Maailma on tapauksessa mennyt niin hulluksi että vammaisuudesta on tullut tavoiteltu elämän saavutus, siitä palkitaan "vuoden positiivisin" palkinnolla, tulee massia ja mainetta,
        ja lopulta kutsu pressanjuhliin. Hullua. Mielestäni vammaisuus ei saa olla elämässä saavutus. Pirjo Kauppinen on varoittava esimerkki siitä, että vammaisuudesta ollaan
        tekemässää tavoiteltua ja fanaattista saavutusta. Mielestäni median täytyisi pidättäytyä jatkossa Pirjo Kauppinen on pitänyt leveilyllään ja makeilullaan huolen siitä että suomen tuhansiin neliraajahalvaantuneisiin ei osata suhtautua enää vakavasti vaan heitä on alettu pitämään henkisesti lähes pikkulasten tasolla.

        Pirjo Kauppisen kirjan kustantaja oin Otava. Moni haluaa tietää kuinka monta prosenttia kyseisestä kirjasta on kustantamon tuotetta ja käsialaa... ette varmasti
        halua tietää totuutta sillä rahanahneille suurkustantamoille vammaisuus on kylmäveristä kauppatavaraa.

        Pirjo Kauppisen kirjan nimi on elämän polte, miten tuo nimi lähenteleekään Renny Harlinin elokuvan jäätävä polte (1988) nimeä. Ilmeisellä "elämän polte" nimellä on
        haettu identiiviä mainoskaupallisessa mielessä, se on kuitenkin moraalitonta, se on väärin.

        Pirjo Kauppisen aviopuoliso on Jari Jokinen, joka puuhastelee "toimittajana" apu lehdessä. Kyseistä apu- lehteä kustantaa A-lehdet, joka on tullut tunnetuksi runsaista oikeusjutuistaan, Insinööritoimistojen kaavapiirustusten vohkimisesta(Lyy-invest) sekä painokannetuomioista (katso), kaiken huippu on se että A-
        lehdet kustantaa myös imelää ja tökeröä Eeva-lehteä, joka on "palkinnut" Pirjo Kauppisen kissanristiäis "vuoden positiivisin" palkinnolla. Mikä yhteensattuma, miten omaperäistä, oma mies saman katon alla töissä. Kyseinen "vuoden positiivisin" palkinto on ajanut ainoastaan sitä tehtävää, että sillä on voideltu juoru ja roskaviihdegenree antamaa palstatilaa Pirjo Kauppiselle, jonka naaman on nyt roskalehdet kuluttaneet puhki.

        ASIALINJA
        Silloin kun puhutaan käsitteestä , missä neliraajahalvaantunut on makeilemassa täysmeikissä iljettävän tai juorulehden kannessa, kuten Eeva tai iltalehti,ei voida puhua todellakaan käsitteestä asialinjan journalismismi.Jos asiaa tarkastelee kaupallisesta näkökulmasta, niin kyseinen tapahtuma ylittää irvokkuudessaan alatyylin. Kaikesta on todettava että Pirjo Kauppinen on tehnyt vammaisuudestaan kauppatavaran ja vie typeriä lehtien tai television edustajia kuin pässiä narusta.
        Vaikuttaa että hän halveksii muita vammaisia
        ja on kohottanut itsensä erikoisasemaan.
        Kaikesta on todettava että Pirjo Kauppinen on päässyt mainoksen makuun, ja painomustehumala on sekoittanut hänen päänsä.

      • ihmettelijÄ Ä
        mitä A-lehdet lupaa kirjoitti:

        Eräs tuttavani on tehnyt puhelinmyyntiä yli kaksikymmentä vuotta, ja totesi kerran että viimeisen vuoden aikana hankalin tuote saada kaupaksi on A-lehtitalon lehti. Asiakkaat kysyvät heti mikä kustantaja ja jos nimi kalskahtaa yhtään A-lehtiin niin luuri tulee korvaan. Oikein! kuluttajat ovat valistuneet. Miksi maksaa turhasta roskasta.

        Täällä oli viime viikolla yksi puhelinmyynnin ammattilainen joka on tehnyt puhelinmyyntiä jo kaksikymmentävuotta ja oli todennut että sellaiseen taloon kuin A-lehdet ei mene kirveelläkään! olisi halunnut lisätietoa onko A-lehdistä Uudenmaan työsuojelupiirissä juttuja maksamattomista palkoista tai muihin työntekijöitten epäkohteluun liittyen? Jos ammattilaisetkin ovat tätä mieltä tästä lehtitalosta niin mahtaako he olla väärässä?

      • Menossa haastatteluun

        itse olen työhistoriani tehnyt ihan muuta työtä, huomenna menen a-lehdille käymään ja alkoi jo kaduttamaan koko homma kun luki näitä haukkumisia mutta sain taas uutta pontta viestistäsi. Ja niinhän se on ettei kaikista ole hommaan ja kaikkensa siinä on laitettava. Itse ainakin haluan kokeilla rajojani ja ottaa tosissani.

      • Purinaja

        "Omat puhelinmyyntitoimistot ovat oleellinen osa A-lehtien ja Image Kustannuksen lehdenmyynnin kokonaisuutta."
        Se missä minä olin töissä, EI AINAKAAN OLLUT HEIDÄN "oma" toimistonsa, vaan siellä myytiin useiden muidenkin kustantajien lehtiä. Ja muka "hyvin palkattua? ". (no jos hyvin palkattua on sellainen, että saat koko kuukauden tuntimäärät jaettuna myynnillä niin, että tunnin myynniksi (joka tunnin ja huom koko kuukauden ajalta!) tulee vähintään 25e, niin voithan sitten saada sellaset 4.21€/H !!!!! Muuten saat vaan jonkun pienen 13% palkinnon siitä saadusta myynnistäsi, jos et tuohon yllämainittuun yllä! Eli jos vaikka myyt kuuden tunnin päivillä kuukaudessa = (120h) = 2500 eurolla (kun vaatimus on 3000), niin saat palkaksesi vaivaset 325€ ja siitä verot, ja tellit ja lellit pois vielä! Jos sait taas sen 3000e myynniksesi koko kuukaudelta, niin saat sen pohjapalkan 4.21, etkä vielä yhtään bonusta päälle! Bonuksia alkaa tulla vasta kun myynti on yli 180e joka päivä, eli myytävä ois 3600 e:n edestä kuukaudessa, sitten saat 20 x 5e päälle, eli pohjatuntipalkan päälle = 100e. Lasketaan nyt se pohjatuntipalkkakin tähän, eli 120h x 4,21 = 505,20€, no hurraah! plus se satanen, jos nyt oot niin hyvin saanu myytyä, eli = 605,20 MIINUS VEROT YMS.!
        Voi hitto, ois pitänyt tarkistaa noi jutut aiemmin. :( Luulin saavani pohjapalkaksi EDES sen 4.21 takuupalkkana!

      • Anonyymi
        tarkka valistaja kirjoitti:

        A-lehdet suorastaan sorsii yksittäisiä kotimyyjiään. Matkapalkinnoista pitää maksaa vero ja kaikki tavaramyyntipalkinnot on rihkamaa.
        Työnantajana A-lehtien on pakko pysyä jotenkin totuudessa, työsuojelupiiri on niskassa heti. Kuulin että A-lehtien ilmapiiri on tukala, ja vesi virtaa sisään Herttoniemen rannassa olevassa lukaalissa.

        Lehtiä on niin paljon nykyään tarjolla että on helpompi myydä sanomatalon tuotteita kuin A-lehdet lehtitalon, jonka maine alkaa olla hiinä ja hiinä vähintään epäuskottava:

        Aivan aluksi apu lehti perustettiin "auttamaan työttömiä" 1933. Alku oli tietysti asiallista ja toiminnan peruste vilpitöntä, mutta kaikkihan me tiedämme että ahneus ja rahanhimo sokaisee... se sokaisee vielä pahemmin kuin vauhtisokeus!

        80- luvulle tultaessa apu lehden toimituksessa vaikuttivat ihmissuhdetaidottomat "toimittajat", jotka herjasivat asiakkaita mm.
        "yhteiskunnan elätti" ja "sosiaalipummi". A-lehdiltä kesti vuosia ymmärtää että ainoa oikea työpaikka tälläisille hankalille toimittajana esiintyville ihmisille oli suojatyö punaisessa ristissä.

        Ja kulutusjuhlavuosien jälkeen vasta alkoi tapahtua...: viini virtasi ja laulu soi.
        Ensin kärähti herra Lyytikäinen kovasti rurijuoppoudesta, sitten siskonmies sisäpiirikaupoista ja lopulta bravuuriesitys:
        katso- lehden (ex) päätoimittaja tuomittiin kovaan ehdottomaan vankeuteen Uotin rahojen salakuljetuksesta. Exä päätoimittajasta tuli median kiinnittäessä huomion miehen osallisuuteen salakuljetuksesta. Kukaan ei ole kuitenkaan paljastanut kuinka tyypin tuomio hovioikeudessa muuttui, vai muuttuiko. Kuitenkaan hemmo ei vaikuta enää A-lehdissä.

        A-lehdet sai myös joulukuussa 2005 painokanne tuomion Helsinginoikeudessa katso lehden levittämistä valheellisista lehtijutuista. Painokannetuomio on sellainen synti lehtialalla että jos sellaisen saa kontolleen on luottamus lukijoihin mennyt. A-lehdet myi katso- lehden kiireellä välittömästi tuomion jälkeen tanskalaisille allereille... häpeästäkö? Tanskalaisilla riitti naurunremakkaa... saihan he lähes sikapilkkahintaan yhden päänahan lisää täydentääkseen suomen viihdelehtikentän valloitusta.

        A-lehdet sai myös toukokuussa 2006 Hovioikeudelta tuomion erään insinööritoimiston kaavapiirustusten laittoman kopioinnin takia.
        Hovioikeus määräsi A-lehtien (Lyy invest) korvaamaan insinööritoimistolle tältä vohkimien kaavapiirustusten arvoa lähes miljoona vanhaa markkaa... A-lehdet siis on kopioinnissa varsinainen mestari.

        APU JULKAISUNA
        Kuten aiemmin todettiin, niin A-lehdet on kopioinnissa varsinainen
        mestari. Tänä päivänä apu on halpa kopio muista viikkolehdistä.
        Se pyrkii jäljittelemään valtamediaa mm. hesari kuukausiliite tai
        suomen kuvalehti mutta huonolla menestyksellä. Lopputulos on aina surkea.
        Kokonaisuutena apu on värikynällä sotkettu turhanpäiväinen ja valehteleva tuotos josta ei ole edes takansytykkeeksi. Esim. seiska kiilaa tänä päivänä jopa markkinoiden edelle.

        APU JA TOIMITTAJAT
        Tarkastellessa faktoja selviää että A-lehtien toimittajille (kuten
        roskaviihteessä yleensä) ei kovinkaan monella ole akateemista
        loppututkintoa, se kun on toimittajaksi itseään tituleeraavan
        perusvaatimus.

        YLEISTÄ
        Roskalehden tyypillinen ominaisuus on taito tehdä "julkkiksia" eli taito tehdä "turhia julkkiksia". Tälläisiä turhia julkkiksia ovat mm. kaikki salarakkaat , idolsit ym..
        Apu lehti ei tee edes tässä poikkeusta, lehdestä saa viikottain lukea turhienjulkkisten edesottamuksista. Todellisuudessa tälläiset turhat julkkikset eivät kiinnosta kansan suuria rivejä pätkääkään.

        Ainoa todellinen voittaja on lehtitalo joka saa syötettyä vääristyneen todellisuuden lukijalleen ja antaa tämän ymmärtääettä se on totta. "Tyhmähän on se joka maksaa"
        Laskujen mukaan 80% apun sisällöstä viimeisen vuoden aikana on ollut huu-haha-hata.

        APU JA TULEVAISUUS
        apulla on ollut runsaasti erilaisia mainoskampanjoita, mm. TV:ssä ja bussien kyljissä.
        Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina(kesä) voimakkaasti, se kertoo siitä että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula apu-lehteen ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää.

        Uskotko sinäkin että salatut elämät on dokumenttia ja totta? jos et niin apu lehden voit peruuttaa tästä linkistä ilman puhelinkuluja:
        http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/

        Hieno ja upea historiikki. No ei. Oletko saanut kenties kenkää sieltä, sen verran on kitkerää. Aikaa näyttää olevan kirjoitella p*kaa, taidat olla edelleen ”vapaalla”

    • Tallukka

      Aloitin siis A-lehdillä ja ihan hyvällä fiiliksellä siellä soittelen. Aluksi tietysti vähän panikointia yms, mutta kyllä se siitä lutviutuu. Kauppaakin olen jo tehnyt ihan mukavasti! :) Saa nyt nähdä, miten pitemmällä ajalla, mutta ihan näin muutaman päivän kokemuksella ihan mukavalta vaikuttaa.

      • SharonStone

        Hieno juttu, kun tulit vielä kertomaan miltä työ on vaikuttanut. Itsekkin ajattelin ko. hommaan hakea... Hyvää Jatkoa ja hyviä myyntejä :)

      • naurun aihe
        SharonStone kirjoitti:

        Hieno juttu, kun tulit vielä kertomaan miltä työ on vaikuttanut. Itsekkin ajattelin ko. hommaan hakea... Hyvää Jatkoa ja hyviä myyntejä :)

        Ettekö te ressukat A-lehden edustajat tiedä että täällä foorumissa on itsensä mainostaminen kielletty? Tehän paljastatte itsenne joka mutkassa sillä ei kukaan usko että roskaa myymällä rikastuisi muuten kuin tekisi petoksen ? noista rikosoikeudellisista jutuista, niistähän A-lehdillä on kokemusta. Kuka haluaa työnantajakseen sellaista jonka taustat ovat näin ryvettyneet? A-lehdet on huono työnantaja, tuotteet ovat surkeita eikä niitä saa myydyiksi kuin kieroilla myyntipuheilla. Ikävä kyllä kuluttajilla on tänä päivänä kuluttajan suojaoikeus: on ihan sama mitä sille puhelinmyyjälle puhelimessa sanoo, kauppa on sitova vasta kirjallisesti. Kun asiakas saa puhelinkeskustelun pohjalta kotimyyntiasiakirjan vasta sen hyväksyttyään on juridinen kauppa tapahtunut. Yksi puhelinsoitto asiakaspalveluun ja sanoo että en ota roskaa edes ilmaiseksi niin homma on selvä.

      • terve ja sivistynyt
        naurun aihe kirjoitti:

        http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/keskustelu/t1710177

      • siskon mies
        terve ja sivistynyt kirjoitti:

        http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/keskustelu/t1710177

        Siskoni joka on ollut kauan A-lehtitalossa töissä paljasti viikonloppuna että he nauhoittavat puhelinsoitot mitä soittelevat ja tuputtavat väkisin näitä roskalehtiä kuluttajille. Jos tämä on totta niin kysymyksessähän on hyvin vakava rikos. Puheluiden salanauhoittaminen nimittäin on nimittäin salakuunteluun liitettävä rikos. Erityisesti silloin jos kohde on kotirauhan suojaamalla alueella eli omassa kotonaan.
        Poliisikin oli samaam mieltä ja viittasi lainkohtaan Viite: Rikoslaki, 24. Luku (Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta), 7. ja 8. pykälä.

        Jos apu lehden puhelinmyyjä soittaa niin minä ainakaan en käy hänen kanssaan jaarittelemaan vaan suljen puhelimen, ettei joudu turhaan juoksemaan käräjillä todistajana että minuunkiin on kohdistettu laitonta salakuuntelua. Ja onhan se hävettävääkin jos joku nauhoittelee ääntäni tai kotini ääniä, hävytöntä kerta kaikkiaan.

      • anonymous who forgives
        siskon mies kirjoitti:

        Jokaisessa puhelinmyyntifirmassa, missä on automaattinen soittohallintajärjestelmä(robotti) on varmasti nauhoitussysteemit.

      • lain asiantuntija
        anonymous who forgives kirjoitti:

        Jokaisessa puhelinmyyntifirmassa, missä on automaattinen soittohallintajärjestelmä(robotti) on varmasti nauhoitussysteemit.

        Kuinka moni on myöntänyt harjoittavansa tälläistä salakuuntelua ?

        Ja jokainen salakuuntelun kanssa verrannainen nauhoitettu puhelinsoitto kuluttajalle milloin tämä on kotirauhansa suojaamalla alueella ja vastoin hänen lupaansa tai tietämättä on lainvastaista.

        Revi tästä.

      • Enpä sitten tiedä..

      • lapsenkielellä
        Enpä sitten tiedä.. kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000030&posting=22000000010396057

        Tapasin presidentin Itäkeskuksessa. Annoin hänelle yhden ilmapallon lahjaksi. Sitten näytin äitini minulle tekemää vartijakorttia. Presidentti tokaisi oletpa sinä varsin fiksu kuusivuotiaaksi vartijaksi. Kysyin että etkai sä usko että mä oon vartija kun mulla on tällänen äidin tekemä kortti. Muumi pyöritteli lasejaan että kyllä hän uskoo koska Penttikin uskoo. haha

      • lapsen suusta totuus kuullaan
        Enpä sitten tiedä.. kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000030&posting=22000000010396057

        Minäkin sain kätelä ihan oikeaa persidenttiä itäkeskuksessa. Annoin hänelle lahjaksi ilmapallon ja näytin hänelle äitini minulle tekemää vartijakorttia. Kätelin presidentiä ja meillä kaikila oli mukavaa. Muumi pyöriteli hetken laseja päässään ja kysyi että olenpa varsin hyvä kusettaja kuusivuotiaaksi vartijaksi. Kysyin että et kai sinä tahvo tosiaan uskonut että olisin oikea vartija tälläiselä äitinii tekemällä pleksikortilla. Muumi nauroi että hän uskoo jos Pentikin uskoo. Sanoin hänelle että meidän äiti ei enää usko eikä varmasti äänestä sinua enää uudestaan presidentiksi. Sen pituinen se.

      • hohoo
        lapsen suusta totuus kuullaan kirjoitti:

        Apun päätoimittaja on koulusurmaaja Matin kaima. Eihän nimi miestä pahenna mutta ainakin herättää pientä hämmennystä.

      • Kuluttajan valistava sana
        hohoo kirjoitti:

        Apun päätoimittaja on koulusurmaaja Matin kaima. Eihän nimi miestä pahenna mutta ainakin herättää pientä hämmennystä.

        MIKÄ IHMEEN APU JA A-LEHDET?
        Olipa kerran työtön Suomi 1933. Silloin Lyytikäisen niminen perhe päätti pistää rahoiksi työttömyydellä ja perusti Apu- lehden. Alku oli tietysti asialliasta ja toiminta vielä vilpitöntä, mutta tiedämmehän kaikki miten ahneus ja tyhmyys sokaisee. Se sokaisee vielä pahemmin kuin vauhtisokeus maantiellä. 1980- luvulle tultaessa Apu oli vaurastunut työttömiä hyväksikäyttämällä. Toimipiste Helsingin Fredan autotalosta oli siirtynyt Herttoniemeen ja Apun toimituksessa mähelsi varsin värikästä henkilökuntaa. Niistä ehkä värikkäin ja A-lehtien lähihistorian mainittavimpiin talousvahinkoihin jäi erään "toimittajan" puuhastelut, hän soitteli ihmisille herjaten heitä lauseilla "sosiaalipummi" ja "yhteiskunnan elätti". Varsin merkillistä toimintaa siis kustantajalta jonka aate perustui auttamiseen, ei ivaamiseen. Asia tietysti tutkittiin A-lehtien sisällä mutta kesti kohtuuttoman kauan, vuosia ennenkuin herra herjaajalle näytettiin ovea ja ohjattiin suojatyöpaikkaan Suomen Punaiseen ristiin eli SPR:n. Kaikkihan tiedämme miten joutuisasti matka huijareitten pesästä toiseen käy.

        Ja kulutusjuhlavuosien jälkeen alkoi tapahtua. A-lehtien toimipiste oli siirtynyt sopivasti veden ääreen Herttoniemen rantaan, rakennusvirheiltään pommiksi osoittautuneeseen toimitaloon johon vesi virtaa sisään sadeaikoina, tai pitäisikö sanoa veden sijasta paremmin virtsa. Alkoi myös tapahtua, sillä ensin kärähti herra Lyytikäinen kovasta ruorijuoppoudesta, sitten siskonmies Tamperelainen kenkäkauppias sisäpiirikaupoista
        ja lopulta bravuuriesitys: katso- lehden (ex) päätoimittaja tuomittiin kovaan ehdottomaan vankeuteen Uotin rahojen salakuljetuksesta. Varsinainen uutispommi Matti Rönkä nimiselle skandaaleilla herkuttelevalle satusedälle sillä myöhemmin Hovioikeus totesi tämän Rönkän tuomitseman päätoimittajan syyttömäksi.
        Mies sai Rönkän valheitten takia lopputilin A-lehdistä. Käräjät,tuomiot ja selvittelyt ovat A-lehdille tuttua. A-lehdet sai joulukuussa 2005 painokannetuomion Helsingin oikeudessa televisiolehtensä levittämistä valheellisista lehtijutuista sekä salakuvaamisesta. Painokannetuomio on sellainen synti lehtialalla että jos sellaisen saa kontolleen on luottamus lukijoihin mennyt. A-lehdet myi katso- lehden kiireellä välittömästi tuomion jälkeen tanskalaisille allereille. häpeästäkö? Tanskalaisilla riitti naurunremakkaa ilman kinkkuakin... saihan he lähes sikapilkkahintaan yhden päänahan lisää täydentääkseen Suomen viihdelehtikentän valloitusta.

        TUOMIOITA TUOMIOIDEN JÄLKEEN
        A-lehdet sai toukokuussa 2006 Hovioikeudelta tuomion erään insinööritoimiston kaavapiirustusten laittoman kopioinnin takia. Hovioikeus määräsi A-lehtien (Lyy invest) korvaamaan insinööritoimistolle tältä vohkimien kaavapiirustusten arvoa lähes miljoona vanhaa markkaa... A-lehdet siis on kopioinnissa varsinainen mestari.

        APU JULKAISUNA
        Kuten aiemmin todettiin, niin A-lehdet on kopioinnissa varsinainen mestari. Tänä päivänä apu on halpa kopio muista viikkolehdistä. Se pyrkii jäljittelemään konservatiivista valtamediaa mm. Hesarin kuukausiliite tai Ilta-Sanomien liitteet, mutta tuloksetta, lopputulos on aina huono. Todellisuudessa Apu on värikynällä sotkettu turhanpäiväinen ja valehteleva tuotos josta ei ole edes takansytykkeeksi.

        APU JA TOIMITTAJAT
        Apu-lehden päätoimittajat ovat vaihtuneet aika vauhdilla. Nyt Apu- lehden päätoimittajanana on Matti jolla on oiva kaima Jokelan koulusurmaaja. Eihän nyt nimi miestä pahenna mutta ei kuitenkaan tässä tapauksessa herätä kuin kauhua. Mattia ennen Apua luotsasi eräs Vesa- niminen kaveri. Huhut kertoivat että eräs tammikuinen päivä 2006 Vesa sai tarpeekseen ja lähti A-lehdistä. Joku kertoi hänen lähtiessään kuulleen armeijastakin tuttua armeijakampaa mukautettuna vihellyksenä "hyvät lähtee paska jää, paskasta nousee se huijarienpesän pää".
        Tarkastellessa faktoja selviää että A-lehtien toimittajille (kuten roskaviihteessä yleensä) ei kovinkaan monella ole akateemista loppututkintoa, se kun on toimittajaksi itseään tituleeraavan perusvaatimus. Esim. Jade- lehden päätoimittajan ammattipohja perustuu iltapäivälehtien lueskeluun sekä sieltä saatuun hengenravintoon.

        YLEISTÄ
        Roskalehden tyypillinen ominaisuus on taito tehdä "julkkiksia" eli taito tehdä "turhia julkkiksia". Apu lehti ei tee edes tässä poikkeusta, lehdestä saa viikottain lukea turhienjulkkisten edesottamuksista. Todellisuudessa tälläiset turhat julkkikset eivät kiinnosta kansan suuria rivejä pätkääkään. Apu raflaa mielellään eräällä todellisuudentajunsa kadottaneella pyörätuoliin loppuiäkseen tuomitulla kolahtaneella rammalla, luoden hänen päähänsä epätodellisia fantasioita että heti huomenna hän nousee pyörätuolistaan ja kävelee vetten päällä, vaikka tietävät itsekin aivan hyvin että ennuste tämän painomustehumalaisten ankkoja suustaan päästävän valehtelevan invalidin kävelemiseksi on olematon vaikka miten kävisi Moskovassa kantasoluhoidoissa.
        Apu-lehti vääristää todellisuuden, pukee värikynäsotkunsa folioon ja tarjoilee roskan kuluttajalle, johan tuo tuollainen kuuluisi kuluttajaviranomaisille. Apua lukeekin enää satavuotiaat sokeat vanhukset jotka eivät osaa sanoa ei tuputtavalle puhelinmyyjälle. Ainoa todellinen voittaja on lehtitalo joka saa syötettyä vääristyneen todellisuuden lukijalleen ja antaa tämän ymmärtääettä se on totta. "Tyhmähän on se joka maksaa" Laskujen mukaan 80% apun sisällöstä viimeisen vuoden aikana on ollut huu-haha-hata.

        APU TYÖPAIKKANA
        A-lehdet etsii aktiivisesti henkilöitä myymään lehtiään. "Paska kioski"- ovat todenneet ne jotka ovat vahingossa eksyneet Herttoniemen rantsuun vääntämään veiviä. Kahdestasadasta kontaktista vastaa ehkä parikymmentä kyllä, ja niistä 90 prosenttia peruuttaa välittömästi heräteostoksensa kun saavat kirjallisen kotimyyntiasiakirjan eli tilausvahvistuksen. Puhelimitse tehty myynti kuluttajalle kun on vasta silloin laillisesti sitova ja virallinen kun asiakas on saanut asiasta kirjallisen dokumentin eli kotimyyntiasiakirjan. Kyseisessä kotimyyntiasiakirjassa on A-lehtien palvelunumero johon voi sitten peruuttaa hetken mielijohteensa. kun on lain Kuka hullu enää tilaa Apua kun vastaavanlaista materiaalia on jokaisen saatavilla internetistä aivan ilmaiseksi ?
        Tässä vuosia takaperin eräs A-lehtien myyntipäällikkö rehvasteli kuinka he "nauhoittavat" kaikki soittonsa asiakkailleen. Tiesiköhän reppana että yksityisen kotitalouden kotirauhalla suojatulle alueelle tunkeutuminen häiritsevällä puhelinsoitolla ja vielä mitään ilmoittamatta puhelun nauhoittaminen kun rikkoo vakavasti lakia, ja on verrattavissa melkein Soneran teletunnistetietojupakkaan.

        APU JA TULEVAISUUS
        Apulla on ollut runsaasti erilaisia mainoskampanjoita, mm. TV:ssä ja bussien kyljissä.
        Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina(kesä) voimakkaasti, se kertoo siitä että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula apu-lehteen ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää.

        ÄLÄ LUE TÄTÄ LEHTEÄ
        Uskotko että salatut elämät on dokumenttia ja totta? jos et niin Apu lehden voit peruuttaa tästä linkistä ilman puhelinkuluja, ole ystävällinen ja perustele vielä peruutuksesi. Kiitos muuten peruutuksestasi:
        http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/

      • Kaisa Kuluttaja
        Kuluttajan valistava sana kirjoitti:

        http://kriittinenportti.blogspot.com/

      • linda.neuvokas
        SharonStone kirjoitti:

        Hieno juttu, kun tulit vielä kertomaan miltä työ on vaikuttanut. Itsekkin ajattelin ko. hommaan hakea... Hyvää Jatkoa ja hyviä myyntejä :)

        turvallinen yritys kun on kustantaja itse. palkkauksesta en tiedä-

      • T.Kanerva
        linda.neuvokas kirjoitti:

        turvallinen yritys kun on kustantaja itse. palkkauksesta en tiedä-

        A-lehdet todellakaan ei ole turvallinen yritys. A-lehdillä on haarakonttoreita ympäri suomea jotka jättävät tilittämättä myyntipalkkiot myyjilleen. Lisäksi A-lehdet käyttää tänä päivänäkin jälleenmyynnissä yrityksiä joilla on talousrikostuomioita. Varokaa ja välttäkää A-lehtiä hyvät ihmiset

      • ikuhrdf
        hohoo kirjoitti:

        Apun päätoimittaja on koulusurmaaja Matin kaima. Eihän nimi miestä pahenna mutta ainakin herättää pientä hämmennystä.

        kiitos kun kerroit

      • sdajhgh
        T.Kanerva kirjoitti:

        A-lehdet todellakaan ei ole turvallinen yritys. A-lehdillä on haarakonttoreita ympäri suomea jotka jättävät tilittämättä myyntipalkkiot myyjilleen. Lisäksi A-lehdet käyttää tänä päivänäkin jälleenmyynnissä yrityksiä joilla on talousrikostuomioita. Varokaa ja välttäkää A-lehtiä hyvät ihmiset

        peräti 6eja 30c kolmen päivän työstä. sitten lopetin.

      • Anonyymi
        siskon mies kirjoitti:

        Siskoni joka on ollut kauan A-lehtitalossa töissä paljasti viikonloppuna että he nauhoittavat puhelinsoitot mitä soittelevat ja tuputtavat väkisin näitä roskalehtiä kuluttajille. Jos tämä on totta niin kysymyksessähän on hyvin vakava rikos. Puheluiden salanauhoittaminen nimittäin on nimittäin salakuunteluun liitettävä rikos. Erityisesti silloin jos kohde on kotirauhan suojaamalla alueella eli omassa kotonaan.
        Poliisikin oli samaam mieltä ja viittasi lainkohtaan Viite: Rikoslaki, 24. Luku (Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta), 7. ja 8. pykälä.

        Jos apu lehden puhelinmyyjä soittaa niin minä ainakaan en käy hänen kanssaan jaarittelemaan vaan suljen puhelimen, ettei joudu turhaan juoksemaan käräjillä todistajana että minuunkiin on kohdistettu laitonta salakuuntelua. Ja onhan se hävettävääkin jos joku nauhoittelee ääntäni tai kotini ääniä, hävytöntä kerta kaikkiaan.

        Puheluiden nauhoittaminen on sallittua kun se mainitaan esim yrityksen nettisivuilla. Otapa etsivä selvää asioista. Äänitteitä käytetään koulutukseen.

      • Anonyymi
        T.Kanerva kirjoitti:

        A-lehdet todellakaan ei ole turvallinen yritys. A-lehdillä on haarakonttoreita ympäri suomea jotka jättävät tilittämättä myyntipalkkiot myyjilleen. Lisäksi A-lehdet käyttää tänä päivänäkin jälleenmyynnissä yrityksiä joilla on talousrikostuomioita. Varokaa ja välttäkää A-lehtiä hyvät ihmiset

        Eikö kauppa käynyt kun olit siellä? Ehkä sinusta ei ole myyjäksi mutta aika hapanta heittelet täällä. Ehkä varastomies voisi olla hyvä?

    • pekko tre

      a-lehdet ei huijaa palautuksissa kuten sanoma tekee. eli a-lehdillä saat tarkistaa sulle kirjatut pakit, eli ne on oikeasti olemassa, kun taas sanomalla se on vaan sulle ilmoitettuja lukuja jotka vähennetään silti palkasta. hyvä ja rehellinen työnantaja.

      • Arto Niskavuori

        A-lehdillä on haarakonttoreita ympäri suomea. Nämä haarakonttorit "eivät tee" työsopimuksia vaan vaativat työntekijää toimaan omalla toiminimellä. Ai miksi näin? Toiminimen haltijalle myyntipalkkioiden tilittämättä jättämistä ei lueta rikokseksi vaan luottotappioksi. Jos yksityiselle työntekijälle jättää myyntipalkat pystyyn on se rikos ja palkkaturva maksaa työnantajan puolesta. A-lehdet on jättänyt useammalta jälleenmyyjältä myyntipalkkiot tilittämättä. Oikea huijareiden kehto. Kannattaa välttää tälläistä yritystä jolla on näin ikävä maine kas tässä: http://kriittinenportti.blogspot.com/

      • Puhritari

        (kiitos tiedosta), jos menisin sanomille töihin (tai yleensäkin jonnekkin taas kerran) niin mun on otettava ne peruutuksetkin huomioon. Ts. kun teen kaupan, otan yhteystiedot ja nimen ylös ja jos peruutus tulee, vaadin tietää kuka, tai ketkä ovat peruuttaneet ja soitan niille vaikka omin kustannuksin ja kysyn, pitääkö peruutusilmoitus paikkaansa?!
        -voiko työnantajaa vaatia kertomaan kuka peruutti? Jos puhelutkin nauhoitetaan?
        Mulle ei onneksi vielä ole peruutuksia tullut, mutta tuo on kyl hyvä pointti ottaa huomioon vastedes työssäni, menin sit mihin tahansa töihin, saadut kaupat kirjaan omaan vihkooni yhteystietoineen!

      • Utelias Ulla
        Puhritari kirjoitti:

        Kuka johtaa puhelinmyyntiä? Onko Kaisu Tajakka vielä mukana?

    • On se vaan....

      Näyttää myyntijohtajana olevan....

    • V.Kuluttaja
      • itseiv

        Jokainen voi perustaaq blogin ja herjata muita. Enemmän vaikuttaa mieleltään häiriintyneen kirjoituksilta. Joka alaa vähänkin tietää niin ymmärtää kyllä.

        Pelottavinta on että kaiken maailman himmeät ottaa nuo kirjoitukset totuutena

      • kasva ja kehity
        itseiv kirjoitti:

        Tosiasioiden käsittey ei ole herjausta jos koet sen herjauksesi sinulla on vikaa nupissa. Tuossa blogissa kaikki yksityiskohdat on ollut yleisessä tiedossa jo vuosia ja oikeussalien arkistot ovat vapaasti luettavissa joten tosiasioitten puinti ei todellakaan ole herjausta

      • Anonyymi
        itseiv kirjoitti:

        Jokainen voi perustaaq blogin ja herjata muita. Enemmän vaikuttaa mieleltään häiriintyneen kirjoituksilta. Joka alaa vähänkin tietää niin ymmärtää kyllä.

        Pelottavinta on että kaiken maailman himmeät ottaa nuo kirjoitukset totuutena

        Luin sanasta sanaan ja diagnoosini kirjoittajasta ei ole julkaisukelpoinen. Se tulee ilmi, että kengän kuva A-lehdistä taitaa olla vieläkin persuksissa

    • Mika Hänninen

      Osui ja upposi???

      Sana on vapaa ja Suomessa on sanan- ja ilmaisunvapaus ken sitä estää sitä rankaistaan tieto kulkee verkossa ja verkko korvaa jo painettua media niin paljon että mikään ei pysy enää salassa edelleen tosiasioita joiden kanssa on vain opittava elämään ei saa kätkeä vakan alle vaan niistä on puhuttava

      KIITOS TUOSTA SIVUSTA TOSI HYVÄÄ DOKUMENTTIA VÄLTTÄÄ ITSE KUKIN TUO HERTONIEMEN PORSASTALO

    • pirteähöpöttäjä

      täällä on kyllä niiiin taunoa porukkaa :D ite tänään a-lehdillä iltavuoro, tuntipalkaksi kertyi 18,20e/h iltalisät kappalebonukset :D Mukavia ihmisiä oli taas linjan toisessa päässä, paljon tuli höpistyä ja välillä vähän karattua aiheestakin, kauppa kävi hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Kaikilla hyvämieli, paitsi teillä Taunoilla :DD

      • aurinkoinen

        mä oon niin samaa mieltä pirteänhöpöttäjän kanssa! :-D Ei taida ihmiset tietää a-lehdista mitää tai sitte ovat nii katkeria kun ei sitä hommaa osaa :D kyllä sielä pääsee tienaa jos vaa haluaa! ja a-lehdet on luotettava työnantaja :-)

    • TyytyväinenTuunari

      Mahtava työnantajana, työympäristö ja aivan loistava porukka - elämäni ensimmäinen duuni, jossa ei ole edes "sitä yhtä" idioottia työpaikalla, vaan kaikki vinkkaa toisilleen hyvät myyntipuheet, tulevat keskenään toimeen ja asioista (mm. toimiston tapahtumista, vuorojen vaihdoista, ylitöistä yms.) päätetään yhdessä, porukalla.

      Palkka tulee ajallaan ja täsmää aina - pomo itse painottaa varmistamaan, että kaikki tiedot pitävät paikkansa, eikä koskaan ole tähän päivään saakka mitään väärin kirjattu. Toki jos ei itse kuuntele ohjeita esim. tuntikirjanpidon täyttämiseen, voi jäädä iltalisät joltain päivältä kirjaamatta, jos olet itsesi merkannut aamuvuoroon (tämäkin maksetaan kyllä jälkeenpäin, mutta omapahan moka, jos tulee sitten 'väärin' palkka).

      Ikinä en ole joutunut turvaamaan palkkaturvaan (10,80e/h), muutamana päivänä olen saanut "vain" peruspalkan (7,85e/h), joka on enemmän kuin monessa työpäivässä. Vaikka kerran pari kuussa on nollapäivä, eli ei tule myyntiä eikä pääse provisiopalkoille, saat silti liki 8e tunnilta. Provisiopäivät korvaavat. Tienaan 2000e:n molemmin puolin bruttona joka kuukausi, huonona kuukautena saattaa jäädä 1600e:n paikkeille, silti verojen jälkeen jää rahaa elämiseen, parempana kuukautena jää verojen jälkeen käteen se reilu 1800e, jolloin fiksumpi ihminen voi pistää pikkusen säästöön huonon kuukauden varalle ;)

      Jos et myy mitään ensimmäiseen kuukauteen, paljon on joustoa, heti ei tule kenkää. Saat vähintään 10,80e/h jos et omin avuin sitä tienaa, eli n. 1300e/kk, vaikket mitään myy. Toki se otetaan pois seuraavan kuukauden palkasta, mutta en tunne ketään, joka olisi tähän joutunut turvautumaan - edes ensimmäisen kuukauden aikana. Tuo suht lyhyt keskimääräinen työsuhteen pituus johtuu siitä, että yleensä huomaa hyvin nopeasti, onko työ sinua varten vai eikö, moni tosiaan lopettaa parin päivän/viikon sisään. Minut on kasvatettu sinnittelemään, olemaan ahkera ja elättämään itseni ja perheeni, mikä tahansa työ on parempi kuin p*rseellä kotona lusiminen, joten en luovuttanut ensimmäisen päivän jälkeen. Toki annetaan ns. huonompaa aineistoa, eihän kukaan firma anna parasta matskuaan aloittelijalle - antaisiko Versace parhaat kuteensa jollekin ghetto lapselle heti ekana päivänä, kun ko. lapsi marssii toimistoon ja sanoo "minä haluan olla malli" - pitää aina todistaa hallitsevansa, osaavansa tai vähintään yrittävänsä, ennenkuin palkitaan paremmilla matskuilla.

      Asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi kohteliaita, kustantajalla kun ei soiteta mitään puhelinluetteloa, vaan AINA on joku yhteys a-lehtiin. Aina. Toki on näitä älykääpiöitä, joilla ei ole lainkaan käytöstapoja - luuria korvaan tai joku kauhee ininä, tiedoksi vaan, meitä myyjiä lähinnä hävettää sinun puolesta, kun menet täysin paniikkiin kun joku, joka tekee työtään soittaa sinulle. Paras on kun asiakas kiukuttelee "siis öö daa mää oon niinku KAUPAS TIEKSÄ?! TARVI SOITELLA KAUPPAAN HALLLOOOOOOOOOO *paiskotaan luuri kiinni*" Ei. En tiennyt että olet kaupassa. Toki jos voit opettaa minulle selvännäkijän kyvyt, osaan ensi kerralla ennakoida tilanteen. Tai sitten nämä "mä en lue. mä oon sokee. mä en oo koskaan tilannu apua. kokeilin vaan sitä pari kk, inhoon lehteä". Kyllä me nähdään, että lehti on tullut sulle 20vuotta ja oot aina ottanut mahdollisimman pisimmän pätkän. Nämäkin tekosyyt vain siitä, että on tähän ketjuun kommentoivien kaltaisia ihmisiä, jotka levittää väärää kuvaa firmasta. Kun kerrot tarjouksen, ja rehellisesti selität kestotilauskäytännön, syntyy hyvin nopeasti kaupat. Valehtelijat/huijarit saavat hyvin nopeasti kenkää, se ei ole kenenkään kannalta kannattavaa.

      Niin, ja niissä "turhissa" koulutuksissa myös kerrataan ja hoetaan sitä, että asiakas on ihminen, kuten sinä itse. Niille ei valehdella, niitä ei huijata, kustantajalla ei ole kukaan "voittanut palkintoa, kunhan vaan tilaat tämän 5982euron pätkän...". Ei. Vaan kestotilaus toimii näin, SAANKO laittaa tämän. Mikä järki olisi edes soittaa, jos saataisi muka "väkisin" laittaa kumminkin lehdet menemään. Itsellä myös tapana kysyä, saako alustavasti laittaa, tosin mikään ei ole maailmassa sitovaa ennenkuin lasku on maksettu (eikä välttämättä silloinkaan).

      Ps. Mitä apuun tulee, A-lehdet tukee edelleen hyväntekeväisyyttä, mm. työttömyyttä. Kysyppä joskus joltain, joka oikeasti tietää jostain jotain, paljonko meiltä lähtee vuosituloista eri järjestöihin, liittoihin, hyväntekeväisyyteen yms.

      Tervetuloa töihin, rankkaa on, haastetta löytyy, mutta jos vaan viitsii olla ahkera niin miksipä ei voisi kokeilla.

      Nimim. Ei mikään itsensä mainostaja ja/tai korkeammassa asemassa oleva, vaan ihan perus duunari, joka lähtee työn puolesta (joutumatta maksamaan mitään veroja, loman ajan maksetaan palkkaa) palmujen alle pikkuhiljaa, kiitos kovan työnteon ja loistavien kilpailujen/etujen/bonuksien ;)

      • Entinen myyntitykki

        A-lehdet ei ole erikoinen työantaja myyjän näkökulmasta katsottuna talo sälyttää peruutukset myyjien tappioiksi eli pakit vähentää liksaa ja myös lehtien arvonlisävero otetaan lehden myynneistä myyjiltä -10% eli kun 1000euroa myyty se onkin vain 900euroa, lisäksi myyjiä vahditaan haukan silmillä.ja tietokoneissa on ns.liikennevalot punainen oranssi vihreä pitää valita tila missä milloinkin on työ-tauko-muutyö tauot vahditaan minuutilleen ne eivät saa heittää. Myyjiä hoputetaan ankarasti ylitöihin ja uhraamaan mieluusti lauantai päivänkin myynti työhön talo ei oikeasti ymmärrä sanaa väsymys tai stressi jota ihminen kokee myyntityössä paineen alla. Kokouksia pidetään muka myyjien etuja ajatellen asiat on sovittu kuitenkin aina pomojen kesken valmiiksi ja esitys lätkäistään pöytään päätettäväksi. Uusia myyjiä pikakoulutetaan 2 päivää sitten olet lähes omillasi jos osaat myydä ok jos et tulee kenkää aika pian näin se vaan menee. Takuupalkkaa ei ole vaikka talo niin väittää jos joku kuukausi menee huonosti saat takuu liksan...jos seuraava kuu näyttää plussaa takuu otetaan palkasta takaisin. Sairastaa ei paranisi niistä nousee hirveä haloo jos on syytä epäillä tai olettaa että myyjä saattaa lintsata tahallaan työstä. Nykyään palkkataso on pudonnut alaspäin kaikilla tavoilla tottakai kun verojen lisäksi talokin verottaa ja maksaa vähemmän kuin ennen myynneistä. Mistäkö tiedän nämä asiat? olin itse talossa työssä pitkään kun olet ollut 5 vuotta saat taulun jossa lukee diplomi ja lämmintä kättä päälle samaan rysyyn kysytään joko olet royal liigaan päässyt mieluusti 60 tonnia tai 100 myyntiä.vuodessa...se olisi unelmaa. Myynnille ei ole ylärajaa kestona on kaikki myytävä ja niin kauan kuin myyjä itse jaksaa myydä. Se mikä talossa oli hyvää palkka tuli aina hyvin ja työterveyshuolto pelaa hyvin...itse vain paloin tuossa oravanpyörässä loppuun saakka.

    • Tykittäjä.

      Et kai tosissasi oleta että pitäisi saada ALVistakin palkkio??? Se on pelkkä kauttakulkuerä jonka asiakas maksaa talolle ja talo suoraan verottajalle.
      Raha ei kuulu sinulle eikä talolle vaan yhteiseen valtion kassaan.

      Ja tottakai pakit vähentää palkkiota. MIten sellaisesta tilauksesta voisi maksaa palkkiota jota ei ole olemassakaan ja josta talokaan ei saa mitään?

      En ole koskaan ollut A-lehdillä mutta ilmeisesti siellä saa palkkion bruttomyynnin mukaan ja myöhemmin sitten vähennetään pakit. Systeemi on huono sillä parempi olisi saada nettomyynnin mukaan eli ensin tienaat talolle rahaa ja sitä mukaa kun raha tulee kassaan saat siitä oman siivusi.
      Tuollainen bruttosysteemi vain sekoittaa ja monimutkaistaa systeemiä.

      Ja tottakai silloin vahditaan joka sekunti jos maksetaan myös pohjapalkkaa. Itse en sellaista edes haluaisi vaan pelkän provikan. Selkeä systeemi ja palkan saa tuloksien mukaan. Aikaansaapa saa rahaa ja lorvija ei.

      Paljonko muuten A-lehdillä tienaa sellainen joka myy 100 tonnilla vuodessa?
      Sehän tarkoittaa 500e myyntiä päivässä eli jotain keskim. 62e pätkiä 8 kpl.

      • Ylitalon astu

        Pakkien vähentäminen on laitonta. Yrittäjän riskiä ei saa siirtää myyjälle.

    • Jobbex

      Tuntuu olevan aika syvältä.

    • vmp!

      Pakkien vähentäminen ON laitonta mutta nettokaupoista maksaminen EI. Eli pakkikaupoista ei makseta.

      Koittakaa nyt jo ymmärtää tämä asia. Samaa pazkaa on tällä palstalla käyty läpi useita vuosia.

      Muutoinkin tämä palsta on luuserien avautumispaikka missä haukutaan puhelinmyyntiyrityksiä. Myyntityöllä ei tämän palstan kanssa ole mitään tekemistä ollut koskaan. Ei edes puhelinmyynnin.

    • murki

      Alehdet kusetttttttaaaa.

      • murki

        huono palkka,asiakkaille soitetaan monta kertaa viikossa samoista tuotteista. ruokailuun ei ole aikaa kun vessassakin punaisella tilalla pompitaan. poissaolot ovat valitusta aiheuttavia ja vahditaan kuin tarhalaista.en suosittele. isot pomot pelaa koneella ja ottaa kaiken massin irti. juovuksissa isot pomot surullista katseltavaa...surullinen firma.en tilaa.

      • stadin viherpiha
        murki kirjoitti:

        royal on skeidaa ja koko firma ainakin stadin puolella skeidaa .

      • aputerveys
        stadin viherpiha kirjoitti:

        royal on skeidaa ja koko firma ainakin stadin puolella skeidaa .

        moi. vuonna 2012 olin 3 kk alavudella duunissa. kaikki ok mut jouduin liittoon ottaan yhteytt kun en saanu vikkaa palkkaa

      • A-lainen
        aputerveys kirjoitti:

        moi. vuonna 2012 olin 3 kk alavudella duunissa. kaikki ok mut jouduin liittoon ottaan yhteytt kun en saanu vikkaa palkkaa

        No saitko palkat vai oliko työnantaja oikeassa? Sitä ei tarinasi kerro. Voisitko totuuden nimissä kertoa miten case päättyi? Tällä ajalla se on varmasti jo tiedossa? Liittoonhan voi "joutua" ottamaan yhteyttä jokainen joka osaa puhelinta käyttää.

        Miksiköhän luulen että sikäli asiallisiin kysymyksiin ei tule selventävää ja tyhjentävää, asiallista vastausta...

      • Karrimax
        A-lainen kirjoitti:

        A:stä alköi Ö:hön päättyy ?

    • ohjelma

      Miten A-lehtien tuotteet nykyään menevät kaupaksi? Aikoinaan ite möin ja toimi!

    • B-Lehdet Oy

      B-lehdet on parempi työnantaja!

      B-Lehdillä on parhaat lehdet! Siellä on talonmiesten oma ammattilehti "B-Rappu!"

    • 5+20

      samalla lailla ne menee kaupaksi ku kaikki muukin. kolmesta suuresta tämä on kuitenkin se haasteellisin. kaksi muuta kustantajaa on omasta mielestä "helpompia" johtuen lähinnä soittolistoista, jotka moninkertaisesti parempia.

    • aala1

      Firmamme henki on perhekeskeinen ja avulias, Jokainen asiakas on varteenotettava tilaaja ja luureja tulee keran vuodessa. Saan 4000 euroa bruttona puhumalla mukavia parhaiden tovereiden seurassa. suosittelen.

    • aala1

      Ja hölmömmille tiedoksi: Aikaisempi kommenttini oli sarkasmia.

    • bavsku

      Hei! Paras työpaikka ikinä! Ihanat tyätoverit ja ihanat asiakkaat ja palkka on mahtava työnmäärään nähden. Itselläni n.3000-4000 palkka kuussa oman myynnin mukaan. Joustavuutta löytyy esimiehiltä ja saa olla oma itsensä. Olen ollut A-lehdillä kohta 5 vuotta ja en vaihda pois.

    • Simo Seiska

      Sairas kioski ja erittäin kehno tuote kuluttajalle on ihan sama mitä puhelimessa tuputtavalle myyjälle sanoo tilaus on virallinen vasta kun kotimyyntiasiakirja tulee kotiin ja VIIMEISTÄÄN SILLOIN KULUTTAJAN KANNATTAA SOITTAA SIINÄ OLEVAAN NUMEROON JA PERUUTTAA TILAUS KOSKA LEHDEN VOI LUKEA NETISSÄ ILMAISEKSI

      http://apu-alehdet.blogspot.fi/

      "MIKÄ IHMEEN APU JA A-LEHDET?

      Olipa kerran työtön Suomi 1933. Silloin Lyytikäinen niminen perhe päätti pistää rahoiksi työttömyydellä ja perusti Apu- lehden. Alku oli tietysti asiallista ja toiminta vielä vilpitöntä, mutta tiedämmehän kaikki miten ahneus sokaisee. Se sokaisee vielä pahemmin kuin vauhtisokeus maantiellä.

      1980- luvulle tultaessa Apu oli vaurastunut työttömiä hyväksikäyttämällä. Toimipiste Helsingin Fredan autotalosta oli siirtynyt Herttoniemeen ja Apun toimituksessa mähelsi varsin värikästä henkilökuntaa. Niistä ehkä värikkäin ja A-lehtien lähihistorian mainittavimpiin talousvahinkoihin jäi erään Hannu-Pekka Laihon "toimittajan" puuhastelut, hän soitteli kun ihmisille herjaten heitä lauseilla "sosiaalipummi" ja "yhteiskunnan elätti" esiintyen ja mieltäen itsensä välillä jopa lehtitalon kustannusjohtajaksikin

      Varsin merkillistä toimintaa kuitenkin siis kustantajalta jonka aate perustui auttamiseen, ei ivaamiseen. Laihon soittoja alkoi selvittää poliisikin ja tyypin toimet tutkittiin A-lehtien sisällä kunnes lopulta A-lehtitalon johto ilmoitti että Keravalainen Hannu-Pekka Laiho ei todellakaan päätä meillä mitä juttuja jätetään Apusta pois. Laiho löysikin itsensä varsin pian suojatyöpaikasta Suomen punaisesti rististä"

      APU JA TOIMITTAJAT
      Apu-lehden päätoimittajat ovat vaihtuneet aika vauhdilla. Apu- lehteä luotsasi vielä viime vuonna Matti Saari niminen mies joka ei kuitenkaan ole mitään sukua kaimalleen Jokelan koulusurmaajalle vaikka nimi ei tässä tapauksessa herätä kuin hysteeristä kauhua. Saari ilmoitti viime marraskuussa että on kypsä ja ilmoitti siirtyvänsä Apun kehitystehtäviin. Saaren tilalle Apun päätoimittajaksi tuli Marja Aarnipuro (vai oliko se Turhapuro?) joka on hankkinut oppia toimittajaksi iltalehden ristikoita täyttelemällä. Eräissä yhteyksissä Aarnipuro on esiintynyt jopa "journalistina" mutta ikävän harmillista kun yliopistolle tehdyn visiitin vahvistamana Apun Marja Aarnipuro nimisellä päätoimittajalla ei ole minkään valtakunnan toimittajan pätevyyttä vaativaa tutkintoa sieltä mistä oikeat toimittajat valmistuvat.

      Edelleen Iltalehteen tehdyn tiedustelun kertomana on selvinnyt että Aarnipuro on työskennellyt kyseiselle lehdelle ja lehti ottaa kantaa myös siihen tosiasiaan että Aarnipuron taidot ja tiedot toimittajaksi ovat varsin vaatimattomia.

      Aarnipuro näyttääkin toteuttavan Apu-lehden uuden sukupolven filosofiaa "rahat pois tyhmiltä ja sokeilta" ja "tyhmähän on se joka lopulta maksaa"

      YLEISTÄ
      Apu yrittää matkia valtamediaa Helsingin Sanomien kuukausiliitettä tai Suomen Kuvalehteä mutta tuloksetta sillä lopputuloksena on aina seinä vastassa.

      Apu-lehti vääristää todellisuuden, pukee värikynäsotkunsa folioon ja tarjoilee roskan kuluttajalle, johan tuo tuollainen kuuluisi kuluttajaviranomaisille. Apua lukeekin enää satavuotiaat sokeat vanhukset jotka eivät osaa sanoa ei tuputtavalle puhelinmyyjälle.

      APU JA TULEVAISUUS
      Tänä päivänä Apu ei kestä lähempää tarkastelua sen markkinoinnin hipoessa jo markkinaoikeudellisiakin rajoja. Tiedossa on nimittäin että Apua markkinoivia yrityksiä on tuomittu vankilaankin erehdyttämisestä.
      Yleisö ja media varoittaa A-lehdistä sillä Apu-lehden periaate perustuu tänä päivänä epärehellisyyteen. Yleisö kehoittaakin suureen ääneen että Apu-lehden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.

      Apulla on ollut runsaasti erilaisia mainoskampanjoita, mm. TV:ssä ja bussien kyljissä. Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina voimakkaasti, se kertoo siitä että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula apu-lehteen ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää. FIksu sanoo Apu-lehteä tuputtavalle puhelinmyyjälle kauniisti EI kiitos. ja sulkee puhelimen.

      http://apu-alehdet.blogspot.fi/

      • EhkähaenEhkäen

        Kovaa tekstii onks varmasti totta

    • ei vään vöi

      ei lehteä vöi lykeä ilmäiseksi

    • ei mitään vastaan

      Ok firma

      • saikuttaja

        Uudelisälehdet AAA-lenkillä. On pipari ja kanala, urheiluauton olympialaisten ja hidtiran suomurheilu, reenie-numero sit löytyy jul magazin ja Apumatkailu mis vahukset lähtee kaukomaille tai kotikonstein matka-apteekki. Myydöön paketttina asiakkaalle 2 tai useampi kesto mutta ei se oo kesto vaampa jatkuva tilaus. Vaikeusaste korkea asiakastyytyväisyys matala.

        Tere tere terve AAA-palvelulainen

      • kvaniljasokeri

        Ihemeellistä mutinaa. A-lehdet ok työnantaja. Jos vaan samat säännöt koskis kaikkia.

    • kiertää_kaukaa
    • Cccxccurious

      Hei, osaisiko joku kertoa että paljon tämä heidän lupaamansa pohjapalkka on? Sivuillaan aanovat että heti alusta tes:in mukaista palkkaa ja koeajan 4kk jälkeen 11.50e tunnissa, pitääkö nämä paikkansa ja paljon tämä tes:in (graafinen ala) lupaama palkka on?

    • Ajatusolilämmin

      Onko näillä vielä työntekijöitä tai toimiiko yritys vielä?

    • Mikko_Hakamäki
      • Ketätonomistaa

        Taitaa olla aikas törkeetä menoo

      • Apuaenkaipaa

        Kovaa tuntuu olevan peli

      • Erkinpoika

        Aika tylyy, onks totta

    • djodjojdojdo
      • Erwert

        Pelkkää paniikkia

    • äss12334

      Lisälehdut edllern muunnissa. Kanalah ja hullulah

    • Terrisser

      Ei kannta. Ajattelevat vaan itteensä. Myyjil ei oo mitää arvoo

    • Rampertti

      Pas mikä pas. Tuotteil ei oo kysyntää

      • työjuhta

        https://m.youtube.com/watch?v=q7LMlkSK_Ik

        Kiva video netissä, totta joka sana?

        "Työtä mä tekisin jos vaan joku palkan siitä maksais, vaikkapa minimitaksan, mietin jopa raksaa. Netti se antoi aasin potkun jospa se onkin tässä, kokeilla voi kaiken elämässä.

        Suurella sydämellä toimistopäällikkö vastaan minut otti, antoi koulutuksen, tää on lottopotti. Hauskassa tiimissä töitä nyt paiskin ja arki on yhtä juhlaa, en työttömänä enää aikaa tuhlaa.

        Imagea, trendiä, ristikkolehteä kustantaja pukkaa. Voi posteljooni rukkaa, älä sinä postia hukkaa. Eevat ja avotakat kiltisti kiikutan minne ne kaupat tehtiin, ihastuneet on ne meidän lehtiin.

        Tule tule sinäkin duuniin meille, hyvä on meidän täällä, katto on päämme päällä, työ käy joka säällä. Kuudessa tunnissa vilahtaa päivä ja palkka on pommin varma, hyvä palkka pommin on varma.

        Tartuppa härkää sarvista ja varaa audienssi, saattaa olla elämäsi tsäänssi."

      • vanhusten.lämmittäjä

        Lopetan vanhsten ryöstö ja huiaus ja mee oikeisii töihin.

    • tykkasin2016

      a-lehdet on hyvä paikka. itse viihdyin

    • henkka2398

      Minä en viihtynyt.

    • hulluTer

      Kamala paikk. Pomot on pelottavia😬

    • sisasiittoisia

      A-lehdet on perheyritys, jossa vain alusta asti olleita palvotaan ja nostetaan jalustalle. Jos uudet työntekijät ei ole kaikkien mieleen niin saa äkkiä katua sitä että tuli taloon. VAROITAN

      • MiksuMiksuli

        Kyllä samaa mieltä. Ihan sama myytyä mitään kunhan olet pomon kanssa samaa mieltä kaikesta ja jaksat suitsuttaa hymyillen kuinka ihanaa ja mahtavaa ja hyvä fiilis on joka päivä

    • Myyntityk

      A-lehdet on erittäin hyvä työpaikka! Itse olen tehnyt puhelinmyyntiä lähes 30 vuotta ja päädyin valitettavasti vasta 1,5 vuotta sitten A-lehdille. Myyn 8000-10.000 € kuussa / pari sataa kauppaa ja liksa on 3-4 tuhatta kuussa riippuen myynnistä. Teen lisätöitä 10-20 tuntia kuussa. Eli noin 135-150 tuntia yhteensä. Täällä marisevat kaikki tyhjäpäiset joutilaat jotka ei halua tehdä reippaasti töitä. Asenne on tärkein. Minä osaan myydä! Lopettakaa tyhjän jauhaminen ja keskittykää olennaiseen.

    • heikki-p
      • Irkku1

        Taas mukava työpäivä edessä. Iloisella asenteella tehdään tänäänkin huipputulos!

    • Arto_He

      Mikä tulos? ei kukaan osta tuollaisestaa kioskista mitään mitä tuossa somessa esitellään

    • Vhgfcccx

      Itselläni kokemusta a-lehdistä sekä itsenäisenä myyjänä, että konttorissa.
      Viimeksi eräässä pikkukaupungissa naispomon alaiseedessa.

      A-lehdillä on hierarkinen järjestelmä. Ihmetellään miksi on vaikea saada uusia pysyviä työtekijöitä.

      Sain huomata kun aloitin työt. Hakkasin kauppoja uusmyyntiä ja sitä saa uutena tosiaan tehdä. (UUSILLE EI KERROTA, ETTÄ MENEE AINAKIN VUOSI ENNENKUIN MATERIAALI ALKAA OLLA Kohdillaan) kiellä on varaa roikkua minimipalkalla vuoden ehkä enemminkin.

      Sain huomata kun talossa olin ollut muutaman kuukauden, että oma nokkimisjärjestys ja suosikkijärjestelmä oli selvästi. Ja naispomon suosi selvästi ja räikeästi naisia. Tämän todistivat useat mieskolleegat, jotka olivat olleet talossa vuosia ja kyllästyneet.

      No minut istutettiin talossa 5-vuotta olleen naisihmisen viereen. Hän teki kaupan joka toisella puhelulla. Jäin välillä kuuntelemaan häntä. Ensinnäkään minusta kysymyksessä ei ollut myyntityö vaan aivan jotain muuta. Hän myi jatkoja periaatteella kiinnostaako laitetaanko jatkoa jos ei hän lopetti puhelun siihen. Toisella puolella oli nainen joka syksyllä syyskuussa myi seuraavan vuoden huhtikuussa päättyviä tilauksia siihen jatkoja. Kaikki vuosia talossa olevat miehet lähes pysty metsään.

      Tämä ns esimies puhui aamunavauksessa, että ne jotka eivät myy saavat katsoa peiliin.

      Minusta esimiehen asenne oli hukassa. Lisäksi rehellisyys kaikkia kohtaan oli hukassa.

      Muutakin olisi kerrottavaa. Mutta tämä tässä

      • Keppihevonen1

        Taloon tultuaan uusi myyjä perehdytetään kunnolla talon tapoihin ja tuotteisiin. Uudet tuotteet on syytä tuntea ennenkun päästetään myymään ns. herkkumatskua. Siihen ei mene vuotta vaan korkeintaan muutama kuukausi. Hyville ansioille pääsee heti. Täytyy olla reipas, raitis ja rahanahne. Mitään nokkisjärjestystä ei ole. Täytyy olla itse vahva persoona ja ottaa paikkansa. Osakeyhtiölain mukaan firman ainoa tavoite on tuottaa omistajilleen voittoa. Työntekijä on väline siihen. Ollaan iloisia että A-lehdet on olemassa. mahtava talo jossa HYVÄÄ TYÖNTEKIJÄÄ ARVOSTETAAN.

    • Ewertekki

      Surkee myyntipuhe: A-lehtien tasoo

    • Näinseonjamakaa

      Niin siis tuota liirumlaarum tarinaa kyllä riittää. Aivan taatusti vikaa on jossain koska vaihtuvuus on suurta ei johdu kokeilunhalusta eikä ammattitaidottomuudesta.

      Väitän, että esimiesportaassa on taitamattomuutta!!
      Ja myös nokkimisjärjestys!!

      Vaikka mitä väitettäisiin asia on juuri niin!!

      • Pätkyli

        Taas tuli Royal-liigan tavoite tälle vuodelle täyteen! JES!!!!

    • alehdet

      A-lehdet vain varastaa ihmisiltä rahoja jotka ei huomaa sitä.

    • Savinenä

      Uusi vuosi on alkanut ja taas on mahdollista tehdä huipputili A-lehtien tuotteilla. Nyt jos koskaan kannattaa olla mukana tavoittelemassa paikkaa Royal-liigaan. Entistä useammalla on mahdollisuus.

    • Anonyymi

      Millanen paikka vuonna 2019? Itseä kiinnostaisi kokeilla

      • Anonyymi

        Pohjapalkat nousi helmikuun 2019 alusta kahdella ja puolella eurolla (10,76 euroa tunnille aloittelevilla heti kun tulee taloon).
        5500 euron kuukausimyynnillä (myynti 275 euroa / pv) pääsee kahteen tonniin kuussa. Varsin asiallinen liksa 6 tunnin päivistä.
        Itse olen ollut talossa jo vuosia enkä enää vaihtaisi mihinkään. Myyn 7000-9000 euroa kuussa ja palkka on koko ajan yli 3000,- kuussa.
        Kokeile ihmeessä!

      • Anonyymi

        Ha ha ha.

        Tilaushinnasta muka puolet palkkaan.

        Istutko ihan Risto Rytintiellä?

      • Anonyymi

        JES JES!!!
        Tänään taas pääsee töihin. On erittäin mukavaa kun saa olla positiivisessa työporukassa. Asiakkaat on ystävällisiä, kauppa käy ja rahaa tulee!!!

    • Anonyymi

      Hyvää kesää kaikille! Minulla on kesäloma ja nautin parhaillaan siitä. Just tuli reilu lomakorvaus joten mikäs tässä ollessa. Toisaalta kyllä kaipaan töihin kun meillä on niin mahtava porukka, mukavat asiakkaat ja upeat toimistot missä työtä saa tehdä. Useampana päivänä viikossa talo tarjoaa herkkuja työn lomaan ja kun tavoitteet ylitetään (joka ikinen kuukausi viimeisen vuoden mittaan) niin talo tarjoaa ravintolassa kunnon kestityksen.
      A-lehdet on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista, enkä ihmettele että miksi näin on. Ei muissa työpaikoissa pidetä henkilöstöstä näin hyvää huolta.
      Tule meidän iloiseen joukkoon tekemään huipputiliä!!!

    • Anonyymi

      No johan oli mainos

      • Anonyymi

        Kesäloman viimeistä viikkoa vietetään. Kiva taas mennä maanantaina töihin. Näkee työkavereita ja pääsee mukavien asiakkaiden kanssa juttelemaan linjoille. Saa tehdä kauppaa erinomaisilla tuotteilla. Se on se juttu.

    • Anonyymi

      Voisiko anonyymit kehujat sitten kertoa miksi niin mahtava firma hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä kun harva siellä edes kuukautta viihtyy? Mikä tökkii jos työpaikka niin mahtava ja porukka niin hienoa?

    • Anonyymi

      On vissiin lähteny porukkaa kilpaileville firmoille...

    • Anonyymi

      Kyllä siinä joku syy on kun väki on kaikonnut A-lehdiltä. Voisko joku kertoo mistä oikeen on kysymys.

      • Anonyymi

        Esimiehet

      • Anonyymi

        Ite joudun tappelemaan palkoista näiden kanssa.

      • Anonyymi

        Kauppa ei käy

      • Anonyymi

        Sanomille vissiin menny kymmeniä myyjiä. Jotain outoa on meneillään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanomille vissiin menny kymmeniä myyjiä. Jotain outoa on meneillään.

        Pitääköhän paikkansa että talon parhaat myyjät on lähteny vetään palkkauudistuksen takia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanomille vissiin menny kymmeniä myyjiä. Jotain outoa on meneillään.

        Ton Sanoman tiiän

    • Anonyymi

      JEEEEEEEE!
      Tänäänkin pääsee töihin myymään mahtavia lehtiä uskomattomin edullisin hinnoin!!

      • Anonyymi

        ihan hyvä paikka olla hommissa

    • Anonyymi

      Aina on palkat tullu niinkun pitää. Ja hyvää huolta on pidetty. Lopettakaa joutilaat narina. Myyntityössä ei luumuilijoita tarvita. Kun tekee reippaasti töitä ja hommat sujuu.

      • Anonyymi

        Hei! Olen mahdollisesti aloittamassa myyntineuvottelijana huhtikuussa. Onko palkka millainen ihan alussa? Minulle kerrottiin, että tuntipalkka on reippaasti yli 11e/tunti mutta koskeeko tämä myös ihan ensimmäisiä työkuukausia? Ei kai palkkaa sitten vähennetä jos ei saakaan myytyä mitään?

        Kiitos jos vastaat!

        Tuntipalkka on alkuun yli 11e
        Kuitenkin jos myyt 20e lehtitilauksen ja tilaus peruuntuu mistä tahansa syystä niin 20e lähtee palkasta.

        Onnea valitsemallesi uralle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntipalkka on alkuun yli 11e
        Kuitenkin jos myyt 20e lehtitilauksen ja tilaus peruuntuu mistä tahansa syystä niin 20e lähtee palkasta.

        Onnea valitsemallesi uralle!

        Kiitos ystävällisestä vastauksestasi ja infosta. Hyvää kevättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntipalkka on alkuun yli 11e
        Kuitenkin jos myyt 20e lehtitilauksen ja tilaus peruuntuu mistä tahansa syystä niin 20e lähtee palkasta.

        Onnea valitsemallesi uralle!

        Tarkennan hiukan palkanmaksuun liittyvää keskustelua. Peruspalkka on 10,90 tunnilta. Sen saa kunhan myynti on kriteerirajan yläpuolella (koeaikaiset 27,-/h ja koeajan jälkeen 33,-/h eli karkeasti 200,- euron myynnillä päivässä saa 10,90 x 6 = 65,40 euroa. Jos reippaasti soittelee ohjeiden mukaan niin aina pääsee tuon kriteeriliikevaihdon yli. Sekin katsotaan vasta kuun lopussa. Homma on toimii kunhan asenne on kohdallaan. Jos osaat puhuttaa naapurin mummoja niin ei mitään hätää.

        Kommentoisin tätä tekstiä sen verran että puhelinmyynti ylipäätään on sellasta hommaa jossa paineensietokykyä täytyy olla. Hermot täytyy pitää kurissa vaikka puoli päivää olis menny perseelleen. Monesti viimesellä tunnillakin pääsee ns "palkoille" (eli ylittää kriteerirajan) ja päivä pelastuu. Ei työnä mitään ydinfysiikkaa mutta vain tietynlaiset ihmiset pärjää puhelinmyynnissä. Eikä sinne niitä tarvitakaan joita homma ei oikeasti kiinnosta tai joilta ei vain käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennan hiukan palkanmaksuun liittyvää keskustelua. Peruspalkka on 10,90 tunnilta. Sen saa kunhan myynti on kriteerirajan yläpuolella (koeaikaiset 27,-/h ja koeajan jälkeen 33,-/h eli karkeasti 200,- euron myynnillä päivässä saa 10,90 x 6 = 65,40 euroa. Jos reippaasti soittelee ohjeiden mukaan niin aina pääsee tuon kriteeriliikevaihdon yli. Sekin katsotaan vasta kuun lopussa. Homma on toimii kunhan asenne on kohdallaan. Jos osaat puhuttaa naapurin mummoja niin ei mitään hätää.

        Jos saat myyntiä 500,- ekee päivässä niin liksa on jo ihan toinen. Silloin pääset 120-130 euroa ansioihin kuudessa tunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennan hiukan palkanmaksuun liittyvää keskustelua. Peruspalkka on 10,90 tunnilta. Sen saa kunhan myynti on kriteerirajan yläpuolella (koeaikaiset 27,-/h ja koeajan jälkeen 33,-/h eli karkeasti 200,- euron myynnillä päivässä saa 10,90 x 6 = 65,40 euroa. Jos reippaasti soittelee ohjeiden mukaan niin aina pääsee tuon kriteeriliikevaihdon yli. Sekin katsotaan vasta kuun lopussa. Homma on toimii kunhan asenne on kohdallaan. Jos osaat puhuttaa naapurin mummoja niin ei mitään hätää.

        ja eurokin alle viikkotavoitteiden niin samantien potkut.

        Tuttu oli töissä vuosia ja yhtenä viikkona jäi kaupasta vajaaksi. Kenkää tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja eurokin alle viikkotavoitteiden niin samantien potkut.

        Tuttu oli töissä vuosia ja yhtenä viikkona jäi kaupasta vajaaksi. Kenkää tuli.

        Höpöhöpö.

    • Anonyymi

      Varmaan hienoa olla puhelinmyyjä näinä aikoina...:)

      • Anonyymi

        Itseasiassa on 👍🏼 Toki huomaahan sen, että ihmisillä mielialat vaihtelee, mutta jotenkin puolin ja toisin tulee paljon mukavampaa keskustelua ja enemmän myyntiä keskimäärin.
        Mutta jatkan sinä nyt vain ininääsi.

    • Anonyymi

      Voin suositella. Myin tämän lehtitalon lehtiä Kouvolassa 1980 luvun loppupuolella kotoa käsin. Oli paljon kivoja matkoja ja myyntipalkintoja. 2000 luvun alkupuolella kävin heittämässä puolen vuoden setin näiden Fredan myyntitoimistossa. Myyntikoulutus oli osaava työntekijöiden ilmapiiri mahtava ja hyvä liksa. Olisin jatkanut mutta siirryin toiselle alalle.

    • Anonyymi

      Just tällaisina aikoina ihmiset kaipaa lukemista. Ei lehtien luku mihinään ole vähentynyt. A-lehdet on hyvä työnantaja joka pitää omistaan huolta erinomaisesti. Jatkuvaa koulutusta ja vaihtuvat tilanteet otetaan huomioon. Ehdottomasti paras työpaikkani ikinä!!

    • Anonyymi

      Kyllä ison talon edut ovat hyviä. On pitkät lomat, palkka tulee aina ajallaan. On työterveyshuolto, ilmaiset kahvit työpaikalla, toimisto aina kylän keskustassa ym.
      Nämä kaikki on tärkeitä asioita. Ei niitä ehkä parikymppinen ajattele mutta kun
      ikää tulee enemmän, ne ratkaisevat. Suosittelen A-lehtiä työnantajana.
      Tottakai jokaisessa työpaikassa tehdään just niinkun työnantaja määrää. Onhan työntekijä työsopimusta allekirjoittaessa sitoutunut siihen. Työaikana ei "luumuilla" vaan tehdään reippaasti töitä. Miksi ylipäätään menee töihin johonkin jos ei ole motivaatiota työn tekemiseen? Silloin kannattaa maata kotona ja tyytyä siihen. En usko että missään työpaikassa nykyään enää pääsee helpolla.

      • Anonyymi

        onko tampereella toimi paikkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko tampereella toimi paikkaa?

        Kyllä on, London Pubin Yläkerrassa viides kerros. Pellavatehtaankatu.

    • Anonyymi

      Nyt jos koskaan kannattaa tulla töihin A-lehdille. Kauppa käy kuin rajuilma. Ihmiset lukee paljon koska nyt on aikaa oleilla kotona. Jatkuvasti tehdään ennätyspäiviä. Tule mukaan porukkaan!

      • Anonyymi

        Jotain outoo on tekeillä. Myyjiä lähtee talosta jatkuvana virtana. Joku organisaatiouudistus on vireillä. Ilmeisesti omia toimistoja aletaan ajamaan alas koronan varjolla?

        Kyllä lehdet käy kaupaks. Aivan typerä ajatus koko juttu että toimistoja alettais ajaa alas.
        Ei niitä mihinkään lopeteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lehdet käy kaupaks. Aivan typerä ajatus koko juttu että toimistoja alettais ajaa alas.
        Ei niitä mihinkään lopeteta.

        No, ei todellakaan. Ei isolle firmalle oo väliä että onko toimistot tyhjillään jos kauppa käy.

    • Anonyymi

      A-lehdet hyvä työnantaja.Itse teen n.4000e tiliä kuukaudessa.Pitää vaan olla myyntitykki ja sana hallussa.

    • Anonyymi

      A-lehdet on luotettava työnantaja. Itse olen keskitason myyjä. Palkka keskimäärin 2.200,- / kk. Koskaan ei ole ollut ongelmia palkanmaksun kanssa. Joka kerta oikein laskettu ja ajallaan maksettu. Voin lämpimästi suositella.

    • Anonyymi

      Olen ollut A-lehdissä useita vuosia. Hyvä firma. Palkkani kokoaikaisena vaihtelee kuukaudessa 1.800-2000,- euron välillä. En tee yhtään lisätöitä. Myyntini on noin 5000-5500,- euroa kuussa. Homma on vapaata, kukaan ei kyttäile koska kone tekee sen. Kunhan vaan pääsee kriteerirajan yli (33,-/h) kuun lopussa niin ei mitään hätää.

    • Anonyymi

      Erikoista on, että Palmruth joka liittyy tähän A Lehdet Oy lehtitaloon on epäiltynä murhapolton yritykseen...

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Surkeita ruikuttajia täällä. Ei firma tarvi sellasia tyyppejä jotka ei ymmärrä miksi töissä ollaan.
      A-lehtiä kiinnostaa vain myynti. Millään muulla ei ole merkitystä.
      Älkää tulko jos asenne ei oo kohdallaan ja myyminen ei kiinnosta tai onnistu.

    • Anonyymi

      Kymppitonnin myyntiä plakkarissa heinäkuussa tähän mennessä.

    • Anonyymi

      Entisenä työntekijänä voin kommentoida, että ei kannata mennä töihin kyseiseen firmaan.

      Palkka on ihan hyvä, mutta A-Lehdet haluaa töihin vain myyjiä, jotka ovat jo valmiiksi hyviä tai jotka välittömästi pystyvät myymään todella paljon lehtitilauksia. Jos tulet yritykseen myyjäksi ilman aiempaa työkokemusta myyntialalta ja myynti on vähän horjuvaa, ovea näytetään sinulle hyvinkin nopeasti. A-Lehdet ei siis halua kouluttaa työntekijöitä myyntityöhön, vaan myymisen pitää onnistua itsestään.

      Edellämainitusta syystä myyjien vaihtuvuus on vuodessa yli 50%. Itse olin yrityksessä töissä useamman vuoden ja kaikki työntekijät vaihtuivat sinä aikana kyseisessä toimipisteessä lähes vuosittain. Lopulta myös minullekin ovea näytettiin, koska myynnit jäivät alle yrityksen asettamien kriteereiden. Mitään muuta syytä irtisanomiselle ei ollut, vaan ihmiset eivät ostaneet tarpeeksi lehtiä.

      Toinen syy miksi kyseiseen yritykseen ei IKINÄ kannata edes harkita hakemista on se fakta, että sinulla ei ole A-Lehtien myyjänä minkäänlaista oikeutta työttömyysturvaan/peruspäivärahaan. Työnantajan asettamaan kriteeriin jos et pääse, sinut automaattisesti irtisanotaan. Tämä katsotaan sinun itsesi aiheuttamaksi irtisanomiseksi ja jos itse irtisanoudut, et myöskään silloin ole oikeutettu peruspäivärahaan.

      Kesätöihin A-Lehdille kannattaa hakea jos myynti kiinnostaa, koska silloin ei näillä pointeilla ole mitään merkitystä. Päätyöksi myyjän uraa en missään nimessä suosittele, koska työsuhteen jatkuvuus on erittäin epävarmaa kuukaudesta toiseen. Osa-aikaisena myyjänä A-Lehdillä oleminen on ehkä kannattavaa, mutta parempia työnantajia on useita.

      • Anonyymi

        Mites A-lehdet vaikuttaa siihen kuka saa ansiosidonnaista? Vai tarkoitatko, että palkka firmassa jää niin pieneksi, että työttömyyskorvauskin kutistuu olemattomaksi mikäli niin huonosti käy, että jää työttömäksi.

    • Anonyymi

      Ei firman ole mitään järkee pitää paskoja myyjiä.

    • Anonyymi

      Toimistoja on vähennetty, myyjiä lähteny talosta, yhteydet pätkii. Matskut on aivan paskoja.

    • Anonyymi

      Olisin hakemassa tänne töihin. Tätä ketjua lukeneena ilmeisesti kannattaa jättää väliin, vai?

      Olen tällä hetkellä Kelan peruspäivärahalla elävä työtön.

      • Anonyymi

        Jos pelottaa niin jatka vaan päivärahalla.

    • Anonyymi

      Alehdelle ei kyllä kannata mennä. Ihme systeemit, lähdin pois parin viikon kuluttua. Myyjät jaettu eri kasteihin ja kaikki aloittaa A akatemiasta ;) ja kovasti saat ekat 6 kk raapia kokoon jos meinaat edes provikalle päästä. parempaa matskua tulee vasta 6 kk koeajan jälkeen eli pääset soittamaan jopa jatkoja. se 6 kk on pitkä aika tehdä huonoa tiliä. Kokenut myyjä olen ja tuolla tein vähän yli tonnin kuukaudessa, siitä pois verot ja muut maksut. Ja koko ajan valmentaja niskassa, jos ei tuntiin tule kauppaan niin taas sua valmennetaan.
      provikaa ei olikeastaan ekan 6 kk aikana ole, mut kappaleista (1 kauppa on 1 kpl) maksetaan pieni bonut (alle euro per tilaus). Tienasin noin 68 - 70 euroa per työpäivä kokoaikaisena ja puhelin kyllä lauloi kokoajan automaattisoitolla.

      • Anonyymi

        Totta turiset, kovaa duunia.

    • Anonyymi

      A-lehdillä olin melko pitkään. Myin hyvin tilauksia mutta oikeesti se mitä provikaa saa niin on ihan kuraa. Jotain 0.80 cnttiä yksi tilaus ja muuten mennään vähän yli 11 euron tuntipalkalla.
      myyntiä rassaa se että istut niissä teams palavereissä 2 kertaa päivässä ja niissä vaan puhutaan kuinka nyt pitää myydä ja myydä ja myydä ja taputetaan virtuaalisesti olalle jos joku onnistuu myymään lehden sokealle mummolla.
      mutta jos haluaa että koulutetaan niin siellä ihan varmasti koulutetaan. Hyvä luoja sitä koulutusta. Elämänsä puhelinmyyntiä tehneetkin koulutetaan tyyliin, hei sä et osaa mitään nyt myyntihousut jalkaan ja alat opiskella mitä me sanotaan.

      ÄLÄ MENE - IHAN PASKA PAIKKA.

      • Anonyymi

        Olin A-lehdissä melkein kymmenen vuotta. Meno alko viimeisten vuosien aikana olemaan ahdistavaa. Matskut loppui kesken lähes joka päivä ja soiteltiin jotain ihan käsittämättömän vanhoja passiiveja. Jatkoja enää vain silloin tällöin ja nekin loppui kesken. Kaiken lisäks asiakkaat ei enää halua vastata A-lehdistä tuleviin puheluihin kun tietävät mistä soitetaan. Kyllä A-lehtien puhelinmyyntipuoli on nyt ehtoopuolella. Väitän. että seuraavan vuoden aikana moni vanhoista myyjistä etsii uuden leipäpuun.

        katkeraa tilitystä

    • Anonyymi

      hyvästä myynnistä huolimatta palkka jäi noin 500 euroon per 2 viikkoa eli noin 1000 e kk

      • Anonyymi

        Puhutko nettopalkasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutko nettopalkasta?

        bruttopalkasta puhun

    • Anonyymi

      A-lehdet on ihan ok paikka jos on valmiiksi hyvä myyjä ja jaksaa hokea samaa mantraa päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Kannattaa hyvin tarkkaan harkita.

      • Anonyymi

        Aikakauslehtien puhelinmyynti on nyt tien päässä. Ensin koronan kutistamat talouksien kukkarot ja seuraavaksi lainmuutos joka vaatii suoramarkkinoinnin kuluttajalle kirjalliseksi.

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009245845.html

        Eli perinteinen puhelimessa tapahtunut tilaus ei ole juridinen se vaatii kirjallisen suostumuksen. Mutta kuka järkevä kotitalous viitsii enää kuluttaa aikaansa täyttämällä jotain tilaussopimusta 20 euron arvoisen aikakauslehden jatkotilauksesta. Sitä paitsis suomalaiset ovat oppineet koronan aikana käyttämään verkkoa ja lukemaan uutiset sekä maailman tapahtumat täältä verkosta ja aivan ilmaiseksi. Apu lehti saa mennä menojaan Kankkulan kaivoon.

        Itse en menisi tälläiseen A-lehtiin töihin vaikka voisi puhaltaa kättelyssä 50 000 euroa kuten täällä

        https://www.facebook.com/people/Kuivuneet-painomusteet/100069382391470/

    • Anonyymi

      Mitä tarkoitetaan tuolla, että takuupalkka vähennetään seuraavan kuun palkasta?
      Siis, jos olen tehnyt täyttä työviikkoa heikoin myyntituloksin, työnantaja vain lainaa minulle jonkinlaisen perusosan.
      Mutta ensi kuussa menestyessäni maksan sen takaisin ja edellisen kuulauden teinkin siis ilmaiseksi töitä?

      Miten hommat toimii nyt 2023?
      Onko A lehdet vai Sanoma (hs, Aku Ankka) parempi ja luotettavampi työnantaja?

      • Anonyymi

        Tämä kiinnostaisi kanssa näin työnhakijana.

    • Anonyymi

      Tulin töihin 2010 A-lehdille. Mulla oli kauheasti ulosottovelkaa ja tein kaikki lisätyöt vuosia ja olin vuorovastaava eli autoin muita työntekijöitä, koulutin ja tsemppasin. 3 vuodessa sain velat maksettua. Palkka oli bruttona 3500-5000. Siihen piti kyllä myydä reilusti yli 10 000 euroa kuussa. Tykkäsin, oli rentoa, rakastin iltavuoroja muiden nuorten kanssa. Sit olikohan 2016 tuli joku outo lisämyynti, joka oli eka vikatikki yritykseltä eli myytiin esim. Maku kestona ja 2 krt vuodessa ilmestyvä leivontalehti kestona siihen kylkeen. No, siitä luovuttiin hiljalleen. Sit palkkauudistus tuli, olikohan 2018-2019, pitkäaikainen esimies lähti toimistolta, monet lähti Sanomille duuniin etätiimiin. Sit tuli korona, joka vaikutti aluksi positiivisesti kun enemmän oltiin kotona. Mutta nyt 2022 - 2023 Ukraina, kaiken kallistuminen ja yleinen epätietoisuus siitä mitä tapahtuu, on kyllä vaikuttanut myyntiin. En enää saa myytyä hätinä kuin 1 kpl /h ja Pasastarin robotti soitot on jäätäviä. Nyt just laskin, että jos en pääse tavoitteeseen, niin huhtikuussa minut irtisanotaan ja varoituksissa ja irtisanomispapereissa tulee lukemaan työvelvoitteiden laiminlyönti eli työkkäristä tulee 3 kk karenssi. Minulle kuuluisi monen kuukauden irtisanomisajan palkka näin monien vuosien jälkeen, mutta kyllä mulla kutittelee sellainen tunne, että huhtikuussa koittavat saada mut pois ilman mitään korvauksia. Ikävää.

      • Anonyymi

        Itse olin A-lehdillä vuosia töissä. Aina hoettiin sitä että pitää olla positiivinen, ei saa negailla. Luulin että firma on jotenkin erityinen, lämminhenkinen jne. Että ollaan kuin perhe. Mutta ei se ihan niin ollukaan.
        Kun sitten vihdoin ja viimein tajusin lähteä menemään niin uudessa firmassa sain heti aikuisten oikeesti kunnon liksan. Ja ilmapiiri on todella mukava. Oon viihtyny. Kauppaa teen edelleen työkseni, kukaan ei kyttäile.

        Älä puhu potaskaa. A-lehdillä on huippuihana ilmapiiri.

        Mihin firmaan vaihdoit ,myytkö edelleen lehtiä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin firmaan vaihdoit ,myytkö edelleen lehtiä ?

        En kerro mihin firmaan vaihdoin mutta ei lehtiä eikä liittymiä tms. Ihan muuta myyntihommaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olin A-lehdillä vuosia töissä. Aina hoettiin sitä että pitää olla positiivinen, ei saa negailla. Luulin että firma on jotenkin erityinen, lämminhenkinen jne. Että ollaan kuin perhe. Mutta ei se ihan niin ollukaan.
        Kun sitten vihdoin ja viimein tajusin lähteä menemään niin uudessa firmassa sain heti aikuisten oikeesti kunnon liksan. Ja ilmapiiri on todella mukava. Oon viihtyny. Kauppaa teen edelleen työkseni, kukaan ei kyttäile.

        Kannattaa kiertää kaukaa tämä pulju

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu potaskaa. A-lehdillä on huippuihana ilmapiiri.

        Tottakai se on huippuihana kun kuulut niihin rottiin jotka yrittävät pysytellä vielä uppoavassa laivassa. Todellisuudessa A-lehdet on saanut runsaasti varoituksia työsuojeluviranomaisilta ja tuorein uutinen palkkaturva on joutunut jo maksamaan A-lehtien työntekijöilleen maksamattomia palkkoja. Lue tuolta syy moiseen liiketappio on olosuhteitten puitteissa jo raju

        https://sourikatariina.wordpress.com/2023/12/05/katariina-souri-karkkainen/

    • Anonyymi

      Onko lehtimyynti tullut tiensä päähän ?

      • Anonyymi

        Itselläni on pitkä myyntikokemus, nykyisin työskentelen B2B myynnin parissa, joka on huomattavasti antoisampaa ja siinä pääsee myös paljon paremmille palkoille. Kuluttajamyyntiä en enää tekisi missään tapauksessa. Lehtiä en ole myynyt koskaan, enkä edes lähtisi niitä myymään. Sen tiedän että tuon kuluttajamyynnin lakimuutoksen johdosta on myynti vähentynyt, eivätkä ihmiset lue lehtiä niinkuin ennenvanhaan.

        Sama täällä, olen nykyään BtoB myynnin parissa. Ei kukaan kyttää, tulokset puhuu puolestaan. Aikuismaista meininkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni on pitkä myyntikokemus, nykyisin työskentelen B2B myynnin parissa, joka on huomattavasti antoisampaa ja siinä pääsee myös paljon paremmille palkoille. Kuluttajamyyntiä en enää tekisi missään tapauksessa. Lehtiä en ole myynyt koskaan, enkä edes lähtisi niitä myymään. Sen tiedän että tuon kuluttajamyynnin lakimuutoksen johdosta on myynti vähentynyt, eivätkä ihmiset lue lehtiä niinkuin ennenvanhaan.

        Kannattaa kuitenkin kokeilla ennakkoluulottomasti lehtien myymistä, mukavia asiakaskohtaamisia.

    • Anonyymi

      Totuus on kuitenkin se että kuka pystyy myymään puhelimessa lehtiä niin pärjää missä tahansa muussakin myyntityössä. A-lehdet on varmasti hyvä työnantaja.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä että A-lehdet on hyvä työnantaja. Palkka maksetaan aina ajallaan, ja hommat toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että A-lehdet on hyvä työnantaja. Palkka maksetaan aina ajallaan, ja hommat toimii.

        hhaaha A-lehdet on kaikkea muuta kuin hyvä työnantaja. Jopa journalistiliitto varoittaa tänä päivänä menemästä toimittajaksi A-lehtiin. Ja lehtimyyjillekin jättävät palkkoja maksamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että A-lehdet on hyvä työnantaja. Palkka maksetaan aina ajallaan, ja hommat toimii.

        Kuulemma palkkaturvasta on hakenut ainakin seitsemän eri Apu lehden puhelinmyyjiä palkkasaataviaan syksyn kuluessa. Onko A-lehdet jo niin pohjalla että jättää jopa palkatkin työntekijöltä pystyyn? lue tuolta Apu lehden 50 prosentin liiketappiosta niin ymmärrät enemmän

        https://sourikatariina.wordpress.com/2023/12/05/katariina-souri-karkkainen/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma palkkaturvasta on hakenut ainakin seitsemän eri Apu lehden puhelinmyyjiä palkkasaataviaan syksyn kuluessa. Onko A-lehdet jo niin pohjalla että jättää jopa palkatkin työntekijöltä pystyyn? lue tuolta Apu lehden 50 prosentin liiketappiosta niin ymmärrät enemmän

        https://sourikatariina.wordpress.com/2023/12/05/katariina-souri-karkkainen/

        Nyt kyllä puhut puppua.

    • Anonyymi

      Onhan A-lehdet iso firma, kyllä niillä rahaa riittää. Ei takuulla oo jääny kellekään maksamatta.

    • Anonyymi

      Pari näkökulmaa pienen tutustumisreissun jälkeen talossa. Koulutus oli tehokasta, mutta siinä oli melkoisia ongelmia. Jos myyjällä on omatunto, jonka haluaa myös säilyttää, joutuu A-lehdillä väistämättä todella ristiriitaiseen tilanteeseen. Kuluttajasuojalakiin, eikä muihinkaan kauppalakeihin viitattu sanallakaan koulutuksessa. Pohjapalkka on puhdas illuusio. Jos et myy asetetun tavoitteen määrää, niin työsuhde katkaistaan. Tämä tuodaan toistuvasti esille. Myyntitavoitteet ovat vaativia ja työtä seurataan minuuttitasolla. Tuotteet olivat mielestäni kyllä hyviä. Ongelma on siinä, että 90-vuotta täyttäneiden lehtien asiakkaat ovat usein samanikäisiä kuih tilaamansa lehdetkin. A-lehdet tekee luultavasti valtavan määrän kauppoja vuodessa, jotka ovat juridisesti melko kyseenalaisia. Kouluksessa empaattiset ajatukset vanhuksista kehoitetaan syrjäyttämään ja valehteluun kehoitetaan toistuvasti. Valehteluun ei kehoiteta tuotteita tai niiden hintoja koskien, vaan asiakkaan ohjailussa, vasta-argumenttien torjumisessa ja tilaukseen väsyttämisessä. Asiakkaan vasta-argumentteja kehoitetaan yleensäkin kyseenalaistamaan. Yleisimmät, kuten: "minä en nyt ehdi puhua"- tai "ei ole varaa tilata mitään"-argumentit kehoitetaan sivuuttamaan, koska ne ovat kouluttajien mukaan luultavasti valetta.
      Organisaatiossa pärjääminen sopii siis ihmisille, jotka ovat valmiita raapimaan oman leipänsä siten, että omatunto jää työpäivän ajaksi narikkaan. Itse en pystynyt. Vielä vähemmän sen jälkeen, kun huomasin, että koulutuksen mukainen työskentely oli ainut tapa saavuttaa myyntitavoite. Suhtautuisin myös melkoisella varauksella rekryilmoituksissa esitettyihin ansiotietoihin. Ei jatkoon - viikko riitti.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe